Jopa taivas on meidän – voiko tästä tulla maailmanmenestys?

Italialainen Paolo Giordano (s.1982) on teoreettisesta fysiikasta väitellyt tohtori ja kirjailija. Hänen esikoisteoksensa Alkulukujen yksinäisyys (WSOY 2010, suom. Helinä Kangas) oli maailmanmenestys numeraalisilla arvoilla mitattuna: miljoonamyynti ja käännökset yli neljällekymmenelle kielelle. Lisäksi elokuvasopimus ja arvostettu ”Strega Prize”.

Selittämättömiä ovat menestyksen tiet. Itseäni esikoinen ei kovasti säväyttänyt, vaikka se sai ylistäviä arvioita. Sujuvasti kerrottu kasvutarina, jossa ei lopulta päästy henkilöiden ”ihon alle”. Tarinan kuljetus ja dramaattiset käänteet jäivät pääosaan. Ehkä kirjallinenkin hitti voi olla kuin Mäkkärin Big Mac, ei kovin kulinaarinen elämys, mutta sarjassaan maailman myydyin tuote.

Jopa taivas on meidän – aivan tuore, liki kuusisataasivuinen tiiliskivi on juuri ilmestynyt meillä (Aula & Co, suom. Leena Taavitsainen-Petäjä). Luin kirjan eilen loppuun ja kääntelin koirankorvat sivuille. Tässä ensin hyvät huomiot.

Kirjan liepeestä löytyy Publishers Weeklyn lainaus: ”Jopa taivas on meidän on aivan poikkeuksellinen romaani. Mehevästi kuvattu miljöö, unohtumattomat henkilöhahmot ja vangitseva juoni takaavat musertavan koskettavan lukuelämyksen. Giordanon kiehtova teos on upea kunnianosoitus elämää suuremmalle rakkaudelle.” Toisaalla tekijää kutsutaan ”nykykirjallisuuden säkenöiväksi tähdeksi”.

Varmasti moni lukija syttyy tarinan imuun ja haluaa saada selville, miten päähenkilöiden lopulta käy. Aiheet ovat kohdallaan: kuoleman ylitsekäyvä rakkaus – ajankohtaisena elementtinä läpi romaanin kulkeva luonnonsuojelun ja vaihtoehtoisen elämän teema. Materiaalisten arvojen uudelleen määrittely ja henkiset valinnat mielen tasapainon edellytyksenä. Noin leveällä pensselillä maalattuna… ja perusasiat esiin kaivettuna.

Giordanon romaani on kasvutarina, jonka keskiössä on kolme poikaa ja tyttö. Matkalle mahtuu tarinaa tukevia sivuhenkilöitä, joiden mukanaolon tarina enemmän tai vähemmän perustelee. Loppu tuo kuitenkin kaikki merkitykselliset henkilöt näyttämölle. 

Tähän kiteytys Giordanon kirjallisesta ja rakenteellisesta metodista: tarinalinjat saavat aivan odottamatta yllätyksellisen äkkikäänteen. Edetään muutama kymmen sivua, ja joku ”sivuhenkilöistä” avaa tapahtumien todellisen kulun. Tässä on kirjailijan tapa koukuttaa lukijaa jatkoon.

Paolo Giordano, kuva: Daniel Mordzinsk

Sitten miinukset omalta kantiltani. Romaani on venytetty turhan pitkäksi. Kolmanneksen höyläys olisi tehnyt terää. Raymond Carver piti koneensa kyljessä lappua: ”Älä selitä.” Giordiano kuorruttaa kerrontaansa turhilla detaljeilla: ”Hän otti tulta auton pyöreästä tupakansytyttimestä viemällä sytyttimen punahehkuisen pään tarkoin punnituin liikkein savukkeen tulipäähän. Vasta puhallettuaan ensimmäisen savupatsaan sieraimistaan hän kysäisi minulta, häiritsikö tupakointi minua.” 

Kun kerronta ei tavoittele arkisen uskottavuuden illuusiota, se toimii omassa genressään. Jos tarinan tarkoitus on vakuuttaa lukija todellisuutta jäljittelevinä, vaikkakin fiktiivisinä tapahtumina, kerronta voi olla kielellisesti rikasta ja silti uskottavaa tapahtuma- ja tunnetasolla. Varsinkin Giordanon romaanin loppupuolella, ja viimeisen ratkaisun paikassa luonnonsuojelullinen teema ”lyö ylitse” ja horjuttaa jo aiemmin kerrottua. Kokonaisuudessaan Jopa taivas on meidän, luottaa enemmän tapahtumatasoon kuin tunteiden kuvaukseen.

Lopulta kaiken takana on kyse ihmisten kasvusta, toiveista ja valinnoista, jotka eivät johda tavoiteltuun tulokseen: ”Elämässä saattoi käydä niin, että kahdelle ihmiselle kehittyi yhteen sovittamattomia toiveita. Se oli epäreilua, mutta sille ei mahtanut mitään, ja meille oli käynyt niin.”

Lopuksi anekdootti: Italo Calvinon romaani Paroni puussa on varmasti ollut Paolo Giordanon suuri innoittaja. Kirja putkahtelee esiin tarinan mitalta ja on avaintekijänä toisen päähenkilön elämän kuittaavassa loppukohtauksessa.

……………………………………………

Blogin ekstralinkit:

1. Mitä lukuromaani merkitsee – onko megamenestys laadun tae?

2. Lue sata klassikkoa tunnissa: ”Mies tappaa toisen, koska on liian kuuma.”

……………………………………………

Tanskan sisällissota 2018 – 24

Kun romaanilla on räväkkä nimi, muuta otsikkoa ei juttuun kannata harkita. Kaspar Colling Nielsen julkaisi alkuperäisen teoksen 2013. Aula & Co, Katriina Huttusen suomennoksen kuluvan vuoden syyskuussa.

Nielsen on noussut tanskalaisen nykykirjallisuuden kirkkaimpaan valokeilaan: kirjailija, elokuva- ja tv-käsikirjoittaja, joka työskentelee lisäksi lehtorina Copenhagen Business Schoolissa. Rahan liikkeet ovat myös romaanissa monin tavoin tärkeässä roolissa.

Kirjan lähtökohta on mitä mielikuvituksellisin. 475-vuotias tanskalaismies kertaa elämäntarinaansa 350-vuotiaalle bordercollielleen Geoffille, joka on oppinut puhumaan ja lukemaan: ”Geoff on paras ystäväni. Vaikka hän onkin hämmästyttävän älykäs ollakseen koira, hän ei ole menettänyt koiralle tyypillistä lojaaliutta.”

Kantasoluterapian avulla päähenkilö ja hänen koiransa ovat saavuttaneet ikuisen nuoruuden ja elämän. Päivät kuluvat ystäväpiirin orgioissa, tarinoidessa, menneiden muistelussa ja 350 vuotta aikaisemmin riehuneen sisällissodan syitä punnitessa.

Tanskan sisällissota 2018 – 24 on dystopia ja samalla viiltävä kuvaus omasta ajastamme, eriarvoistumisesta ja luokkajaosta, joka johtaa sotaan: ”Kriiseistä ja sosiaalisista levottomuuksista sukeutui ajan myötä toisenlainen, ruumiillisempi ja väkivaltainen yhteenotto, joka oli uinunut sukupolvien ajan, nimittäin luokkataistelu. /…/ Ehkä sotaa tarvitaan silloin tällöin muistuttamaan meille, keitä me olemme, ennen kuin voisi syntyä jotain uutta. 

Kaspar Colling Nielsen. Kuva: Miklós Szabó.

Absurdi tarina on mustalla huumorilla silattu. Tärkein elementti on kuitenkin ajan kuvaus ja ennusmerkit, jotka saattaisivat kuljettaa meitä pohjoismaisen hyvinvointivaltion ihanteen murenemiseen: ”Kukaan meistä ei sodan alussa tiennyt, mihin kaikkeen me kykenisimme. Kukaan ei tiennyt, mitä sotaan lähteminen merkitsi, mitä prosesseja se synnyttää ihmisessä, ja kun se selvisi kaikille, oli jo liian myöhäistä.”

Kierrokset ovat kovilla heti ensi sivusta lähtien. Alle kolmekymppinen poliitikko mestataan yleisön edessä. Ruumista häväistään ja pää isketään paalun nokkaan: ”Tunsin suurta tyydytystä nähdessäni omahyväisen poliitikon teloituksen, mutta tuntemani ilo ei ollut vapauttavaa. Tämä ei suinkaan ollut loppu. Tämä oli vasta alkua.”

Nielsen tarjoaa rankan tulevaisuudenkuvan. Globaalisti katsoen se on jo totta, tai toteutumassa monessa yhteiskunnassa. Mutta ei kirja meitä täysin vaille toivoa jätä: ”Hyvinvointi ja vauraus ovat paras suoja sotaa ja konfliktia vastaan. Sen tiesivät ne, jotka olivat kokeneet toisen maailmansodan. Sen vuoksi he perustivat EU:n. He ymmärsivät, miten herkkä ja hauras rauha on ja mitä sen tuhoamiseksi tarvitaan.”

Joskus tarvitaan äärimmäistä fiktiota kuvaamaan totuutta ja herättelemään lukijaa.

…………………………………

Blogin ekstralinkit

1. ”Lupaathan tappaa itsesi”

2. ”Me emme antaudu. Mutta tahdomme rauhaa.”

…………………………………

Ihmisen yhdeksän henkeä – Auschwitzin rakastavaiset

Hesari ehti hipsun ennen ja teki 6.2. kulttuurisivujen pääjutun Heather Morrisin romaanista Auschwitzin tatuoija. Kirja on tuore hitti, joka on julkaistu jo yli 30 maassa. Suomen kustantaja on Aula & Co, romaanin suomentaja Pekka Tuomisto.

Hesarin jutussa teosta kutsuttiin dokumenttiromaaniksi. No, kategoriat sikseen, mutta henkilökohtaisen tarinan avaaminen romaaniksi 50 vuoden jälkeen on väistämättä fiktiota, joka kirjassa sovitetaan draaman kaareen. Olkoonkin, että kirjoittaja on tehnyt todella tarkan työn faktisia taustoja tarkastaessaan.

Käännetään vähän fokusta ja tarkastellaan Morrisin romaania hieman toisesta kulmasta. Kiteytys alkuun. Romaanin kehyksenä on Auschwitzin keskitysleiri, joka sijaitsi lähellä Puolan Krakovaa. Tuhoamisleiri koostui kolmesta kompleksista: ensimmäinen leiri otti ihmiset vastaan, Auschwitz-Birkenau toimi joukkotuhon keskuspaikkana ja kolmas leiri, eli Monowitz oli pakkotyöleiri. Aliravitsemukseen, tauteihin, kaasukammioihin ja teloituksiin menehtyi leireillä 1,1–1,5 miljoonaa ihmistä.

Kuva Daily Mail

Tarinan keskiössä on kaksi henkilöä, jotka lopulta selviävät helvetistä hengissä: Lale Sokolov ja Gita Furman. Heather Morris kertoo heidän leiriltä alkaneen rakkaustarinansa, joka kesti parin kuolemaan saakka. Kirjailija tutustui Sokoloviin Melbournessa vuonna 2003 ja alkoi kirjoittaa muistiin hänen uskomatonta tarinaansa.

Kun Sokolov alkaa purkaa tarinaansa hänellä on yksi ennakkoehto, kirjoittajalla ei saa olla mitään kytkentöjä juutalaisiin: ”Teillä ei pidä olla mitään ennakkoasenteita sitä kohtaan, mitä kerron teille. En halua tarinaani mitään henkilökohtaista painolastia”. Morris vakuuttaa olevansa siirtolainen ja aito uusiseelantilainen, jonka äidinpuoleinen suku on asunut siellä yli sata vuotta.

Sokolov selviää leiriltä ensisijaisesti älykkyytensä ja neuvokkuutensa turvin. Kuutta–seitsemää kieltä puhuvasta juutalaisvangista tulee leirien tatuoija, joka tikkaa tunnistenumerot kaikkien muiden käsivarsiin. Myös Gita Furmanin, johon rakastuu ensisilmäyksellä. Gita selviää saatuaan työn hallintoparakista. Lopulta hän onnistuu karkaamaan viimeiseltä kuolemanmarssilta.

Kuva:abc.net.au. Lale ja Gita Sokolov ja heidän poikansa Gary. 1960-luku.

”Tätowierer” saa vapauksia tavallista enemmän ja kykenee auttamaan myös muita. Se on koitua hänen kohtalokseen. Samoin kuin lavantauti. Hänen henkilökohtainen, sadistinen SS-vartijansa Stefan Baretzki epäilee tatuoijalla olevan yhdeksän henkeä kuten kissalla.

En spoilaa juonta pidempään, mutta valotan hieman Morrisin kirjailijanlaatua. Alkujaan hän kertoo aloittaneensa tarinan elokuvakäsikirjoituksena. Vasta, kun option ostaneelta tuotantoyhtiöltä palautuivat oikeudet takaisin, hän päätti tehdä käsikirjoituksesta romaanin. Se näkyy kielessä, joka on perustaltaan sujuvaa, mutta vailla viimeistä kirjallista briljanssia – romaani kuljettaa kertomusta kuvailun ja dialogin tasolla.

Auschwitzin tatuoija on lukuromaani – sanan hyvässä merkityksessä. Tarina tempaa imuunsa ja lukeminen käy sutjakkaasti. Natseista ja keskitysleirien kohtaloista on kirjoitettu todella paljon, mutta ei koskaan liikaa. Morrisin romaani avaa taas omanlaisensa kokemuskulman. Englantilainen yhtiö on tekemässä tarinasta useampiosaista tv-sarjaa, joka esitetään ensi vuoden alussa. Istun silloin telkan ääressä kuin tatti. 

……………………………..

Ekstralinkit

1. Kolme näkökulmaa keskitysleiriltä

2. Joseph Brodsky ja totalitarismin kone Neuvostoliitossa

……………………………..