Siperia opettaa – tai sitten ei

Aamulehden toimitus Tampereella hengittää keskustorin kupeessa, Siperiaksi nimetyssä kiinteistössä. Itälaidalla punatiilistä kaupungin sydäntä nuolevat kosken kuohut. Päätoimittaja Matti Apunen jättää rakennuksen tuota pikaa. Remmiin astuu Jouko Jokinen, joka on luotsannut Satakunnan Kansaa vuodesta 2001.

Salo-Somerkivi: Meidän lasten aapinen

Hesari kirjoittaa Tampereen asioista tätä nykyä liki yhtä paljon kuin Aamulehti. Ja kulttuurista enemmän. Lainaan siis olennaisen pointin 7.5. Hesarista, jossa Jokista haastatellaan: ”Aamulehden nykyisen päätoimittajan Matti Apusen aikana Aamulehti on lopettanut itsenäisen kulttuuriosastonsa, joka oli aikaisemmin yksi lehden arvostetuimpia osastoja. Jokinen ei ota kantaa Aamulehden kulttuurijournalismiin, mutta näkee, että kulttuurijournalismi voisi mennä enemmän verkkoon.”

Kyllä Jokisen pitää vielä kantansa ottaa. On pakko. Jos AL:n kulttuurisivut säilyvät mitäänsanomattomina kuin kastunut villatumppu, se on kannanotto. Jos osasto puhalletaan henkiin, se vasta kannanotto onkin. Huolimatta siitä siirretäänkö kulttuurin sisältöjä verkkoon.

SITTEN JOKISEN EVÄÄT. Ne voi syödä tai jättää silleen: Tilastokeskus ja opetusministeriö on kirjannut kulttuurialojen taloudellisen merkityksen Suomen kansantaloudessa. Jo vuonna 2005 kulttuurin osuus Suomen bruttokansantuotteesta oli 3,2 prosenttia ja työllisistä 4,2 pros. Kulttuurin osuus bruttokansantuotteesta oli suurempi kuin esimerkiksi elintarviketeollisuuden, maatalouden, massa- ja paperiteollisuuden tai matkailun. KERTAAN: kulttuuri on isompi ala kuin maatalous tai paperiteollisuus. Kyllä tämän ilosanoman sisältöjä kelpaisi levittää! Ainakin samalla intensiteetillä kuin jääkiekko- tai pesäpallomatsien tuloksia.

Lopuksi lukemisen riemua. Olli Helen on kirjoittanut jutun Aamulehden palstanpään tilkkeeksi: Mikään ei ole hienompaa kuin lukemaan oppiminen. Kun osaa lukea, voi väläyttää vaikka silloin kun bussi 27 tulee Tampereen asematunnelista Hämeenkadun puolelle. ”Tampela!” huusi Irjalan päiväkodin eskarilainen ja osoitti tienviitaa. Hetken miettimisen jälkeen hän joutui kysymään: ”Mikä on Tampela?” Kaverilta löytyi tietoa: ”Yksi kala on ainakin kampela.”

Ps. Metalli-, metsä- ja tekstiiliteollisuutta harjoittanut Oy Tampella Ab aloitti vuonna 1856. Yhtiö ajautui Suomen pankin haltuun 1991. Pörssiyhtiö pilkottiin ja myytiin osina.

II Ps. Yksi Edellisen postauksen kommentti oli juuttunut roskapostihaaviin. Löysin ”Keken” vastauksen vasta tätä päivittäessä. Pahoittelut, nyt se on paikallaan.

4 Replies to “Siperia opettaa – tai sitten ei”

  1. Tuossa tilastossa (jos nyt ymmärrän oikein, mistä tilastosta on kyse) kulttuurialoihin lasketaan myös joukkoviestintä kokonaisuudessaan. Joukkoviestinnän prosentuaalinen osuus on iso.

    Urheilutulosten listaaminen on osa Aamulehden linjaamaa palvelujournalismia. Se vaadi aikaa tai journalistista osaamista. Vähällä vaivalla ja rahalla pidetään iso joukko lukijoita ja osakkeenomistajia tyytyväisenä.

    Urheilujournalismille Aamulehdessä on käynyt samalla tavalla kuin kulttuurijournalismille: asiantuntemus vähenee, lukijoita aliarvioivat jutut ja kirkuvat otsikot lisääntyvät. Perheeseeni kuuluu yksi jäsen, joka viis veisaa minkään lehden kulttuurisivuista tai mistään kulttuurista, mutta jääkiekkoa hän seuraa tällä hetkellä Kölnin MM-kisoissa kahden pelin päivätahtia. Hän ei ole enää vuoteen lukenut Aamulehdestä edes niitä urheiluentusiasteille olennaisia urheilutuloksia,koska hän ei sietänyt ammattitaidottomia juttuja. Nuori mies koki, että urheilutoimitus piti häntä idioottina.

    Mutta Aamulehti urheilusivuineen – kuten koko Alma Media -konserni – kuuluu noihin Tilastokeskuksen kirjaamiin kulttuurialoihin.

  2. HEI,
    toki juttuni hieman yleisti ja oikoi mutkia. Tässä siis hieman tarkennusta. Lähteeni on Opetusministeriön Kulttuurin satelliittitilinpito, loppuraportti 2008. Siinä KULTTUURIN KÄSITE määritellään näin:

    ”Opetusministeriössä kulttuuripolitiikkasektoriin kuuluvat kirjallisuus, musiikki, teatteri ja tanssitaide, kuvataide, museot ja kulttuuriperintö, kirjastot, muotoilu ja arkkitehtuuri, elokuva- ja muu audiovisuaalinen kulttuuri sekä kulttuurituotanto. Tähän rajaukseen verrattuna kulttuurisatelliittiin otettiin mukaan myös televisio, radio ja lehdistö, jotka kuuluvat liikenne- ja viestintäministeriön hoitaman viestintäpolitiikan toimipiiriin sekä jonkin verran koulutusta ja kulttuurihallintoa. Laskelmissa on mukana myös urheilu, josta tosin mukaan on valittu vain muutamia, selvästi urheiluun kuuluvia toimialoja; kattava urheilusatelliitti olisi oma kokonaisuutensa.”

    Päällekkäisyyksiä syntyy, mutta laajasti mahtuu kulttuuria laitojen väliin. Tähän pari tarkempaa lukua raportista: Suomi vei kulttuurituotteita ja palveluita yhteensä yli 700 miljoonalla eurolla. Kotitaloudet kuluttivat samana vuonna kulttuuriin yhteensä 5,5 miljardia euroa.

    Juttuni pointti oli tuo vanha ja kliseinen vertailu kulttuuri- ja urheilusivujen määrästä. Ja kuten Saara sanoi, silläkään ei ole merkitystä, kun juttut tehdään sisällöttömään ”ilatalehtityyliin”. Otetaan esimerkki viime sunnuntain AL-kulttuurista. Yksi sivu, josta puolikkaan vie juttu otsikolla: ”NÄMÄ PORTAAT NÄET SYKSYLLÄ TV-RUUDUSSA KOLME KERTAA VIIKOSSA”. Kuvassa maalataan portaikon kaidetta. Tämän tuhdin kulttuuriuutisen pointti kiteytyy ingressiin: ”Yle rakentaa draamasarjaansa Tampereelle Suomen suurinta televisiolavastetta”. Varsinaiset kuvaukset aloitetaan elokuussa, mutta lavasteet valmistuvat kuulemma heinäkuun puoleenväliin mennessä.

    Järisyttävän antoisaa ja mielenkiintoista, tuskin maltan odottaa, että pääsen tuijottamaan lavasteita telkassa. ”Tuttuja paikkoja voi yrittää bongata ulkona kuvatuista pätkistä, mutta helpoksi sitä ei tehdä.” HUH, haasteita on siis odotettavissa kulttuuribongareille.

  3. Kulttuurin siirtäminen verkkoon voi vaikuttaa hyvältä ajatukselta, mutta siinä saattaa käydä myös niin, että kulttuurin käsitettä venytetään järisyttävien televisiolavasteiden suuntaan ja verkkoon siirtyminen tarkoittaa juuri tämäntyyppistä höttöä, jota on riittävästi jo paperilehdessäkin.

    Mutta linjan yleinen keventäminen – ja toisaalta asenteiden koventaminen – ei ole tainnut karkottaa Aamulehden tilaajia eikä verkkosivujen lukijoita.

  4. Ymmärtääkseni tilausmäärät ovat tippuneet, joskaan ei merkittävästi. Empiirisen tutkimukseni mukaan yhä useammat kulttuurista kiinnostuneet tilaavat myös Hesarin. Sitten jos tulee mieleen toisesta luopua, se on Aamulehti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

VASTAA LASKUTOIMITUKSEEN KOMMENTOIDAKSESI!