Juha Siro | Mitä tapahtuu todella | Kirjallisuus- ja kulttuuriblogi

Yhden totuuden tragediat

Viime viikkojen lukulistalla muun ohessa on ollut kotimaisia klassikoita: Lehtosta, Lassilaa, Pakkalaa ja Sillanpäätä. Kiven Nummisuutarit on viimein luettu. Siis muutama paikka sivistykseni hiutuneeseen tilkkupeittoon.

Eino Leino ei runoilijana ole ollut minulle henkilökohtaisesti koskettava, mutta nerokas suomen kielen kehittäjä ja ilmaisun uudistaja. Täytyy tunnustaa, että luin vasta ensimmäisen teoksen Leinon pitkää proosaa. Alla kasvon kaikkivallan on erikoinen kirja. Alaotsikkonsa mukaan ”Mystillinen trilogia erään aikansa lapsen ajatuksia, tunnustuksia ja kaukonäkyjä.”

Kuva: Gustave Doré, Kadotettu paratiisi.

Kirjan alkulehdillä Leino itsekin ihmettelee valitsemaansa aihetta: ”Minäkö, jumalankieltäjä, minäkö, tunnettu vapaa-ajattelija, minäkö koneellisen maailmankatsomuksen tunnustaja, tässä seisoin yksinäisessä talviyössä ja tutkiskelin suhdettani korkeampaan olentoon? Eikö se ollut tuiki naurettavaa?”

Alla kasvon kaikkivallan sisältää esoteerista pohdintaa ja annoksen New Age -liikkeelle tyypillistä henkisen kasvun tavoittelua. Leinon kirjallinen metodi on väite ja vastaväite, kysymykset ja epäily. Tulos on välillä sentimentaalinen, mutta tekstistä vierähtelee myös ehdottomia ja aikaa kestäviä helmiä.

Kiteyttäisin Leinon pohdinnan vanhaan sananlaskuun, joka olisi syytä muuttaa: ”Jumalan pelko on viisauden alku.” Leinon etiikan mukaan se voisi kuulua: ”Jumalan epäily on viisauden alku.”

Leino kieltää itseltään yhden ja ehdottoman Jumalan nimen ja omien totuuksien tyrkyttämisen toisille. Jos joku nyt ajattelee, että vihjaan tällä viime päivien traagisiin tapahtumiin, se pitää paikkansa.

Leinon ajatuksena on, että ihmisen pitäisi vasta omista teoistaan. Ja että kiihkeä oikeassa olemisen tarve ja halu puristaa maailma yhden totuuden muottiin on tuhoisaa. Alla kasvon kaikkivallan julkaistiin 1917. Muutamaa kuukautta ennen kuin sisällissota syttyi ja vaati 37.000 uhria.

…………………….

”Tiedän, että Hän on olemassa. Hän jota kaikki kirkkokunnat kiittävät ja jonka palvelus on yhteistä kaikille uskonnoille. Laki tai Logos, Henki tai Herra, Brahma tai Jehova, kaikki ovat yhtä hyviä nimiä Hänelle. Pääasia että Hän on Hän ja me Hänen nimellään käsitämme Kaiken yhteyttä ja maailmanrakenteen ääretöntä, ihmeellistä itsetietoista Järkeä ja Järjestystä.

Omasta puolestani nimitän Häntä mieluimmin Jumalaksi. Hän on! Maailmankaikkeus ei ole enää tyhjä ja autio minulle. En ole löytänyt Häntä kirjoista enkä kansantaruista, en luonnosta enkä yksilöiden ja kansojen elämästä. Olen löytänyt Hänet omasta kuolemattomasta itsestäni. Nyt näen Hänet kaikkialla.

En aio todistella Hänen olemassaoloaan enkä edes koettaa kuvailla Hänen olemustaan, sillä eiväthän mitkään ihmiskielen eivätkä ihmismielen sanat kuitenkaan riittäisi siihen. Aion laulaa vain kuin lintu äänelläni. Aion kuuluttaa vain hänen ääntänsä ja kunniaansa. Teen se ilosta enkä velvollisuudesta. /…/

Tuskin tulevat nämä näkemykseni ketään toista hyödyttämään tai kenellekään muulle Hänen olemassaoloaan todeksi vakuuttamaan. Enkä usko, että ihmiset olisivat edes onnellisemmat jos niin tapahtuisi. Mutta minä olen varma siitä, että he silloin olisivat hiukan lempeämmät ja hiukan laupiaammat toisilleen.

Olen liian vanha jaksaakseni käsitystäni muille tyrkyttää. Olen liian viisas edes koettaakseni käännyttää ketään samoin uskomaan ja ajattelemaan. /…/ Itsestäni minä vain todistan.”


Kommentit

4 kommenttia artikkeliin “Yhden totuuden tragediat”

  1. Ripsa sanoo:

    Muistelen että Leino kirjoitti Päivälehteen sisällissodan aikanakin. Ihan varma en ole, koska Helsinki oli punakaartien aluetta eivätkä kaikki lehdet saaneet ilmestyä.

    Joka tapauksessa Leino masentui sodan päätyttyä aivan perusteellisesti. Ja sitten oli Helsingin tienoilla myös Juhani Aho, joka kirjoitti sen Mietteitä kapinaviikoilta (vai oliko se Hajamietteitä?), olin ettimässä kirjaa kirjastosta, mutta se oli kuulemma poistettu kun oli ihan hajalla.

    Aho taisi ottaa enemmän kantaa valkoisten puolesta kuin Leino. Eikä Aho masentunut, mutta taisi heillä olla ikäeroakin, Aho oli nuorempi.

  2. Ripsa sanoo:

    Aattelin että Doren kuvitusta, mutta en ollut varma.

    Tämän päivän uutisten mukaan Norjan tappaja on puolustusasianajajan mielestä mielisairas. Nyt kun luin kirjoituksesi, tulin ajatelleeksi että Norjassa ei ole ollut sisällissotaa.

  3. Juha sanoo:

    Kirjoituksessani… ja sen ohikin ajattelin miten Europpalaisessa ilmassa on taas aistittavissa jokin ”iso uhka”.

    Mistä kauhistuttavat teot alkavat? Vaivihkaa jyrkkinä ja suvaitsemattomina mielipiteinä. Sitten yhä laajenevina tekoina. Pinnan alla kytee jotain syttymistään odottavaa, jolle poliittinen ja populistinen ilmasto antaa happea.

    Olen ehdoton sananvapauden kannattaja. Ikävistäkin ilmiöistä saa ja pitää puhua. Tuli nyt vain mieleen pieni anekdootti. Tanskalaisen Jyllands-Postenin 2005 julkaisemat Muhammad-pilakuvat. Kaikkea ei pitäisi tehdä, vaikka siihen olisi oikeus. Ei ainakaan jullkista mielipidettä ruokkivan lehdistön taholta. Eikä kyse ole vain suoranaiseksi pilkaksi väitetystä huumorista.

    Hyvä maku ja tyyli ovat sivistyksen tunnusmerkkejä. Otetaan esimerkki: Helsingin Sanomat hyllytti aikanaan Kari Suomalaisen rasististen piirosten takia.
    Kansallisen uhon ja oman paremmuuden lietsominen ei ole kiellettyä. Siinä on vain jotain hyvin vastenmielistä.

  4. Ripsa sanoo:

    Sen verran olen ollut lehtitöissä mukana, että voin vakuuttaa seulan olevan kyllä tiukka pilkan suhteen. Sarkasmi ja satiiri ja groteski ovat eri asia. Sitä saa ja pitääkin olla, koska ne ovat tyylejä, joita kirjoittajat käyttävät sanoman alleviivaamiseksi.

    Meillä ja useimmissa muissa länsimaissa on valitettavasti keltainen lehdistö, enkä tiedä keiden tarpeiden tyydyttämiseksi, joissa tuo pilkka jo sallitaan. Useimmiten ei taida edes olla väliä kohteesta. Kiellän lukevani edes iltapäivälehtiä, mutta ihan vaikka vilkaisemalla silloin tällöin Blogistanin suuntaan ei voi välttyä tietämiselta – ainakin jossain määrin.

    Luin juuri The Nation-lehteä, amerikkalaista, joka johti Breivikin tapauksen fasismiin ja ja kolmanteen valtakuntaan. The Nation ei ole ollenkaan huono lehti, mutta jotain Euroopan sodanjälkeisestä menosta se on ehkä missannut.

    Nationalismi on ehdottomasti aina ollut uhka. EU perustettiin siksi, että ainakaan mantereen keskustasta ei tulisi uutta sotaa enää. Tuli Jugoslavian sota. Tämä nyt vain ei ole yhtään hauskaa. Olin keskellä yhtä projektia, ja nyt ajatukset ovat hajallaan ja sikinsokin.

    Kiitos että sain kirjoittaa tännekin!

Kirjoita kommentti

VASTAA LASKUTOIMITUKSEEN KOMMENTOIDAKSESI!

Copyright © 2017 Juha Siro | Mitä tapahtuu todella | Kirjallisuus- ja kulttuuriblogi