Suomessa luvattomasti ja lainavaatteissa

Juttu joulupukin historiasta on toiveuusinta kolmen vuoden takaa. Toive on oma, käytän ajan romaanikäsiksen kanssa. Koska olen Euroopan hitain kirjoittaja, se on korvattava ahkeruudella, jotta työ vähänkin etenisi.

Maahanmuuttoviranomaisten tietoon seuraavaa: on epäiltävää, että Korvatunturille pesiytynyt henkilö, joka esiintyy nimellä Joulupukki on maassa laittomasti ja ilman oleskelulupaa. Toiminta on häikäilemätöntä ja organisoitua. Jälkien peittelyssä ja viranomaisten hämäämisessä avustavat lukuisat valepukit. Entäs Joulumuori. Kuuluuko eukko samaan kastiin muiden karkotettavien mummujen kanssa?

Joulupukki väittää olevansa suomalainen. Ikäänsä ja synnyinpaikkaansa koskeviin kysymyksiin hän vastaa vältellen, vaikka ne ovat yleisesti tiedossa. Henkilön alkuperäinen nimi on Nikolaos. Syntynyt 200-luvun lopulla Lyykiassa, joka on nykyistä Lounais-Turkin aluetta.

Nikolaoksella on ikää vajaat 1800 vuotta, mikä ei pyhimykseksi julistetulle henkilölle ole paljon. Kirkonmies toimi aluksi Myran piispana, mutta alkoi sittemmin ulottaa toimintaansa ympäri Eurooppaa. Henkilö vaihtoi usein identiteettiä ja toiminta alkoi saada outoja piirteitä. Alkuperäinen ajatus lasten suojelemisesta keikahti kurinpitäjän rooliin.

Pyhä Nikolaos ja varhainen Krampushahmo.

Varhaiseen kaiverrukseen on ikuistettu yksi siirtymävaiheista. Pyhimyksen apuri on saanut sarvet ja risukimpun ja alkajaisiksi pelotellaan tenavat ojennukseen. Erityisesti Itävallassa kehittyi tapa, jossa Nikolaoksen kanssa kulki Krampus, musta paholainen. Kurinpidon ihanne on säilynyt: ”Onkos täällä kilttejä lapsia”, kysyy myös Korvatunturin pukki ensitöikseen.

Kun Sinterklaasina esiintyvä hahmo nousi 1600-luvulla Amsterdamista laivaan ja suuntasi New Yorkiin, oli viisainta ottaa jälleen yksi uusi nimi käyttöön. Se ei Santa Clausia pelastanut. Siihen tarvittiin rutkasti rahaa ja kunnon markkinointikoneisto. Kuinkas muutenkaan.

Haddon Sundblom: Santa Claus Coca-Colan joulukampanjaan.

Haddon Sunblomin kuvitus, ei liity blogissa Coca-Colan brändiin.

Santa Claus synnytettiin uudelleen 1931. Coca-Cola tilasi ja mainospiirtäjä Haddon Sundblom loi hahmon, joka tuli tunnetuksi kaikkialla maailmassa käsittämättömän nopeasti. No, rahalla saa ja porolla pääsee. Sundblom piirsi massiivisiin mainoskampanjoihin pukin edesottamuksia yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Taiteilijan vanhemmat olivat siirtolaisia. Isä Ahvenanmaan Föglöstä ja äiti Ruotsista.

Suomalaisessa kulttuurissa kaikkineen on äärettömän ohuesti mitään ”aitoa ja alkuperäistä”. Jos Joulupukki olisi Korvatunturilta kotoisin, se olisi yhä pakanallinen ja surkea laina ortodoksisesta ja katolisesta kulttuurista. Harmaaturkkinen ja humalassa mellastava sarvipää, joka Nuutin päivänä ryöstelee jouluruoan tähteet ja saa pienimmät piiloutumaan juoksujalkaa.

Hyvän joulun toivotukset säästän seuraavaan juttuun. Aattoon on aikaa vielä… kannattaa olla kilttinä.

En tunne kirjaa, joka loppuu yhtä upeasti

Ei pitäisi katsoa taakseen, kun on eteenpäin menossa. Perjantairuno kaivaa silti vielä yhden pointin edellisiin päivityksiin nousseelta Pentti Saarikoskelta. Hänen tuotantonsa on merkinnyt kirjoittamiselleni varsin vähän. Tiarnia-trilogian päätös, Hämärän tanssit (1983) on poikkeus.

Toisessa elämässä, liki parikymmentä vuotta sitten kirjoitin runoja kiihkeästi ja toivoin saavani jotain julki. Vein vaimon ja tenavat lomalle Tunisiaan. Ratsastettiin kamelikaravaanissa ja yövyttiin Saharan laidalla parakissa, jossa tuuli painoi hiekkaa sisään kynnyksen alta koko yön. Ajettiin bussilla suola-aavikon halki, ja ihmeteltiin kauppahallin verisiä kamelinpäitä. Ja koko reissun repussani kulki Hämärän tanssit, jota luin yhä uudelleen ja uudelleen.

Picasso: Girl helping Minotaur 1938.

Picasso: Girl helping Minotaur 1938.

Istuin yöllä hotellin parvekkeella ja väänsin säkeitä muistikirjaan. Ja lopulta niin kävi, että jokunen rivi päätyi esikoisteokseeni. Perjantairuno kaivaa kokoelmasta kaksi tekstiä. Jälkimmäisessä on kumarrus Saarikoskelle ja kuuden rivin lainaus. Runon ja otsikon väite pitää kutinsa yhä.

………………………..

Sanoa kaikki sopimukset irti, kasvaa

lapseksi jälleen. Kävellä pelkoa vastaan

ja hukata kompassin pohjoisneula.

Kuu nousee merien ylle (se säe minun on hylättävä)

tumma tyttö laulaa, vastapäisellä parvekkeella istuu

kädetön mies.

Uima-altaaseen laitetaan myrkkyä yöksi,

tähtitaivas on täällä sekaisin.

Ron Bacardi ei muuta maailmaa vaikka yrittää joka päivä.

Syntyy jätettä: tyhjiä tölkkejä ja pulloja,

lyttyyn menneitä ajatuksia.

Jos todellisuutta on, se on sama

riippumatta siitä mitä pääni sisällä tapahtuu.

………………………..

Aikansa pudottuaan     pysähtyy

kuin valon lyömänä.

Kun lukee runoa, lukee itsensä toisen sisään.

Istun terassilla ja selaan Hämärän tansseja. En tunne kirjaa,

joka loppuu yhtä upeasti.

Niin monta siementä sisäkkäin.

”Hän päättää tappaa tytön sillä hän pelkää kuolemaa”

Mies ja tyttö nousemassa vuorelle.

”Minotaurus nukkuu, tyttö sanoo

hän ottaa tätä kädestä

he kävelevät alas Teorian tietä

tulevat roskapöntön luokse

ja näkevät jälleen tähdet, taivaan kappaleet”

Tässä on se maailma, jota ei ollut ennen kuin avasin sivut.

………………………….

Mona Lisan silmät – kuvia Toscanasta

Tein kolmen viikon takaisen päivityksen Ellen Gallagherin näyttelystä. Napsiessani kuvia Sara Hildénin avajaistilaisuudessa, tuttu mies kommentoi: ”Olet sitten alkanut valokuvaamaan.”  Kaveri on itse valokuvaaja, joka toimi yhtä aikaa kanssani Pirkanmaan taidetoimikunnassa.

Ei minulla kommenttiin vastausta ollut, mutta tottahan se on. Aloitin hieman toisella kymmenellä. Ensimmäinen kamera oli isäni arpajaisvoitto, kaksisilmäinen peiliheijastuskamera Yashica D.

Toscana, lokakuu 2013

Toscana, lokakuu 2013

Toscana, lokakuu 2013

Seuraava löytyi divarista, Voigtländer Vito, jonka optiikka kääntyi palkeella kameran sisään. Sitten Yashica TL Electro X järjestelmäkamera. Ensimmäisen digitaalisista Canoneistani hankin, kun kuvien resoluutio ylitti kolme megapikseliä. Sillä ylsikin jo Kamera-lehden kansikuvaan.

Tuoreinta kameraa harkitsin kauan. Mieluusti pokkaria parempi, toisaalta en halua kuljetella järkkärin varusteita reissatessa. Valintani oli Panasonic Lumix DMC-FZ200, jossa on Leican kiinteä optiikka. Polttovälin kinovastaavuus 25-600 mm. Ja mikä merkittävintä, valovoima säilyy heikentymättä 24 kertaisen zoomin loppuun saakka.

Toscana, Siena, lokakuu 2013

Toscana, lokakuu 2013

Toscana, lokakuu 2013

Olen ollut hankintaan sekä tyytyväinen, että tyytymätön. Harjoiteltavaakin on vielä, mutta kameran automaattiasetusten pitäisi olla niin hyvät, etteivät tilanteet katoa säätöjen kanssa sählätessä. Lumixissa on myös valmiita tehosteasetuksia, mutta niitä on syytä karttaa. ”Luonnolliset” kuvat kestävät paremmin aikaa ja katselukertoja.

Toscana, lokakuu 2013

Toscana, lokakuu 2013

Toscana, lokakuu 2013

Tähän juttuun poimin yhdeksän kuvaa parin viikon takaiselta Toscanan reissulta. Napsin yli 1500 otosta ja karsin niistä kannettavalle 432 kuvan albumin. Viimeisessä kuvassa on mielenkiintoinen yksityiskohta, Mona Lisan silmien takaa häämöttää Medicien, firenzeläisen mahtisuvun (v. 1200-1700) vaakuna. Toscanassa renessanssi on yhä kaikkialla läsnä.

Perjantaipullo vai polttopullo

Pidän Perjantairunosta kiinni vaikka pikapäivitys tulee kiireen kierästä. Huomenna liputetaan Eino Leinolle ja vietetään runon ja suven päivää. Tampereella paikallinen kirjoittajayhdistys järjestää Tallipihalle yleisötapahtuman.

Tapahtuman teemaksi on valittu  v  ä  h e m m i s t ö t. Esiintyjänä etsin jotain sopivaa 365 runon kokoelmastani Babel. Vähemmistö on joskus vaikeasti määriteltävä. Katsomiskulmaa vaihdettaessa enemmistöstäkin voi tulla vähemmistö. Tai toisin päin.

Ehkä valitsen suomalaisuuden ja runollisen kesäpäivän vaihtoehdoksi laajemman ja ajankohtaisemman kulman. Päivän tilanne on sellainen. Vaan koskapa ei olisi ollut.

Sotaan ja rauhaan riittää yhden ihmisen teko.

Hävittäjät Välimeren ja Maghrebin taivaalla.

Mielenosoitus

mellakkapoliisit

turvallisuusjoukot

kyynelkaasu

savukranaatti

polttopullo

kivi kilpi kypärä

konepistooli

tulitus

verilöyly.

Maailmanloppu on aina henkilökohtainen,

eikä siinä ole mitään uutta. Ilmestyskirjan enkelit

puhaltavat yhä tuomiopäivän pasuunaa.

Perjantairuno kysyy: näinkö näet juhannuspäivän aamun?

En pidä pyhistä, sen paremmin jouluista kuin juhannuksistakaan. Sunnuntait saisi puolestani poistaa. Kyllä arki on ihmisen parasta aikaa! Kuittaisin asian kolmen sanan lauseella, elleivät murhaajat olisi väärentäneet ajatusta Auschwitzin portin päälle.

Työhuoneeni ovessa lukee: ”Huvittelu kuluttaa meitä, työ antaa meille voimia!” Mutta en minä ole täällä näkemyksiäni kauppaamassa, perjantairuno on lahja, jonka olen valinnut Hans Magnus Enzensbergeriltä.

Grafiikka, Juho Karjalainen

Kari Aronpuron suomentama Mausoleumi on juuri julkaistu, siitä myöhemmin lisää. Enzensbergeriltä poimittu teksti tulee Sammakon vuonna 2000 julkaisemasta ja Markku Inton suomentamasta kokoelmasta. Syynä on runon nimi: Suomalainen tango.

Unkarilainen runoilija Ottó Orbán on myös julkaissut samannimisen runon. Valintani ratkaisivat Juho Karjalaisen grafiikan vedokset, joista tuli tekstille täydellinen pari.

Grafiikka, Juho Karjalainen

Enzensbergeriä pidetään Saksan sodanjälkeisen kirjallisuuden merkittävimpänä runoilijana. ”Voiko olla mitään pateettisempaa kuin visionäärirunoilija, joka ei tee muuta kuin omia säkeitään. Minulla on kaksi kättä. Oikealla kirjoitan runoja, vasemmalla teen kaikkea muuta”, kirjailija itse sanoo kolmentoista vuoden takaisessa haastattelussa.

Suomalainen tango on kepeän impressionistinen runo. Nopeita, välähdyksenomaisia ja visuaalisia ensivaikutelmia. Näin näkee saksalainen runoilija vierailunsa. Ehkä myös suomalainen itse heräillessään juhannuspäivän aamuun.

Mitä eilen illalla oli on ja ei ole

Pieni vene joka etääntyy

ja pieni vene joka lähestyy

Tukka joka oli ihan lähellä on vieras tukka

Se on helposti sanottu Niin se aina on

Harmaa järvi on toki harmaa järvi

Eilisillan tuore leipä on kova

Kukaan ei tanssi Kukaan ei kuiski Kukaan ei itke

Savu on kadonnut ja ei ole kadonnut

Harmaa järvi on nyt sininen Joku huutaa

Joku nauraa Joku on poissa

On aivan kirkasta Oli miltei hämärää

Pieni vene ei aina käänny takaisin

Se on sama ja ei ole sama

Siellä ei ole ketään Kallio on kallio

Kallio lakkaa olemasta kallio

Kalliosta tulee taas kallio

Niin se on aina Mitään ei katoa ja mitään ei jää

Mitä siellä oli

on ja ei ole ja on Sitä

ei ymmärrä kukaan Mitä eilen illalla oli

Se on helposti sanottu Miten valoisa

täällä on kesä ja miten lyhyt

Lähdetään käymään kuussa

Tulipa tehtyä muiden puuhien ohella kuuraketti. On tärkeää, ettei toteutus muistuta alan ikonia, Tintti kuussa -albumin alusta. Toinen huomioon otettava asia on väri. Kun liikutaan ajatuksen energialla, sininen on valttia.

Velaatan avaruuskeskus, kantoraketti Velaatta 1.

Muistattehan Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelijan, joka mittasi avaruutta vaaran laella ja merkitsi kiintopisteitä tupakka-askin kanteen. Konsta Pylkkäselle mieluisat ajatukset olivat aina sinisiä.

Velaatan Maitolaiturimuseon Avaruuskeskukseen tulee lisäksi tinttamareski, kuun maisemaan maalatut avaruuspuvut, joissa voi kuvauttaa itsensä. Arkhimedeksen kerrotaan sanoneen: ”Antakaa minulle kiinteä piste, niin minä vipuan maan paikaltaan.” Itse voisin sanoa: ”Antakaa minulle kovalevyä, maalia ja siveltimiä, niin vien teidät avaruuteen.”

Pikapäivityksen loppuun sopii runo nro 250 tuoreesta teoksestani Babel.

………………………………………………………………..

Tarvitsemme uuden mallin maailmasta sillä

suhteellisuusteoria ei päde äärettömyyksiä ylittäviin suureisiin.

Fyysikot tutkivat aikaa enen alkuräjähdystä, runoilijat

tekevät kauhistuttavan yksinkertaisia havaintoja.

Eivät vastaa vaan kysyvät, jättävät rivinsä lukijan punnittaviksi.

Voi miten paljon maailmassa tapahtuu juuri nyt,

miten äärettömän vähän voin siitä kokea.

……………………………………………………………….

Velaatan maitolaiturimuseon kotisivut, joista linkki myös Facebookiin. Käy tykkäämässä täältä.

Unohda leipä, laukku ja rahat!

Matkajärjestelyistä johtuen Perjantairuno ilmestyy etuajassa. Sade ja myrsky pimentävät Ateenan torstai-illan. Siksi valitsen matka-albumista kuviksi ylevän kliseiset aiheet. Niissä on ripaus patetiaa, aivan kuten runossakin.

Ateena, Lycabettus 8.11.2012

Ensimmäisessä, erityisessä suhteellisuusteoriassaan Einstein hylkäsi absoluuttista aikaa tikittävän kosmisen kellon, teoriassa mennyt ja tuleva on koko ajan läsnä. Ajan määre voidaan hahmottaa paremmin paikasta johtuvaksi. Ja jos en teoriaa aivan ymmärrä, mielikuvitus hoitaa homman.

Ateena, Syntagma 11.11.2012

Runo löytyy myös alkuvuodesta ilmestyvästä kokoelmastani. 365 runon rihmasto päivittää maailman tilanteen sitten Babelin aikojen. Ehkä on niin, että viimeisen rivin kahdeksansadan vuoden takainen kehotus olisi avain tämän päivän väkivaltaisiin kriiseihin. Mutta kukas köyhää kilvoittelijaa kuuntelisi…

…………………………………………………………………………………

”Sattuma on tapahtuma, joka kohdataan vahingossa ja

odottamatta. Vastoin sitä mitä on ajateltu ja päätetty.”

Niin kuin Franciscus Assisilainen,

joka kahdeksansadan vuoden kuluttua kuolemastaan ilmestyy

seuraamaan vahdinvaihtoa parlamenttitalon aukiolle.

Siksi sallimme hänen sanoa vielä jotain tähdellistä:

”Älkää ottako matkalle mukaanne mitään – ei sauvaa, ei laukkua,

ei leipää eikä rahaa. Älkää ottako toista paitaakaan.

Älkää pitäkö omaa tietänne ainoana tienä Jumalan luo.”

…………………………………………………………………………………………

Taidetta – ja Ateenan imperiumin rahavarat

Ateena sekoittaa kaiken: tuhansien vuosien takaisen ja tämän päivän, kulttuurin ja krääsän, aristokratian ja anarkian.

Ateena, Exarhia 25.11.2012

Kun ”pakollisia” kohteita on kierretty aiemmin, poimitaan vaihteeksi pienempää. Frissirasin nykytaidetta esittelevä museo löytyy pieneltä Monis Asterion kujalta Plakan laidalta. Reitti kulkee Exarhian halki kohti Syntagman aukiota ja eteenpäin. Kävellen näkee.

Ateena, Plaka 25.11.2012

Ilma on aurinkoinen ja sunnuntaina ihmiset ovat lähteneet ulos koko perheellä.Kuuden kilometrin jälkeen löydämme museon. Vaihtuva näyttely on varattu Makris Thanassikselle (s.1955) tammikuun puoleen väliin saakka.

Makris Thanassis, Frissiras museum 25.11.2012.

Kalamatassa syntynyt Thanassis on opiskellut Ateenassa ja Pariisisssa. Liki kaikki esilläolevat maalaukset kuvaavat ihmisiä. Thanassiksen siveltimenjälki on herkuttelevan jouheaa ja maalauksellista. Vähäisen asiantuntemukseni mukaan näyttää siltä, että hän sekoittaa väriin vahaa, joka saa pinnan hehkumaan samettisena.

Makris Thanassis, Frissiras museum 25.11.2012.

Thanassis näyttää henkilönsä suorassa valossa, joka luo voimakkaan kontrastin ja tummat varjot. Olipa kyse alastomista tai vaatetetuista, kuvattavat ovat voimakkaasti läsnä ja silti omaan yksityisyyteensä sulkeutuneita. Jännite toimii hienosti varsinkin luonnollisiin mittasuhteisiin maalatuissa kokovartalokuvissa.

Makris Thanassis, Frissiras museum 25.11.2012.

Ennen paluulenkkiä syömme ravintolassa, jonka pöydästä aukeaa näkymä Akropolikselle. Kuuntelemme maailman parasta busukinsoittajaa ja katsomme miten suihkukoneet piirtävät taivaalle tuhansia vuosia yhdistävät vanat.

Akropolis 25.11.2012

Parthenonin temppeli rakennettiin 400-luvulla eaa. kiitokseksi siitä, että Kreikka ja Ateena selvisivät persialaissodista. Vuosien saatossa temppelin vaiheet ovat olleet monenkirjavat, rakennusta on käytetty muun muassa rahavarastona, jossa säilytettiin Deloksen meriliitosta periytyneitä Ateenan imperiumin varoja.

En puhu veloista tai saatavista, rahasta ja sen arvaamattomista liikkeistä, katoavuudesta tai kasautumisesta. Lainaan Konstantinos Kavafisin runon. Suomennos Tuomas Anhavan.

PTOLEMAIOKSEN LOISTO

Minä olen Lagoksen sukua, kuningas. Mahdissa

ja rikkaudessa kaiken nautinnon itsevaltias.

Ei ole makedonialaista eikä barbaaria minun

vertaistani, ei likimainkaan. Selukoksen pojan

mauton ylellisyys on naurettavaa.

Ja jos kysyt vielä muuta, niin katso tätä:

minun kaupunkiani, maailman opettajaa, kaiken helleenisen

huippua, sanan ja taiteen kaikkein etevintä.

……………………………………………………………………………………………………

Perjantairunossa susiturkki ja alaston nainen

Astumme pihalle Pireuksen metroasemalta. Taivas uhkaa heittää vettä, mutta pidättelee koko päivän. Kävelemme kolme kilometriä kortteleiden halki Pasalimania kiertävälle satamakadulle.

Pireus, metroasema 18.11.2012

Tuttuja maisemia. Harmaata. Jos Perjantairuno lähtee lentoon täältä, mielikuvituksen pitää yhdistää kaikki ennen koettu. Ja heittää peliin rutkasti lisää. Niin se tekee.

Pireus 18.11.2012

Ravintolakadun varrella moni yrittäjä on heittänyt sikseen, tyhjentyneitä tiloja on runsaasti. Vain yhteen oveen maalataan uutta nimeä. Lopulta Captain Johnin sisäänheittäjä onnistuu ja istumme pöytään. Ikkunan takana, käden ulottuvilla kelluvat sataman pienimmät paatit toisiinsa nojaten.

Pireus, Captain John 18.11.2012

Captain John, Pireus 18.11.2012

Niukat, mutta hyvät ruoat ja puolikas valkkaria kustantavat 44 eur. Olkoon ja menköön… Perjantairuno hakee mielikuvituksen eväitä ja skarppaan rivejä Moleskinen muistikirjaan. Sieltä sanat siirtyvät kannettavalle, jolla ne mankeloidaan tuhanteen kertaan.

Pireus 18.11.2012

Kello 00.09

Polkupyörä Pireuksen satamassa, vanha rämä kävelysillan kupeessa, Leonardon lentolaitteen ikäinen, satulan sivuilla jättiläislepakon siivet mustaa pergamiinia, luiset ruoteet. Oi miten sininen saattaa olla taivas. Aurinko helisee sataman yllä, keskipäivän kämmenellä meren tyynet valopisarat – mikä riemu polkea yhä ylemmäs! Muskeliveneiden kupeilla kelluvat kurjat kalastajapaatit, ouzontuoksuiset sänkileuat setvivät sotkuisia verkkoja, siimalaatikot ja muovisaavit: mustekalaa merianturaa makrillia miekkakalaa garabídesta ja barbúniaa rannan ravintoloihin. Horisontin viiva hapertuu, vuoren rinteelle viskatut talot hohkavat säälimätöntä valoa, syvyyksissä liehuvat sardelliparvien hopeiset viirit. Tavoitan Neitsyt Marian ikonit ja Plakan kappelissa syttyvät tuohukset, kaupungin kattilan ylle nousevan pakokaasupilven ja turistit, joiden huomio herätetään särkemällä lautaset katuun ravintolan edessä. Mielenosoittajat viskovat polttopullonsa ja sytyttävät roska-astiat tuleen, mustat miehet kauppaavat piraattikamaa, Akropoliin päällä temppelin rauniot jatkavat taisteluaan, ihmeellistä ettei sinne ole syntynyt uusia jumalia tuhansiin vuosiin, ehkä entiset neljäkymmentäkaksi ovat kyllin. En ajattele Ikarosta, tämä on merta, tuulta ja ylösnousemuksen valoa. Huvijahdin kannelle nousee Afrodite, nainen joka riisuu susiturkkinsa, viskaa sen alleen ja asettuu kannelle palvomaan aurinkoa alastomana. Laiturilta veteen työnnetty ostoskärry kasvaa pohjassa merenkarvaista vihreää, levä huojahtelee laineiden tahtiin, kun koliseva kromihäkki on viimein alkanut elää.

Peukkua Kreikalle – ylös vai alas?

Tänään Ateenassa sataa, joten päivän puuhien valinta on helppo: sähköposteja, oikolukua ja kappale käsistä. Keli on kuitenkin lämmin, kuvassa ovi on auki kirjailijaliiton kämpän parhaaseen paikkaan, eli parvekkeelle.

Kirjailijaliiton asunto, Ateena 21.11.2012

Ehkä torilta pitää kuitenkin hakea hedelmiä, tomaatteja, sipulia ja munakoisoja, joiden kuvaus löytyy edellisestä jutusta. Lähimarketin jouluporot tekevät jo matkaa täälläkin, taidan poiketa sieltä illaksi puolikkaan retsinaa.

AB, myymälä, Ateena 21.11.2012

Uutisten mellakkakuvauksilla on kääntöpuoli. Täällä ihmiset ovat äärettömän ystävällisiä ja kysyvät kärkkäästi mistä kaukaa vieras tulee. ”Axá… Finlandia”, nuori nainen hymyili, kun kuvasin eilen kujalta avautuvaa maisemaa. Kreikka, hän sanoi ja käänsi peukalonsa alas.

Ateena 20.11.2012

Historiansa aikana kreikkalaiset ovat kulkeneet kriisistä toiseen. Muutama vuosiluku muistin virkistykseksi. Konstantinopoli kukistui 1453, Bysantin valta päättyi ja turkkilaiset hallitsivat maata 1800-luvulle saakka. Kreikkalainen kulttuuri olisi kadonnut, ellei ortodoksinen kirkko olisi ollut ”aikakapseli”, joka säilytti perinteen ja kielen läpi vuosisatojen.

Kreikan vapaustaistelu alkoi 1821, ja päättyi itsenäistymiseen vuonna 1830. Alue oli vähäinen, mutta kasvoi hiljalleen, 1864 Britannia luovutti Kreikalle Korfun ja muut Joonianmeren saaret. 1877 käytiin taas sotaa turkkilaisten kanssa ja hävittiin ottelu samana vuonna.

Ikäpolveni muistaa hyvin sotilasvallankaappauksen vuonna 1967. Diktatuuria, totalitarismia ja tiukkaa sensuuria, Arja Saijonmaa esittämässä Mikis Theodorakiksen vapautta vaativia lauluja ympäri maailmaa. Sotilasjuntta kukistui vasta 1974, kun se epäonnistui estämään Turkin hyökkäyksen Kyprokselle.

Ateena, Kalvou-katu 14.11.2012

”Taviskreikkalaisen” arki on ollut kovaa yrittämistä kautta aikojen. Juoksentelin juuri torin sateessa ja kastuin kalsareita myöten. Kuvassa ”kaverini”, kalakauppias Vasilis, joka toivotteli hyvää päivänjatkoa ja kiitteli kuvistaan, jotka otin viime viikolla ja pistin hänen sähköpostiinsa.

Ateena, 20.11.2012

Lopuksi graffiteilla merkittyä reviiriä. Ylempi sana on Asteras, eli tähti, alempi merkitsee Exarhian kaupunginosaa, jossa asuu runsaasti Ateenan aktiivista ja anarkistista porukkaa. Ei kovin kaukana täältä Ioanou Soutsoun asunnolta.

Ja vielä vastaus otsikon kysymykseen: pidetään peukku ylhäällä.