Hain hyllystä aivan muuta, kun silmiini sattui vuosien takainen divarilöytö. Kerttu Wannen aforismikokoelma Riitaa sovussa, jonka hän julkaisi 1947.
Tänään aforistinen ilmaisu elää renessanssia. Tuli&Savu -lehden tuoreen numeron teemana on Runo-Aforismi. Virpi Alanen kirjoitti kevään Parnassossa aiheesta, Savukeidas julkaisi teoksen Mitä aforismi tarkoittaa ja Suomen aforismiyhdistyksen lisäksi vastaavia on perustettu useaan kaupunkiin. Blogeista ja paljosta muusta puhumattakaan.
Kaivan tänne kotihyllystä muutaman aforistikon ja esimerkkejä heidän tuotannostaan. Kerttu Wanne (1905 – 1963) opiskeli viulunsoittoa Helsingissä, Berliinissä ja Pariisissa. Hän konsertoi eri puolilla Eurooppaa, myös Yhdysvalloissa, jossa teki lisäksi neljä levytystä.
Kirjallinen tuotanto käsitti kolme aforismikokoelmaa, runokokoelman ja esseitä. Julkaisut ovat epätasaisia, aforistista ilmaisua rasittaa ikiaikainen vaiva. Muoto ja ilmaisu kiteytyy samaan kaavaan, kun antiikin aikaisia pohdintoja sovitellaan yhä uusiin vaatteisiin.
Parhaimmillaan ilmaisu on otsikon kaltaisissa tiukoissa ja tylyissä toteamuksissa, joista monihahmotteisuutta on karsittu. Heikoimmillaan toisteisissa kliseissä: ”Vaikeinta on elää sovussa itsensä kanssa.”
Aforismeista muotoutuu pahimmillaan ”Ikuisia ajatuksia”, dekoratiivista höttöä, jota kerätään lahjakirjoiksi kansien väliin. Kolmen vuoden takainen juttuni aiheesta löytyy tästä linkistä. Siinä sivutaan myös aforismia eri aikakausina.
Lopuksi ja sarjan aluksi terävintä kärkeä Kerttu Wannen kokoelmasta:
Typeryydenkin vuoksi voi nimi säilyä historiassa.
Itsepäisyydestäkin kuollaan.
Erehdymme usein opettamaan niitä, jotka jo osaavat.
Hyödyllinen ystävyys kestää.
Kaikkien myötätunto olisi sietämätöntä.
Huonoa ei puolusta se, että löytää toisen huonon.
Pienellä rakkaudella on suuret vaatimukset.
Vuodet laimentavat mielitekojamme.
Erikoinen ei vielä ole omintakeista.
Röyhkeys lähestyy usein madellen.
Pieni ylpeys ei unohda antaa vastaiskua.
Sivistyksen puute sekoittaa asioiden oikean järjestyksen.
Ihmiset usein jo uskovat, mitä he vasta toivovat.
Ensin moititaan mestaria, sitten häntä jäljitellään.
Vanhaa neroutta ei lyödä laudalta lahjattoman nuoruuden voimalla.
…………………………………………..
Kerttu Wannen kuva Museoviraston kokoelmasta. Studio Lipnitzki, Pariisi 19.9.1934