Perjantairunossa Hannu V. ja ”Isän kyyneleet”

Päivän runo tulee pari viikkoa sitten julkaistusta Babelista. Lauantaina kerron kirjasta jotain Suomalaisessa kirjakaupassa, maanantaiaamuna loikkaan matkaan äänittämään Viikon kirjaa YLE:n Isossa Pajassa.

Runo on aina jonnekin velkaa, näkyvästi tai näkymättömästi. Uutta kokeillessaankin se on linkki ja lenkki historialliseen jatkumoon. Runon ei tarvitse olla oikeassa, eikä se ole koskaan väärässä. Jumalan kaltainen se on siinä, ettei tarvitse puolustajaa.

Hannu Väisänen: Isän kyyneleet (2012)

Kirjava puhe on Babelin mieleen, asioiden yllättävät assosiaatiot. Kieli on, saa sanoa… ja kuunnella. Hannu Väisänen julkaisi juuri romaaninsa Taivaanvartijat, hänen kuvataidettaan on parhaillaan esillä Galerie Forsblomilla. Kirjoittaessani kokoelmaa, en näitä voinut tietää. Tekstissä numero 92 asiat hakevat tähän päivään kipinää liki sadan vuoden takaa:

…………………………………………………………

Kuvataiteilijaksi ja kirjailijaksi kasvanut Hannu V.

ammattisotilaan poika kirjoittaa:

”Isä on taas kerholla. Juo siellä väkivettä.

Tulee takaisin joskus yöllä. Kolistellen, vollottaen

johonkin runoon takertuen tuupertuu eteiseen.”

Runoon voi takertua tietääkseen mikä on miehiään.

Tai olla takertumatta. Pakahduttava melankolia

elää aikansa. Toisen, oman aikansa.

Tampereen runoilija kirjoittaa isästään:

”Vankileiri I:ssä

jotkut söivät nälissään ruohoa maasta

mutta isäni kohtalo oli sattuman siunaama:

heittelin ruokapaketteja piikkilanka-aidan yli,

koska pohjalainen vartija käänsi selkänsä

kun lapsia tuli.

Mutta toiset söivät ruohoa maasta kuin eläimet,

ja öisin kutsuttiin joku ammuttavaksi.”

…………………………………………………………

Hannu Väisänen ja teos ”Isän kyyneleet” (2012) kuva: YLE Kulttuurin sivuilta 8.2.2013.

Viljo Kajava julkaisi vuoden 1918 sisällissotaan keskittyvät Tampereen runonsa vuonna 1966.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

VASTAA LASKUTOIMITUKSEEN KOMMENTOIDAKSESI!