Kategoria: Kuvataiteilijat

Menestys vainoaa Hotakaista!

by

6.2.2010

12:55

Leave a comment on Menestys vainoaa Hotakaista!

Kirjallisuuspalkinnot, Kirjoittamisen ideat, Kuvataiteilijat, Runous, Unohdettujen runojen klinikka

, , , , ,

Kari Hotakainen sanoo saaneensa jo palkintoja tarpeeksi. Siitä huolimatta: Onnittelut romaanista Ihmisen osa… sekä Runeberg-kirjallisuuspalkinnosta! Ja nimenomaan tässä järjestyksessä.

Olli Lyytikäinen: Hi Folks, What Are You Doing 1983 (detalji)

Harvempi muistaa miten Hotakainen aloitti runoilijana. Esikoisteos Harmittavat takaiskut ilmestyi 1982. Vuonna 1988 julkaistu Runokirja saattaa jäädä viimeiseksi lyriikan saralla. Kokoelmassa Hotakaisen viiston huumorin silaama ja kielelle alisteinen maailma on jo valmiiksi kiteytynyt. Omin tyyli on löytynyt samaan tapaan kuin Jari Tervon (toistaiseksi) viimeiseksi jääneessä runokokoelmassa Muistoja Pohjolasta.

Jutun kuva on osa Olli Lyytikäisen akvarellista, joka on Hotakaisen Runokirjan kannessa. Sivulla 22 lyyrikko Hotakainen kirjoittaa menestyksestä näin:

”Menestys vainoaa minua. / Minne menenkin / menee hyvin. / Minulle maksetaan / ihmisten huijauksesta / huimia summia, / ja vastakkainen sukupuoli / nojaa vartaloani vasten. / Menestys on kummallista, / pahaa aavistamatta / hyvä tulee. / En tunne / olevani erityisen hyvä missään, / kaikkialla osaan jotain. / Kun puhun / sanat tipahtelevat / parijonoon ja muodostavat / lauseita, jotenkin näin: Aurinko laski oikein. / Säteet kannattivat itse itsensä.”

Taiteilijan ateljee ja virtuaalimuseo

by

2.11.2009

21:52

2 kommenttia artikkeliin Taiteilijan ateljee ja virtuaalimuseo

Kuvataide, Kuvataiteilijat

, , ,

Pieni taidepostaukseni liittyy luovaan yhteisöön, josta löytyy minunkin työhuoneeni. Ja vaikka mitä muuta. Alakerran autonpesuhallissa nuoret yrittäjät fiksailevat illat pitkät bemareitaan yhä kireämpään kuosiin. Taidetakojan ovella haisee hitsiliekki ja rauta. Eniten Pyynikin punatiilitehdas Tampereella on kuitenkin nielaissut sisäänsä kuvataitelijoita. Kumpikin seinänaapurini tekee taidetta. Wiggo Wallensköldistä jo kerroin. Toisella puolella työstää metalligrafiikkaa Sauli Iso-Lähteenmäki.

Yleensä taiteilijat puurtavat yksin ja ahkerasti. Kuulumisia vaihdetaan harvoin. Käytäväni vastakkaiselta puolelta aukeaa ovi Petri Niemelän ateljeeseen. Pari viikkoa sitten aloiteltiin päivää samaan aikaan, joten pyysin Petriltä luvan valokuvata mitä hänellä on tekeillä. Itse hän kertoi nyt kuvaavansa ”ihmiseen kohdistuvia rasitteita yhteiskunnan vaatimusten keskellä.”

Petri Niemelä ja ateljee Pyynikillä

Herra on harvinaista sorttia näinä päivinä, tekee naturalistisia maalauksia, liki fotorealistisia. Sehän sopii Pietarin I.E. Repin-instituutissa opiskelleelle taidemaalarille. Kuvan työ kritisoi kauneuskäsitteitämme ja niitä paineita, joita ne luovat jo lapsuudesta lähtien. Tekeillä on kokonainen sarja kantaa-ottavia töitä.

Taideteoksen valmistuminen vierestä katsottuna on aina jonkin sortin ihme. Yhtä hyvin metallilaattaansa monta päivää kaivertavan ja useita värejä vedostavan graafikon kuin Alla prima -tekniikalla työskentelevän maalarin.

Lopuksi linkki niille joita kiinnostaa. Netti on täynnä kuvataidegallerioita, unkarilainen Web Gallery of Art on yksi monipuolisimmista ja parhaiten navigoitavista. Se keskittyy 1000-1850 lukujen taiteeseen. Kuvista löytyy ilahduttavan korkeaesoluutioiset versiot. Katsottavaa riittää, virtuaalimuseossa on tällä hetkellä liki 25.000 kuvaa.

http://www.wga.hu/index1.html

Seuraavassa postauksessa Unohdettujen runojen klinikka. Ellei väliin ehdi iskeä kantaa-ottava juttu Isänpäivän lahjakirjavalinnoista…

Sanattomia tarinoita

by

10.8.2009

14:20

3 kommenttia artikkeliin Sanattomia tarinoita

Kirjat, Kuvataiteilijat, Moderni kuvataide

, , ,

Kurvatessani fillarilla työhuoneen pihaan Tapahtumien yön ja kirjanjulkkareiden jälkeisenä aamuna, Viggo-Wentzel, Renato-Bogislaus, Cathmor-Adlerwalt Wallensköld heilautti kättään hyväntuuliseen tervehdykseen. Kyllä, nimellä on mittaa. Mutta on taitelijalla sille katettakin. Tosin, taiteilijanimensä hän on lyhentänyt Viggo Wallensköldiksi.

Työhuoneensa ovella Viggo sanoi: ”Sulta on romaani tulossa.”

”Julkkarit oli eilen”, vastasin.

Kohta kuului oveltani vaisu koputus. ”Ajattelin, että voisin antaa sulle tän kirjan.”

”Kiitos, no tehdään vaihtarit”, sanoin ja nappasin hyllystä hänelle omani.

”En minä sillä”, Viggo sanoi…

Viggo Wallensköld, Invisible

Viggo on toinen seinänaapureistani. Kanssakäymistä on sen verran, että moikkaillaan. Taiteilijat ovat ahkeraa sakkia. Ainakin tässä Pyynikin Trikoon vanhassa tehtaassa. Useinmiten ihmiset puurtavat yksin omissa huoneissaan. Myös viikonloppuisin. Seinän takaa saattaa erottaa klassisia säveliä, joskus voi vaivoin tunnistaa Cesaria Evoran äänen. Tuntuu hyvältä ajatella, miten täällä syntyy koko ajan uutta, jotain ennen näkemätöntä ja kokematonta.

Viggo valittiin vuoden 2005 nuoreksi taiteilijaksi. Ehkä joku muistaa myös pienoisen kohun, joka syntyi siitä, että Viggon ja Jari Järnströmin maalaukset poistettiin viime vuonna kirkon Yhteisvastuukeräyksen taidenäyttelystä, joka käsitteli toiseutta. Kirkko karsasti taideteosten seksuaalisuutta.

En ota kantaa näyttelykuraattorin nimenomaisiin valintoihin tai kirkon(miesten) omiin pelkoihin. Jutun tärkein fokus on muualla. Viggon maalausten intensiteetti on omaa luokkaansa. Ne kuvaavat yksinäisyyttä, ristiriitoja ja oman identiteetin arvoitusta, mielensisäistä ja suljettua maailmaa.

”Maalauksen voima on sen sanattomuudessa ja salaperäisyydessä. Siinä käsitellään asioita, joista ei voi puhua. Maalaus on sanaton kertomus”, taiteilija sanoo itse.

Yksi vertailukohta Viggon maalausten voimalle löytyy Edward Hopperin tyhjyyden ja sivullisuuden kuvauksista. Selaan Viggon kirjaa, joka on saanut nimekseen Invisible. Joukossa tuttujakin töitä. Alkaa tuntua, että mies on yksi tulevista suomalaisen kuvataiteen klassikoista. Samoin kävi aikanaan Hopperille (1882-1967) Amerikassa. Mies on yksi modernin kuvataiteen suosikeistani.