Juha Siro | Mitä tapahtuu todella | Kirjallisuus- ja kulttuuriblogi

Maailmankirjallisuus, lyhyt oppimäärä

Perjantairuno nappaa edellisen jutun häntään ja jatkaa vielä Tammen Keltaisen kirjaston 60-vuotisjuhlaa. Päivän runo on julkaistu kokoelmassani Satakieli! (Like 2008)

Tehdessäni tekstin, Keltaisessa kirjastossa oli julkaistu 386 nimikettä. Seuloin 164 käännöskirjan nimeä ja tein niistä runon ilman ainoatakaan täytesanaa. Syntyi tarina, joka alkaa luomisen koordinaateista ja päätyy puutarhajuhliin, pohtimaan elämää ja tarinan kerronnan perinteitä.

Maailmankirjallisuus, lyhyt oppimäärä 

Pieni ilmestyskirja, kaikkein pyhin:

tarina rakkaudesta ja pimeydestä. Alku, nollapiste

äiti yö, tyhjä kangas – taipumaton tahto.

Luola, täysikuu, kellosammakon huuto

tuolla taivaalla uusi elämä, ääni ja vimma, kiveä kovempi

sananviejä.

Hokkus pokkus suosta nousee uusi maa, musta valo:

oikea maisema maa rautaa taivas kuparia

maailma, likimain. Täydellinen rauha, paratiisi.

Nousee päivä, laskee päivä – valkoinen kohina.

Illan tullen, yön pimeten, niin kauas kuin yötä riittää

kiitävät vuodet sokeat kohti valkeaa merta.

Kesän taittuessa liekehtivä elokuu, roihu,

ohdakkeet palavat ja aurinko nousee, loppuun palanut.

Tulvan vuosi, Ararat-vuoren legenda, vihan hedelmät:

Solomonin laulu tuntemattomalle jumalalle.

Veljesviha, paholainen ruumissa – ilmassa linnuntietä

Damasceno Monteiron katkaistu pää, neljäs käsi.

Viimeinen kiusaus syntien paljous, vapaus tai kuolema

vihassa ja rakkaudessa, mutta suurin kaikista

toivo, suojelus, uljas uusi maailma:

Jeesuksen Kristuksen evankeliumi herran armo

mikä verissä on. Uhri.

 

Nimeni on Punainen, Isäni seurakuntaa, sivustakatsoja.

Ei oikein ihminenkään, näkymätön mies, toinen minä

oman elämänsä sankari, Odysseus.

Menneen maailman maalari, kynämies. Vuosi 1934,

minun vuosisatani.

Kuuluisia miehiä ehkä jossain muualla, julkisia salaisuuksia

kirjailijakokous, mestarien aamiainen ovien ulkopuolella.

Kukin makunsa mukaan.

Minä lähden piruparka, holtiton mies soihtu korvassa,

ravunkäyntiä kunnes löydän sinut hiljainen tyttö.

Hui hai eli jäähyväiset yksinäisyydelle

tartu tilaisuuteen, minun kansani, minun rakkaani

älä unohda, Darie, yhä useamman sydän pettää.

Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta, me orvot.

Kenelle kellot soivat – sähköpiano ragtime, jazz.

Täydellinen rauha, minä ja hän, ainoa oikea rakkaus:

päistikkaa joen yli puiden siimekseen, suoraan paratiisiin.

Sattuman kourissa kiitävät vuodet,

vihassa ja rakkaudessa pieniä yhdentekeviä väärinkäsityksiä:

kettu ullakolla, paroni puussa, sieppari ruispellossa.

Labyrintissa ritari joka ei ollut olemassa.

 

Miten sinua rakastinkaan kerjäläistyttö Bellarosa,

ole luonani aina.

Etusivun uutinen: Tunnustan eläneeni.

Jutun loppu, perjantai, pitkän päivän ilta,

ystävyyden talo: pidot puutarhassa, leikkiä ja ajanvietettä.

Makiokan sisarukset, erottamattomat näyttelijät,

Franny ja Zooey, kirjanpitäjä Esch, kalmasilmä.

Ystäväni Owen Meany – kuin oma poika, löyhäsuinen mies.

Kaksi naista, odessalaisia. Mr Vertigo, vierailija.

Oscar ja Lucinda, roomatar. Optimistit Baltasar ja Bilimunda.

Kerro minulle, Zorbas kämmenen kokoisia tarinoita,

suuri lammasseikkailu, kosmokomiikkaa, Piin elämä –

isoäitini tarina, ainoa oikea kertomus sokeudesta.

Hiljainen amerikkalainen, kaunis pappi Agostino

ei sanonut sanaakaan vieraalla maalla.

Illan tullen, yön pimeten vielä yksi asia:

ihminen on iso fasaani, sydäneläin kuolemaan asti,

kertoo Pereira sipulia kuoriessa,

parantumaton valehtelija-Jaakko, velho mieheksi.

……………………………………………………………….


Kommentit

Kirjoita kommentti

VASTAA LASKUTOIMITUKSEEN KOMMENTOIDAKSESI!

Copyright © 2017 Juha Siro | Mitä tapahtuu todella | Kirjallisuus- ja kulttuuriblogi