Camus, Genet ja Hitlerin epätoivo

Ihmetykseni aihe on seuraava: luen hengästyttävän hienon kirjan. Se muuttaa jotain osaa ajattelussani perusteellisesti ja pulpahtelee mieleen vuosien vieriessä. Miksi en silti tutustu kirjailijan tuotantoon enempää?

On kirjoja, joita en halua lukea uudelleen. Vuosien keräämän kultapölyn silaama illuusio saattaisi särkyä. Jean Genetin Varkaan päiväkirjaan olen tarttunut toisenkin kerran, mutta kaikki muu on lukematta.

Jean Genet (1910-1986) kuva: Brassai

Genet (1910 – 1986) adoptoitiin alle vuoden ikäisenä prostituoidulta äidiltään. Maalaisperheessä varttuneen pojan ensimmäinen vankeustuomio tuli 15-vuotiaana. Ura muukalaislegioonassa katkesi syytöksiin homoseksuaalisuudesta. Elämä jatkui varkaana, joka hankki lisäansioita itseään myyden.

Kirjailijan ura alkoi vankilassa runolla ”Le condamné a mort”. Peräkkäisistä tuomioista kasvoi niin suuri kakku, ettei sitä käynyt haukkaaminen pala kerrallaan – Genetiä uhkasi elinkautinen.

Genetin ”vaikutusvaltaiset” ystävät olivat vakuuttuneet hänen lahjakkuudestaan kirjailijana ja anoivat hänelle armahdusta. Jean Cocteaun, Jean-Paul Sartren ja Pablo Picasson vetoomus tuotti tulosta ja päätti vankilakierteen.

Genet lunasti luottamuksen ja kirjoitti maailmankirjallisuuteen päätyneen tuotannon: romaaneita, draamaa, elokuvakäsikirjoituksia ja runoutta. Suomennettuja teoksia on kertynyt kahdeksan.

Suosittelen Varkaan päiväkirjaa kaikille, jotka haluavat katsoa elämää poikkeuksellisesta kulmasta. Jos tuntuu siltä, että julkkisten ”traagiset” tilitykset ovat ohuita ja päälle liimattuja, jos tuntuu siltä, että romaanihenkilöt ovat muovisia marionetteja, joiden sisin jää tavoittamatta, silloin kannattaa tarttua Genetin kirjaan.

Varkaan päiväkirja on silkkaa autobiografiaa. Genet käsittelee petosta, koska se on moraalisesti vaikeinta ja julminta. Kaunistelematon ja raaka todellisuus hakee ympärilleen pyhyyttä ja nöyryyttä vertaansa vailla olevalla kirjallisella briljanssilla.

Albert Camus (1913-1960) Kuva Henri Cartier-Bresson.

Kirjalliset rinnastukseni kiteytyvät jutun otsikkoon. Genetissä ja nobelisti Camusissa on paljon samaa. Useimmat lukijat muistavat Sivullisen aloituslauseen. Valitaan tähän Camusin romaanin viimeinen virke:

”Jotta kaikki täyttyisi, jotta tuntisin itseni vähemmän yksinäiseksi, minun oli vielä toivottava, että teloituspäivänäni olisi paljon katsojia ja että he ottaisivat minut vastaan vihan huudoin.” Vertauskohdaksi kappale Genetiltä. Pohdinnat moraalista ja kuolemasta käyvät yksiin:

”Tahtoisin hetkeksi kohdistaa huomion epätoivossa piilevään ylittämättömään onneen: kun ollaan yksin, äkkiarvaamatta vastatusten oman perikadon kanssa, hetkeen jolloin ollaan todistamassa itsensä ja elämäntyönsä peruuttamatonta tuhoa. Antaisin kaiken maallisen omaisuuteni – ja totisesti se pitääkin antaa – saadakseni kokea tuon salaisen epätoivon tilan, jota kukaan tuntemani ihminen ei ole kokenut. Hitler, yksin palatsinsa kellareissa, sai Saksan tappion viime hetkillä varmastikin kokea tuon puhtaan valon, hauraan mutta horjumattoman mielen kirkkauden – tietoisuuden tuhostaan.

………………………………….

On selvää, että Genetin kirja löytyy myös 22.1.2011 tähän blogiin laatimaltani Sadan kirjan listalta: http://juhasiro.fi/blogi/?p=1278

Anna ihastuu Hitleriin

Yhä kiihtyvät kirjasyksyt luovat harhan, että kirjoihinkin pätee parasta ennen päiväys. Ja valtaosa ihmisistä lukee sen saman kirjailijan teoksia, joita on aina ennenkin lukenut. Ne pitää kahlata joulun pyhinä, sillä seuraavana syksynä tutulta tekijältä ilmestyy jo uusi kirja. Pahoittelen ironiaa, mutta näin on medioiden mielestä, joille kirjallisuus ja kirjailijat ovat vain viihdekarusellin pyörittäjiä.

Maailmassa on toivottoman paljon hyvää luettavaa. Lohduttavan teoriani mukaan oikeat kirjat osuvat kohdalle aikanaan. Pidin parin päivän breikin, kalastin, sienestin ja sivistyin kirjailijaliiton mökillä Savon sydänmailla. Ja siinä kirja oikea odotti minua, kenties kirjailijan itsensä hyllyyn jättämänä. Tuomas Kyrön romaani Liitto.

Kirjan tarina on tragedian umpimustaksi maalaama komedia. Liitto oli Finlandiaehdokkaana 2005. Paavo Lipponen teki diktaattorina tylsän valinnan ja palkitsi Bo Carpelanin Kesän varjot. Ei huono kirja, mutta kielikuvia myöten liki kopio Carpelanin omasta romaanista Alkutuuli, joka myös sai Finlandian 1993. Lukekaa rinnakkain jollette usko.

Tuomas Kyrön Liitto olisi ansainnut palkinnon ja saman huomion, jota olemme saaneet seurata Sofi Oksasen kohdalla. Kirja on yhtä hyvä, jos näin karkea vertaus sallitaan. Romaaneissa on sukulaisuutta. Historian solmukohdissa mennään ja suuret kaaret on korvattu yksityisen ihmisen intensiivisillä kokemuksilla.

Tuomas Kyrön romaani Liitto (2005)

Romaani alkaa elokuusta 1938 ja tarina etenee kolmesta näkökulmasta: Urhon ja Lyydian tarinan ”kaikkitietävää kertojaa” täydennetään Urhon päänsisäisin monologein ja hänen sisarensa Annan muistiinpanoin. Anna oli voimistellut Berliinin olympialaisten avajaisissa ja päässyt kättelemään itse valtakunnankansleria. Nuori tyttö nieli kansallissosialismin korulauseet ja ihastui Hitleriin.

Kirjan loppu avaa nuoren Annan kirjoittaman kirjeen Hitlerille. Näkökulma on romaanin ja ideologisten syyllisyydentuntojen avain. Ainutlaatuinen ja hienolla psykologisella vaistolla kuvattu. Koska tämä ei ole juoniselostus, lukeminen jää teille. Suositus on minun ja sen takana on helppo seisoa.