Jos tahdot olla täydellinen?

Tänään 4.10. on fransiskaaniveljeskunnan perustajan, Franciscus Assisilaisen (1182 – 1226) muistopäivä. Samalla vietetään 841-vuotissynttäreitä. Paavi julisti Franciscuksen pyhimykseksi 1228. Hän on myös eläinten, ympäristön, tulen, perheiden, yksin kuolleiden, kauppiaiden, rauhan, Italian, Assisin, New Mexicon ja Kansasin suojeluspyhimys. ”Jumalan pientä köyhää” on pidetty ainoana täydellisenä Kristuksen seuraajana. Kyllä listassa yhdelle pyhimykselle puuhaa riittää. 

Giotto di Bondone (c.1266-1337)

Franciscus oli varakkaan perheen poika italialaisesta Assisin kaupungista. Isä halusi hänestä kauppiasta tai sotilasta. Äiti humaania hyväntekijää. Franciscus ehti osallistua taisteluihin ja joutui sotavangiksi. Kääntymyksensä hän koki pyhiinvaellusmatkalla Roomaan. Lopulta hän luopui kaikesta maallisesta omaisuudestaan ja ryhtyi saarnaamaan.

Kulutuskulttuurimme, ilmastonmuutos ja kaikin tavoin yli resurssiemme eläminen tekevät Franciscuksen sanomasta ajankohtaisen. Omalla esimerkillään hän osoitti, ettei vaurauden tavoittelu ole tie onnelliseen elämään.

Franciscus laati yksilöllistä ja yhteisöllistä köyhyyttä edellyttävän säännön, jonka kolme ydinajatusta hän kiteytti Uudesta testamentista: 1. ”Jos tahdot olla täydellinen, mene ja myy kaikki, mitä sinulla on ja anna rahat köyhille. Silloin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua. 2. Älkää ottako matkalle mukaanne mitään – ei sauvaa, ei laukkua, ei leipää eikä rahaa. Älkää ottako toista paitaakaan. 3. Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” Tämä, usein lainattu lause on poimittu Franciscuksen omista merkinnöistä: ”Niin kauan, kun maailmassa on lapsia, kukkia ja lintuja, niin kauan on toivoa.”

Olin jokusia vuosia sitten työskentelemässä kirjailijaliiton residensissä Ateenassa. Seurasin menoa Syntagman keskusaukiolla. Symbolinen vahdinvaihto sujui tupsutossuissa kukkopojan askelin. Turisteille myytiin linnunsiemeniä, joita kyyhkyille ojenneltiin avokämmenellä kuvausta varten. Kaivoin repusta Moleskinen muistikirjan ja kirjoitin sivulle seuraavat rivit. Nykyään vain viimeisen lauseen toteuttaminen olisi helppoa – mutta hemmetin harvinaista. Ja pätee elämässä niin moneen muuhunkin.

”Sattuma on tapahtuma, joka kohdataan vahingossa ja

odottamatta. Vastoin sitä mitä on ajateltu ja päätetty.”

Niin kuin Franciscus Assisilainen,

joka yli kahdeksansadan vuoden kuluttua kuolemastaan ilmestyy

syöttämään kyyhkyjä ja seuraamaan

vahdinvaihtoa Ateenan parlamenttitalon aukiolle.

Siksi sallimme hänen sanoa vielä jotain tähdellistä:

”Älkää ottako matkalle mukaanne mitään – ei sauvaa, ei laukkua,

ei leipää eikä rahaa. Älkää ottako toista paitaakaan.

Älkää pitäkö omaa tietänne ainoana tienä Jumalan luo.”

…………………………………………….

Blogin ekstralinkit

1. Perse penkkiin Ateenassa

2. Haluaisitko enkelin hommiin?

…………………………………………….

Ahdistusta Kevyt Olo -Areenalla

Tampereella on kaksi Areenaa. Uros Live -elämysareena avataan joulukuussa 2021. Pispalan Verkkopallohallissa (nykyinen Näsihalli) alettiin pelata tennistä ja keilata vuonna 1938. Nyt hallin itäpäädyssä on Olvin mainos, jossa luvataan Areenalle Kevyttä Oloa.

Lämpömittarin alta löytyy työtilani. Olen entisestä talonmiehen asunnosta otettu ja onnellinen! Mutta kuten hyvin tiedetään, elämä on aaltoliikettä – ja nyt on ahdistuksen vuoro. Tein duuneja Pyynikin trikoon punatiilitehtaalla yli kaksikymmentä vuotta. En osannut kuvitella miten koville vuodenvaihteen muutto otti, ja mitä muuta siihen voisi liittyä.

Entiseen paikkaan oli kertynyt tavaraa. Kaiken setviminen, muutto ja uuden tilan kunnostus vei pari kuukautta ja sekoitti aikatauluni. Mutta pirunko väliä ajalla on, ja kuka sitä hallitsee? Tykkään tehdä ”sisustushommia”, ja kaiken keskellä tajusin, miten etuoikeutettu olen saatuani uuden työtilan. Miten tyytyväinen pitäisi olla työkykyyn, puolisoon, tenaviin ja lastenlapsiin.

Olen neurootikko, joka ei osaa rentoutua – eikä sitä punkkuakaan voi ihan joka päivä litkiä. Yksinäisyydensietokykyni on parissa vuosikymmenessä kehittynyt hiivatin hyväksi. Korona-aikana en ole oikeastaan muuta kaivannut kuin keikkoja kirjailijaliiton residensissä Ateenassa – ehkä muutakin tuulettumista, kun voi istua tavernan pöydässä ja seurata miten elämä virtaa ohitse. Nyt ahdistuksen ja yksinäisyyden tunne yrittää vyöryä ylitse.

Hesarin jutussa 6.2. neuvotaan näin: ”Murehtimiskäyttäytymiseen voivat auttaa esimerkiksi huolihetket: huolille varataan päivästä tietty aika. Huolihetki kannattaa päättää rentoutumis- tai hengitysharjoitukseen, jotta se saa selkeän lopetuksen. Huolihetket tulevat niiden ulkopuolellakin mieleen. Silloin ne on tarkoitus huomata: aha, nyt huomaan, että minulle on tällainen huoli. Laitan sen ylös. Silloin todetaan, että nyt ei ole murehtimisen aika, palaan siihen myöhemmin.” Tätä neuvoa en halua, enkä osaa kommentoida.

Joskus ajattelin, että kaivoon tiputtuaan sinne saattaa jäädä. Nyt funtsin, että nykyhetki ei ole pysyvä tila. ”Carpe diem” – hetkeen tarttumista – en tahdo allekirjoittaa. Ihminen on kaiken summa, menneenkin, johon myös tulevaisuus voi linkittyä. Joulun kantissa, 2018, aloitin Ateenassa tarinan, josta kuvittelin lasten- ja nuorten romaania. Kun sain käsikirjoituksen tehtyä, huomasin, että se sopii yhtä lailla aikuisille. Elokuun alussa Oiva ja aikasormus ( Avain kustannus) on kansien välissä ja kaikkien ulottuvilla.

Kaikesta huolimatta – ja juuri sen tähden, mietin ajatusteni ja ahdistuksen summaa. Nappaan hyllystä runokokoelmani, jolla on provosoiva nimi: ”Elämän tarkoitus” (Like 2002). Mitä olen ajatellut yksinäisyydestä liki kaksikymmentä vuotta sitten?

S O V I TU S

Tapasin aina hallitsijoita, ihmisiä

joille on palatsi tarjolla

ennen kuin ymmärtävät edes pyytää.

Sovitin kuolinpaitaa, nyt tiedän

miten ihminen arkkuun puetaan.

Ei minusta voi Buddhan patsasta tehdä,

en jaksa elää omasta loistosta.

Joku Jumalista rakastaa minua vain enemmän

kuin ketään muuta,

tekee lopulta niin yksinäisen,

että saan kokea muuttumisen salaisuuden.

Jättää minut itsekseni.

………………………………………

Blogin ekstralinkki

1. Lauri ja Raymond vetivät elämästä saman johtopäätöksen

2. Me tapahdumme tuntemattomilla syvyyksillä

……………………………………….

Blogissa jo 647 juttua – tuoreimpana kahden loistavan kirjan suositus!

Blogin kertyi viime vuonna yli viisikymmentä päivitystä. Ei järin paljon, mutta tekstiä kuitenkin ”laihan” romaanin verran. Kirjallisuutta, kuvataidetta, elokuvaa, yleistä kulttuuriasiaa – ja tietysti mausteeksi kalastusta.

Vuoden ensimmäinen aihe on yksinkertainen. Suosittelen vakavasti kahta kirjaa, jotka ehtivät olla lukulistallani jo jonkin aikaa. Ateenassa työskenneltyjen joulunalusviikkojen myötä kävi hyvä tuuri. Kummatkin kirjat löytyivät residenssin kirjahyllystä ja päätyivät yöpöydän lukupinoon.

Riitta Jalonen julkaisi romaaninsa Kirkkaus Tammen kustantamana 2016. Emma Puikkonen julkaisi samana vuonna episodiromaaninsa Eurooppalaiset unet (wsoy). Kirja ylsi Finlandia-palkintoehdokkaaksi. Kumpikin kirja täyttää kansainväliset mitat tiukimmillakin kriteereillä arvioitaessa. Kirjat jäivät residenssin hyllyyn, joten nostan tähän vain lyhyet luonnehdinnat.

Kirkkauden pohjatarina kertoo uusiseelantilaisesta kirjailijasta Janet Framesta (1924 – 2004). Kirjailija diagnostisoitiin skitsofreenikoksi, jolle annettiin ”hoitona” yli 200 sähkösokkia. Hänelle piti tehdä lobotomia, joka peruttiin, kun kirjailijan ensimmäinen novellikokoelma sai kansallisen kirjallisuuspalkinnon. Riitta Jalonen kokee kirjoittajana sielujen sukulaisuutta ja kaivautuu Framen nahkoihin ja kuvaa hänen kimurantin matkansa maailmanmaineeseen.

Eurooppalaiset unet kuvaa lähihistorian merkittäviä tapahtumaepisodeja, jotka alkavat yllättäen ketjuuntua ja liittyä toisiinsa. Gdanskin telakalla lakkoillaan, Berliinin muuri murtuu. Murroskohtien tapahtumat sysäävät liikkeelle utopian, joka antaa ihmisille rohkeutta ja toivoa.

Kumpaakin, sinänsä aivan eri lähtökohdista ammentavaa teosta yhdistää loistelias kielenkäyttö. Ei yhtään huonoa tai epävarmaa lausetta kummassakaan kirjassa. Kieli on kirjailijan tärkein työvälinen – ilman sen briljanssia ei ole mitään. Kun myös rakenne ja tarina on kunnossa, päästään Romaanitaiteen kirjoittajan Alex Matsonin ihanteeseen muodosta, jota hän piti kirjallisen teoksen tärkeimpänä ominaisuutena.

Vielä pari huomiota blogin yhteenvedosta. Sisällössä on tällä hetkellä 647 juttua, jotka jollain tavoin rihmastoituvat ja linkittyvät toisiinsa. Lopun ekstralinkeistä löytyy aina aiempia, päivitysten aihetta laajentavia ja syventäviä tekstejä.

Juttujen ja arvioiden lähdetyöt ottavat oman aikansa. Luin kesällä Volter Kilven Alastalon salissa. Tuhannen sivun urakasta piti tehdä viisi päivitystä, jotta sai edes jollain tavalla raapaistua klassikon sisältöä ja olemusta. Ekstralinkeissä jutut aikajärjestyksessä. Jos et ole kirjaa vielä lukenut, kyllä päivityksistä jo hajulle pääsee.

………………………………….

1. ”Meillä miehillä ei ole sulkatankoa heilauteltavana takapurston päässä, eikä meille sovi muukaan harakkain meno”

2. Mies vastaan valtameri, mutta ei huolta – kunhan mies vain on närpiöläinen!

3. ”Rengin pojanpoikana pysyn, vaikka minulla olisi rahaa niskassa paksulti kuin haahkalla höyhentä”

4. ”Väsymätön loiron latko ja lääkkeen litko Lahdenperän sydänperseissä”

5. ”Perse edellä taivaaseen ja taivaan tikkaille”

………………………………….

Jumalten puuhia ja tavisten touhuja

Kirjailijaliiton kämpän parvekkeelta siintää liki kolmeensataan metriin kohoava Lycabettos. Tai nykykreikaksi Likavittós. Ja uskokaa tai älkää, ikiaikoja sitten Athene-jumalattaren piti auttaa rakasta kaupunkiaan, kun Akropoliille rakennettiin linnoitusta. Niinpä hän järjesti itse kivien kuljetuksen Pentelikon-vuorelta Akropoliille.

Mutta eräänä päivänä hän kuuli järkyttävän uutisen: kaksi Ateenan kuninkaan tytärtä oli joutunut riivatuksi, menettänyt järkensä ja heittäytynyt alas Akropoliilta. Jumalatar järkyttyi, ja vuorenlohkare, jota hän oli kantamassa, putosi keskelle kaupunkia.

Lycabettoksen huipulla on Agios Georgioksen kappeli. Joka reissulla on kiivettävä vuorelle, sieltä näkee kaupungin paremmin kuin mistään muualta. Kappelissa on syytä sytyttää tuohukset, joiden liekit viestivät hyvää energiaa lähimmäisille.

Vuoren rinteet ovat vehreää puistoa, ylempänä kasvaa sen seitsemän sortin kaktuksia, joiden lomista vaimo kärkkyy aina näkyisikö kilpikonnia. Nähty on. Takaisin tullessa katselen kämppiä, joiden neliöt ovat Ateenan hintavimpia. En ole koskaan kaivannut mitään luksusta tai ”suureellista”, sellaisen toivossa en täytä edes lottokuponkeja. Mutta kun nigerialaiskirjeessä luvatut miljoonat saapuvat tililleni, harkitsen vakavasti kuvan kattohuoneiston – yläparvekkeineen – hankkimista.

Rentooooo joulua ystävä hyvä! (Itse en ole ”jouluihminen”, arki on parasta.)

Suosittelen ekstralinkin avaamista. Siellä mennään ihan arjen tasolla.

……………………………..

Ekstralinkki

Liki kymmen vuoden takaisesta jutusta selviää mitä Ateena todella on.

”Lähemmäs elämää”

……………………………..

Perse penkkiin Ateenassa

Päivitysväli pääsi venähtämään. Viikko sitten saavuttiin Ateenaan ja aloitusduunit täällä ovat ottaneet oman aikansa. Viivytään täällä jouluun saakka. Kirjoittajan duuneja ja elämän ihmettelyä.

Suomi-instituutilla on vierastalo Ateenassa: Koroneos, osoitteessa Ioannou Soutsuo 25. Kirjailijaliitolla on kuusikerroksisen talon yhdessä huoneistossa residenssi. Hakemukseen pistetään perustelut ja työsuunnitelma. Tämä on kuudes kerta Ateenassa, viides residenssissä.

Aamupäivät kirjoitan, iltapäivällä tehdään lenkki. Illalla saatan kerrata kirjoittamaani ja saada aikaiseksi vielä muutaman rivin. Ei ole itsestään selvää, että tekstiä syntyy, mutta täällä työ on aina sujunut hyvin. Se ei tietty muuta sitä, että olen monesti sanonut olevani ”Euroopan hitain” kirjoittaja. Se pitää korvata ”perse penkkiin” -menetelmällä. Inspiksen odottelu ei auta. Kirjat kirjoitetaan kirjoittamalla.

Kirjoittaminen on itseään ruokkiva tila, jossa aihe, muoto ja perusidea alkaa kehiä materiaalia ympärilleen. Sitä sitten sopii pyöritellä päässään vaikka yöllä herätessä ja unta odotellessa.

Olen tämän jo monesti maininnut: tammi-helmikuun vaihteessa ilmestyy 320-sivuinen romaanini Yllämme kaartuva taivas. (linkki) Sen synnytys kesti kymmenen vuotta. Tosin ehdin siinä välissä julkaista kolme romaania ja runokokoelman. Seitsemän vuoden aikana tein muistiinpanoja ja tankkasin lähdekirjallisuutta, faktaa ja fiktiota. Varsinainen kirjoitustyö editointeineen vei kolme vuotta.

On selvää, etten heti perään ryhdy vastaavaan urakkaan, vaikka sellaisen aihe jo mielessä kytee. Sanassa ”välityö” on ikävä kaiku. Ratkaisu on genren vaihto, jos näitä lokeroida pitää. Ja voinhan sen sanoakin: koetan viimeistellä täällä ”lastenkirjan”. Määritelmänä se on kovin kapoinen, mutta olen innostunut ideasta ja kirjoittamisen kulmasta, jota en tähän hätään muista aiemmin käytetyn.

Tänään sataa ja paistaa ja sataa ja paistaa. Joulukuusikauppiaat ovat tutuissa asemissaan Aleksandrasin varrella. Metrolla mennään hyvin harvoin, bussia ei käytetä vaan kävellään. Se on osa koko keikan ideaa. Kun kulkee Exarhian ”anarkistisen” graffiteilla ryyditetyn kaupunginosan halki Syntagman keskusaukiolle, ehtii alle tunnissa. Sen kyljestä löytyy Monastiraki ja Plakan ravintola- ja markkinakorttelit.

”Pakolliset” nähtävyydet on aikanaan kierretty, mutta aina löytyy jotain uutta. Numismaattinen museo sattui olemaan suljettu, ehkä yritetään sinne uudelleen. Syystä jos toisesta ja kolmannesta, entisessä elämässä – vuosia ja vuosia sitten tuli matkusteltua enemmän. Kun oli fillaroitu Pekingissä Taivaallisen rauhan aukiolla, seuraavaksi piti päästä pallon toiselle puolen Key Westiin, sitten Jäämerelle ja Saharaan, Lontooseen ja Klaipedaan… Mutta yksi on aina ja eniten viehättänyt: seurata ihan outsiderina ihmisten puuhia – katsella miten elämä virtaa ohitse.

……………………………..

Ekstralinkki

Hakusanalla Ateena löytyy juttuja vuosien varrelta. Tässä yksi: ”Susiturkki ja alaston nainen”

……………………………..

Jo maanantaina ollaan Ateenassa – mennessä jutellaan kuolleiden kanssa

Piti kirjoittamani blogiin tänään Krista Launosen moniulotteisesta kirjasta Ofelian suru. ( Avain 2018) Se on luettuna, mutta kiteyttävään analyysiin ei ole nyt aikaa. Jo maanantaina olen kirjaililijaliiton residenssissä Ateenassa. Aamupäivät kuluvat kirjoittaessa, iltapäivisin on aika lähteä liikkeelle. Työpöydän taakse Pyynikinharjun kupeeseen palaan joulun jälkeen. Päivityksen kuvat ovat edellisiltä matkoilta.

En tähän hätään muista monesko kerta tämä on Ateenassa, viides – tai kuudes. Kirjoittamisenkin kannalta residenssireissut ovat sujuneet hyvin. Nyt lähtee mukaan kaksi käsistä, mutta vain toiseen on tarkoitus keskittyä. Toinen saattaa vaatia vain muistiinpanojen kirjaamista.

Blogi päivittää siis lyhyesti Perjantairunolla. Ja tämmöisenkin huomasin: esikoisteokseni julkaisusta on kaksikymmentä vuotta. Jos mainostaisin, voisin toki muistuttaa romaanistani Yllämme kaartuva taivas, joka julkaistaan tammi-helmikuussa. (linkki) Ei kliseitä tähän ajan nopeasta kulumisesta, mutta runo kokoelmastani Vapaa pudotus. (Like 1998)

Vauhti tekee ilmasta niin vahvaa,

että sata tonnia rautaa ja ihmisen lihaa pysyy

pilvien päällä.

Leonardo ajatteli siipien liikkeitä,

mietti miten olla ilmaa kevyempi ja vettä raskaampi.

Linnuilla on ontot luut, minulla 

metallisiivet, mieleen valahtanut sulaa lyijyä.

Alla tuhat järveä jäätymässä, aurinkoon yön matka.

Olen varannut viereeni tyhjän tuolin kuolleille,

heillä on aikaa puhua kanssani.

Monitori näyttää miten kaikki jää taakse

kahdeksansadan kilometrin tuntivauhtia.

Käymälän automaatti imaisee virtsan

ja jokaisen tipan käsienpesuvettä.

Aineen ja ajatusten häviämättömyyden laki täyttyy:

yhdestäkään pisarasta on mahdoton

päästä lopullisesti eroon.

………………………………….

Blogin ekstralinkit:

1. Leonardo – ja sivun novellini Finnairin Blue Wingsissä

2. Kreikan kriisit ja kalakauppias Vasilis

………………………………….

Vuoden mittainen rakkausruno

Kiinalaiset viettävät uutta vuotta muutamaa viikkoa myöhemmin kuin me. Ajankohta osuu tammi-helmikuun kanttiin ja vaihtelee vuosittain. Kiinalainen horoskooppi perustuu eläinmerkkeihin, jotka toistuvat kahdentoista vuoden sykleissä. 2017 oli kukon vuosi, alkava kuluu koiralle. Olen itse jänis.

Kuva: dreamstime.com

Päivitän postaukseen vuoden kiertoon puristetun runon (alkuperäinen löytyy kokoelmasta Babel, 2013). Teksti on silkka rakkausruno, mutta mitä muuta täällä tarvitaan? Raymond Carverin säkein: ”Saitko tältä elämältä / mitä halusit, kaiken jälkeen? / Sain. / Ja mitä halusitkaan? / Kutsua itseäni rakastetuksi, tuntea itseni / rakastetuksi tässä maailmassa.”

Ystävät hyvät: toteutuvia toiveita tulevaan koiran vuoteen!

Kuva: ru.pngtree.com

älä unohda meitä kun noitapilli

roomalainen kynttilä ja Karjala takaisin

ilotulite tykinlaukaus ja tähtisädetikku

älä unohda jos pakastinta kylmempi ja pilkkoa pimeämpi

Suomi sota sisu Sibelius ja suojasää

edelliskevään eloon heräävä hautausmaa

älä unohda kun vedestä nousee miljardeja

koskikorentoja surviaisia sääskiä ja sudenkorennot

saavuttavat sukukypsyytensä

älä unohda kun Karhunlaukka levittää tuoksuaan

kun savesta ja syljestä rakennetut pääskyjen pesät

lintujen parvet lämpimistä maista ja

Laulu tulipunaisesta kukasta

älä unohda kun tähkäpäiden yllä täysikuu

(valehtelisin jos väittäisin vihaavani kauneutta)

viinimarjat viiruvalmuskat kurkiaurat kelloköynnökset

ja radiosta J. Felicianon Listen To The Rain

älä unohda kun ensilumi kynttilät ja illan suurin potti

yli neljätoista miljoonaa euroa

kalenterin ensimmäinen ja viimeinen luukku

älä unohda kun taivaankaari tiheys teräsjää ja revontulet

kun televisiosta uutiset sää ja urheiluruutu

ja kello kiertyy vuoden viimeiselle minuutille: helan går

älä unohda kun murheita muistaa ken vois laulajan

kun illan varjoon himmeään myötä kaipuun jälleen jään

…………………………………………….

Blogin aiemmat ekstralinkit:

1. Ateenan vuodenvaihde: ”Lähemmäs elämää”

2. Lisää kiinalaisista horoskoopeista ja uskomuksista: ”Jäniksen neuvo: avaa ovi, kun onni kolkuttaa”

…………………………………………….

Täältä löydät kiinalaisen horoskooppieläimesi ja luonteesi tulkinnan

……………………………………………

Miten kauan on maailmassa toivoa?

Tänään 4.10. on fransiskaaniveljeskunnan perustajan, Franciscus Assisilaisen (1182 – 1226) muistopäivä. Paavi julisti hänet pyhimykseksi 1228. Hän on myös eläinten, ympäristön, eläintarhojen, tulen, perheiden, yksin kuolleiden, kauppiaiden, rauhan, Italian, Assisin, New Mexicon ja Kansasin suojeluspyhimys. Kyllä tuossa listassa yhdelle pyhimykselle puuhaa riittää.

Maalaus: Giotto (1267 – 1337)

Francicus oli varakkaan perheen poika italialaisesta Assisin kaupungista. Isä halusi hänestä kauppiasta tai sotilasta. Äiti humaania hyväntekijää. Francicus ehti osallistua taisteluihin ja joutui sotavangiksi. Kääntymyksensä hän koki pyhiinvaellusmatkalla Roomaan. Lopulta hän luopui kaikesta maallisesta omaisuudestaan ja ryhtyi saarnaamaan.

Francicus laati yksilöllistä ja yhteisöllistä köyhyyttä edellyttävän säännön, jonka kolme ydinajatusta hän kiteytti Uudesta testamentista: 1. ”Jos tahdot olla täydellinen, mene ja myy kaikki, mitä sinulla on ja anna rahat köyhille. Silloin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua. 2. ”Älkää ottako matkalle mukaanne mitään – ei sauvaa, ei laukkua, ei leipää eikä rahaa. Älkää ottako toista paitaakaan.” 3. ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.”

Tämä, usein lainattu lause on poimittu Franciscuksen omista merkinnöistä: ”Niin kauan kun maailmassa on lapsia, kukkia ja lintuja, niin kauan on toivoa.”

Olin jokusia vuosia sitten työskentelemässä kirjailijaliiton residensissä Ateenassa. Seuratessani menoa Syntagman keskusaukiolla, merkitsin muistiin seuraavat rivit. Ehkä joku kyyhkyjen syöttäjistä muistutti pyhimystä. Syystä tai toisesta. Ei fokusointia tai vertausta nykypäivään, mutta kyllä Franciscuksen viimeistä lausetta kelpaisi noudattaa yhä. Vai pitäisikö sanoa viimeinkin. Olen julkaissut säkeet täällä joskus, mutta menköön, kun on merkkipäivä:

”Sattuma on tapahtuma, joka kohdataan vahingossa ja

odottamatta. Vastoin sitä mitä on ajateltu ja päätetty.”

Niin kuin Franciscus Assisilainen,

joka kahdeksansadan vuoden kuluttua kuolemastaan ilmestyy

syöttämään kyyhkyjä ja seuraamaan

vahdinvaihtoa Ateenan parlamenttitalon aukiolle.

Siksi sallimme hänen sanoa vielä jotain tähdellistä:

”Älkää ottako matkalle mukaanne mitään – ei sauvaa, ei laukkua,

ei leipää eikä rahaa. Älkää ottako toista paitaakaan.

Älkää pitäkö omaa tietänne ainoana tienä Jumalan luo.”

…………………………………………….

Blogin ekstralinkit:

1. Hyvän ja pahan leikkauspisteessä

2. Ymmärryksen avaimet

…………………………………………….

Melodraamaa ja tekoälyä

Päivitän runolla ja ”mainostan” samalla aktiivista ja mielenkiintoista sivustoa: Suomi on runo on Suomen runoilijoiden tervehdys juhlavuottaan viettävälle kotimaalleen ja runouden ystäville. Sivustolla julkaistaan vuoden jokaisena maanantaina uusi, ennen kuulematon runo. Nämä maanantaiset viikon avaukset piirtävät näkyväksi vuoden 2017 runomaiseman.”

Tekstini on julkaistu tällä viikolla, ensi maanantaina viestikapula siirtyy taas seuraavalle. Runoni sivustolle syntyi sekalaista eväistä. Luin artikkelin, joka oli otsikoitu: ”Pepper-robotti puhuu suomea ja tanssii – suomalaiset suhtautuvat hoivarobotteihin vielä varauksella”. Leikkasin talteen myös jutun tekoälyn tulevaisuuden näkymistä. Halusin vastapainoksi jotain ”ylitunteellista ja inhimillistä.” Muistin kuvan, jonka olin taannoin napannut Ateenan korkeimalla kohdalla kiivettyäni Lycabettuksen marmorikappelin kupeelle.

Keskustelu vanhuksen kanssa on kuvitelmaa. Muistan kuitenkin miten syvän vaikutuksen hetki jätti. Heräsin seuraavana yönä, kun Viktor Klimenko alkoi laulaa päässäni muinaisen euroviisun säkeitä: ” Uskonut illan en koskaan / Saapuvan äkkiä näin / Kunnes näin sinisen linnun /Lentävän etelää päin / Näin sen ja ymmärsin sen: / Poissa aika on rakkauden / Kun aurinko laskee länteen”.

Noin se mielikuvitus kulkee ja hakee välillä vauhtia monen mutkan kautta. Mutta tänään, ystävät hyvät: toivotan kaikille valoisaa ja toiveikasta juhannusta!

S y n t y m ä

Minä olen ihminen

Pepper on robotti

haaveilin lapsena oopperalaulajan urasta

Pepper puhuu lelun äänellä

olen kätellyt robottia ja tavoitellut

yhteistä tanssia hitaan valssin tahdissa

meillä kummallakaan ei ole käsitystä luojastamme

minä näen merten syvyyksissä

välähtelevät sardelliparvet

häkistään taivaan syliin lehahtavat linnut

kappelin kupeella vanha nainen

istuu ilta-auringossa

hänen ihonsa on elämän rypistämää pergamiinia

hän sanoo että kuolemattomuus

on sitä että kuolee

kun joku toinen syntyy

…………………………………………….

Blogin ekstralinkit:

1. Vuoden 2013 juhannusruno

2. Vuoden 2012 juhannusruno

………………………………………………

Viisaat aavistavan sen mikä tekee tuloaan

Kuume ja kurkkukipu iski yllättäen, hikee pukkaa ja  palelee pitkin yötä. Ei vähäisintäkään valitusta, mutta reissussa rajoitukset tuntuvat kurjemmilta. Käsikseen ei jaksa keskittyä, ulos ei tokene. Lämpötila tipahti Ateenassa nopeasti yhdeksästätoista viiteen asteeseen. Parvekkeelta voi kurkata, kun ihmiset kantavat kulman leipomosta aatto-illan kakkuja.

Mutta tärkein heti alkuun: ystävät hyvät, iloo eloon ja toteutuvia toiveita tulevalle vuodelle!

Blogi päivittää lyhyesti, vaan ei kevyesti. Kämpän kirjahyllystä löytyy Konstantinos Kavafisin (1863 – 1933) Barbaarit tulevat tänään. Suomennos Tuomas Anhavan.

Olen nostanut Kavafisin säkeitä tänne aiemminkin. Runoilija viihtyi syrjässä, häntä julkaistiin satunnaisesti lehdissä, hän painatti runojaan yksin kappalein ja jakoi ystävilleen. Ehkä asenteessa on jotain niille, jotka ovat huolissaan vähälevikkisestä kirjallisuudesta. Kuolemattomuuteen tarvitaan laatua, ei määrää. Toisin sanoen: saadaksesi jotain enemmän, sinun täytyy ensin itse olla enemmän.

Valitsin tekstin, jonka lopullinen versio julkaistiin 1915. Satavuotiaan tekstin ydin toimii kuin se olisi tähän päivään tehty. Eikä siinä kaikki. Idean säkeisiinsä Kavafis löysi Ateenassa 200-luvulla jaa, opettaneelta sofistilta Flavius Philostratukselta: ”Jumalat havaitsevat tulevaisuuden tapahtumat, ihmiset sen mitä paraikaa tapahtuu, mutta viisaat sen mikä tekee tuloaan.”

Viisaat aavistavan sen mikä tekee tuloaan

Ihmiset tietävät mitä paraikaa tapahtuu.

Tulevaisuuden tuntevat jumalat, yksin

heillä on hallussaan täydellinen tietämys.

Viisaat aavistavat sen

mikä tekee tuloaan. Toisinaan,

sisentyneen mietiskelyn hetkinä, valpastuu

heidän kuulonsa. Se on tavoittanut

lähestyvien tapahtumien salaperäisen kumun.

He tarkkaavat sitä vakavina. Ja kadulla

ulkona ihmiset eivät kuule mitään.

……………………………….

Ekstralinkki. Vähältä piti, etten kadottanut Kavafisin opetusta kuuden vuoden takaa. Otan sen itse takaisin aktiivikäyttöön: ”Konstantinos Kavafisin haamulla on asiaa”

……………………………….