Jenni Haukio on koonnut Suomen juhlavuodeksi Otavan kustantaman, juuri julkaistun runoantologian Katso pohjoista taivasta. Satakuusikymmentä runoilijaa ja kolmesataaviisikymmentä sivua. Haukion sanoin: ”teos on kunnian- ja rakkaudenosoitus runoudelle Aleksis Kivestä nykypäivään.”
Haukion valitsema tekstini on viidentoista vuoden takaa. En julkaise sitä tässä, ehkä joskus tuonnempana. Selailin kokoelmiani noilta ajoilta ja mietin miten erilaisin tunnelatauksin nykypäivään verraten olen niitä kirjoittanut. Jotain muuttumatonta silti on: runon estetiikka ja etiikka, jonka takana voi seisoa. Särmät ja vastakohdat, joista runo hakee kipinää. On mahdoton kirjoittaa rivejä, joita ei koe omaksi äänekseen.
Nappaan tähän Perjantairunoksi tekstin vanhoilta ajoilta. Valinta on yksinkertainen, koska runon nimi on Huhtikuu. Rivit löytyvät kokoelmasta Musta runokirja (Like 2000).
Runon tekeminen on sellainen sairaus
ettei siitä saisi kirjoittaa.
Pitää maata sängyssä ja jättää sirpaleet lakaisematta,
varata olutta käden ulottuville ja miettiä
miten kaunis lintu harakka on.
Se pysyy ilmassa kuin ajatus
kun ei lentämisestä tiedä.
Ilman tuulta ja räntää ei kevät tule.
Ilta tulee, huhtikuun sumuinen kuu.
Autojen ikkunat huurtuvat parkkipaikoilla
ja jossain laulaa oopperan diiva,
silloin runon tekeminen on maailman turhin tauti.
Syvästi alastomana haravoit unissani
puiston kuivunutta nurmea.
Kun soitan sinulle, pyydät kuvittelemaan
väliimme pingotetun köyden
ja tulen, joka polttaa sen poikki.
……………………………………………
Blogin ekstralinkissä Mirkka Rekola:
”Minä rakastan sinua, minä sanon sen kaikille”
……………………………………………