Syntymätön lapsi, Jeesus ja muut vapahtajat

Matteuksen evankeliumi 18:1-5

Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?” Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut.”

Kuva sivustolta: centromedicoclinico.com

Ehkä se noin on. Rauhaan, onneen ja autuuteen tarvittaisiin lapsen puhdas ja avoin mieli, jota yksikään uskonto tai ideologia ei ole ehtinyt hämmentää. Ehkä ajattelin jotain tuollaista, kun kirjoitin runon vuosituhannen vaihteessa kokoelmaani Musta runokirja (Like 2000). Mielessä oli taatusti myös Stanley Kubricin 1968 ohjaama, maailman kaikkien aikojen paras elokuva 2001: Avaruusseikkailu.

Blogissa vieraili viime vuonna yhteensä yli 40.000 päivitysten lukijaa, tämä vuosi näyttäisi jäävän hilkun alle. Jatketaan ensi vuonna, mielenkiintoisia aiheita kyllä piisaa.

Tänään toivotan kaikille antoisaa joulun aikaa ja toteutuvia toiveita uudelle vuodelle! (Credo, latinaa: minä uskon)

Kuva, Stanley Kubrick / 2001: Avaruusseikkailu. Käsikirjoitus yhdessä Arthur C. Clarken kanssa

C R E D O

Tunnustus on vastahakoisesti

aukeava haava, jota sidon yhä uudelleen.

Kynttilän liekki huoneen nurkassa, tuli joka kytee

seitsemän sadepäivän jälkeen.

En tule valmiiksi. Olen kateellinen

sinulle, joka et elä täällä uskon varassa

vaan oman varmuutesi.

Minä uskon jumaliin, yhdessä ja erikseen,

Jeesukseen ja muihin vapahtajiin. Juudakseen,

jolle annettiin raskain taakka.

Uskon lapseen ennen kuin se on syntynyt.

Neljäntoista viikon ikäiseen sikiöön,

yhdeksän sentin mittaiseen.

Sillä on samanlaiset kädet kuin minulla,

sormenjälkineen ja kynsineen. Se leijuu

lapsivedessä kuin avaruuslentäjä,

jonka napanuora kiinnittää elämästä elämään.

Sydän sykkii, kierrättää verta ja happea.

Hämärässä hohtavat aivot

pergamenttia ohuemman ihon lävitse.

…………………………………………….

Blogin aiemmat ekstralinkit:

1. Ihmeellistä joulua 

2. Me tapahdumme tuntemattomilla syvyyksillä

…………………………………………….

Unohdettujen runojen klinikka I

Muutama rivi unohtuneista runoista sopii aloittaa tekstillä, joka on tipahtanut omalta kartalta. Muuten ei voisi ollakaan, se mikä on minulta hukassa, on tuttu toiselle.

Pari viikkoa sitten Aronpuron Karin kanssa tuli puheeksi Werner Aspenström, jota Kari on kääntänyt. Sitten Pier Paolo Pasolini, jonka ainokaista suomennettua runokokoelmaa hänelle kehaisin. Jotain pilkahti mielessä, en itsekään hahmottanut mitä. Kotiin päästyä kaivoin Pasolinin kokoelman esiin. Tuhkan laulaja julkaistiin 1999 Pentti Saaritsan käännöksenä.

Pasolini/project Zilda/Roma

Pasolini astui kulttuuriin kuvataiteen harrastajana. Sitten valmistui runokokoelma, jonka hän kustansi itse. Ensimmäinen romaani, Ragazzi de vita julkaistiin 1955. Seurasi kuuluisuutta ja skandaaleja. Romaania kuvattiin rivoksi, mutta Pasolinista alkoi kehittyä yksi sukupolvensa tärkeimpiä kirjailijoita ja runoilijoita.

Meillä Pasolini tunnetaan paremmin elokuvistaan. Accattone, Pummi aloitti uran 1961. Arvostavamman alun jälkeen filmit saivat yhä ristiriitaisempia vastaanottoja. Omaan mieleeni nousee ensiksi Matteuksen evankeliumi. Jeesus on esiintynyt monen elokuvan sankarina, mutta Pasolinin ohjausta parempaa tulkintaa aiheesta en ole nähnyt. Kahdenkymmenenkahden filmin jälkeen Pasolini murhattiin vuonna 1975. Täyttä selvyttä veritekoon ei ole saatu, ja tutkimukset aloitettiin uudelleen 2005.

Pasolinin runot ovat antaneet äänen Italian sodanjälkeiselle nuorisolle, toivon sukupolvelle, joista suurin osa syrjäytettiin poliittisen korruption ja mafian kovan pelin kustannuksella. Kun selasin Tuhkan laulajaa, sen kuusiosainen sikermä Kaivinkoneen itku ei tehnyt yhtä polttavaa vaikutusta kuin kymmenen vuotta sitten. Runo pysyy, ihminen muuttuu.

Kokoelmasta kääntyi kuitenkin koirankorvalle taitettu sivu. Olin unohtanut, että lainasin aikanaan Pasolinin runon kolme viimeistä säettä ensimmäiseen romaaniini Kuningatarperhonen. Tiedostaen tai tiedostamatta, en saata muistaa. Pienessä runossa on yhä salaisuus ja outo ristiriita, joka on jäänyt kipinäksi mielen pohjalle.

STELLA MATUTINA

Kova hiljaisuus

ja maaseudun linnut

puhkovat ilmaa

ja arkaa sydäntä.

Kuolemantyyntä!

Herätkää ja nouskaa,

sillä sydämillämme

on halu syntiin.

…………………………………………

LOPUKSI TÄTÄ PÄIVÄÄ. Jouni Tossavaisen romaani Koulu on lukulistallani. Hesarin arviossa Matti Mäkelä kirjoittaa tänään Tossavaisesta ”huomaamattomana” tekijänä, mutta kirjailijana, joka kirjoittaa ”hyviä kirjoja lukijoita liikuttavista aiheista.”