Ikonit – Sivu 2 – Juha Siro | Mitä tapahtuu todella

Kai muistatte, mitä Hohdon hullu kirjailija alkaa toistaa käsikirjoituksessaan loputtomiin?

28.3.2015

12:52

Kommentit pois päältä artikkelissa Kai muistatte, mitä Hohdon hullu kirjailija alkaa toistaa käsikirjoituksessaan loputtomiin?

Elokuvat, Ikonit

Babel, Hohto, Jack Nicholson, Stanley Kubrick, Stephen King

Stanley Kubrick ohjasi Stephen Kingin romaaniin perustuvan elokuvansa Hohto, vuonna 1980. Jack Nicholsonin näyttelijäpersoonaan kulminoituva leffa lienee saanut televisiossa eniten uusintoja.

Elokuva on kiteytynyt kliseeksi Nicholsonin virnistyksineen. Ja mikäpä siinä, kliseet ovat taustoiltaan kiinnostavia, eikä vastaavaan moni kokonaisuus kykene. Hohto tulee jälleen Teemalta lauantai-illan uusintana tänään 28.3. Hesarin kriitikko arvottaa elokuvaa neljällä tähdellä.

Olen väittänyt, että 365 runon kokoelmani Babel (2013) päivittää maailmantilanteen luomisesta tuleviin päiviin saakka, joten on selvää, että Kubrikin elokuva löytyy tekstien rihmastosta. Kuten kaikki, minkä kuvitella saattaa. Tässä teksti nro 313. Kai muistatte, mitä maaninen kirjailija alkaa toistaa käsikirjoituksessaan loputtomiin?

Overlook-hotelli hakee talveksi uutta talonmiestä, entinen tappoi

perheensä ja ampui itsensä. Jack T. Ottaa paikan, elokuvan kirjailija

tarvitsee työrauhaa ja aution hotellin hiljaisuutta.

Seuraa hitaasti kehittyvää kauhua: Jackin poika kiitää käytäviä

polkuautollaan. Kuolleet kaksostytöt pyytävät häntä kanssaan

ikuiseen leikkiin, pojan suussa asuu mielikuvituskaveri ja hänellä

on kyky hohtaa – hän aistii pahan, häntä varoitetaan huoneesta 237.

Jack kirjoittaa kuumeisesti, aistii olemattomia ja sulkeutuu oman

yksinäisyytensä selliin. Lumimyrskyn mukana saapuu pimeys ja

sillä on kyydissä vielä synkempi pimeä. Murhaajaksi muuttunut

Jack alkaa jahdata vaimoaan ja poikaansa kirveen kanssa.

Työpöydän paperipinkassa viiden sanan lause toistuu toistumistaan:

Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin. Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin.

…………………………………………………………….

Ekstralinkki neljän vuoden takaa. Elokuvaa ja kirjallisuutta otsikolla ”Hyvikset ja pahikset”.

Kirsi Kunnas on Herra Haitula – ja paljon muuta

by Juha Siro

16.12.2014

18:13

1 kommentti artikkeliin Kirsi Kunnas on Herra Haitula – ja paljon muuta

Ikonit, Kulttuuri, Lastenkirjallisuus, Lukeminen, Runous

Herra Haitula, Kirsi Kunnas, Leena Kirstinä, Olen kaatanut seinät, Sateessa ja tuulessa, Tuuli nousee

Akateemikko, kirjailija ja suomentaja Kirsi Kunnas täytti 90 vuotta 14.12.2015. Ikonin asemaan kiteytynyttä kirjailijaa on juhlittu yleisötilaisuuksissa pitkin syksyä, viimeksi synttäriviikonlopun perjantaina Tampereen Vapriikissa.

Kirsi Kunnas ja Jaakko Syrjä, Vapriikki 12.12.2014 (Kuva: Emilia Välipakka)

Sankari itse ei esittelyjä kaipaa, mainitsen vain kymmenkunta aikuisten- ja lasten runoteosta, aapisen ja raamatunkäännöstyöryhmän, sekä merkittäviä suomennostöitä, joista erityisesti Lorca-käännökset ovat olleet itselleni tärkeitä. Palkintolistalta löytyy pari tusinaa huomionosoitusta.

Kunnas on vireä ja suurta suosiota nauttiva esiintyjä edelleen. Niin myöskin omassa juhlassaan. Hän luki runoja ja paljasti, että Ylen kuuntelijoiden suosikkirunojen nettiäänestyksen voittanut Tunteellinen siili on hänen omakuvansa vuosien takaa. ”Mutta en mää enää sellainen ole”, hän kuittasi.

Kävi myös selväksi, että Kunnas on luonut Tiitiäisen satupuun Herra Haitulan kestävämmäksi alter egokseen. Kirjallisuudentutkija, professori Leena Kirstinä kirjoittaa julkaisemassaan Kirsi Kunnaksen tuoreessa elämäkertateoksessa Sateessa ja tuulessa: ”Kirsi on paljastanut omasta elämästään eloisia yksityiskohtia, mutta karttanut niiden auki selittämistä. Näin hän on halunnut varjella omien lukijoidensa vapautta tulkita teoksia.”

Kirsi Kunnaksen 90-vuotisjuhla, Vapriikin Valssi-ravintola 12.12.2014

”Haitula on Kunnaksen Tiitiäisen satupuusta alkaneen runouden avainhahmo”, Kirstinä jatkaa. ”Haitulan neljään runoon sisältyy monia teemoja, kuten luovuus, saturunous, mielikuvitus, rationaalisuus, irrationaalisuus, loppumattomuus, ja ne muodostavat koko tiitiäiskirjallisuuden perustan.” Haitulan persoonan määreitä Kunnas itse kutsuu surrealistiseksi abstraktioksi. Se, että Maija Karma piirsi Haitulan mieheksi, ei ole Kunnasta haitannut.

Muiden esitysten muassa itselläni oli kunnia lukea päivän sankarille runo, jonka olin poiminut hänen tuotannostaan. Varsin mielenkiintoisin perustein valitsin tekstin Olen kaatanut seinät, vuonna 1953 ilmestyneestä kokoelmasta Tuuli nousee.

Puheessaan Kunnas kertoi, miten äärettömän jatkumon idea on kiinnostanut häntä aina. Piin lukuarvo, tai toistuva kuva, kuin kahden peilin välissä seisova ihminen, jonka kasvot monistuvat loputtomiin. Hän on kertonut myös ”maailmankaikkeuden energiasta”, joka virtaa ihmiseen.

Kirsi Kunnas 90-vuotisjuhlassaan. Vapriikki 12.12.2014. (Kuva: Emilia Välipakka)

Myös useat kollegat ovat maininneet miten he ovat kokeneet kirjailijantyönsä luovuuden välikappaleeksi. Joko niin, että heidän kirjoittamansa teksti pistää kysymään, olenko minä tuon tehnyt. Tai niin, että tekstin henkilöt alkavat ohjailla tapahtumia suuntaan, josta tekijällä ei ole ollut aloittaessaan harmainta hajua. Raymond Carver on kirjoittanut, miten novelli voi lähteä syntymään vain yhdestä itsepintaisesta lauseesta, joka ei jätä rauhaan.

Runossaan Kunnas kirjoittaa otsansa kaaresta, miten hän on ”kupooli sanan tulla”. Ja huomatkaa viimeisen rivin tiukka veto, subjektin ja objektin paikanvaihto, jolla runoilija ikään kuin pudottaa runonsa lukijan syliin ja tempaa hänet osaksi tekstiä.

OLEN KAATANUT SEINÄT

Olen kaatanut seinät

tuulien tulla,

kuin pylväs kattoa kohotan

tuulien tulla.

Ja tuuli nousee

pilarina nostaen katon taivaan holvistoksi

ja otsani kaaren kaareksi sinne

niin että kupooli olen sanan tulla

ja soida ja huminoida

sen alla

ja sävel nousee

ja laskee ja linnut kantavat sitä

kuin verkkoa kimmeltävää

niin että puihin puhkeavat kukat

ja kaste ja valo ja tuoksu

silmissäs on

…………………………………………..

Kuinka kirjoittaa roomaani viikossa

by Juha Siro

27.5.2014

13:29

Leave a comment on Kuinka kirjoittaa roomaani viikossa

Dekkarit, Ikonit, Kirjallinen huumori, Kirjoittamisen ideat, Maailmankirjallisuus

Bartleby ja kumppanit, Basam Books, Enrique Vila-Matas, Georges Simenon, Maigret, Marcel Bénabou

Kirjailijat tuottavat tekstiä eri tahtiin. Olen joskus kyennyt parempaankin vauhtiin, nyt romaanikäsistä syntyy liuska päivässä. Se merkitsee noin neljän tunnin työtä ja kahtatuhatta merkkiä – puoltatoista valmiiksi taitetun kirjan sivua, jonka olen kirjoittanut kolmeen-neljään kertaan. Lähdetyöt ja tietojen hankinta ottavat lisäksi oman aikansa. Postauksen lopussa mainittu Georges Simenon kykeni kirjoittamaan romaanin viikossa. Päivän teksti on kierrätys kolmen vuoden takaa. Tulevissa postauksissa mukana mm. György Falydyn hieno klassikkoromaani Iloiset päiväni helvetissä.

……………………………………………………………………………

Harvoin yksien kansien välistä löytyy tietoa, huumoria, sivistystä, esseististä maailmankuvan hahmotusta ja kirjallista briljanssia yhtä paljon kuin Enrique Vila-Matasin ”romaanista” Bartleby ja kumppanit.

Vila-Matasin luoma hahmo alkaa jäljittää kirjailijoita ja ajattelijoita, jotka kärsivät ”Bartlebyn oireyhtymästä”. Herman Melvillen romaanihahmo Bartlebyllä oli vakiovastaus valmiina kaikkiin kysymyksiin: ”Mieluummin en.”

Vila-Matas kaivaa historiasta todelliset ja kuvitellut kieltäymyksen kirjailijat, jotka ovat päättäneet olla kirjoittamatta tai kärsivät kirjoittamisen mahdottomuudesta: Cervantes, Beckett, Rimbaud, Pessoa, Musil, Joubert, Kafka… Bartleby ja kumppanit tarjoaa teksteissään luomisen tuskaan tai tuskattomuuteen riemastuttavia ja syvältä viiltäviä näkökulmia:

”Mutta paradoksaalisesti kirjoituskyvyttömätkin luovat kirjallisuutta. Kuten Marcel Bénabou sanoo teoksessaan Miksi en ole kirjoittanut ainoatakaan kirjoistani: Hyvä lukija, älä missään nimessä kuvittele, että kirjat joita en ole kirjoitanut eivät olisi mitään. Päinvastoin (tulkoon se kerralla selväksi) ne ikään kuin väreilevät maailmankirjallisuuden taustalla.”

Vila-Matasin kirja keskittyy kirjoittamisen toivottomuuteen tai turhuuteen, mutta sekin vaatii vastapainon. Porukasta erottuu Georges Simenon, jonka energisyys oli käsittämätöntä. Vuodesta 1919 vuoteen 1980 hän julkaisi 190 romaania eri salanimillä, 193 omalla nimellään, 25 omaelämäkerrallista teosta, yli tuhat kertomusta ja tilkkeeksi sanomalehtiartikkeleita.

Vuonna 1929 Simenon kirjoitti uskomattomat 41 romaania: ”Aloitin aamulla aikaisin, yleensä kuuden maissa, ja lopetin iltapäivän päättyessä. Se tiesi kahta pullollista ja 80 sivua.”

Simenon kehitti itselleen oman metodin, jota alkoi hioa yhä nopeammaksi: ”Kun aloitin, minulta meni kaksitoista päivää kirjan kirjoittamiseen, oli kyseessä Maigret tai ei, ja kun ponnistelin tiivistääkseni tekstiä lisää, poistin kirjoituksesta kaikki ylimääräiset koristeet ja detaljit, siihen meni vähitellen enää yksitoista päivää, kohta kymmenen, sitten yhdeksän. Ja nyt olen ensimmäistä kertaa päässyt seitsemän päivän tavoitteeseeni.”

Simenonia ei pidetä ”kioskikirjailijana”. Kirjoja on käännetty 55 kielelle ja myyty maailman mitassa liki puolitoista miljardia. Piippua polttelevasta ja calvadosia naukkailevasta komisario Maigretista on tehty ties miten monta elokuvaa ja tv-sarjaa.

Tasan ei käy luomisen lahjat, mutta vanhan taiteilijaystävän sanoin, jotka olen täällä ennenkin tainnut mainita: ”Joku tekee nuppineulalla, toinen käyttää rautakankea, mutta hyvää jälkeä saattaa syntyä kummaltakin.”

…………………………………………………………………………..

Enrigue Vila-Matas, palkittu espanjalainen kirjailija. Syntynyt Barcelonassa 1948. Bartleby ja kumppanit on julkaistu 2000, Anu Partasen suomennos Basam booksin kustantamana 2007.

Georges Simenon syntyi Belgian Liegessä 1903, kuoli Lausannessa Sveitsissä 1989. Ensimmäinen Maigret ilmestyi 1931, ja kirjailija jatkoi sarjaa 1972 saakka.

Samoissa hommissa: minä ja Andy Warhol

by Juha Siro

10.3.2014

18:06

Leave a comment on Samoissa hommissa: minä ja Andy Warhol

Ikonit, Kulttuuritapahtumat, Kuvataiteilijat, Moderni kuvataide, Tyyli

An American Story, Andy Warhol, Sara Hildenin taidemuseo, Walter Guadagnini

Sara Hildénin taidemuseo Tampereella tarjoaa Suomen mielenkiintoisimmat näyttelyt. Viikonloppuna avautui Andy Warholin (1928 – 1987) An American Story, jossa on esillä n.200 teosta taiteilijan keskeisiltä vuosilta. Pop-taiteen ikoniin voi tutustua 28.5. saakka.

Sara Hildén 7.2.2014. Walter Guadagnini, toinen näyttelyn kuraattoreista

Hildénin edellinen näyttely oli Ellen Gallagherin, josta Hesari kirjoitti: ”Jos katsot vain yhden taidenäyttelyn, vuodessa, valitse tämä.” Sitaatti on ulkomuistista tempaistu, mutta asia tulee selväksi. Juttuni Gallagherista löytyy tästä.

Sara Hildén 7.3.2014

Warhol veti avajaisiin tavallista enemmän väkeä. Se oli odotettua, sillä nyt on sekin nähty, että henkilökohtainen kutsu pyydettiin esittämään ovella. Ensimmäistäkään kuvaa en ehtinyt ottaa, kun valvoja pyysi pistämään kameran pois. Pressikortti auttoi asiassa, mutta määräys on outo, kun liki jokaisella vieraalla on kamerapuhelin. Vahdi siinä sitten.

Sara Hildén 7.3.2015

Warholin työt ovat ikonisen tuttuja, enkä ruodi niitä tässä enempää. Mukana on kuitenkin harvinaisempaa valokuvamateriaalia, filmejä, taitelijan tekemiä levykansia ja loppuvaiheen abstrakteja töitä. Hildénin näyttelykokonaisuus pistää katsomaan toistettuja teemoja uusin silmin.

Sara Hildén 7.3.2015

Kun Warhol sekoitti krääsän korkeakulttuuriin, taide muuttui käänteentekevästi. Ja tämä mieheltä, joka väitti ettei ole taitelija lainkaan. No, samaltakin lankulta ollaan Andyn kanssa ponnistettu elämän pyörteisiin. Olemme kummatkin jossain nuoruuden vaiheessa hääräilleet tavaratalon näyteikkunalla somistushommissa.

Sara Hildén 7.3.2015

……………………………………………….

Otsikkokuvassa Walter Guadagnini, toinen näyttelyn kuraattoreista.

Ekstrana juttu, jossa vuoden nuori taiteilija Anna Tuori Tampereen taidemuseossa ja intialanen Subodh Gupta Hildénillä huhtikuussa 2011. Linkki

………………………………………………

On syytä punnita asioita uudelleen rakkauden valossa

by Juha Siro

30.1.2014

20:47

2 kommenttia artikkeliin On syytä punnita asioita uudelleen rakkauden valossa

Blogit ja postaukset, Ikonit, Kulttuuri, Perjantairuno, Runous, Suomen kieli, Suomennokset

Idyllejä ja epigrammeja, J.L.Runeberg, Risto Ahti, Saarijärven Paavo, Suru ja Ilo, Vänrikki Stool

Blogin Perjantairuno on kärsivällinen, Perjantairuno on lempeä. Perjantairuno ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.

J.L.Runeberg Idyllejä ja epigrammeja. Suom. Risto Ahti. Kuvitus Björn Landström. WSOY 2004.

Perjantairuno ei väistä velvollisuuksiaan, vaan lainaa tekstin kansallisrunoilija J.L. Runebergilta, jonka syntymästä tulee kuluneeksi 210 vuotta 5.2.2014. Näin siitäkin huolimatta, että hänen tekstinsä aiheuttivat Perjantairunolle kauan sitten kärsimystä, epätoivoa ja mielipahaa.

Nuori mieli ei ymmärrä Saarijärven Paavon ponnistuksia, ei Hirvenhiihtäjien tradition ja talonpoikaispirttien elämää piikoineen ja laukkuryssineen, ei osaa eläytyä kahdensadan vuoden takaisen Suomen sodan sankareiden taisteluun, vaan kaihtaa koulutunneilla kaikin keinoin Vänrikki Stoolin ulkolukua.

Vaikka Runeberg uhkasi erottaa Perjantairunon iäksi kirjallisuudesta, on syytä punnita asioita uudelleen rakkauden valossa. Perjantairunon hyllystä löytyy pieni kirjanen: Johan Ludvig Runeberg IDYLLEJÄ ja EPIGRAMMEJA. Suomentanut Risto Ahti.

Idylli merkitsee ”pientä kuvaa”, epigrammi lyhyttä runoa, joka päättyy terävään oivallukseen tai lakoniseen toteamukseen, eräänlaiseen käänteiseen maksiimiin, jossa on kuitenkin voimaa.

Runeberg-suomennoksessaan Ahti valitsee metriikan ja konstikkuuden sijaan yksinkertaisen ja proosamaisen kielen. Se raikastaa hengityksen ja näyttää kansallisrunoilijan alastomana, ilman suurmiehen kyseenalaista gloriaa.

Kas näin ystävät, Perjantairuno iloitsee totuuden voittaessa. Ehkä… ja kenties Runebergin pieni ja kirkas epigrammi sanoo elämästä jotain enemmän kuin Paulo Coelhon kokonainen romaani.

S U R U J A I L O

Yhdessä suru ja ilo

asuivat sydämessäni,

suru yhdessä kammiossa

ja ilo toisessa.

Sovittamatta erotettuina,

toinen yksin toista puolta hallitsi

ja toinen yksin toista.

Kun sitten ainoani

astui sydämeeni,

hän varmaan oven avasi

ja surun iloon liitti,

nyt suruni on autuas

ja ilo täynnä murhetta.

…………………………………….

Johan Ludvig Runeberg (1804 – 1877) runoilija, kirjailija ja toimittaja. Runeberg nousi jo elinaikanaan juhlittuun Suomen kansallisrunoilijan asemaan.

Päivän postausta sivuava ja syventävä juttu löytyy liki kolmen vuoden takaa. LINKKI

Blogi analysoi Risto Ahdin runoutta. LINKKI

……………………………………….

Perjantairunossa Beniamino Gigli kuolee ja bin Laden syntyy

by Juha Siro

25.1.2013

14:45

2 kommenttia artikkeliin Perjantairunossa Beniamino Gigli kuolee ja bin Laden syntyy

Babel, Ikonit, Kirjoittamisen ideat, Musiikki ja sanoitukset, Perjantairuno, Sivistys

Babel - Tampereen runot, Beniamino Gigli, Il cantore del popolo, Osama bin Laden

Jos vilkaisee edellistä juttua, on selvää, että tämän perjantain runo pitää valita Babelista. Yhden tekstin irrottaminen yli kolmesta ja puolestasadasta on vaikeaa. Tekstit linkittyvät toisiinsa, kokonaisuus kehii sisäänsä sarjoja, jotka muodostavat draaman kaaren vaikka kokonaisuutta kannattelevat runot.

Beniamino Gigli (1890 - 1957)

On kyse kielestä. Babel sisältää paljon puhuttua ja hyödyntää repliikkejä. Raamatun kertomuksen mukaan Jumala rankaisi kansaansa korskeudesta ja sekoitti heidän kielensä. Tilanteen päivitys jäi meikäläisen tehtäväksi, kun kukaan muu ei ole urakkaan ryhtynyt.

Babel puhuu runoilijan ja muiden elävien, sekä kuolleiden kautta. Vai pitäisikö sanoa kuolemattomien. Kutsutaan siis päivän työvuoroon Beniamino Gigli, kaikkien aikojen tenori. Hän syntyi Italian Recanatissa 1890 ja kuoli Roomassa 1957. Nämä rivit hän halusi itsestään Babelin runoon numero 190.

…………………………………………………………….

Viileiden saksalaisten panssari murtuu 1924

kun Berliinin valtionoopperan lavalle nousee B. Gigli.

”Yleisö näytti riivatulta, se taputti ja hyppi hullun lailla.”

Sankaritenori laulaa tehtaissa, toreilla, teattereissa,

asemilla, laivoilla, junissa, urheilukentillä ja konserttisaleissa,

hän esiintyy elokuvissa ja tekee studiossa yli 400 levytystä,

Gigli saa kuninkaan kohtelua ja laulaa kolmessakymmenessä maassa,

tenorien tenorista kirjoitetaan kirjoja, hänelle

myönnetään arvonimiä, omistetaan sävellyksiä ja yli sata runoa

(miten Tampereen runot voisivat väistää velvollisuuksiaan)

konserttien tähti kiinnitetään Metropolitaniin,

Giglille myönnetään New Yorkin kunniapoliisipäällikön arvo,

hänen Rina-tyttärensä koira katoaa ja 10 000 poliisia

komennetaan etsintöihin kaupungin kaduille –

laulajan legato on täydellinen, myöhemmin ääni syvenee,

hän pystyy yhdistämään keveyden ja raskauden,

unenomaisuuden ja sankarin roolin, hän laulaa vaivatta

kaikissa rekistereissä pianissimosta fortissimoon

väsymättä, jopa neljäkymmentä aariaa yhdessä konsertissa

hän laulaa enkelten äänellä – tenore di grazia, tenore angelico

hän saa lempinimen il cantore del popolo – kansan laulaja

hän pitää jäähyväiskiertueellaan Suomessa kaksi konserttia

hän alkaa uupua ja kuolema korjaa hänet Roomassa

samana vuonna kun Osama bin Laden syntyy Riadissa.

……………………………………………………………………

Kuva: Franco Corelli – tenorisivustolta

Perjantairuno on elossa!

by Juha Siro

26.10.2012

12:47

1 kommentti artikkeliin Perjantairuno on elossa!

Ikonit, Perjantairuno, Sarjakuvat

Babel, Batman, Matteuspassio, Mikki Hiiri

Pari päivää sitten kollega kertoi facebookissa iloon havahtumisen hetkestä ja kyseli muidenkin onnen aiheita. Itsestäni tuntuu ihmeelliseltä olla elossa. Neljätoista vuotta sitten sairaalan teholla ajatus elämän jatkumisesta vietiin muutamassa sekunnissa. Siihen ei tarvittu rajua dramatiikkaa eikä lääkäreiden sankarillisia suorituksia. Vain sydänkohtaus.

Perjantairuno 26.10.12 (alempi kuva Yle)

Moni nuorempi on joutunut lähtemään, oma sisarenikin. Ympärillä usea ihminen sairastaa syöpää. Silti unohdan aina välillä aamun ensimmäisen ilonaiheen: on ihmeellistä olla elossa ja nousta sängystä omin jaloin. Eilen tuli lunta, joten vaihdoin aamulla fillarin etupyörään nastarenkaan.

Kirjoitin Perjantairunon muutama kuukausi sitten uutta kokoelmaa varten. Ehkä kysymys on siitä, että elämä virtaa minusta huolimatta, suuri ja pieni on yhtä merkityksellistä. Omasta asenteestani on kiinni mitä pystyn kaikesta poimimaan. Pateettista… kyllä. Mutta runo keventää. Ja vaikka runo olisi raskaskin, aina se keventää.

Batman, kuvalinkki http://www.howtogeek.com/howto/24117/desktop-fun-batman-customization-set/

On luotettava alkuräjähdykseen ja alkemiaan

mandariiniin ja maailmankaikkeuteen

pienoisrautatiehen ja possujunaan

pomppulinnaan ja palatsiin

Atlanttiin ja uima-altaaseen

laulujuhliin ja lakitekstiin

leijonakuninkaaseen ja lepakkomieheen

Saharaan ja sademetsiin

sirkukseen ja saattohoitoon

teddykarhuun ja tiikeriin

tähdenlentoon ja takaiskuihin

Hiroshimaan ja hirvivaaraan

Mikki Hiireen ja Matteuspassioon

karnevaaliin ja karkkipäivään

komediaan ja kauhuleffaan

biennaaliin ja banaaliin

banaaniin ja barokkiin

paholaiseen ja pikku kakkoseen

pandemiaan ja pandaan

uhkapeliin ja ulkoavaruuteen

uutisiin ja uuniloheen

ydinfysiikkaan ja yllätykseen – ihmeeseen

joka antaa elämälle vahvistusta

…………………………………………………………………………..

Tiukemmin saduista ja sankareista viime elokuisessa Perjantairunossa: http://juhasiro.fi/blogi/?p=2303

Ajattele Alienia, kuvittele Kummisetä ja Hannibal Lecter…

by Juha Siro

15.8.2012

14:18

2 kommenttia artikkeliin Ajattele Alienia, kuvittele Kummisetä ja Hannibal Lecter…

Babel, Elokuvat, Ikonit, Kirjoittamisen ideat, Perjantairuno, Tiede

Ajatuskypärä, Alien, Kummisetä, Linkki, Uhrilampaat, Vladimir Putin

Kiireen keskellä pistetään päivän postaus ja Perjantairuno samaan pakettiin. Loppuviikosta en ehdi sorvin ääreen. Samuli Parosen aforismin mukaan ”maailma on sana.” Pohdittuani asiaa voin todeta, että maailma ei enää ole sana vaan linkki.

Taide on aina ollut linkki. Ristiinnaulitun kuvaan kiteytyy olennainen osa länsimaista kulttuuria: uskonnollista, poliittista sekä kaupallista kirkkoruhtinaineen, mesenaatteineen kaikkineen, jotka taidetta tilasivat ja rahoittivat. Kaikki yhden linkin kautta.

Kuvat filmeistä Kummisetä ja Alien.

Ajatuksemme kulkevat linkistä toiseen. Verinen hevosenpää vuoteessa merkitsee Kummisetä -elokuvaa. Hannibal Lecterin katse symboloi kokonaista elokuvagenreä. Putinin ilmeettömät kasvot ovat ristiriitainen linkki, jonka takaa löytyy autoritaarista valtaa ja Pussy Riot.

Anthony Hopkins alias Hannibal Lecter elokuvassa Uhrilampaat.

Juttuni pointti löytyy tieteestä, joka yrittää linkittää ajatuksista sähköisiä sormenjälkiä, joita ajatuskypärä voisi siirtää toisen ihmisen aivoihin: ”Jos liikeaivokuoren alueella on varmuuskopio siitä, miltä kuviteltu sana kuulostaa ääneen lausuttuna, sen sähköinen sormenjälki voidaan muuttaa sanoiksi tulevaisuudessa.”

Osapuilleen yllämainittujen ideoiden myötä ajatukseni kulki, kun tein kaksi tekstiä tulevaan kokoelmaani Babel, joka päivittää universumin tilanteen tammikuussa 2013. Kuvat tähän juttuun hain vasta jälkeenpäin, eli tänä aamuna. Niiden kopiot olivat jo aivoissani valmiina.

………………………………………………………………………………………………………………………………

Valheenpaljastusmenetelmät eivät tiedä totuudesta mitään. Elektrodit etsivät tunnereaktioita kuin meediot, jotka lukevat eleitäsi, ilmeitäsi ja käytöstäsi kuin kirjaa, harhauttavat aistejasi ja aivojasi. Kuvittele Vladimir P. ja hänen totiset kasvonsa, robotin tai kloonin kauhistuttava ilmeettömyys. Ajattele murhaajaa, ajattele suihkuverhoa ja veistä, elokuvan veristä hevosenpäätä vuoteessasi, ei mitään reikäistä omenaa jonka sisällä toukka tiskaa, ajattele Rosemaryn painajaista, Frankensteinin morsianta ja Hannibal Lecterin katsetta, ajattele veristä ja lihaisaa Alienia purskahtamassa sisältäsi. Sykkeesi saattaa nousta, kämmenten hienoista hikoilua tuskin tuntee, mutta ihosi sähkönjohtavuutta voidaan mitata. Oletko tuntenut mustasukkaisuutta, saatatko hillitä sitä?

Älä huoli, ajatuksiasi ei voida lukea, kyse on vain ajatuskypärästä, joka viestii ääneti taistelijoiden kesken. Tutkijat ja sotilaat uskovat, että järjestelmä on mahdollista valmistaa. Jos liikeaivokuoren alueella on varmuuskopio siitä, miltä kuviteltu sana kuulostaa ääneen lausuttuna, sen sähköinen sormenjälki voidaan muuttaa sanoiksi tulevaisuudessa. Ehkä sadan miljardin aivosolun ja niiden yhteyksien sähköisen toiminnan seasta on mahdollista seuloa sanoja – kuin runon ja lukijan yhteneväinen ajatusketju. Tai jotain samankaltaista kuin Monetin maalaus, kaunis kokonaisuus udun ja ilmakerrosten verhoamia todellisuuksia.

……………………………………………………………………………………………………………………………….

Ja vielä bonuslinkki, jossa kolme ikonia kulkee käsi kädessä.

Marilyn, muisti ja identiteetti

by Juha Siro

6.8.2012

15:11

2 kommenttia artikkeliin Marilyn, muisti ja identiteetti

Elokuvat, Ikonit, Kirjalliset näyttämöt, Kirjoittamisen ideat, Psykologinen realismi

5.8.1962, Identiteetti, Marilyn Monroe, Max Frisch, Narratiivisuus

Marilyn Monroe kuoli 5. elokuuta viisikymmentä vuotta sitten. En ollut näyttelijästä kiinnostunut, mutta kun aloin pohtia romaania ihmisen identiteetin muotoutumisesta Marilyn tuli väistämättä tekstiin mukaan. Kirjan teema tarvitsi hänen pirstaloitunutta imagoaan. Kirjailija Max Frischin mukaan: ”Jokainen keksii ennemmin tai myöhemmin itselleen tarinan, jota hän luulee omaksi elämäkseen.”

Marilyn Monroe, kuva Richard Avedon.

Pohjiksi tuli luettua melkoinen määrä Marilynistä kirjoitettua tekstiä. Mutta yhtä hyvin narratiivisen sosiaalipsykologian väitöskirja. Haastattelin myös sisareni ystävätärtä joka on, ellei nyt maailman, niin Suomen paras Marilyn-asiantuntija.

Marilynin merkkipäivä innosti kaivamaan tähän pari tekstinpätkää. Ja toki suosittelen myös koko kirjaa. Marilynin hiuspinni julkaistiin 2009. Kirjan takakannessa tiivistyy oleellinen kysymys:

Marilynin hiuspinni lähtee liikkeelle Budapestin terrorismin museosta ja kiertää Kiinan ja Lontoon kautta kotiovelle. Miksi emme uskalla muistaa oikein? Kuka meidän identiteettimme oikein määrittelee – ja onko sitä edes olemassa?

Marilyn Monroe + Truman Capote.

”Mies pysähtyy hyllyn päätyyn lähelle ulko-ovea, ottaa sangat hyllystä ja katsoo kasvojaan peilistä, hän muistaa kuvan, se pulpahtaa mieleen pelästyttävän tarkkana, eikä hän saata muistaa missä olisi voinut nähdä otoksen aiemmin: Marilyn Monroe tanssii yökerhossa miehen kanssa, jonka ilme on hätääntynyt, Marilyn katsoo olkansa yli taakseen, tavoittaa katseellaan toista henkilöä, joka ei näy kuvassa, hymyilee tavalla josta näkee, että hän ja toinen jakavat salaisuuden, jota muut eivät tiedä. Tanssikavaljeerin pyöreät silmälasit – liki pyöreät, muovisankaiset lasit saavat hänet näyttämään koulupojalta, hän on Truman Capote, jonka epätoivoinen ilme kertoo, että hän on vaikeuksissa, että tilanne on riistäytymässä hallinnasta eikä hän ole Marilynille muuta kuin kiusallista rekvisiittaa.

Mies tuijottaa peilikuvaansa, samaa hölmistynyttä ja kontrolloimatonta ilmettä kuin mustavalkoisen kuvan kirjailijalla, joka on juuri käsittänyt, että hänen olisi parempi olla jossain muualla.”

…………………………………………………

”Hän puhuu innostuneesti ja liikkuu samalla. Käsi huitaisee laajan kaaren tämän tästä: Marilyniä on kuvattu lahjakkaaksi autistiksi. Ja mielenvikaiseksi rajatilapersoonallisuudeksi. Häntä on väitetty seksinnälkäiseksi viettelijäksi ja naiivin viattomaksi lapsinaiseksi. Hän oli aito luonnonlapsi. Ja typerä teeskentelijä. Hyvä näyttelijä. Ja huono.

Nainen pitää tauon ja antaa seuraavien sanojen ladata painoa itseensä: Unohtakaa kliseet… ja toisaalta, Marilynin kohdalla on kyse mitä suurimmassa määrin kliseestä! Kyllin paradoksaalista ja hedelmällistä tutkimusaineistoa siis.”

Perjantairuno: kuinka katkeroitua elämäänsä?

by Juha Siro

20.4.2012

13:17

3 kommenttia artikkeliin Perjantairuno: kuinka katkeroitua elämäänsä?

Elokuvat, Ikonit, Kirjoittamisen ideat, Perjantairuno

Babel, Jake LaMotta, Kuin raivo härkä, Martin Scorsese, Robert De Niro, You talkin´ to me?

Martin Scorsese (s.1942) on ohjannut yli kolmekymmentä elokuvaa. Ensimmäiseen Oscar-ehdokkuuteensa parhaasta ohjaksesta Scorsese ylsi 1981 elokuvallaan Kuin raivo härkä. Pääosassa Robert De Niro, jonka kanssa ohjaaja on tehnyt kahdeksan elokuvaa.

Kuin raivo härkä 1981.

Ensimmäinen mielleyhtymä Scorsesesta ja De Nirosta on Taksikuskin repliikki: ”You talkin´ to me?” Parhaan roolinsa De Niro teki kuitenkin ”Bronxin härkänä” näytellessään aikanaan nyrkkeilyn keskisarjan maailmanmestariksi yltänyttä Jake LaMottaa.

En ole ainoa, joka pitää leffaa loistavana. USA:n kansalliskirjasto on määritellyt elokuvan kulttuurisesti merkittäväksi ja valinnut sen suojeltavaksi kansalliseen filmiarkistoon. Yhdysvaltain elokuvainstituutin top 100 -listalla Racing Bullin sijoitus on 24. Urheiluelokuvien listalla 1.

Martin Scorsese: Kuin raivo härkä, 1981.

Racing Bull ei ole urheiluelokuva. Nyrkkeily on vain kehys tarinalle, joka kertoo vainoharhaisesta egoistista. Miehestä, jonka todellisuuden ääripäissä on vain ekstaattinen hurmio tai olemassaolon kireys ja kipeys. Niiden välissä ei ole tavallista elämää. LaMotta ei osaa jatkaa arkea kehän ulkopuolella ja ajautuu lopulta katkeraan yksinäisyyteen.

Robert De Niro + Cathy Moriarty.

De Niro kuittasi Oscarin suorituksestaan. Näyttelijäntyö vie hienovireisyydestä ekstaattiseen raivoon. Filmin edetessä De Niro paisuu trimmistä nyrkkeilijästä turpeaksi yökerhonomistajaksi.

………………………………………………………………………

Runo tulee työn alla olevasta kokoelmastani. Liki 400 rihmastollista ja toisiinsa kietoutuvaa tekstiä syövät sisäänsä ”kaiken merkittävän”. Kokoelman työnimenä on B A B E L. Se tekee maailmasta päivityksen, jota on ehditty odottaa muutama tuhat vuotta.

T e k s t i l e i k e 1 6 3.

Nyrkkeilijän elämä vangitaan filmille ja leikataan

sadan ja kahdenkymmenenyhdeksän minuutin mittaan.

Raskaan keskisarjan mestari keskittyy

takomaan näkökentän tyhjäksi edestään,

”Bronxin härkä” ei vastustajan iskuista piittaa:

You never got me down Ray, you never got me down.

De Niron esittämä LaMotta on putkinäköinen kusipää,

joka hakkaa kaiken kumoon onnensa tieltä.

Ja pirstoo tulevaisuutensa, kun oma olohuone

alkaa käydä nyrkkeilykehästä: rakkaus raivo katkeruus

mustasukkaisuus vainoharhaisuus ja väkivalta,

yhden miehen ottelu koko maailmaa vastaan.

Mustavalkoinen elokuva on tislattu eroon

mustavalkoisesta elämästä

niin kuin sameasta mäskistä poltetaan kirkas viina.