Adolf Hitlerin aivot

Jukka Kemppinen käsitteli blogissaan taannoin aivotutkimuksen nykytilaa: ”Alan perusteet järkkyvät. Aivojen eri osissa on keskuksia, kuten puhetta tuottava lohko, mutta ne eivät toimi itsenäisinä osina, vaan suunnattomina verkkoina. Aivot eivät muistuta vähimmässäkään määrin tietokonetta. Ne ovat paljon monimutkaisemmat kuin kukaan olisi tohtinut kuvitella vielä muutamia vuosia sitten. Ne ovat myös täynnä yllätyksiä.”

Kun en asiaa tunne, voin väittää, että aivotutkimus tulee mullistamaan käsitykset ihmisen mahdollisuuksista. Olen ollut tutkimuksista kiinnostunut, mutta se on aivan eri stoori. Siihen kuitenkin liittyy, että Kemppisen kirjoitus sai minut kaivamaan työhuoneen hyllystä David H. Ingvarin kirjan Kymmenet aivot. (Like 2000)

Daily Record 2.5.1945

Ingvar lähestyy tutkimusta perinteisen lääketieteen keinoin ja pohtii miten aivojen sairaudet ovat muokanneet vaikutusvaltaisten ihmisten käytöstä. Jokainen luku on otsikoitu potilaan sairauden tai mahdollisen kuolinsyyn mukaan:

Aleksanteri Suuri ( 356-323 e.K.r.) Viininjuoja

Fjodor Dostojevski (1821-1881) Epilepsia, ”pyhä” sairaus

Friedrich Nietzsche (1844-1900) Aivokuppa

Woodrow Wilson (1856-1924) Aivohalvaukset

Vladimir Lenin (1870-1924) Aivohalvaukset

Winston Churchill (1874-1965) Lordi Moranin potilas

Adolf Hitler (1889-1945) Lääkkeiden väärinkäyttö

Mao Zedong (1893-1976) Sydänkohtauksia, ALS

Ernest Heminway (1899-1961) Vanhus ja viina

John F. Kennedy (1917-1963) Addisonin tauti

Luvut ovat lyhyitä, diagnostisia ja peilaavat potilaan suhdetta ympäristöönsä heidän käyttäytymisensä kautta. Taudeille tyypilliset oireet, käytös ja seuraukset nostetaan esiin. Näin Kappale Aleksanteri Suuren alkoholismista:

”Koko lyhyen aikuisen elämänsä Aleksanteri käytti runsaasti viiniä puuduttaakseen epävarmuutensa ja pelkonsa sekä vaimentaakseen epäilyt, joita hän tunsi ympäröivää maailmaa kohtaan. Kulutus lisääntyi ja viimeisinä vuosina huomio kiinnittyy kroonisille väärinkäyttäjille luonteenomaisille persoonallisuuden muutoksille. Niihin kuuluvat tunteiden epätasapaino, raivokohtaukset, aggressiivisuus, ennalta-arvaamattomuus ja raakuus.”

Kirjan luvuissa otetaan myös kantaa lääkäreiden etiikkaan ja moraaliin, miten ja millaisella vastuulla he hoitavat potilaitaan, joilta saattaa totaalisesti puuttua kyky empatiaan. Edellä mainitun arvion saavat sekä Mao että Lenin. Ingvarin mukaan ”Lenin oli kuitenkin huomattavasti älykkäämpi.”

Bundesarchiv Koblenz (10.4.1938)

Luku Hitleristä on psykoanalyyttinen: ”Harvan poliitikon elämäntarina, käytös ja kirjoitukset tarjoavat yhtä paljon klassisia herkkupaloja. Siitä löytyy kaikki, mikä voisi olla perustana läpi elämän kestäville neurooseille ja persoonallisuuden häiriöille. Mitä enemmän saamme tietää hänestä, sitä selvempänä tulee esiin valtava tragiikka siinä, että hän sai jatkaa niin kauan ja toteuttaa sairaita ideoitaan niin järjestelmällisesti, sai johtaa niin monen miljoonan ihmisen hävitystä ja viedä maansa tuhoon.”

Natsipropaganda esitti Hitlerin raittiina ja tupakoimattomana vegetaristina, lasten ja eläinten ystävänä, joka uhrautui maansa puolesta. USA:n tiedustelupalvelu huomasi aikaisessa vaiheessa Hitlerin sairaalloiset piirteet. Psykoanalyytikko Walter Langerin salainen raportti valmistui 1943, mutta julkaistiin vasta 30 vuotta myöhemmin. (The mind of Adolf Hitler)

Oppimaton Hitler epäili akateemisesti koulutettuja lääkäreitä ja kääntyi epäilyttävien puoskareiden puoleen. Esimerkkinä Theodor Morell, häikäilemätön pillerilääkäri, joka käytti Hitleriä koekaniinina ”ihmelääkkeilleen”.

Hitler sai keskushermoston piristeitä: kofeiinia, cardiazolia, coramiinia ja sympatolia. Hän käytti myös amfetamiinin sukuista pervitiniä suoraan suoneen ruiskutettuna. Lääkepalettiin kuului myös runsaita annoksia testosteronia ja toisen lääkärin määräämänä nenäsumuttimen kautta 10 prosenttista kokaiiniliuosta, joka johti ainakin kerran kuolemanvakavaan yliannostukseen.

Hitlerin lasketaan käyttäneen yli seitsemääkymmentä eri ”lääkettä”.  Hermojärjestelmä oli yhä myrkyttyneempi ja kuluneempi. 1940 alkoivat lisääntyä Parkinsonin taudin oireet. Hän muuttui aina vain sekavammaksi ja järjettömämmäksi.

On ihmeellistä, että hän kykeni säilyttämään asemansa loppuun saakka. Vastuu on jakautunut monelle, läheisille ja kenraalikunnalle. Samoin 3000 saksalaiselle lääkärille, jotka olivat SS:n aktiiveja. Heidän joukossaan täytyi monen huomata ja ymmärtää Hitlerin psyyken ja käytöksen sairaat piirteet.

2 Replies to “Adolf Hitlerin aivot”

  1. Juha,
    kävin viikonloppuna elokuvissa. Se on täällä sumppukaupungissa harvinainen tapahtuma, ainakin minulle. Mutta kun ohjaaja oli Cronenberg ja elokuvan nimi oli Dangerous Method, ja selostuksesta kävi ilmi että kyseessä oli Freud ja Jung, heidän suhteensa, jonka katalysaattorina oli yksi nainen, potilas, joka kärsi lapsuuden vammoista – mutta toisaalta ei kärsinyt, koska kyse oli masokismista.

    Masokismiin pystyy jokainen, samoin sadismiin, jos olosuhteet ovat suotuisat. Elokuvan jälkeen jäin miettimään oikeastaan yhtä asiaa. Vaikka kyse on historiallisesti oikeista ihmisistä, oikeilla nimillä, oikeissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa, niin yhtymäkohdat tämän päivän todellisuuteen ovat selvät.

    Meidän yhteiskunnassamme masokismi ja sadismi eivät ole enää leikkiä. Eivätkä olleet myöskään useimman mainitsemasi Suuren Kansanjohtajan kansoilla.

    Cronenberg oivalsi psykoanalyysin merkityksen selvästi niin, että sen yhteiskunnallinen merkitys tuli selväksi. Ei tarvita Wilhelm Reichia todistamaan sitä, että yksilön sairaus tai ”sairaus” on aina yhteiskunnallinen.

    En yritä palata mihinkään räiskyvän iloiseen 70-lukuun yhteisöllisyyksineen poliittisuuksineen päivineen, yritän nyt ymmärtää mitä voisi psykoanalyysin valossa olla tämän hetken maailman todellisuus.

    Minusta leffa oli oivallinen lähtökohta sille ajattelulle, joka on miltei häviämässä: ihminen on paljon enemmän kuin osiensa summa, ihminen ei ole pelkästään homo economicus tai sen vastakohta, mikä?, homo paupericus. Köyhät ovat aina keskuudessamme.

    Leffan lopputekstit olivat hirvittävät. Kaikki kuolivat, Freud tosin lähinnä vanhuuteen mutta varmaankin yhtä paljon hirvittävään pettymykseen siitä, että ihmiskunta teki sen taas kerran, yritti tuhota itsensä.

    Tarkoitan tällä varmaan sitäkin, että uhka ei ole jokin ylhäältä tuleva ilmastonmuutos vaan me itse. Noh, talvivaaroittuminen! Anteeksi pitkä teksti, mutta pidin postauksesi perusteellisuudesta oikein kovasti perusteellisesti!

  2. Hei,
    noinhan se on. Ihminen hakee aina uhkia tai käytöksensä syitä ulkopuolelta, vaikka ne ovat hänestä lähtöisin tai oman itsen tietoisia päätöksiä, joita koetetaan naamioda joksikin muuksi.
    Olen funtsinut monesti, mitä olisin itse mahtanut tehdä ”keskitysleirin kaasukammion ovivahtina”.

    Elokuvaa en ole nähnyt, mutta eiköhän se vastaan kävele. Jollei muuten, niin pitää muistaa vaikka vuokrata.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

VASTAA LASKUTOIMITUKSEEN KOMMENTOIDAKSESI!