Kliseillä on aina tilausta

Palaan kliseeseen, jota siteerasin postauksessani Pikku Prinssistä 14. joulukuuta. Antoine de Saint-Exupéryn pienoisromaanissa kettu jakelee kuolemattomia elämänohjeita: ”Ainoastaan sydämellään näkee hyvin; tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.”

Jutussa sitaatin kaivaa esiin fiktiivinen romaanihenkilö. Ja nehän puhuvat oman tahtonsa mukaan, eivät kirjailijan. Tässä ajatukset kuitenkin käyvät yksiin. En voi sietää sitaattia. Virke on varsinainen ajattelun jarru, joka ei lopulta merkitse yhtään mitään. Tai sitten mitä vain.

Kuutti Lavonen: Arkkienkeli Mikael (serigrafia 2011)

Otetaan karkea ja kärjistetty esimerkki, joka vetäisee mutkat turhankin suoriksi. Kouluampuja ei punnitse tekoaan järkevästi, eikä näe ympäröivää todellisuutta. Hän kuuntelee sydämensä ääntä. Eikä ole välttämättä mielenvikainen tai täyttä ymmärrystä vailla. Sydän kehottaa niin hyviin, kuin pahoihinkin tekoihin.

Anders Breivik olisi epäilemättä ollut jo lapsena psykiatrisen avun tarpeessa. Kaikesta huolimatta hän opiskeli Oslon kauppakorkeassa ja toimi mm. Norjan edistyspuolueen nuoriso-osaston paikallisjohtajana kaksi vuotta. Hän piti itseään ”kulttuurikristittynä” ja tämän ajan ”ristiretkeläisenä.”

Käännetään ajatus vielä kerran. Breivik toimi kuten vakaumuksessaan oikeaksi tunsi. Kun sydämen äänelle piti hakea järjen selitys, hän kirjoitti nettiverkkoihin 1500 sivua ideologiansa perusteita. Niiden takaa löytyy myös (valistus)filosofien, mm. John Stuart Millin, John Locken, Thomas Hobbesin ja Edmund Burken ajatuksia. Breivikille tehtiin kaksi mielentilatutkimusta, joista jälkimmäisessä hänen todettiin tehneen terroritekonsa täydessä ymmärryksessä.

Liki 100 prosenttia ihmisistä toimii edellä kuvatulla tavalla, mutta vastakkaisissa tai painoarvoltaan pienemmissä puitteissa. Valinnat tehdään tunteella, jonka jälkeen niille haetaan järjen perustelut, mikäli sellaisia on. Ellei, sydän pitää kyllä huolen, että se tekee mustasta valkoista – tai toisinpäin.

Ymmärrän, että pitäisi  y m m ä r t ä ä  mitä Pikku Prinssissä tarkoitetaan. Kartan silti sanoja, jotka syleilevät koko maailmaa, eivätkä lopulta merkitse mitään. Sielu, sielukas… ilmaisu on hämärä, mutta tarkennetaan hieman: sielunvihollinen. Kuva kirkastuu ja täsmentyy. Ja koska totuutta ei ole, palaan myöhemmin sieluun nobelkirjailijan sanoin. Ken osaa, voi rikkoa säännöt.

Vielä vastamyrkkyä kliseille niiden omin asein. Lauantain Hesarissa 5.1. oli komea kokosivun artikkeli: Madonnat syntyvät öisin. Jutussa Kuutti Lavonen kertoo taitelijantyöstään ja Sirpa Pääkkönen osaa tehdä tekstistä koskettavan ja kohteensa näköisen. Lavonen puhuu myös tuskasta ja kärsimyksestä, mutta osaa suhteuttaa kokemaansa: ”Se on yleistä ihmisille. Elämä on aaltoliikettä, ja meillä on eri ikäkausina erilaisia tarpeita.”

Lopuksi haastattelun helmi. Lavosen ajatus tuntuu tutulta, mutta kykenee vakuuttamaan ja saa lukijan omat assosiaatiot liikkeelle: ”Ihmisen henkinen kasvu on paljon hitaampaa kuin ajan kulku. Jos hyvin käy, ehdimme juuri ja juuri omaksi itseksemme ennen kuin lähdemme täältä. Koko elämä on luopumisen harjoittelua.”

Alun aikavertaus on pysäyttävä. Ihmisen kello on koko ajan jätättämässä ja elinpäivien loppukiristä voi tulla niin kova, että siinä lähtee henki. Sitä sietää pohtia.

………………………………………………………………..

Antoine de Saint-Exupéry julkaisi pienoisromaaninsa 1943. Pikku Prinssiä on tähän mennessä myyty yli 200 miljoonaa kappaletta. Vuosittainen myynti on edelleen yli miljoona kappaletta.

Jutun kuva Bukowskin nettihuutokaupan sivuilta: Kuutti Lavonen, Arkkienkeli Mikael. (serigrafia 2011)

Perjantairuno on proosaa – ja kyseenalaistaa Pikku Prinssin höpinöitä

Perjantairuno ottaa vauhtia proosasta. Syynä on tämäniltainen Tampereen Tulenkantajien kirjakaupan tilaisuus, jossa esiintyy kolme kirjailijaa: Riikka Pulkkinen, Riitta Jalonen ja Juha Siro.

Riikka kertoo uudesta kirjastaan, mutta kahden jälkimmäisen teemana on ”Muistikirjat auki!” Aihe edellyttää jonkin keskeneräisen valaisemista ja lukemista. Kun tammikuun taitteessa julkaistava kirja alkaa olla paketissa, kerron jotain tekeillä olevasta romaanikäsikirjoituksesta.

Iltalehden nettisivu 12.8.2012

Käsikirjoituksessa on nyt n. 80.000 merkkiä, valmis työ vaatii likemmäs 400.000. En juuri käytä enää muistikirjoja, siirrän lappujen ja lehtileikkeiden kulmiin kirjoitetut ideat suoraan koneelle. Käsikirjoitus työntää tulevan tarinan ideoita ja tekstimassaa edellään – elää jatkuvasti ja tarjoaa jatkon rakennustarpeet.

En tiedä luenko tämän tekstikappaleen illalla. Siinä on kuulopuheista varastettu idea makuupusseista ja tähtitaivaasta. Siihen on tehty lähdetöitä selvittämällä maata kiertävien kappaleiden nopeus: hammasharja ja jakoavain avaruudessa ovat totta. Tekstissä on intertekstuaalisuutta ja kirjallinen laina, joka kimmahti mieleen kappaleita kirjoittaessa.

……………………………………………………………………………………

”He ovat etsineet yhdessä omaa tyyliään ja kaivaneet olemuksestaan esiin sitä mikä erottaa heidät kaikista muista, he ovat oppineet kävelemään kymmenen sentin stilettikoroilla ja hymyilemään kameralle tuhannella tavalla. Nyt he pukeutuvat huppareihin ja lenkkareihin ja ajavat yhden tytön vanhempien mökille, paistavat takassa makkaraa, juovat lakkalikööriä, kantavat puut saunan pesään ja sytyttävät tulen.

Kiuas sähisee ja kumahtelee. Kesken kaiken mökilleen kutsunut tyttö karkaa lauteilta, juoksee ulkovajaan, rahaa saunan kuistille neljä baden baden tuolia ja kaivaa komeron yläkaapista kaikille makuupussit, joiden sisään tytöt pujottautuvat alastomina ja vetävät vetoketjun kiinni. Syksyn kylmyys kirpaisee jo, tuulen väre viistää järven selkää. Vastarannan metsä on musta sahanterä, jonka takaa hohkaa aavistus kuun kajoa, tähtitaivas kaartuu kaiken yllä loputtoman korkeana, syvänä ja kauhistuttavan avoimena.

Tytöt tuijottavat yötä ja yrittävät löytää tähtikuvioita, keksivät itse uusia ja laskevat hetken hehkuvia tähdenlentojen piirtoja, joiden seassa liikkuu ihmisen lähettämää avaruusromua. Hylätyt satelliitit ja metallinkappaleet heijastavat valoa ja kiitävät avaruudessa kaksikymmentä kertaa nopeammin kuin pistoolin luoti, joukossa astronauteilta karannut hammasharja ja tyhjyyteen tipahtanut jakoavain.

Muistatteko Pikku Prinssin, yksi tytöistä sanoo, sen satukirjan. Prinssi asui tähdellä, jossa oli tulivuoria, mutta se tunsi itsensä yksinäiseksi ja lähti tapaamaan toisten tähtien asukkaita ja saapui lopulta Maahan. Kirjassa on viisauksia jakeleva kettu, jota en ole koskaan voinut sietää. Elukka sanoo, että ainoastaan sydämellään näkee hyvin; tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.

Miten niin sydämellä, sehän voi tarkoittaa mitä vain, yhdelle yhtä ja toiselle toista, ei tarvitse pysähtyä ajattelemaan asioita sen tarkemmin. Sydämen taakse pääsee piiloon, kun on muka luottanut sen ääneen ja tehnyt tyhmyyksiä. Ihmiset vain toivovat, että sydämellä kaikki kävisi helpommin, että se on joku oikotie, kun pitäisi nähdä vähän vaivaa tekemisiensä eteen. Sitä vaan, tyttö sanoo Marialle kiertäessään makuupussia tiukemmin ympärilleen, että vieraissa maisemissa kannattaa katsoa eteensä entistä tarkemmin. Jokaisen sydämellä on kuitenkin oma totuutensa.”

………………………………………………………………………………..

Ranskalainen Antoine de Saint Exupéry julkaisi universaalin pienoisromaaninsa Pikku Prinssi 1944. (Wikipedia väittää vuotta aiemmin) Kirjasta on tullut yksi maailman myydyimmistä. Teos, tai osia siitä on julkaistu yli 200 kielellä.

Kuva Iltalehden nettisivulta 12.8.2012