Kirjassaan Hyvä, paha ja pyhä (Otava 2002) Martti Lindquist kirjoittaa: ”Paha on realiteetti ja varteenotettava vastustaja. Hankalaksi vastustajaksi pahan tekee erityisesti se, että se asuu meissä itsessämme, meidän uskomuksissamme, rakenteissamme ja tarinoissamme.”
Kuten William Kentridgen kuvassa, maailma on liikkeessä, hyvä ja paha hakee taas tasapainoa. Punnitsin eilisten uutisten jälkeen miltä kantilta päivittää blogi. Selasin myös Lindquistin kirjaa, mutta päädyin siihen, että kipeäkin runo voi tuoda lohtua ja voimaa oudolla tavalla. Kliseistä ja totta samalla kertaa.
Valitsin tekstin, jonka tekijällä on kanttia monin tavoin. Saksan juutalainen Nelly Sachs syntyi Berliinissä 1891. Hän pääsi pakenemaan kansallissosialismin terroria ja kuolemaa Ruotsiin 1940. Oman tuotantonsa ohella hän ryhtyi kääntämään uutta ruotsalaista runoa saksaksi. Nobelin Sachs sai vuonna 1966. Kirjailija kuoli Tukholmassa 1970.
Sachsin teksti on vapaasti assosioivaa modernia runoa, aiheet elämän kääntöpuolelta. Säkeisiin sisältyy kuitenkin melkein aina sovitus ja toivo. Niin tässäkin, päivänkohtaista ja pidempää näkemystä tavoittavassa tekstissä Maailma, älä kysy. (Suom. Aila Meriluoto)
Maailma, älä kysy kuolemasta temmatuilta
minne he menevät,
hautaansa kohti he menevät aina.
Vieraan kaupungin kiveystä
ei ollut laskettu pakolaisaskelten musiikkia varten –
Talojen ikkunat, jotka heijastavat maan aikaa
ja sen kuvakirjataivaiden vaeltavia lahjapöytiä –
ei niitä hiottu silmiä varten
jotka joivat kauhun lähteiltä.
Maailma, heidän hymynsä poimun on polttanut heihin väkevä rauta;
niin kernaasti he luoksesi tulisivat
kauneutesi tähden,
vaan ken on koditon, häneltä kuihtuvat kaikki tiet
kuin leikkokukat –
Mutta meille on vieraassa maassa suotu
yksi ystävätär: ilta-aurinko.
Kidutetulla valollaan siunaten
se on kutsunut luokseen meidät ja murheen
joka rinnallamme kulkee: yön psalmin.
…………………………………………
Blogin ekstralinkki viiden vuoden takaa: ”Monikulttuurisuudesta islamofobiaan – ja toisinpäin”
…………………………………………
Neljä vuotta sitten Malagan taidemuseossa: William Kentridge ja ”Todella järkyttävän upeeta!!!”
………………………………………..