Kirjoitin tänne seitsemän vuotta sitten vähälevikkisen kirjallisuuden kustannusnäkymistä. On aika päivittää kehityksen kulku. Kiteytän tilanteen heti aluksi. Vuosia sitten Hesari otsikoi: ”Pienkustantajista on tullut runouden suurkustantajia”. Nyt alkavat pienetkin kustantajat luovuttaa. Marginaalikirjallisuus hakee uusia kanavia ja kustannusmalleja.
Markku Toivosen Lauluja tyhjyydestä jäänee tamperelaisen Sanasadon viimeiseksi julkaisuksi. Monipuolinen, esseistiikasta matkakirjallisuuteen julkaissut Savukeidas on lopettelemassa toimintaansa. Isojen kustannustalojen ovi on sulkeutumassa runoudelta ja muulta vähälevikkiseltä kirjallisuudelta.
Toisaalta, nettijulkaisu ja digipainon mahdollisuudet ovat poistaneet kustannuskynnyksen kokonaan. Omakustanteen, palvelukustanteen, tarvepainatuksen ja perinteisemmän kustantamisen rajat liukuvat toistensa lomaan. Useissa kustannusmalleissa on pidempään ollut käytäntönä, että tekijä maksaa printtiteoksen kuluista osan. Se on selvä, että ammattimainen kirjailijantyö ja kustannustoimittajan palvelut ovat mahdollisia vain asemansa vakiinnuttaneissa kustannustaloissa.
Voisi myös ajatella, että kaikki tänä päivänä kirjoitettu on tärkeää. Omakustanteet ja pienien kustantajien intohimosta syntyneet tuotokset. Kaikkea kirjoittamista tarvitaan kannattelemaan suurimman huomion keräävää osuutta. Näkymättömiin jäävästä nousee potentiaalia: kirjallisuutta rakastavia ja lukevia ihmisistä, joista osa haluaa kirjoittamalla selkeyttää ja ikuistaa ajatuksiaan.
Ajatusmallit voisi kääntää myös nurinniskoin. Yhdelle kirjalle riittää yksi lukija, vaikka kirjoittaja itse. Jokainen elämys on merkittävä. Mitä me lopulta arvostamme. Massojen makua vai yksilöllisyyttä? Ehkä kumpaakin? 7 päivää -lehdellä on viikottain yli puolimiljoonaa lukijakontaktia. McDonald´sissa ruokailee päivittäin 64 miljoonaa ihmistä.
Virsikanteleen soittoa harrastava Gösta Ågren sai kirjallisuuden Finlandian 1988 kokoelmallaan Tääl. Ennen palkintoa Ågrenin runokokoelmien levikki oli ollut 70 kappaleen luokkaa. Eikä se siitä merkittävästi ole kasvanut. Usein käyttämäni sitaatti menee ulkomuistista, mutta tällainen oli runoilijan ajatus: ”Joka ylenkatsoo runokokoelmien pientä levikkiä, mitä hän oikeastaan halveksii? Persoonallisuutta, ainutlaatuisuutta ja yksilöllisyyttä. Eihän kukaan meistä halua olla samasta puusta veistetty kuin muut.”
Tässä yhteydessä on vielä mainittava Tampereella toimiva Enostone, jonka tuorein julkaisu on Arto Lapin kokoelma Veden ääret. Sanasadon kautta julkaisseet naislyyrikot ovat äskettäin perustaneet runouteen keskittyvän Puru-kollektiivin. ”Jysky” Ihalaisen Siurossa toimivalla Palladium kustantamolla on kulttimaine. Sen kautta ovat äskettäin julkaisseet mm. Arja Tiainen ja Johanna Venho, ja käsittääkseni runokokoelmat ovat olleet myös kaupallisesti menestyksekkäitä.
Kiinnostavaa työtä tekee myös helsinkiläinen osuuskuntamuotoinen Poesia, joka julkaisee myös kokeellista proosaa ja muiden taiteenlajien kanssa vuorovaikutteisia tekstejä. Ideaan kuuluu, että useat osuuskunnan jäsenet tekevät erilaisia kustannustoimintaan liittyviä tehtäviä, ja jokaisella kirjalla on työhönsä sitoutunut kustannustoimittaja.
Entä kolikon toinen puoli – lukeminen – yhtä tärkeää kuin kirjoittaminen. Vanhana latinistina vastaisin: Nulla dies sine linea. Ei päivää ilman viivaa. Joka lukee säännöllisesti, ehtii elää monta elämää.
…………………………
Blogin aiemmat ekstralinkit
2. Ota riski ja lue jotain sellaista, jota et ole ennen kokenut
…………………………