Piti kirjoittamani blogiin tänään Krista Launosen moniulotteisesta kirjasta Ofelian suru. ( Avain 2018) Se on luettuna, mutta kiteyttävään analyysiin ei ole nyt aikaa. Jo maanantaina olen kirjaililijaliiton residenssissä Ateenassa. Aamupäivät kuluvat kirjoittaessa, iltapäivisin on aika lähteä liikkeelle. Työpöydän taakse Pyynikinharjun kupeeseen palaan joulun jälkeen. Päivityksen kuvat ovat edellisiltä matkoilta.
En tähän hätään muista monesko kerta tämä on Ateenassa, viides – tai kuudes. Kirjoittamisenkin kannalta residenssireissut ovat sujuneet hyvin. Nyt lähtee mukaan kaksi käsistä, mutta vain toiseen on tarkoitus keskittyä. Toinen saattaa vaatia vain muistiinpanojen kirjaamista.
Blogi päivittää siis lyhyesti Perjantairunolla. Ja tämmöisenkin huomasin: esikoisteokseni julkaisusta on kaksikymmentä vuotta. Jos mainostaisin, voisin toki muistuttaa romaanistani Yllämme kaartuva taivas, joka julkaistaan tammi-helmikuussa. (linkki) Ei kliseitä tähän ajan nopeasta kulumisesta, mutta runo kokoelmastani Vapaa pudotus. (Like 1998)
Vauhti tekee ilmasta niin vahvaa,
että sata tonnia rautaa ja ihmisen lihaa pysyy
pilvien päällä.
Leonardo ajatteli siipien liikkeitä,
mietti miten olla ilmaa kevyempi ja vettä raskaampi.
Linnuilla on ontot luut, minulla
metallisiivet, mieleen valahtanut sulaa lyijyä.
Alla tuhat järveä jäätymässä, aurinkoon yön matka.
Olen varannut viereeni tyhjän tuolin kuolleille,
heillä on aikaa puhua kanssani.
Monitori näyttää miten kaikki jää taakse
kahdeksansadan kilometrin tuntivauhtia.
Käymälän automaatti imaisee virtsan
ja jokaisen tipan käsienpesuvettä.
Aineen ja ajatusten häviämättömyyden laki täyttyy:
yhdestäkään pisarasta on mahdoton
päästä lopullisesti eroon.
………………………………….
Blogin ekstralinkit:
1. Leonardo – ja sivun novellini Finnairin Blue Wingsissä
2. Kreikan kriisit ja kalakauppias Vasilis
………………………………….
