Jumala loi ihmisen kuvakseen – tuliko tehtyä sekä priimaa että sekundaa?

Tänään 1.3.2017 Suomessa tulee voimaan uusi avioliittolaki. Samaa sukupuolta olevat voidaan vihkiä keskenään – ei kuitenkaan kirkossa, jos papit noudattavat kirkon piispojen suositusta. Ennenkään ei suosituksia ja kieltoja ole aina noudatettu. Kirkolliskokous yritti kieltää eronneiden uudet liitot 1940-luvulla. Presidentti J.K. Paasikivi ei vienyt lainmuutosta eduskuntaan ja esitys raukesi.

Hesari haastatteli viime sunnuntaina Tuija Kruusia. Hän on hoitanut papin virkaa Keski-Porin seurakunnan kappalaisen yli 20 vuotta. ”Täällä Porissa oli tilanteita, että menin sunnuntaina saarnaamaan kirkkoon, jossa joku oli edellisenä viikonloppuna saarnannut, että homot ja naispapit joutuvat helvettiin.”

Kruus ei yhdy piispainkokouksen viralliseen kantaan. ”Seurakuntien pitää palvella seksuaalivähemmistöihin kuuluvia jäseniään elämän kaikissa vaiheissa.” Hänen oma lempikohtansa Raamatusta löytyy Galatalaiskirjeen kolmannesta luvusta: ”Yhdentekevää oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Jeesuksessa Kristuksessa te kaikki olette yksi.”

Maalaus: Ritva Larsson, galleria Mältinrannan näyttely.

Raamattua voi lukea lukemattomin tavoin. Olipa mielipiteesi mikä tahansa – ja mistä asiasta tahansa, Raamatusta löydät varmasti väitteillesi tukea. Teen parhaillaan uutta romaanikäsikirjoitusta hyvän ja pahan problematiikasta, joten pyhää kirjaa on tullut kertailtua. Erityisen kostonhimoisena kaikkivaltias näyttäytyy Jeremian kirjassa, jossa ylistetään hänen voimaansa ja viisauttaan.

”Sinä Babylonia, olet vasarani ja sota-aseeni. Sinulla minä murskaan kansat ja hävitän valtakunnat. Minä murskaan sinulla ratsut ja ratsastajat, isken vaunuja ja niiden ajajia. Minä murskaan sinulla miehet ja naiset, isken vanhoja ja nuoria, lyön poikia ja tyttöjä.” (51:20–22) Yhteensä viisikymmentäkaksi lukua sotaa, vihaa, väkivaltaa ja verenvuodatusta.

Lopuksi mitä ajankohtaisin runo ja rukous, joka löytyy myös kokoelmastani Satakieli! (Like 2008)

………………………………………………………………..

Herra siunaa ja varjele meitä. Valista meille kasvosi

ja ilmesty meille iltalehtien lööpeissä ja kohulehtien

kansikuvissa, sillä Sinä loit meidät kaikki kuvaksesi

vaikka jotkut väittävät, että olet tehnyt myös sekundaa.

Me olemme yhtä kuin Sinä. Tai toisinpäin. Sinä olet

yksi ja ainoa: et musta etkä valkoinen, et hyvä etkä

paha, et Vapahtaja etkä murhaaja, väärämielinen tai

oikeudenmukainen. Yhtä hyvin äiti, joka tappoi lapsensa

kuin julkkis joka tilittää syöpäänsä. Sinä olet homo ja

hetero, et miinuslaskun tulos, vaan kaiken summa.

Herra kuule meitä ruumiisi ja veresi nimessä, siunaa

jokapäiväinen valmisruokamme ja pyhitä pahvilaatikkoviini

sillä meidän on nälkä ja meitä janottaa. Herra varjele meitä

vihollisilta ja vääräuskoisilta, äläkä jätä meitä terroristien

käsiin, niin kuin mekään emme lakkaa puolustamasta Sinua.

Herra siunaa ja varjele meitä kaikilta, jotka eivät tunne

tarkoitustasi – Herra anna meille rauha nimesi tähden.

………………………………………………………………….

Blogin ekstralinkit:

1. Hyvän ja pahan leikkauspisteessä

2 Kahdeksan äänirunoa (viimeisenä Nimetön, päivityksen teksti sävellettynä)

………………………………………………………………….

Hyvän ja pahan leikkauspisteessä

Päivitys nappaa kiinni edellisen postauksen häntään. Tekeillä oleva romaanikäsis hyvän ja pahan problematiikasta syntyy hitaasti. Lähdetöistä ja muistiinpanoista huolimatta väliin on luettava uutta. Juuri nyt teologian tohtorin ja sosiaalietiikan dosentin Martti Lindqvistin kirjaa Hyvä, paha ja pyhä. (Otava 2002)

Gustave Doré (1832-1883) Jacobin ja enkelin taistelu
Gustave Doré (1832-1883) Jacobin ja enkelin taistelu

Lindqvist (1945 – 2004) pohtii miten paha tuottaa vihaa, pelkoa ja uhreja. Kaupallinen ja viihteellistetty paha myy ja tuottaa elämyksiä. Pahan käsittämättömyys sisältää yhtä hyvin historiallisia totuuksia kuin uhkan ihmisen tulevaisuudelle.

Lindqvist perkaa hyvää ja pahaa jatkuvasti vaihtuvista näkökulmista: klassinen teologia, uskontojen valta, ihmisten arkikokemukset, politiikka, petos, väkivalta, sadut ja sankarit, jopa Mikki Hiiri…

”Uskonnollisessa perinteessä pohdinta vie kysymykseen Jumalan ja Saatanan välisestä suhteesta. Toisaalta on sanottava, että Saatana on tosi. Elämä on osoitus siitä. Ihminen elää hyvän ja pahan radikaalissa kaksoisvalotuksessa kehdosta hautaan asti.”

Gustave Doré: kuvitusta John Miltonin teokseen Kadotettu paratiisi
Gustave Doré: kuvitusta John Miltonin teokseen Kadotettu paratiisi

Selasin eilen päiväkirjaani vuodelta 2001, ainoaa jonka olen jättänyt hävittämättä. Olin liimannut sivulle lehtileikkeen, joka on julkaistu jo ennen luvun alla olevaa kirjaa. Haastattelussa Lindqvist tiivistää ydinajatuksensa muutamaan riviin:

”Intialaisen viisauden mukaan on elettävä talonpojan, sotilaan, kauppiaan ja munkin elämää. Vasta kaiken sen koettuaan voi tietää mitä elämä on.

– Jokainen meistä hahmottuu maailmalle siitä roolista, jonka itselleen ottaa. Elämän aikana on tärkeää vaihtaa tätä roolia. Valtaosa päätyy siihen vasta jonkin kriisin kautta.

Lindqvistin mielestä tämän hetken arvojen mukaan elävä ihminen kadottaa elämän salaisuuden ja käsittämättömyyden sekä sen varjon alueen, jossa kiehtova ja kauhistuttava kohtaavat.

– On tärkeää, rehellistä ja arvokasta nähdä oma varjonsa ja kohdata oma outoutensa. Itse olen esimerkiksi terapiatyössä turvallisella mielellä sellaisen ihmisen kanssa, joka tietää olevansa paha.

Lindqvistin mielestä ihminen on olento, joka elää hyvän ja pahan leikkauspisteessä. Hän ei koskaan pääse eroon omasta varjostaan eikä pahan mahdollisuudesta. Tietoisuus tästä on monelta hukassa.”

……………………………………………………………………………..

Blogin ekstralinkissä: ”Toivon ja tuhon profeetat 2010”

…………………………………………………………………………….

Asetta älä käytä, edes sanoja

Nostan blogiin pääsiäisen päivityksen, joka on liki sama kuin neljä vuotta sitten julkaisemani. Näyttää siltä, että viimeisten säkeiden sanoma on kasvanut yhä ajankohtaisemmaksi.

Pääsiäisen viesti on kuolemassa ja elämässä. Jeesus kumosi kaksi edellä mainittua sanaa. Käsityksemme mukaan voi olla vain elossa tai kuollut. Jälkimmäisestä lääkäri kirjoittaa todistuksen. Jeesukselle oli annettu kolmas vaihtoehto ja hän nousi kuolleista.

Tarinan todenperäisyyteen en ota kantaa. Kompetenssi ei riitä. Mielipiteeni on, että kaikki uskonnot ovat yksi ja sama asia. Vähän kuin lottovoiton odotus. Keskitetään toiveet johonkin, joka ratkaisisi kaiken. Tärkeintä on toivo. Ne, jotka satsaavat tulevaan taivasosuuteen kutsuvat samaa asiaa sanalla armo.

Kuvien symboliikka liittyy päivän runoon. Ensimmäisen on maalannut Michelangelo Merisi alias Caravaggio, noin 1601-1602. Kuka voisikaan kuvata kuolleen ilmestyksen paremmin kuin barokin ristiriitainen nero. Loistava miekkailija, joka pikaistuksissaan tappoi ja haavoitti muita ja oli jatkuvasti etsintäkuulutettuna.

Garavaggion maalauksia kannattaa tutkia enemmänkin. Niistä on riisuttu turha rekvisiitta. Jäljelle jää vain draaman tihentymä ja asian ydin.

Maitokivi -teoksen olen nähnyt livenä Kiasmassa. Tekijä Wolfgang Laib. Siinäkin on kysymys epäilystä. Pinta on maitoa, eikä sitä voi erottaa marmorista. Tekisi mieli koskettaa.

Pääsiäisrunon ydin on uskossa ja odotuksessa. Jyrkkien vastakohtien hylkäämisessä ja varmuudessa, että toivoa on. Runon nimi on latinaa ja merkitsee rakkautta. (julkaistu kokoelmassani Musta runokirja, Like 2000)

C A R I T A S

Kaipaat kiihkeästi jotain mikä ratkaisisi kaiken,

kuin taikurin sauvan liike silinterihatun yllä.

Yön tunnit hakkaat tyynyllä unen naulaa,

tuska lisää terävyyttä ja alat nähdä syvemmälle.

Et usko ettei maito ole marmoria,

ennen kuin työnnät sormesi siihen.

Niin kuin Tuomas, joka halusi tunnustella

haavaa ja naulan jälkiä Mestarinsa käsissä.

Asetta älä käytä, edes sanoja.

Ne ovat sotkuinen verkko syvyyksien yllä. Vesi

ei saa miekasta avointa haavaa

ja jos odotat, armon ja tuomion välistä

kasvaa kolmas tie.

…………………………………………

Blogirihmaston ekstralinkki: ”Mistä tiedän, että minulla on oikeat mielipiteet?”

…………………………………………

Lapsen oikeuksien päivä: lahjaksi rynnäkkökivääri ja kranaatteja

Tänään on Lapsen oikeuksien päivä. Tulevaisuuden terrorismi ja sodat käydään juuri nyt. Huominen on käsillä näissä hetkissä. Eilisen korjaaminen kostolla ja tuholla merkitsee loputonta kuoleman kierrettä.

Informaatiosota on aseita tehokkaampaa. Tappaminen on ihmisen mielessä jo ennen kuin hän tarttuu aseeseen. Toivo paremmasta tulevaisuudesta on lapsissa, lukutaidossa ja tiedon virrassa.

Pixabay, Royalty Free.

Blogi lainaa alkuun tekstin nro 311 maailmankaikkeuden päivittävästä kokoelmasta Babel (Palladium 2013).

…………………………………………………………

Lehdessä kääntyy maailman sivu, islamistinen paikallisradio

palkitsee lapsia Koraanin ulkoluvusta

kaksi parasta saa seteleitä ja AK-47 rynnäkkökiväärin

kolmannelle käsikranaatit ja rahaa

…………………………………………………………

Informaatiosota on tuottanut tulosta ja saanut kiihkoilijat kylvämään tuhoisasti tulkittua ideologiaansa tulevaisuuden taistelijoihin. Ihmisen on vaikea muuttaa asenteitaan, jotka mieleen ovat kerran iskostuneet. Takinkääntäjät ovat fiksuimpia, he osoittavat, että ovat jostain opikseen ottaneet.

Raamattu kokonaisuutena on Koraania väkivaltaisempi ja verisempi kirja. Muistanette silti, että Jeesus on yksi Allahin proofetoista. Koraani kehottaa kansoja alistumaan siihen viestiin, jonka Jumala on Jeesuksen ja muiden profeettojensa kautta meille lähettänyt. (Kor 3:84)

Matteuksen evankeliumin (25:41) mukaan Jeesus sanoo: ”Totisesti: kaiken minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.”

Lopuksi Euroopan unionin asetus perusoikeuksista. Lapsen oikeuksien artikla 24 alkaa: ”Lapsella on oikeus hänen hyvinvoinnilleen välttämättömään suojeluun ja huolenpitoon. Lapsen on saatava vapaasti ilmaista mielipiteensä.”

Lapset eivät siis ole aikuisten mielipiteiden ilmaisua varten. Ja kääntäen: lapsen kaltaiseksi tuleville on taivasten valtakunta varattuna. Näin olen kuullut.

…………………………………

Ekstralinkissä Pariisin vuodentakainen terrori-isku sekä ”Loukkaavat ja epämiellyttävät mielipiteet”.

………………………………..

Kaipaat kiihkeästi jotain mikä ratkaisisi kaiken

Kiireiden keskellä kierrätän pääsiäisen tekstin kolmen vuoden takaa. Itse asia ei ole parissa tuhannessa vuodessa miksikään muuttunut: armon ja tuomion välistä kasvaa kolmas tie.

Pitkäperjantaina runon idea lähtee kahdesta sanasta. KYLLÄ ja EI. Ne ovat kahlitsevia ilmaisuja. Aivan kuin taannoisessa tietokilpailussa: ”Haluatko lukita lopullisen vastauksen?”

Pääsiäisen viesti on kuolemassa ja elämässä. Jeesuksen väitetään kumonneen kaksi edellä mainittua sanaa. Käsityksemme mukaan voi olla vain elossa tai kuollut. Jälkimmäisestä lääkäri kirjoittaa todistuksen. Jeesukselle oli annettu kolmas vaihtoehto ja hän nousi kuolleista.

Tarinan todenperäisyyteen en ota kantaa. Kompetenssi ei riitä. Käsitykseni on, että kaikki uskonnot ristiriitaisuudessaan ovat lopulta yhtä. Niitä yhdistää sama kuin lottovoiton odotusta. Keskitetään toiveet johonkin, joka ratkaisisi kerrasta kaiken. Tärkeintä on toivo. Ne, jotka satsaavat mammonan sijasta taivasosuuteen, kutsuvat samaa asiaa sanalla armo.

Kuvien symboliikka liittyy päivän runoon. Ensimmäisen on maalannut Michelangelo Merisi, alias Caravaggio. (1571-1610) Kuka voisikaan kuvata ylösnousseen ilmestyksen paremmin kuin barokin ristiriitainen nero. Loistava miekkailija, joka pikaistuksissaan tappoi ja haavoitti muita ja oli jatkuvasti etsintäkuulutettuna. Garavaggion maalauksia kannattaa tutkia enemmänkin. Niistä on riisuttu turha rekvisiitta. Jäljelle jää vain draaman tihentymä ja asian ydin.

Maitokivi -teoksen olen kuvannut livenä Kiasmassa. Tekijä Wolfgang Laib. Siinäkin on kysymys epäilystä. Pinta on maitoa, eikä sitä voi erottaa marmorista. Tekisi mieli koskettaa.

Pääsiäisrunon ydin on uskossa ja odotuksessa. Jyrkkien vastakohtien hylkäämisessä ja varmuudessa, että toivoa on. Runon nimi on latinaa ja merkitsee rakkautta. (Julkaistu kokoelmassa Musta runokirja, Like 2000.)

C A R I T A S

Kaipaat kiihkeästi jotain mikä ratkaisisi kaiken,

kuin taikurin sauvan liike silinterihatun yllä.

Yön tunnit hakkaat tyynyllä unen naulaa,

tuska lisää terävyyttä ja alat nähdä syvemmälle.

Et usko ettei maito ole marmoria,

ennen kuin työnnät sormesi siihen.

Niin kuin Tuomas, joka halusi tunnustella

haavaa ja naulan jälkiä Mestarinsa käsissä.

Asetta älä käytä, edes sanoja.

Ne ovat sotkuinen verkko syvyyksien yllä. Vesi

ei saa miekasta avointa haavaa

ja jos odotat, armon ja tuomion välistä

kasvaa kolmas tie.

………………………………………………

Ekstralinkkissä espanjalaisten pääsiäinen: ”Tarvitsetko kompassiksi sydämeni?”

………………………………………………

Salliiko Islam naisten väkivaltaisen kohtelun – Kansainvälinen naistenpäivä 8.3.2015

Aioin kirjoittaa saamelaisesta runoilijasta, joka on Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaana. Tai puolalaisesta Tadeusz Konwickista, joka kuvaa hyytävästi tilaa tämän päivän Venäjällä jo vuonna 1983 julkaistussa romaanissaan Pieni ilmestyskirja. (Terveiset vaan lapsilleni, jotka väittävät isän postauksia pitkäpiimäisiksi)

Nyt on tehtävä nopsempi valinta kahdesta syystä. Ensimmäinen löytyy otsikosta. Toinen kiireestä, joka johtuu työkoneen hajoamisesta. Uusi tietokone on jo pelissä, mutta teettää töitä uusien ohjelmistojen ja vanhojen tiedostojen pelastamisen kanssa.

Ajankohtainen ja nopea tekstivalinta löytyy kaksi vuotta sitten julkaistusta kokoelmastani Babel. Kirjan 365 tekstiä luovat rihmaston, josta löytyy kaikki universumin alkuhetkistä tämän päivän kysymyksiin. Naistenpäivän ydinasioita käsitellään proosarunossa nro 341.

Public domain, Wikimedia Commons.l

”Niqab – Naamio, on noussut Afganistanin televisiossa ennennäkemättömään suosioon. Naiset esiintyvät muovinaamio kasvoilla, toinen puoli on sininen, toinen viattomuutta ja hyvyyttä symboloiva valkoinen. Sininen burkan väri viittaa vankilaan jossa he elävät. Ensimmäinen ohjelmaan osallistuja oli paennut pahoinpitelevää ja raiskaavaa aviomiestä, joka oli polttanut pariskunnan pienen lapsen kuoliaaksi. Toinen tyttö oli kuudesluokkalainen, kun hänen veljensä tappoi naapurin pojan. Tyttö naitettiin surmatun veljelle hyvitykseksi ja häntä kohdeltiin kuin eläintä. Saatuaan lapsen tyttö pakeni Kabulin turvakotiin. TV-ohjelmassa on tilaisuus tehdä selväksi, ettei Islam salli naisten väkivaltaista kohtelua.

Oman mytologiamme sisällä nukkuu lohikäärme, tultasyöksevä ja suomuinen myytti, nahkasiipinen lisko, joka vartioi luolansa suulla aarretta ja ryöstettyä neitoa. Me syötämme sille miehet miekkoineen ja hevoset satuloineen, hiomme keihästä ja kirvestä, hamuamme kiveä käteen.”

……………………………………………….

Ekstralinkkki vuoden takaa: ”Ei kidutusta ei tuomioita ei teloituksia”.

……………………………………………….

Terrorismitrilogian päätösruno + ekstralinkistä saat suudelman

Päivän teksti täydentää kaksi edellistä juttua ja päättää terrorismiaiheet tältä erää. Kolmen päivän postaukset voisi julkaisujärjestyksessään lukea myös imperfektinä, preesensinä ja futuurina.

Pyhä Franciscus tapaa sulttaani Malek el-Kamilin Egyptissä 1219.
Pyhä Franciscus tapaa sulttaani Malek el-Kamilin Egyptissä 1219.

Poimin runon Babelista, kaksi vuotta sitten julkaistusta 365 tekstin kokoelmastani, joka päivittää universumin tilanteen sitten vanhan testamentin aikojen. Maailmankaikkeudesta ei löydy kysymystä, jota kirja ei käsittelisi. Näin teksti numero 254:

Sattuma on tapahtuma, joka kohdataan vahingossa ja 

odottamatta. Vastoin sitä mitä on ajateltu ja päätetty.

Niin kuin Franciscus Assisilainen,

joka kahdeksansadan vuoden kuluttua kuolemastaan ilmestyy

seuraamaan vahdinvaihtoa parlamenttitalon aukiolle.

Siksi sallimme hänen sanoa vielä jotain tähdellistä:

”Älkää ottako matkalle mukaanne mitään – ei sauvaa, ei laukkua,

ei leipää eikä rahaa. Älkää ottako toista paitaakaan.

Älkää pitäkö omaa tietänne ainoana tienä Jumalan luo.”

……………………………………………

Franciscus Assisilainen, (1181-1226) fransiskaaniveljeskunnan perustaja, jonka paavi Gregorius IX julisti pyhimykseksi 1228. Nykyinen 266. paavi Franciscus (Jorge Mario Bergoglio) on ottanut hengellisen nimensä hänen mukaansa.

……………………………………………

Blogin ekstralinkkistä saat suudelman.

……………………………………………

Monikulttuurisuudesta islamofobiaan – ja toisinpäin

Varsin ajankohtaisesta syystä blogi kierrättää jutun neljän vuoden takaa. Ydinkysymys on edelleen: onko monikulttuurisuus väärä utopia? Tuhat vuotta sitten se oli mahdollista Euroopan Andalusiassa.

Savukeidas kustannus on julkaissut Ville Hytösen toimittaman kirjoituskokoelman Mitä Jussi Halla-Aho tarkoittaa? 229-sivuinen kirja sisältää useamman kirjoittajan mielipiteen Halla-Ahon yhden asian politiikasta: hän on maahanmuuton vastustaja.

En ole lukenut kirjaa vielä. En siis puutu siihen millään tavoin. Pointtini on Aamulehden kritiikki, jossa kirja esiteltiin 1.9.2010. Siihen on nostettu kahden kirjoittajan sitaatit. Yhteydestään irrotettuna ne saattavat antaa turhan kärjistetyn kuvan. Voivat olla provosointiakin, mutta mielipide niiden takana on. J.Sakari Hankamäen mielestä ”monikulttuurisuus on väärä utopia.” Timo Hännikäinen ilmoittaa: ”Olen islamofobi.”

 

Kuva: Royalty Free

Ihmisellä on taipumus ajatella ensisijaisesti nykyhetkeä tai oman kokoemuksensa mittaista aikaa. MUTTA TEHDÄÄN NÄIN: muutetaan vähän katselukulmaa ja valitaan laajempi ajallinen perspektiivi. Vaikkapa vain 1000 vuotta. Onko monikulttuurisuus väärä utopia?

Onko ihmisen elo ollut aina yhtä uskontojen ja aatteiden ristiriitaa. Pitääkö muistella Pax Romanan aikoja, että ”sivistyneen” Euroopan historiasta löytyisi pidempi seesteinen jakso. Millä tuo kolmensadan vuoden ”rauha” saavutettiin? Väkivallalla tietenkin. Jotta valtakunnassa kaikki olisi hyvin, provinssien rajoilla käytiin jatkuvia kahakoita. ”Jos haluat rauhaa, hanki sotaa”, oli Rooman keisarien hallintomalli.

Antiikin aika on eurooppalaisen kulttuurin perusta. Sitä seurasi pimeä keskiaika. Vasta renessanssi löysi antiikin ihanteet ja yksilölliset nerot uudelleen. Näin meille on opetettu. Vasta viime vuosina keskiajan merkitystä eurooppalaisessa kehityksessä on alettu ymmärtää paremmin.

Keskiaika Euroopassa oli otaksuttua luovempaa aikaa, jonka ilmapiiriin arabialainen ja juutalainen kulttuuri antoivat merkittävän lisän. Andalusian alueella kolme uskontoa, islam, juutalaisuus ja kristinusko elivät sopusoinnussa keskenään. Samoin kirjalliset traditiot vaikuttivat toisiinsa vuosisatojen ajan.

Runoja kirjoitettiin arabiaksi 700-luvulta 1400-luvulle. Juutalaiset kirjailijat käyttivät espanjaa, hepreaa ja arabiaa rinnakkain. Kristityt kirjoittivat latinaksi ja espanjaksi sekä muilla niemimaan kansankielillä. Kulttuurit, kielet ja traditiot vaikuttivat hedelmällisesti toisiinsa.

Kristittyjen luoma kirjallisuus sai voimaa arabian ja antiikin kulttuurista. Muslimirunoilijat saattoivat uskonnon rajoista riippumatta ylistää viinin ja rakkauden iloja. Andalusia -lähteeni on Basam Booksin 1999 julkaisema antologia Runoja Andalusiasta. Jaakko Hämeen-Anttila on kirjoittanut siihen muutaman sivun mittaiset, mielenkiintoiset jälkisanat.

Shemuel ha-Nagid kirjoitti Andalusiassa hepreankielisiä runoja, joissa on kaikuja myös vanhan testamentin kielikuvastosta. Hän kuoli vuonna 1056. Välillä valo pilkahtaa, mutta onko tuhannessa vuodessa mikään muuttunut? Tuskinpa. Se ei silti estä runoilijaa ymmärtämästä maailman menoa ja pitkää perspektiiviä:

”Johdin joukot yöksi kaupunkiin, / johon muinaiset päälliköt toivat tuhon. / Lepäsimme paikan suojissa, / allamme vanhat valtiaat.

Mieleni mietti: / Missä ovat ennen eläneet joukot ja kansat? / Missä rakentajat, hävittäjät, hallitsijat, / osattomat, orjat ja herrat? / Missä siittäjät, lapsettomat, isät, / pojat ja surevat sulhaset?

Kansat syntyivät toistensa perään, / päivät kuluivat vuosiksi. / Maanpäälliset majat / vaihtuivat sijaksi mullan alla: / palatseista tuli hautoja, / ihanista pihoista tomua.

Jos hautojen väki nostaa päänsä, astuu esiin, / he riistävät henkemme ja rikkautemme. / Tämä on totuus, sieluni: / huomenna joukkomme on heidänlaisensa!”

Tarvitsetteko kompassiksi sydämeni?

Espanjassa vietetään parhaillaan Semana Santaa, pyhää viikkoa. Maan 44 miljoonasta asukkaasta yli 90 prosenttia on katolisia. Samaa kristittyjen porukkaa meidän kanssa, vaikka muutama M. Lutherin esiin nostama pikkuseikka on hiertänyt kirkkojen välejä viisisataa vuotta.

No, usko on suhteellista, maallistuneessa Espanjassa alkaa olla pulaa papeista ja pyhäkoulun opettajista. Tasa-arvo on meitä paremmissa kantimissa, samaa sukupuolta olevien avioliitto on ollut laillista vuodesta 2005. Katolista kirkkoa asia närästää yhä.

Santa Semana on kuitenkin iso, kaikkia yhdistävä juttu. Meidän joulu. Täällä Jeesuksen syntymä on vähäisempi tapahtuma kuin kuolema ja ylösnousemus. Kristuksia ja nimikkopyhimyksiä kanniskellaan joka kaupungissa ja kylässä koko viikon, musiikki pelaa ja rummut kumajaa.

Kuvat napsin keskiviikkoiltana. Perjantairunoksi ehdin luvata Erzébet Tóthin tekstin Kotiinpaluu. Riveillä on ajankohtaisia yhtymäkohtia, säkeissä mainitaan pääsiäinen ja tuleva toukokuu. Keskeislyyrinen runo on otteeltaan ”perinteistä modernismia”, mutta jokaisella lukukerralla uutta avaava ja tyhjentymätön. Unkarilainen Tóth on alkanut kiinnostaa minua runoilijana yhä enemmän. Palaan aiheeseen aikanaan.

Teksti on julkaistu antologiassa Valolieriön alla. Olen maininnut täällä Hannu Launosen ja Béla Jávorzkin toimittamasta kokoelmasta aiemminkin. Suomennos kelpaa minulle, alkukieltä taitamattomalle, mutta olisi mielenkiinoista keskustella kääntäjien kanssa muutamista sanavalinnoista. Runo on hieno ja reissussa kopiona mukana. Mitään turhaa ei kanneta, vain se mitä reppuun mahtuu.

Uudet rakkaudet eivät enää ulotu veräjään saakka,

mutta minä istun tässä huoneessa

itse takomani ristin alla, ihanassa anarkiassa,

kuvitellut kasvoni hallitsevat vielä täällä,

rauhoittavat, sijaavat vuoteen, panevat minut levolle, anelevat:

lepää pois kultasunnuntain riekaleet,

ne ammuskelevat minua linnuillaan,

lennättävät minut keinussa pääsiäispensaiden ylle,

ne lupaavat sateita, niin että minä eläisin,

ne lupaavat minulle Äitini kynnyksen, niin että voisin

katsella puita kukoistuksesta riisuutumiseen,

saattaakseni marmoripöydät häpeään

minä palautan ruusun terälehdillä täytetyt ohukaiset

ja syön lounasta polviltani niin kuin leikkuumiehet,

ja jos tähdet ikävystyvät

selkärangattomassa autiomaan hiljaisuudessa

niin kuin lihavan kenraalin kunniamerkit

ja valkoisten keppien kärsivällisyys, varovaisuus kysyy:

miksi pitäisi nähdä?

minä kokoan murskatut timantit,

ja vaikka käteni ovat heikentyneet paperiröntgenissä,

minä piirrän mustilla luilla itseni

vaihdettavissa olevien elämäkertojen sijaan,

tiedän, että täytyy kasvaa salaa, sillä talvi ja kesä ovat kavalia,

sillä murhaaja kylpee ensin hiuksissamme,

petkuttaa meiltä ensin toukokuun tuoksut,

mutta minulla ei ole toista peitettä, vain silmäripsieni suoja,

hillitsen siis töminää

ja kuolleen runoilijan tapaan kysyn teiltä kaikessa rauhassa:

tarvitsetteko kompassiksi sydämeni?

Ymmärryksen avaimet

Vielä yksi mahtipontinen päivitys ja kirjallisuuden ylistys. Sitten siirrytään arkisiin aiheisiin ja muihin maisemiin. Loppuviikosta minusta ja vaimosta tulee viemäriremonttipakolaisia. Pari päivää Hesassa, siitä Malagaan ja Fuengirolaan liki kuukaudeksi.

Lainasin viikon takaiseen juttuuni kappaleen palkintopuheesta, jonka Mario Vargas Llosa piti Nobel-juhlassa 2010. Menköön vielä muutama rivi lisää. Tekstin aihe on yhtä ikuinen kuin maailman parantumaton tauti. Mutta yrittänyttä ei laiteta – mikä merkitsee, että aina kannattaa yrittää, mahdotontakin.

”Ilman kirjallisuutta emme tiedostaisi, miten tärkeä vapaus on, emmekä tajuaisi niin hyvin, millaiseksi helvetiksi elämä muuttuu kun joku tyranni, ideologia tai uskonto tallaa sen jalkoihinsa.

Kauneudesta ja onnesta unelmoinnin lisäksi kirjallisuus varoittaa meitä kaikkinaisesta sorrosta. Kaikki ihmisten elämää kehdosta hautaan vahtivat hallinnot pelkäävät kirjallisuutta niin, että keksivät menetelmiä, joilla sensuroivat ja vartioivat riippumattomia kirjailijoita.

Hyvä kirjallisuus toimii siltana erilaisten ihmisten välillä niin että me voimme nauttia, kärsiä tai yllättyä. Se yhdistää meidät kielistä, uskomuksista, tavoista tai ennakkoluuloista riippumatta.

Kun suuri valas hautaa kapteeni Ahabin mereen, sydän sykähtää yhtä lailla Tokiossa, Limassa ja Timbuktussa. Kun Emma Bovary nielee arsenikin, Anna Karenina heittäytyy junan alle ja Julien Sorel nousee hirttolavalle, kun Etelässä tohtori Juan Dahlmann poistuu pampan kapakasta ja kuolee tappajan veitsen iskusta tai kun tajuamme, että Pedro Páramon Comalan kylän kaikki asukkaat ovat kuolleita, lukija vapisee yhtä lailla, palvoo hän sitten Bubbhaa, Kongfutsea, Kristusta, Allahia tai on agnostikko.

Kirjallisuus luo veljeyttä erilaisten ihmisten välille ja ylittää miesten, naisten, tietämättömyyden, ideologioitten, uskontojen, kielten ja tyhmyyden rajat.

………………………………………….

Valopilkku tuhannen vuoden takaa, eli päivän aihetta sivuava postaus syyskuulta 2010. (linkki)