IBBY Finland jakaa joka kolmas vuosi Anni Swan -mitalin ansiokkaalle lasten- tai nuortenkirjalle. Järjestyksessä yhdeksännentoista palkinnon sai tänä vuonna Vilja-Tuulia Huotarinen nuortenkirjastaan Kimmel.
Huotarisen (s.1977) biografiasta löytyy mm. neljä runokokoelmaa ja neljä aiempaa nuortenkirjaa. Finlandia Junior myönnettiin vuonna 2011 ilmestyneestä romaanista Valoa valoa valoa. Huotarinen kirjoittaa proosaa siinä rajapinnassa, jossa lukijoiden kohderyhmä liukuu kohti aikuisikää.
Kimmel sekoittaa satua, fantasiaa ja realistista ilmaisua. Tarinassa kaikki käy luontevasti ilman ihmeempiä selityksiä. Kun päähenkilön vanhempien on aika poistua maailmasta he jättävät pallomme ongelmat tyttärensä setvittäväksi: ”Kukaan ei pystyisi hoitamaan maailmaa paremmin kuin tämän päivän kuusitoistavuotias.” Tyttö ottaa tehtävän, pakkaa reppunsa ja antaa itselleen uuden nimen, hänestä tulee Kimmel.
”Siellä missä on kuusitoistavuotiaita, ei todellakaan ole mitään pehmeitä ja nättejä hellokitty-tunnelmia. Siellä on välillä kuristava tunne, ettei kaikki ole kunnossa eikä toisin sanoen mikään. Sellaiseen paikaan mennään turbomoottorikoneella ja vähän äkkiä sitenkin.” Kimmel aloittaa seikkailunsa marssimalla suoraan lentokonekauppaan.
Tarinan kuljetuksen ratkaisu on sukua Antoine de Saint-Exupéryn Pikku Prinssille, joka myös tapasi odysseiallaan itseään etsiviä ihmisiä, joita koetti ymmärtää. Kimmelin matkalle osuu kaksitoista maailmaa ei kantilta katsovaa tyttöä: Tuuheatukkainen, Peilityttö, Sementtijalkainen, Hahtuva, Surusilmä, Johtaja, Miekkatyttö, Rubiinityttö, Rautahammas, Juoksija, Runotyttö ja lopulta hän itse.
Arkkityyppisillä tytöillä on kullakin oma ongelmansa. Peilityttö on sankarin sukua ja voisi käydä sarjakuvahahmosta: ”…hänen olallaan oli musta laukku ja housuissa keltaisia salaman kuvia. Hän liukui luistimillaan kirjaston hyllyjen välissä ja kävi pelaamassa taistelupeliä, jossa hän peittosi muut pelaajat viidelläsadallaviidellä pisteellä.”
Peilityttö on kuitenkin tullut siihen tulokseen, että hän on ruma ja tarvitsee toimenpiteitä: ”Poistettaan: hiki, luomet, kesakot, vatsaa pullottava ilma sekä kylkiluita kummaltakin puolelta. Myös muita poistoehdotuksia otetaan vastaan.” Kimmel ei pyri osoitteleviin ratkaisuihin kohtaamiensa tyttöjen kanssa. On parempi vain näyttää ja jättää mahdollisuudet laajentamaan lukijoiden omaa ajattelua. Huotarinen ilmaisee vakavat ja askarruttavat asiat ilman synkistelyä.
Kimmelin lentomatkoja johdattaa Yökirja, eräänlainen kaikkitietävä, lentävää lautasta muistuttava ja sähköä virtaileva iPadin sukulainen. Aivan kuten klassiseen satuun kuuluu taikakalu, salattu viisaus tai kaikkivoipa olento. Ajankohtaisuudestaan huolimatta Kimmelin tarina- ja rakenneratkaisut ovat hyvin perinnetietoisia.
Kirjan pienet väliluvut ja keskustelut Yökirjan kanssa toimivat ajatusten kiteyttäjinä. Ne antavat myös temaattisesti moneen haarautuvalle tekstille tarpeellisia suvantopaikkoja ja toimivat johdattajina seuraaviin lukuihin.
Kimmel on kasvutarina, joka kehii voimaansa yksilön ulkopuolelta, maailmaa peilaamalla. Perinteen hyödyntämisestä huolimatta persoonallisen omaääninen ja fantasioissaan tiukasti tässä ajassa kiinni. Tarinan loppu avautuu tulevaisuuteen, Kimmel hyvästelee vanhan nimensä ja antaa itselleen uuden. Kulkuneuvo vaihtuu lentokoneesta purjeveneeksi, jolla on ”lyijyä pohjassaan ja tähtipölyä mastossa.” Matka jää jatkumaan.
Blogi kiteyttää arvionsa palkintoraadin sanoin: ”Kimmel on kunnianhimoinen ja kaunokirjallisesti erittäin korkeatasoinen teos, joka täyttää kirkkaasti Anni Swan -mitalin kriteerit.”
……………………………………………
Ekstralinkki neljän vuoden takaa kertoo Vilja-Tuulia Huotarisesta lisää: Miten onnitella Finlandia-voittajaa?
…………………………………………..