SOS-media hälisee väitteestä, että Panu Rajalan Intoilija, Fotografin muistikuvat, olisi plagiaatti koska Rajala on upottanut romaaniinsa Inhan muistiinpanoja sellaisenaan. Kiistaa ei käydä siitä, että se olisi tekijänoikeuksien vastaista, tai siitä etteikö lähteitä olisi mainittu.
Ne, joita asia närästää, esittävät, että lainaukset pitäisi merkitä muusta tekstistä erottuvaksi. Toiset ovat sitä mieltä, että Rajalalle on sattunut lapsus kiireen keskellä. Minusta tuntuu mahdottomalta, että kokenut kirjailija merkitsee lähteet ja olettaa, ettei kukaan huomioi niistä kaivettuja lainauksia. Uskon, että Rajala on käyttänyt tekstiä hyvässä uskossa autenttisuutta tavoittelevaan fiktioon.
Kantani kiteytys löytyy Mustasta runokirjasta (Like 2000) koko teksti löytyy myös Hannu Mäkelän toimittamasta antologiasta Päivistä parhaimmat (Otava 2001)
”Ja kun varastan, haluan varastaa niin että kaikki näkevät, rehellisesti.”
Selailin aamulla myös lehtileikkeitäni. Harmi, etten ole merkinnyt papereiden kulmaan vanhan Hesarin päivämäärää. Lainaan tähän muutaman rivin Jukka Petäjän kokoaman jutun alusta:
”Onko ihmisellä tekijänoikeus omaan elämäänsä? Onko kuollut ihminen kirjailijalle vapaampaa riistaa kuin elävä? Onko kaunokirjallisella ilmaisulla yksiselitteiset laissa määritellyt juridiset reunaehdot? Kysymykset ovat yksinkertaisia, vastaaminen ei /…/
Laki ei voi määritellä, mihin kirjallisuudessa loppuu kirjailijan oma elämä ja mistä alkaa toisten elämä, se jota kirjailija ei saisi käyttää tai työstää omassa teoksessaan.”
Summa summarum: tähän(kään) juttuun ei mielipidettäni kaivata. Mutta jos minulla olisi vielä uusi ja kokonainen elämä käyttämättä, tekisin väitöskirjan lainauksista maailmankirjallisuudessa. Tietystä kulmasta katsottuna merkittävää kirjallisuutta ei ole ilman aiemmin kirjoitetun lainaamista ja varastamista – huomaamattomasti tai huomiota herättävästi.
……………………………
Ekstralinkissä varastetaan 164 kirjan nimeä: ”Maailmankirjallisuus, lyhyt oppimäärä”.
…………………………