Keveät kantamukset

Jätin isomman kameran kotiin. Nappasin pokkarin mukaan, mutta en kanna sitäkään enää. iPhone riittää näytöltä katsottaviin kuviin. Jos tulosta haluaa hieman rajata tai parantaa, iPhoton kuvankäsittelyohjelma on erinomainen. Ja ennen kaikkea ”sairaan nopee”.

Ateena 14.11.2012

Jos olisin valokuvaaja, kiertäisin Ateenan korttelit ja tekisin graffiteista kuvakirjan nettiin. Täältä se on alkuperäinen sanakin lähtöisin, GRAPHEIN, kirjoittaa. Samoin koko idea nykymuodossaan.

Ateena 14.11.2012

Demetrios oli kreikkalaissyntyinen lähetti 1960-luvun New Yorkissa. Hän ryhtyi merkitsemään reviiriään lempinimellään ja kotiosoitteensa kadun numerolla. Seiniin alkoi ilmestyä tekstejä: TAKI 183.

Ateena 14.11.2012

Suomessa ei ole noista ajoista kauas kuljettu. Graffitit ovat edelleen suurimmaksi osaksi ”tägejä”, omaa egoa korostavia vaihtelevan tasoisia sotkuja. Yhteiskunnallisia mielipiteitä tai taiteeksi luokiteltavia ”piissejä” (piece of art) näkee harvemmin.

Plaka, Ateena 11.11.2012

Kamerasta vielä: puhelimen kanssa pääsee mukavasti ja ilman suurempia seremonioita lähietäisyydelle. En nyt kuitenkaan halua ladata tänne sosiaalipornoa muodottomiksi palaneista ja amputoiduista kerjäläisistä. Kuvassa tingitään ja käydään kauppaa Plakan kirppiksellä.

Ateena, Syntagma 11.11.2012

Sunnuntai-illan lenkille kertyi mittaa reilut kymmenen kilometriä – syrjäkatujen kautta Syntagmalle ja takaisin. Mielenosoittajat odottivat rauhallisina parlamentin päätöstä budjetin leikkauksista. Mellakkapoliisit tarkkailivat tilannetta ja musta labbis hoiteli oman osuutensa eleettömän tyylikkäästi.

Huomatkaa uusi keksintö, kokoontaittuva sateenvarjo

Edellisessä jutussa on näkymä Tampereelta 76 vuotta sitten. Arvelen, että ollaan Hämeenkadun yläpäässä, lähellä Tuulensuuta. Mustavalkoisessa kuvassa oli heti jotain minuun vetoavaa, eikä se johtunut vain kotikaupungin kadusta.

Sitten muistin Gustave Caillebotten (1848 – 1894) maalauksen Paris Street, Rainy Day. Taiteilija luetaan impressionisteihin, vaikka suuri osa hänen töistään voisi olla fotorealismin airuita. Impressionismin pointti ei ole vain tunnetilan hakemisessa, vaan valossa. Caillebotte harrasti myös varhaisia valokuvakokeiluja.

Gustave Caillebotte: Paris Street, Rainy Day, 1887.

Gaillebotte maalasi Pariisin katunäkymänsä 1877. Päivänvarjoja oli käytetty maailman sivu, mutta englantilainen Samuel Fox kehitti kokoontaittuvan teräskehikon vuonna 1852 ja sateensuojasta tuli arkinen käyttöesine.

Ranskalainen maalari ja tamperelainen valokuvaaja ovat tavoittaneet kuvaansa saman tunnelman. Ilman ja valon voi aistia. Keveän tihkun tai raskaampien pisaroiden täyttämää ilmaa voi kuvitella hengittävänsä.

Nyt, kun katson kahta kuvaa rinnan, huomaan hauskan yksityiskohdan. Kummastakin löytyy kärrynpyörä. Pariisissa se näyttää olevan hieman hienostuneemmassa ajopelissä. Kirjoitin Caillebotten taulusta aikanaan muutaman rivin romaaniini Saat toivoa kolmesti. (Like 2007) Lainaan kappaleet tähän:

”Tsehovista hän kuitenkin muistaa, että Lontoossa on maailman suurin kirjakauppa, Foyles. Siitä ei synny suunnitelmaa, se on vain ajatuksen kappale, joka ajelehtii irrallaan, ja hän tarttuu siihen, että jotain olisi, että liike jatkuisi. Hän ajaa metrolla Harrodsin tavaratalon kulmalle, juo vastapäisessä kahvilassa oluen, kysyy taksikuskilta tietä Foylesille ja unohtuu lopulta kiertelemään kerrosten ja loputtomien hyllyrivien väliin.

Hän katselee kiiltävälle paperille painettujen taidekirjojen kuvia ja lukee vain kuvatekstit maalausten vierestä. Hän tuijottaa pitkään Gustave Caillebotten maalausta Paris Street, Rainy Day, 1877. Taiteilija on ikuistanut harmaaseen katunäkymään uuden keksinnön, sateenvarjon, jonka suojassa ihmiset kulkevat yksin – tai kaksin, mutta siitä huolimatta erillisyyttä ja yksinäisyyttä tuntien. Maalauksen ihmiset ovat määrätietoisessa liikkeessä, joka kuljettaa kaikkia erilleen toisistaan. Saman sateenvarjon alla kulkevat mies ja nainen ovat yhdessä ja yksin. Kummankin huomio on kiinnittynyt johonkin ulkopuoliseen, jonka taiteilija on halunnut rajata taulusta pois.”

Perjantairunossa on paikka Ruotsin kuninkaalle

Ruotsin kuningas Kustaa III allekirjoitti Tampereen kaupungin perustamisasiakirjan 1.10. 1779. Päätöstä ja kaupungin 233 vuoden ikää juhlitaan tänä viikonloppuna Tampereella monin tavoin. Blogi keskittyy kuninkaaseen ja tarjoaa lukijoille proosarunoa.

Kustaa III oli kulttuurille avoin, perusti kuninkaallisen oopperan, rakasti teatteria ja halusi näytellä itsekin. Mitä muuta, se selviää säkeistä. Olkoon tällä kertaa johdanto lyhyt, runo pitkä. Teksti löytyy aikanaan 365 runon kokoelmastani Babel.

Kustaa III. Signeeraus: Ch. Roslin 1777.

Näillä riveillä lepää Ruotsin kuningas Kustaa kolmas.

Näyt ja toiveet, jotka hallitsija lähetti maailmaan, tulevat takaisin

terävä äly ja taiteellisuus, teeskentely ja teatraalisuus

valistunut yksivaltius, säädyiltä kaapattu valta ja saneltu hallitusmuoto

propagandapuheet suurvallasta ja jatkuvat sotahankkeet

oikeuslaitoksen uudistus ja kidutuksen lopettaminen kuulusteluissa

kustavilaiset kalusteet, arkkitehtuuri, hienostelu ja hepeneet

kuninkaallinen ooppera, akatemia ja draamateatteri

näyttelijän roolit ja ranskankieli, kiinnostus Babelin ja

Tampereen runoihin, kaupungin perustaminen 1779

valtiontalouden välttely, henkilökohtaiset mieltymykset

epäjohdonmukainen politiikka ja arvaamattomat hankkeet

kihlaus viisivuotiaana, onneton avioliitto uskonnollisen Sofian kanssa

ylikäymätön järkytys toisen pojan kuolemasta ja aateliston kapinointi

hovin suosikit, vastustajien kauna, katkeruus ja salaliitto

oopperatalon naamiaisissa ammuttu laukaus, joka ei vienyt henkeä

vaan ruosteisen luodin kasvattama kuolio.

C.G. Pilo, Kustaa III:n kruunaus, 1772

Kuten kirjoitus hautakivessä, tämä paikka on varattu

C.G. Pilon maalaukselle Kustaa III:n kruunauksesta.

Keskellä nuori kuningas säteilee sivistystä ja valistusajan aatteita,

muutokseen on vuosien matka, murhaan kaksikymmentä.

Taulun tausta hämmästyttää.

Ei valtaistuinsalia, veistoksia, pilareita, pylväitä, marmoria

ei silkkiverhoja, tyynyjä, tupsuja, kristalleja, kynttelikköjä, kirkkoa.

Kruunu nostetaan kuninkaan päähän uhkaavassa ikimetsässä,

keskellä tummia ja tutkimattomia puita, joiden lomaan

hovin hämmentävä seurue on kokoontunut.

Kuningatar on jätetty taustalle, kultaisen leikkauksen hämyyn ja

kruunun laskemisen hetkellä kuninkaan valkeat vaatteet

keräävät metsän vähäisen valon.

Maalaus on jäänyt kesken vuonna 1772 –

Tämä paikka on työlle varattu.

…………………………………………………………………………………………………

Gukkenmain Welaatta ja Maailmantaiteen päivitys

Päivän Hesari esittelee tänään Amsterdamin Eremitaasin, joka on ollut menestys. Taidemuseota verrataan Helsingin Guggenhaim-hankkeseen. ”Amsterdam siis onnistui siinä missä Helsinki ei halunnut onnistua”, toimittaja kirjoittaa.

Gukkenmain Welaatta, kesäkuu 2012.

Jutusta käy ilmi miten Amsterdam ja Pietarin Eremitaasi pelasivat hienosti yhteen. Meillä porua aiheuttaneet lisenssimaksut hoidettiin Hollannissa sitomalla ne pääsylipun hintaan. Euro per lippu vierähtää Pietariin. Järkevää ja kohtuullista.

Olin ensin Helsingin hankkeen puolesta. Kuultuani taidekentän kommentteja taiteen sisällöistä ja kohtuuttomista lisenssimaksuista kantani vaihtui.

Gukkenmain Welaatta, Maailmantaiteen päivitys 2.012.

Tehtiin kuitenkin jotain korvaavaa. Maitolaiturimuseo, Euroopan pienin museo lähti hankkeeseen ja Tampereen Teiskoon nousi muutaman innokkaan voimin Gukkenmain Welaatta. Puuarkkitehtuuria. Avoinna ympäri vuorokauden lokakuuhun sakka. Liput 0 euroa. Ei lisenssimaksuja.

Näyttelykokonaisuuden teemana on Maailmantaiteen päivitys 2.012. Kun katsot kehyksen läpi kolmen hehtaarin pellolle, eipä aikaakaan, kun linnut saapuvat päivittämään Vincent van Goghin teoksen ”Varikset viljapellon yllä”.

Gukkenmain Welaatta, museotyöt 2.012.

Museo kääntää kävijän ajatukset kahdeksaan merkittävään taideteokseen. Gukkenmain Welaatan FB-sivuilla on lyhyt esittely töistä kuvineen. Yksi esimerkki: Marc Chagall, Kaupungin yllä. (1918)

CHAGALL syntyi Vitebskissä ja opiskeli taidetta Venäjällä. Hän löysi Pariisista kubismin ja maustoi maalauksiaan kansantaiteella, juutalaisella perimällä, surrealismilla ja symbolismilla. Tästä kaikesta syntyi hyvin persoonallinen ote. Vain puolen sekunnin vilaus ja tunnistat Chagallin.

KITEYTYS: Chagallin maalausten runsaudessa ei ole mitään merkityksetöntä. Lehmät ja puut kuvaavat elämän voimaa. Kukko hedelmällisyyttä, kaappikello kaiken katoavaisuutta, ikkunat vapauden rakkautta… lentävällä sillilläkin on merkitys sukupolvia yhdistävänä symbolina. Taiteilijan isä työskenteli kalatehtaassa. Jeesuksen ristiinnaulitsemisen kuvat muistuttavat myös juutalaisten kokemasta holokaustista.

NÄYTTELYKUVAN PÄIVITYS 2.012. Kun Chagall palasi Venäjälle totalitarismin taideapparaatti ei saattanut hyväksyä taivaalla lentävää vihreää lehmää. Chagallin taide edustaa mielikuvituksen voittoa aineesta. Sitä, miten kaikki minkä pystyt kuvittelemaan on mahdollista. Rakastavaisille ei ole temppu eikä mikään kohota lentoon kaupungin ylle.

Facebook-sivuille kasvaa myös koko näyttelyn ajan virtuaaligalleria, jossa esitellään muita rohkeasti päivitettyjä versioita maailmantaiteen teoksista.

Gukkenmain Welaatta – museo Euroopan sydämessä.

http://www.facebook.com/maitolaiturimuseo

…………………………………………………………………………………

Perjantairuno: Kylähullujen hommia ja vähän vakavampaa

Kun Hesan valtuusto äänesti Guggenheimin nurin, päätettiin polkaista pystyyn museo Euroopan sydämeen – Gukkenmain Welaatta. Museorakennus on suomalaista puuarkkitehtuuria. Käsitetaiteen keinoja hyödyntävä näyttely MAAILMANTAITEEN PÄIVITYS 2.012 avataan Tampereen Teiskossa 10.6.

Näyttelyn lisäksi Facebookiin kasvaa syksyyn saakka virtuaaligalleria, joka esittelee päivitettyjä maailmantaiteen mestariteoksia. Sivut löytyvät täältä.

Vincent van Gogh: Varikset viljapellon yllä (osa) 1890.

Kun funtsin taideteoksia sekä museoon että virtuaaligalleriaan, tuli ensimmäisenä mieleen van Goghin ”Varikset viljapellon yllä”. Vasta aivan äskettäin muistin, että olen kirjoittanut aiheesta myös runon. On siitä aikaakin, kaksitoista vuotta.

Toinenkin asia tekee tekstistä ajankohtaisen. Poikani ja hänen vaimonsa saivat tyttären torstaina, äidin syntymäpäivänä 7.6. klo 23.59. Valitsen siis tänään Perjantairunoksi Mustasta runokirjasta tekstin TAIVASOSUUS. Runon viimeinen rivi kirkastaa ajatuksen elämän ihmeeseen sopivaksi.

……………………………………………………….

Taivaan lyijyinen patalakki

on valahtanut metsän silmille. Vaikea nähdä ulos,

ellei sammuta sisältä valoa.

Varikset viljapellon yllä,

ja varikset, joita sänkipellon korret keihästävät.

Elämä on väärennös. Kuin taulu,

joka museon seinällä riittävän kauan riiputtuaan

muuttuu aidoksi.

Lasit kivenheiton päässä, lapsivedet.

Lapset, joiden sisällä äidit kasvavat.

………………………………………………………..

Perjantairuno: huhtikuun suudelmat ja miljoonan kruunun kukat

Garnegie Art Award on taidepalkinto, jolla kannustetaan ja tuodaan esiin pohjoismaista kuvataidetta. Sponsorina toimii sijoituspankki AB Garnegie. Tuorein palkinto ojennettiin Heikki Marilalle viime syksynä. Miljoona kruunua merkitsee reilua 100 000 euroa.

Heikki Marila. Garnegie Art Award 2011.

Marila (s.1966) päivittää taiteen traditioita ja hakee niihin uusia näkökulmia. Palkitut työt ovat sukulaissieluja 1600-luvun hollantilaisille kukka-asetelmille. Ne liittyvät asetelmamaalauksen pitkään jatkumoon. Lajiin liitetyt viitteet latinan sanoista ”Memento mori” (muista kuolevaisuutesi) nousevat Marilan töistä mieleen ilman alleviivaamista.

Asetelmista käytetään monta nimeä. Ranskalaisten ”Nature morte” (kuollut luonto) on pysähtynein. ”Still life” ja ”Stilleben” sentään sisältävät hiljaiseloa ja aavistettavan elämän värinää.

Heikki Marila: Kukat XL, öljy kankaalle.

Marila ottaa homman haltuun räväkämmin ja maalauksellisemmin. Töistä säteilee sellaista elämän ja katoavaisuuden energiaa, etteivät ne tahdo kankaalla pysyä. Symboliikka ja traditioon kiinnittyminen antavat töille kaikupohjaa.

Myös Perjantairunossa on kyse symboliikasta ja olemassaolon metaforasta. Ajatus mahtuu yhtälailla muutamaan kuukauteen kuin sataan vuoteen. Vain elämän kierto on ikuista.

Huhtikuisen perjantain runo löytyy kokoelmastani Satakieli! (Like 2008)

………………………………………………………….

HULLU PUUTARHURI

huhtikuun hanki hupenee

maan poveen painuvat

sen märät suudelmat

kunnes kevät synnyttää

k u k k i a  k u k k i a  k u k k i a

k u k k i a  k u k k i a  k u k k i a

k u k k i a  k u k k i a  k u k k i a

k u k k i a  k u k k i a  k u k k i a

k u k k i a  k u k k i a  k u k k i a

k u k k i a  k u k k i a  k u k k i a

k u k k i a  k u k k i a  k u k k i a

keskellä kesää kaikki on

päivän selvää

ennen talvea tulee

sadon korjaaja

ja elon leikkaaja

Hei metallikostyymissä ja kromitulet sydämessä!

En ole pitänyt Erik Enrothin maalauksista. Syykin selvisi juuri. Olen nähnyt niitä liian vähän. Taidemesenaatti Sara Hildénillä oli ”paha” tapa omia miehensä työt kokoelmaansa. Jos jokin oli salaa myyty, se käytiin lunastamassa takaisin.

Erik Enroth, Sara Hildénin museo.

Sara Hildénin taidemuseon vertaansa vailla olevan karu betoniarkkitehtuuri sopii Enrothin maalauksille kuin nyrkki silmään. Ennennäkemättömän laaja läpileikkaus täyttää salit energiallaan. Teosten voima alkaa välittyä, kun näen laajemmin niiden johdonmukaisen dynamiikan.

Valitsen tähän kuvat kovin kapealla sektorilla ja unohdan Enrothin ”Tampereen maalarina”. Kaupunki, työläiset, tehtaat ja tuliset ahjot jääkööt muille. Menestyvän liikenaisen ja mesenaatin miehenä Enrothilla oli varaa opiskella ja matkustaa. Häntä kiinnosti Eurooppalainen taide.

Erik Enroth, Sara Hildénin museo.

Useat työt ovat suoria kommentteja (abstraktin) expressionismin ja kubismin kuuluisimpiin aiheisiin. Vincentin auringonkukkien kovuus ei niinkään sykähdyttänyt, mutta kinnerissä roikkuva häränruno on hieno ja intensiivinen kunnianosoitus Chaim Soutinelle. Alimman tanssikuvan liike tulee suoraan Matisselta.

Erik Enroth, Sara Hildénin museo.

En tuntenut aiemmin Enrothia runoilijana. Hän julkaisi yhden kokoelman: Hornkarlens sånger. Tomi Moision suomentamasta tekstistä näkyy, miten kuvataiteilija oli runoilijanakin koloristi. Visuaalisessa tekstissä on vahvan kinesteettisen liikkeen voima. Auditiivisuus puuttuu kokonaan.

Erik Enroth, Sara Hildénin museo.

Kuvataiteilijana ja sanankäyttäjänä Enrothista välittyy vahva maskuliininen energia. Ehkä voimakkaampi kuin kenelläkään muulla kotimaisella taiteilijalla.

Runon kuva naisen povesta, kupeista ja silmien lähteistä antaa viitteen Korkeaveisuun. Seuraavassa hetkessä Enroth kääntää säkeet koleiden halujen syvyyksiin ja haluaa nousta metallikostyymissä ja terässiivin kaupungin ylle. Runoon syntyy vahva dualistinen jännite.

…………………………………………………………………

Eräänä yönä Padovan torilla Prato della Valle. Plataanipuiden latvuksissa istuvat aaveet pilviin takertuen.

Sinä olet nainen jota rakastin / edellisessä elämässäni, / keskiaikaisia öitä / kuiden hehkuessa / ultramariinia. / Kromitulet palavat sydämessäni / kun näen poukkoilevan povesi. / Kupeesi muodostivat / vanhoja jumalia / etäällä sisiliskojen aikaan / kun maa oli vielä nuori. / Silmäsi ovat lähteet / joissa polttavan koleat halut / vaeltavat kuin hait syvyyksissä. / Annatko minun tänä yönä vaihtaa satamaa / ja rakkautemme liekeistä / heilauttaa itseni metallikostyymissä / teräksisin siivin / verkon yli, jonka pahan vallat / yöllä punovat kaupungin ylle.

………………………………………………………………

Taidemaalari Erik Enroth (1917 – 1975) Opiskeli Helsingissä, Tukholmassa ja Firenzessä. Opetti Taideteollisessa oppilaitoksessa ja Suomen Taideakatemian koulussa. Näyttely Sara Hildénin taidemuseossa Tampereella 6.5. saakka.

Sara Hildén (1905 – 1993), yrittäjä, taidemesenaatti, Hildénin säätiön ja taidemuseohankkeen perustaja. Aviossa Erik Enrothin kanssa 1949 – 1962.

Ihmisen henki

Kahdeskymmeneskahdeksas Vuoden nuori taiteilija on Porissa 1978 syntynyt kuvataiteilija ja graafikko Ari Peltonen. Palkitulle ojennettiin 20 000 euron stipendi ja mahdollisuus yksityisnäyttelyn järjestämiseen Tampereen taidemuseossa.

Ari Pelkonen (kuva: Jari Kuusenaho)

Museon tiedotteessa sanotaan Pelkosen olevan ”Suomen tyylikkäintä taidetta vanhalla puupiirrostekniikalla tekevä taidegraafikko.” Lausunnon voisi ottaa sekä kehuvana että kriittisenä kommenttina. Nyt ei kuitenkaan ole kyse siitä, että hengettömäksi siloteltu estetiikka söisi taiteellisen sisällön.

Ari Pelkonen, Vuoden nuori taiteilija 2012.

Pelkosen tekniikka palvelee töiden ideoita täydellisesti. En ole nähnyt vastaavaa metodia ennen. Akvarellinohuiden akryylivärikerrosten päälle on liimattu japaninpaperille vedostettu puupiirros. Maalauksesta ja grafiikasta tulee yhtä – kuultavaa ja hengittävää pintaa.

Ari Pelkonen, Vuoden nuori taiteilija 2012.

Valtaosa näyttelyn töistä kuvaa ihmiskasvoja. Varjossa tai ylivalottuneena. Hahmot ovat itseksitulemisensa tilassa, jotain on koko ajan syntymässä. Ikään kuin figuureilla olisi sanaton, vain aistittava tarina kerrottavanaan.

Taiteilija on kertonut olevansa kiinnostunut japanilaisesta kulttuurista. Ja koska blogissani sanat saavat maustetta kuvista, annetaan nyt kuville ryytiä sanoista. Näyttelystä palattuani  kaivoin hyllystä (taas kerran) Yoshida Kenkon klassikon Joutilaan mietteitä.

Ari Pelkonen, Vuoden nuori taiteilija 2012.

Kenko syntyi 1283 ja sai perinteitä kunnioittavan kasvatuksen. Hän palveli keisarin henkivartiokaartissa, toimi pappina, vetäytyi erakoksi ja kirjoitti runoja sekä huomioita kaikesta maan ja taivaan välillä. Avasin Joutilaan mietteet satunnaiselta sivulta ja heti osui silmiini kappale Pelkosen kuviin sopivaa tekstiä:

”Kun vasemmalla ja oikealla on avaraa, ei mikään ihmistä estä; kun edessä ja takana on tilaa, mikään häntä ei voi pysäyttää. Ahtaudessa ihminen murtuu ja musertuu. Jos ihminen on piittaamaton ja jyrkkä, hän tuhoutuu alituisiin kiistoihin ja riitoihin. Jos hän on lempeä ja maltillinen, hiuskarvakaan hänen päästään ei taitu.

Ihmisen henki on taivaan ja maan henkeä. Taivaalla ja maalla ei ole äärtä, miksi siis ihmisluonnolla olisi? Kun ihmisen mieli on avara ja rajaton, ilo ja viha eivät häntä kahlitse eikä mikään ulkopuolinen aiheuta hänelle harmia.”

Kenkon lyhyet tekstit ovat filosofin, viisauden ystävän mietteitä. Ja ällistyttävän yksinkertaisia, arjen ja estetiikan kuvia seitsemänsadan vuoden takaa. Niistä voit nauttia täältä ikuisuuteen. Ari Pelkosen palkintonäyttelyyn olisi ehdittävä ennen 22.4.2012.

Tulitikut ja palohaavavoide – runo viikonvaihteeksi

Saan silloin tällöin viestejä, joissa kysytään käyttölupaa muutamalle säkeelle tai kokonaisille runoilleni. Vastaus on aina sama: siitä vaan, vapaasti ja niin paljon kuin sielu sietää. Tämä on henkilökohtainen ratkaisuni, ei kannanotto tekijänoikeuskysymyksiin.

P.P. Rubens: Venus Frigida 1614.

Tampereen kaupunginkirjasto julkaisi Facebook-päivityksessään tänään runon ”Odotus”, joka löytyy vanhasta kokoelmastani. Joskus idea on niin lähellä, että toisen pitää näyttää se kädestä pitäen. Tästä lähtien alan julkaista blogissa perjantaisin runon viikonvaihteeksi.

Kuva on saksalaissyntyisen flaamitaiteilijan, Peter Paul Rubensin. Barokkiketjun ykkösmies pyöritti ateljeetaan aikanaan apulaisten voimin ja maalasi palelevan Venuksensa 1614. Aisti-ilot eivät Venus Frigidaa kiinnosta, kun pohjoistuuli puhaltaa. Teksti tulee kokoelmastani Musta runokirja (Like 2000).

NOSTALGIA

Tumma on yö, laulut tulevat liki ja lumi

yrittää oven alta eteiseen.

Kuka tietää lämmöstä jos kulkee

taskussa tulitikut ja palohaavavoide,

mukana pelko eläimellisen vaikeista ihmissuhteista.

Ruumissa niin vähän kuumetta

ja paljon vettä, ettei pakkasta siedä.

Kuka muistaa laulujen elämät,

kuinka vain Rooma on ikuinen

kuin patsaiden kiveen veistetty kangas,

joka korostaa lepäävän jumalattaren muotoja.

Kuka sanoi, että parhaat ajatukseni

ovat syntyneet pelosta ja kaipauksesta.

…………………………………………………

Ensi viikolla myös muutama sana menestyksen kaavasta ja Hanif Kureishin romaanista Esikaupunkien Buddha.

Kauneinta maailmassa?

Sivuutan itsestäänselvyydet lyhyesti ja siirryn yllätykseen. Malagan Museo Pigasso on odotusten mukainen. Hyvä kokoelma. Wau-arkkitehtuurista ei hajuakaan. Sisäänkäynti löytyy muutaman metrin levyiseltä kujalta kuin vahingossa.

Carmen Thyssenin kokoelmat esittelevät 1900-luvun alkupuolen Andalusialaista taidetta. Romantiikan silaamia laatukuvia, joille en jaksa syttyä, vaikka Hesari näyttelykokonaisuutta taannoin kehui.

Automuseo, Malagan vanha tupakkatehdas.

Kun kaveri houkuttelee automuseoon, odotukset eivät ole kovin korkealla. Yllätys on sitä suurempi. Ja mikä mukavinta, siellä ei kielletä kuvaamista kuten kahdessa edellämainitussa paikassa.

Portugalilaisen Joao Magalhaesin isä aloitti autojen keräilyn 1930-luvulla. Sukunimi kertoo, että rahaa ja tarmoa on. Poika osti Malagan vanhan tupakkatehtaan ja kunnosti siitä maailmanluokan museon.

Ensimetreillä käy selväksi, ettei täällä autoja esitellä. Vaan kokonaista elämäntapahistoriaa autojen kautta. Belle Epoque, Art Deco, viisikymmenluvun La Dolce Vita… Outoja merkkejä: Excalibur ja kuvan keltainen Auburn.

Auburn, Malagan automuseo.

Jokaisella ajoneuvolla on tarina: Rooseveltin baarikaappi takapenkillä, Mussolinin auto, jossa valkopukuista diktaattoria kuskattiin hurraavan väkijoukon keskellä. Chrysler Presidential, jonka Monacon Rainier lähetti vastaanottamaan Crace Kellyä.

Lancia 1930-luvulta pysättää ja pistää funtsimaan – tässä taitaa olla maailman kaikkien aikojen kaunein auto. Unelman rinnalla edes Delagen norsunluiset ovenkahvat ja strutsinnahkaverhoilu eivät kykene vakuuttamaan.

Lancia, Malagan automuseo.

Kuvaan autojen keulakoristeista oman sarjan. Kun vesiteiltä jatkettiin maanteille, oli selvää, että laivojen hyvän onnen keulaveistokset siirtyivät samassa tarkoituksessa autoihin. Jumalattaret ja jumalat, eläimet nopeuden ja voiman symboleina. Kristallista hiottu kotkanpää. Nyt ne on kielletty ja maailma autotehtaiden tylsine logoineen on taas astetta kapeampi.

keula

Kulttuuri on sana, joka tuntuu pitävän sisällään kaiken maailmasta käsitettävän. Korkeakulttuuri on keinotekoinen käsite, joka ei merkitse mitään. Ellei sellaiseksi lasketa henkisiä kainalokeppejä, mielikuvia, joilla omaa egoa halutaan korostaa.

Malagan automuseo.

Ja jottei kirjallisuus unohtuisi, pistetään vielä kuva Arthur Millerin autosta. Tässä tarkkaavaisuuteni petti. Olis pitänyt kaivaa repusta Moleskinen muistikirja ja pistää merkki ja vuosimalli muistiin. Koskaan ei voi tietää milloin tietoa olisi uudelleen tarvittu.

Arthur Millerin auto, Malagan automuseo.

Tänään sataa. Keittiön ikkunasta näkyvän Mijasin vuoren huipulle on ilmestynyt jotain valkoista. Seuraavaan päivitykseen mietin jotain aivan arkista.