Mikä on vaivan ja Finlandian arvoista?

Villle-Juhani Sutisen Vaivan arvoista, esseitä poikkeuskirjallisuudesta (Avain) palkittiin Tietokirjallisuuden Finlandialla 2022. (Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinto on myönnetty vuodesta 1989 ansiokkaalle suomalaiselle yleistajuiselle tietokirjalle, ”jonka voidaan katsoa merkittävästi edistävän lukijoiden kiinnostusta kerronnaltaan taidokkaaseen tietokirjallisuuteen.”)

Kuva: YLEn aamu

Sutinen (s.1980) on julkaissut runokokoelmia, esseitä, romaaneja, tietokirjoja ja ansioitunut kääntäjänä. Bibliografiaan on kertynyt hengästyttävä määrä, liki 70 teosta. Ura lähti alkuun Kaarinan kaupungin runokilpailun voitolla 2002.

Vaivan arvoista laajenee nimeään ja aihettaan merkittävämmäksi teokseksi. Kirjoihin kiertyvät pohdinnat avaavat koko kirjallisen perinteen merkitystä. Teksti ei latistu kritiikiksi tai kehuiksi, vaan hakee syvempiä yhteyksiä elämään ja kulttuuriin. ”Arvottava” ote nousee esiin vain tekstissä Ilmari Rantamalan teoksesta Harhama (1909). ”Eräät vuoden aikana lukemistani teoksista /…/ ovat vakiintuneita klassikoita, jotka harva kuitenkaan on vaivautunut kahlaamaan läpi, kun taas muut, esimerkiksi Dorothy Richardsonin romaanisarja Pilgrimage (1915-1938), ovat teoksia, joista moni ei ole Suomessa edes kuullut.”

Sutinen on kirjoittanut esseensä kolmentoista kirjan kehyksiin. ”Tämä kirja käsittelee kirjoja, jotka luin poikkeusvuoden aikana. Samalla se käsittelee sitä, miksi luin juuri ne kirjat. Teokset saattavat päällepäin näyttää siltä, ettei niitä yhdistä mikään muu kuin se, että ne on luettu tietyn ajan sisällä. Itse kuitenkin uskon toisin. Kaikki ne ovat ylipitkiä, vaikeita tai muuten tavalla tai toisella erityisiä.”

Blogin edellinen päivitys ottaa kantaa ilmiöön, jossa muita mollaamalla koetetaan nostaa omaa arvoa. Sutinen kirjoittaa: ”Joskus kirjailijat kirjoittavat pitkiä ja vaikeita romaaneja pelkästään esiintyäkseen muita älykkäämpinä ja visionäärisempinä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki pitkät ja monisyiset kirjat olisi tehty vain siitä syystä. On aiheita ja ihmisenä olemisen puolia, joita ei vain voi käsitellä alle tuhannessa sivussa.” Minulle itselleni teoksen Vaivan arvoista pointti on juuri tässä. Elämän ja kirjallisuuden kantista on joskus hyvä pysähtyä katsomaan taaksepäin, jotta voisi koettaa hahmottaa mistä on tulossa, ja minne menossa.

Tieto-Finlandialla palkitut teokset ovat usein olleet fokukseltaan yhteen aiheeseen tai teemaan keskittyviä kirjoja. Sutisen Vaivan arvoista on kulttuuriin, sivistykseen, taiteeseen ja humanismiin haarova rihmasto. Minun on mahdotonta kirjoittaa siitä blogipäivityksen mittaan muuten kuin suosituksena, ja muutamaan lainaukseen tukeutuen.

Henry James puolustautui saamaansa kritiikkiä kohtaan toteamalla, ettei kirjailijan tarvitse kirjoittaa sellaisista aiheista ja sellaisilla tavoilla, jotka ovat kaikkien mielestä kiinnostavia. ”Taide on se, joka luo elämää”, hän totesi. Sutinen kirjoittaa: ”Mitä James tarkoitti tällä? Ennen kaikkea sitä, että hänen mielestään kirjallisuus ei toimi siten, että etsitään innostava aihe, josta kerrotaan tietyllä agendalla, mitä Wells piti oikeana metodina. Sen sijaan Jamesille mikä tahansa muuttui kiinnostavaksi, kunhan se kuvattiin kirjallisesti tietyllä tavalla. Hänelle elämä ei tullut ennen taidetta, vaan taide tuli ennen elämää.”

On se hienoo hei, että joku tekee duunit puolestasi ja tiivistää vaivan arvoisia ajatuksia kirjaksi. Näin voit laajentaa kokemuksia ja elämää, luet sitten 1300-luvun Yoshida Kenkoa – tai Ville-Juhani Sutista juuri nyt.

……………………………………

Blogin ekstralinkit

1. Terveiset kirjaston viinikellarista

2. Yoshida Kenkon klassikko

…………………………………….

”Huonoa” kirjallisuutta tarvitaan!

Luin 19.2. Hesarista Miki Liukkosen ”haastattelun”. Tietysti siihen otettiin kantaa sos-mediassa. Eihän jutulla muuta pointtia ollut. Sivuutan yleensä tällaiset. Narsismi on houkuttava, mutta lyhytnäköinen lähtökohta mielipiteille. Kari E. Turunen kirjoittaa teoksessaan Ikävaiheiden kriisit: ”On suuri onni, että yksilö ei ole minkään arvoinen; tiedottomat siteet kirpoavat. Ihmisolemus ei pyhity itsestä, vaan itsen ulkopuolelta, itsen vaiettua.”

Juttu otti kuitenkin kipinää, kun aloin törmäillä hauskoihin assosiaatioihin. Satuin samaan aikaan lopettelemaan Ville-Juhani Sutisen Tieto-Finlandialla palkittua teosta Vaivan arvoista. (Avain 2022)

Käsitellessään Uwe Johnsonin 1720-sivuista teosta Anniversaries, sivulta 295 löytyy osuva luonnehdinta. Aivan kuin se olisi Miki Liukkoselle kirjoitettu – ehkä onkin, vastineeksi nuoren neron aiemmille puheille. Palaan Sutisen kirjaan tarkemmin, kun muut hommat antavat myöten. Ei kirjan peruskysymys ”Mitä on hyvä kirjallisuus” katoa minnekään.

Sitten otsikon asiaan. Olen usein siteerannut edesmennyttä ystävääni, joka kaipasi yhtä runoa ja sille yhtä lukijaa. Hänen vakiväittämiinsä kuului myös: ”Kyllä huonoa kirjallisuutta tarvitaan.” Minna Castrén kirjoittaa Hesarissa 28.2. ”Kirjallisuus, lukutaito ja lukemisharrastus ovat perustaa, jolle suomalainen kulttuuri ja identiteettimme on rakentunut. Kirjallisuus on äidinkielemme kotipesä, historiallisen muistimme elävä keskus…”

On vaikea löytää kapeampaa ja omahyväisempää kirjallisuuskäsitystä kuin Liukkosella. ”Jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeidensa mukaan” on sosialisti August Beckerin fraasi, jota myös Marx käytti. Jos joku kaipaa ”viihdekirjallisuutta”, se hänelle suotakoon. Jos toinen hakee Liukkosen neroutta henkisiksi kainalokepeikseen – kyllä sekin käy. Ja kirjaroviot (turhan tiukka kärjistys tähän) me jo tiedetään.

Itselleni tärkein kysymys on aina ollut: Mistä kannattaa kirjoittaa? Jos käyttää pari vuotta elämästään romaanin lähdetöihin ja kirjoittamiseen, voi miettiä, mikä on vaivan arvoista. Apurahakausina olen miettinyt työni oikeutusta ja päätynyt siihen, että olen yhteiskunnalla töissä ja kirjaan aikaani yhdestä näkökulmasta. Se ei suinkaan sulje pois, että esimerkiksi romaanini Yllämme kaartuva taivas, avaa 103 vuoden aikaikkunan.

Summa summarum, joka pätee joka asiaan: hoitele oma tonttisi ja huomioi muut niin hyvin kuin kykenet. Viimeinen kuva: 50 eläintä jotka muuttivat maailmaa. (Moreeni, 2014, suom. Veli–Pekka Ketola)

……………………………………

Blogin ekstralinkit

1. Onko hän lukeneempi jalkapalloilija kuin useimmat kirjailijat?

2. ”Julkisuus on minulle elintärkeätä”

…………………………………….

Lue sata klassikkoa tunnissa: ”Mies tappaa toisen, koska on liian kuuma.” 

Perjantain päivitys on tiukkaan pakettiin puristettu. Ulkomitat 12 x 14,5 cm. Sivuja sata. Pehmeäkantinen ja pokkaria pienempi formaatti sopii sisältöön, josta löytyy sivistystä ja outoa huumoria. Takakansi kertoo näin: ”Pistä paremmaksi kuin Paavo Väyrynen – lue koko kirjallisuuden kaanon yhdessä tunnissa. Lukeneisuuden osoittaminen ei tämän helpommaksi tule!”

100 klassikkoa tunnissa on Avaimen kustantama tuore julkaisu. Tekijän, Vesa Sisätön mukaan: ”Pahinta mitä kirjallisuudelle on tapahtunut sitten Alexandrian kirjaston palon.” Sisättö on kirjailija ja toimittaja. Wikipedian teosluettelosta löytyy reilut parikymmentä merkintää. Mies on tehnyt myös Hesarin kirjallisuuskritiikkejä ja kehuu ”Joskus lukeneensa jopa kokonaisen kirjan alusta loppuun.”

Esipuheessaan tekijä kiteyttää: ”Teos tiivistää maailmankirjallisuuden klassikot Odysseiasta Da Vinci-koodiin virkkeiksi, jotka jaksaa naputella Twitteriin, Facebookiiin ja muihin sosiaalisen median kanaviin. Sisällön lisäksi kustakin klassikosta kerrotaan knoppi, jolla voi loistaa baaripöydässä tai Facebebookin Kirjallisuuden ystävät -ryhmässä. Lopuksi kukin klassikko tulkitaan ja tuomitaan yhdessä virkkeessä. Kätevää!”

Uteliaisuus ja nauru vauhdittaa lukemista, ja siihen tuskin tunti menee. Mitä löytyy vielä lukemattomista klassikoista – miten tutut kirjat on kiteytetty. Vaikkapa Sofi Oksasen Puhdistus esitellään näin: ”MITÄ Naisille tapahtuu ikäviä asioita Neuvostoliiton aikana ja sen jälkeen. KNOPPI Parhaan salaliittoteorian mukaan Puhdistuksen olisikin kirjoittanut Suomen viihdeteollisuuden huippuammattilaisten työryhmä. TUOMIO Jos etsit luettavaksesi hyvän mielen romaania, se ei ole tämä.”

Analyysit aloittaa Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille: ”Alussa maapallo tuhoutuu, sitten asiat menevät huonompaan suuntaan.” Lopuksi sadas tiivistys ja Wirginia Woolfin romaani Majakka: Ramsayn perhe tärii majakalle lähtöä kymmenen vuotta. Mukana tajunnanvirtaa.”

Suositus: hyvää ja peilaavaa huumoria, joka saataisi innostaa lukemaan lukemattomia klassikoita. Lopuksi nappaan takaisin postaukseni otsikkoon. Numero 13, Albert Camusin Sivullinen: ”MITÄ Mies tappaa toisen, koska on liian kuuma. KNOPPI The Curen ensisingle Killing an Arab (1979) on saanut inspiraationsa Sivullisesta. TUOMIO Lukiolaisen tulee rakastaa Sivullista, mutta jos vielä 40-vuotiaanakin on lukiolainen, on syytä alkaa lukea enemmän.”

………………………………….

Blogin ekstralinkit:

1. Albert Camus ja Fingerpori

2. Kun mielesi muuttuu, elämäsi muuttuu

………………………………….