Perjantairuno: politiikkaa ja poetiikkaa

Esko-Juhani Tennilä, Lapin pitkäaikaisin kansanedustaja (1975 – 2011) ja vasemmistopoliitikko on julkaissut muistelmansa nimellä Toppari Arkadianmäellä. Sopii entiselle jalkapalloilijalle.

Vuonna 1971 Tennilä kertoi haastattelussa miten taistolaiset kommunistit pyrkivät käymään RUK:n saadakseen johtajakoulutusta sosialistista vallankumousta varten. Samana vuonna värikäs poliitikko julkaisi esikoisteoksensa Maailma punaisempi.

Tennilän tuore teos on seitsemästoista. Hän on julkaissut runoja, muistiinpanoja, ja lastenkirjoja. Muistelmat on puettu runon muotoon. Persoonallinen anekdootti, mutta pikaisen selaamisen perusteella kaunokirjallisia arvoja tekstistä on vaikea tavoittaa. Ehkä ei ole ollut tarkoituskaan.

Runokokoelma Esko-Juhani Tennilä. Taidehallin kutsun maalaus Tarmo Paunu.

Arvioidessa poliitikkoa poeettana, esimerkki pitää hakea aiemmasta tuotannosta. Kaivan kaksi kuriositeettia kotihyllystä: Rakastanhan minä tätä maata (Pohjoinen 1985) ja Metsän väristä en väittele enää (Otava 1996).

Tennilän runot ovat proosamaisia ideologian julistuksia, jossain välähtää luontokuva, useimmiten aatteelle alisteinen sekin. Teksteistä tiivistyy runon muotoon puettuja mielipiteitä, jotka tyhjenevät kertaluvulla.

Runo ajaa huonosti poliittisia päämääriä, sen tehtävä on toisaalla: näyttää maailma sellaisesta kulmasta, jota lukija ei ole osannut edes kuvitella. Runo voi tarjota myös lohtua ja toivoa. Tai kiihottaa mielikuvitusta muita stimulansseja tehokkaammin.

Hain tähän Tennilän runon kolmesta syystä. 1. Edesmenneen ystäväni sanoin: ”Olen edelleen sitä mieltä, että myös huonoja runoja tarvitaan.” 2. Yksi blogini teemoista, Unohdettujen runojen klinikka antaa valituille teksteille uuden elämän. Arvotuksen sijaan niissä voi olla jotain muuta kiinnostavaa, kuten ajankuva. 3. Kuvan ja sanan yhdistäminen tuo yllättäviä assosiaatioita: tulos on enemmän kuin osiensa summa.

Tennilän kirjan ja runon parina on Taidehallin kutsukortissa Tarmo Paunun maalaus Helle. Paunun näyttely Taidehallissa 20.4. – 26.5. Siitä kerroin enemmän reilun viikon takaisessa postauksessani.

RUNO KAUPPIAAN KORVISTA

Kauppiaalla on eloisat korvat.

Bachin konserttoa kuunnellessa

ne lotjottavat välinpitämättöminä

konsertti-ilmeelle tärkättyä päätä vastaan,

mutta kaupassa ne ovat hyvin eloisat.

Hiljaisuuden jatkuessa pitempään

korvat valuvat alakuloisena kaulusta kohti.

Mutta heti oven käydessä

ne ponnahtavat iloisesti hörölleen.

Niitä nykii malttamaton odotus.

Kohta ne saavatkin kuulla kauppiaiden mielimusiikkia.

Kassakoneen iloista kilinää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

VASTAA LASKUTOIMITUKSEEN KOMMENTOIDAKSESI!