Pattaya rakastettuni – kirjallista intohimoa!

Lainaus Pattaya rakastettuni -romaanin jälkisanoista: ”Ajatteliko Mika Terho tekevänsä jotain rangaistavaa, kun hän kirjoitti ja julkaisi romaanin Niittyvilla – Pattaya all night long (Enostone 214)? Ei. Hän oli uskollinen kirjailijanlaadulleen. Koko hänen tuotantonsa on vahvasti omiin elämänkokemuksiin perustuvaa. Niinpä oli järkytys, että Terhon työnantaja katsoi hänen rikkoneen vaitiolovelvollisuutta. Tilanne eteni syyteharkintaan. Kustantaja veti kirjan pois myynnistä. Syytettä ei lopulta nostettu, mutta jupakka jätti jälkensä kirjailijaan ja peitti alleen romaanin ytimen, inhimillisyyden ja elämän ihmeen ylistämisen.”

Alkuperäinen kustantaja ei halunnut palauttaa romaania markkinoille. Nyt romaani on julkaistu uudelleen stilisoituna (Kovasana 2021). Muistan vesilasissa värähtäneen myrskyn ja muutaman jutun maininnat, kun kirjailijan sananvapautta aikanaan pitkään punnittiin. Tekijälle takuulla kirpeää, uutisena ohimenevää, mutta lainkäyttäjän ennakkotapauksena tärkeää.

En puutu oikeusprosessiin muuten, kuin mainitsemalla Jukka Petäjän vuosien takaisen artikkelin otsikon Hesarissa: ”Kirjailija varastaa kaiken mikä kiiltää”. Itse olin hilkulla jättää alkuperäisen – tai uusitun teoksen lukematta. Onneksi kävi toisin. Kirjallisten arvojen mittarilla Terhon romaani ansaitsisi aivan eri tason huomion. Nykyään se vain on vaikeaa, koska julkisuuden kapoinen valokeila kohdistuu aivan erityyppiseen kirjallisuuteen, ja valtaosin isompien kustantajien tuotteisiin.

Terhon julkaisuluettelossa ennen Pattayaa on viisitoista teosta. Olen lukenut aiemmin runoja ja dokumenttiromaanin, mutta tunne on sellainen, että nyt käsillä oleva teos olisi tähänastisen, suurelta yleisöltä marginaaliin jääneen tuotannon merkityksellisin ja kunnianhimoisin. 

Romaanissa näkyy maaninen kirjoittamisen (ja lukemisen) vimma. Yhteen levolliseen lauseeseen tiivistettynä: ”En halua pilkata, en halua käyttää hyväksi, haluan kirjoittaa.” Perustasoltaan Pattaya all night long on silkkaa hyberbolaa – yliviritettyä liioittelua, ilottelua ja täydellisten lauseiden hakua: Sellainen lause, että voisi lätkäistä sen tiskiin passia uusiessaan ja karjaista: ”Ikkunat auki Eurooppaan!” Sellainen lause, että annat sen tytölle ja ilon kyyneleet alkavat virrata hänen silmistään.

Mika Terho, kuva HS-sivuilta, Veli-Matti Pitkänen.

Hesarin kulttuurin pääjutussa 6.6. lehden entinen kriitikko Pertti Lassila sanoo: ”nykykirjallisuutta vaivaa liika juonivetoisuus.” Olen samaa mieltä ja siksi olen kyllästymiseen asti toistanut miten kieli, jolla on oma itseisarvo ja persoonallisuus, on kirjailijan tärkein työväline. 

Mika Terhon suhde kieleen on ironisen intohimoinen: ”Kotimainen kirjallisuus on pitkään vedonnut lukijan järkeen ja tunteisiin. Nyt yritämme olla vetoamatta. Haluamme päästä lähelle ihokirjoitusta. Se on tunnustelun ja tunnustuksen välillä liikkuva tekstuaalinen emootio, johon lisätään maagista realismia niin, että muutetaan maaginen makaaberiksi ja realismi haaveiluksi. Rakastan kirjallisuudentutkijoita, koska osa heistä rakastaa kieltä ja tekstiä niin, että on valmis heittäytymään mustien kirjainmerkkien perässä ulos tuottavasta ja tehokkaasta elämästä.”

Jo muutaman kymmenen sivua luettuani ajattelin Sirkka Turkkaa. Myös hänen tekstinsä toimii niittokoneen tavoin. Yllättävään synteesiin kaikki mahtuu ja kelpaa, eläimistä jalkapalloon, tarjousjauhelihaan ja Jeesukseen. Terhon herkeämättä kulmaa vaihtava teksti on täynnä kirjojen nimiä, viittauksia, laulutekstien lainauksia ja sanontoja, mutta sulavasti tekstiin upotettuna. Naula ei jää törröttämään. Se lyödään lautaan niin, että vain kanta jää näkyviin.

Kuva sivustolta: rakentaja.fi

”Olen Topelius ilman lässytystä. Leino ilman helkyttelyä, Kivi ilman neitoja valkial liinal, Linna ilman lottia. Olen Molotovin cocktail Pietarissa, seksuaalihermo keski-ikäisen naisen pakarassa.” Terhon romaanin kipinä syntyy vastakkainasettelusta – maksullisista ja maksuttomista naisista, kiihkeästä seksuaalisuudesta, alkoholismista, raitistumisesta ja arkisesta työstä kehitysvammaisten hoitoyksikössä. Moralisoinnin, rahan ja valta-asetelmat jätän sikseen, fakta ja autofiktio jalostuu tekstissä kirjallisuudeksi.

Juuri kun teksti alkaa kiertyä liiaksi itsensä ympärille, näkökulma laajenee ja tarina ottaa ilmaa alleen. Muistellaan hoitokodin asukkaiden kanssa suurta seikkailua: noustiin porukalla netistä tilattuun ilmalaivaan Forssasta, ja lähdettiin Helsinkiin tapaamaan Jenniä ja Saulia. Päädyttiin Senaatintorille jätskille ja porukan oma bändi, Forssan tukka ja töyhtö esiintyi kannustusten saattelemana. Tätä on hyberbola nautittavimmillaan.

Työstään kehitysvammaisten kanssa Terho kirjoittaa huumorilla ja erityisellä lämmöllä: ”Vaikka kehitysvammaisuus on vakava asia ja rajoittaa radikaalisti normaalia elämää, siinä on puolia, joita sivusta seuraten havaitsee ja toivoisi näkevänsä niin sanotuissa normaaleissa ihmisissä. Yksi on iloisuus. Iloisuus ilman näkyvää syytä, tai hyvin pienestä virikkeestä. Joskus vain iloisuus olemassaolosta tai siitä, että muutkin ympärillä ovat iloisia. Toinen hieno piirre on tyhjänpäiväisen kilpailun ja voitontahdon täydellinen puuttuminen. Kolmas on vapaus teeskentelystä ja miellyttämisen halusta.”

Pattaya all night long on inspiroiva, erottuva ja omaääninen romaani, jolle on vaikea hakea vertailukohtaa kotimaisesta kirjallisuudesta. Jos punaista lankaa hakisi, se on intohimoinen suhde itse kirjallisuuteen ja alati pakeneva täydellisen lauseen metsästys. Kirjan viimeisen luvun otsikkoa ja ainoaa lausetta lainatakseni:

41. Sano se vielä

Hän luki ja kirjoitti.

……………………………………………

Blogin ekstralinkit:

1. Hevosia, hautoja, kukkoja ja kiroilevia koiria

2. Mistä tiedän että teen töitä oikeiden juttujen kimpussa?

…………………………………………..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

VASTAA LASKUTOIMITUKSEEN KOMMENTOIDAKSESI!