Ateenan valtaväylillä ei näytä mikään muuttuneen kahden vuoden kuluessa. Elämä virtaa entiseen malliin ja kauppa käy.
Sivukujilla rahan liikkeet näkyvät. Vastapäinen perhemarketti on liittynyt Coopin kauppaketjuun. Liikehuoneistoja on tyhjillään. Jopa katumme kiinalaiset, jotka kauppaavat kaikkialla maailmassa muodista menneitä vaatteita, piraattilenkkareita ja rihkamaa, ovat häipyneet vähin äänin.
En ymmärrä EU:n apupakettien kokoa ja miljardien suureita. Suomen Instituutin asuntolan sihteeri ja sielu Leena Katsantoni auttaa hahmottamaan tilannetta. Kreikan velka jokaista asukasta kohden on 40.000 euroa. Tilannetta ei helpota, että tiedotusvälineet maailmalla poimivat uutisiinsa vain negatiivisimman kuvan esittäessään polttopulloja heittelevää ääriainesta.
Kun rahan liike lakkaa, kaikki alkaa näivettyä ja apupaketit ovat vain tekohengitystä. Katusoittajan melodia on tuttu, nimeä en muista, jotain maailmalle levinnyttä slaavilaista kaihoa. Annoin kaksi euroa. Sillä ei taida tilastollinen velka lyhentyä. Ehkä soittaja on karjaton ja kirjaton mies tai laiton siirtolainen.
Kaikesta huolimatta Perjantairuno haluaa välittää hitusen toivoa:
rahaa, raaka-aineita, politiikkaa,
leikkauksia, lainaohjelmia ja hätätilahallituksia.
Loukas T. määrittelee tilanteen Kreikan
demokratian kuolemankierteeksi
lähtökohdista voisi kirjoittaa toisinkin, ellei se osoittaisi
huonoa makua ja hitaita käännöksiä kuin
Syntagma-aukion vahdinvaihto parlamenttitalon edessä,
vartiokaartin valkosukkaiset ja tupsutossuiset sotilaat
ottamassa koomisia kukonaskeliaan
ja näytelmää tuijottavat turistit, joiden kouriin
kaadetaan linnunsiemeniä, että heidät voitaisiin
kuvata kyyhkysten kanssa kuin pyhä Franciscus Assisilainen.
Ehkä joku muistaisi munkkiveljen sanat – miten toivoa yhä on
niin kauan kuin maailmasta löytyy lapsia, kukkia ja lintuja.
……………………………………………………………………………………………….
