Toivon ja tuhon profeetat 2010

Kun journalismin tai julkisuuden valokiila suunnataan yhteen kohteeseen kerrallaan, muu ympärillä jää pimentoon. Maailmankuvastamme tulee helposti yksisilmäinen ja stereotypioiden vääristämä. Julkkisten sekoilujen seuraaminen saattaa saada suuremmat mittasuhteet kuin kokonaisen kansanmurhan tuijottaminen telkasta.

Suomen Kuvalehti/Binsar Bakkara/AP/Lehtikuva 2006

Tekstini aloitus on kliseinen, mutta paranee, kun pääsen siteeraamaan muita. Kuva musliminaisen julkisesta rankaisemisesta on provosoiva, mutta liittyy osaltaan jutun loppuun ja pieniin tekoihin, joilla on iso merkitys naisten aseman parantamisessa.

Viime sunnuntaina Hesari julkaisi kirjailija ja ohjaaja Alexis Kourosin sivun mittaisen jutun tulevaisuuden visioista otsikolla ”Ihmiskunnan pitää aikuistua”. Iranilaissyntyinen Kouros on koulutukseltaan lääkäri ja hänen tekstinsä oli sekoitus biologiaa, genetiikkaa ja humanismia. Harmi, että juttu on jälkikäteen löydettävissä vain Hesarin maksullisessa digilehdessä. Toivoa sopii, että se nostetaan vapaasti luettavaksi.

Kourosin ydinajatus on siinä miten mielen voima, ihmisen aivojen mahdollisuudet ja kyvyt tulevat yllättämään meidät.  ”Jos ihminen pystyy horjuttamaan elämän tasapainoa, hän pystyy sen myös korjaamaan”, hän kirjoittaa. Hän väittää, että luonnonvalintaan perustuva geneettinen evoluutio on loppusuoralla ja tulevaisuudessa ”televisio ja internet ovat kenties merkittävimpiä evoluution väyliä”.

Kirjailijan mielestä globalisoituminen ja kulttuurien yhtenäistyminen ovat väistämättömiä. ”Väkivalta konfliktien ratkaisukeinona jää pidemmällä aikavälillä historiaan. Vietnamin, Irakin ja Afganistanin sodat ovat vahvistaneet käsitystä, että muiden kansojen, alueiden tai maiden valloittaminen väkivalloin ei ole mahdollista. On voitettava sydämet ja mielet.”

Pintaa raapaisevan juttuni lopuksi jouluksi saamani sähköpostiruno. Se on Khalida Frughin kirjoittama ja toisen afgaaninaisen suomentama. Tiedustellessani tekstin taustaa, Kritiikkiportin toimitussihteeri Päivi Nikkilä vastasi:  ”Ostimme muutamia runokirjoja Kabulin yliopiston kirjakaupasta lokakuussa 2009, ja toimme ne Suomeen. Matka oli osa Naistoimittajat ry:n afganistanilaisten naistoimittajien koulutushanketta, jota koordinoin toisena työnäni. Se on meidän siviilihankepanos naisten aseman kohentamiseksi maassa, jossa naisilla voisi olla vahva rauhanrakentajan rooli.”

ME OLEMME KIRJASTO

Kun olemme valmiita, syksy saapuu, pimenee, tulee yö. Ylitettyämme tiet, pihat ja kynnykset, askelten alla on elämän käytävä.

Emme ole vielä tiemme päässä, mutta aikamme valuu yli kuin lasista vesi. Se mitä olemme, olemme yhdessä, Kärsimys, aina surullinen, saapuu.

Me olemme kirjat kuulussa itämaisessa kirjastossa, valomme loistaa ympäri maailman, mutta tänään kirjamme palavat, ulkomaiden sotaretki on alkanut.

Runo ei kenties ole maailmankirjallisuutta ja sen ajatuskin saattaisi alkukielellä ymmärettynä terävöityä. Silti perusviesti on edelleen muuttumaton: Sanalla voi muuttaa maailman, eikä ”Tiedon valo” ole vieläkään kuolleeksi hiutunut klisee.

3 Replies to “Toivon ja tuhon profeetat 2010”

  1. Uutisia ym. lukiessa Kourosin ajatus väkivallan väistymisestä tuntuu utopistiselta, mutta haluan kyllä uskoa hänen väitteeseensä “Jos ihminen pystyy horjuttamaan elämän tasapainoa, hän pystyy sen myös korjaamaan”.

    Kiitos runosta. Se on oivallinen esimerkki siitä, ettei runon tarvitse olla ”suuri” tai maailmankirjallisuuden tasoa ollakseen koskettava ja puhutteleva.

  2. Kourosin ajatus ihmisen kaikkivoipaisuudesta on lohduttava, tottakin? Jos ajattelen ”elämän tasapainon horjuttamista” ympäristöasiana, tuntuu että tuhoaminen on niin helppoa. Oikeastaan sen eteen ei aina tarvitse tehdä yhtään mitään. Korjaaminen sensijaan on vaikeaa. Vaikka tieto on olemassa, sen muuttaminen teoiksi on työlästä.
    Aikuistumista tosiaan tarvittais, siihen suuntaan pitäisi seuraavaakin sukupolvea yrittää ohjailla.

  3. Hello, pitääpä vielä ottaa pari lainausta mainitsemastani Kourosin jutusta. Hän sanoo, että ”ihmiskunnan todellinen historia on vasta alkamassa”. Me olemme niin nykyhetkessä ja mennessä kiinni, että sitä on vaikea ajatella. Henry Harpending kollegoineen Utahin yliopistosta on osoittanut, että viimeksi kuluneiden 10 000 vuoden jaksona ihminen on geneettisesti kehittynyt lajina sata kertaa nopeammin kuin tätä ajanjaksoa edeltävänä aikana.

    ”Katsomme liikaa taakse, vaikka vastaukset ovat tulevaisuudessa”, Kouros kirjoittaa. Kaikki merkittävimmät löydökset ja keksinnöt ovat vasta edessäpäin. Samoin on ihmisen mentaalisen ja humaanin kehityksen laita. Eihän siitä kovin kauan ole kun ”noitia” poltettiin roviolla. Hyvinvointi lopettaa sodat. Tuntuisi kovin vaikealta ajatella, että meillä syttyisi sisällissota. Oma isoisäni on kyllä ollut ase kädessä ja osallisena tappamiseen.

    Lainaan vielä hesarin juttua: ”Ongelma on enemmänkin takapajuisessa lähestymisessä, joka näkee väkivallan ensisijaisena ongelmanratkaisuna, vaikka kaikki muut vaihtoehdot olisivat edullisempia ja järkevämpiä. Tämän päivän resurssisotia tullaan pitämään yhtä naurettavina kuin me pidämme entisaikojen suola- ja pippurisotia.”

    Niin… kaikki minkä osaamme kuvitella, toteutuu. Ja paljon enemmän. Tämän päivän maailma olisi mahdoton kuvitella sadan vuoden takaiselle ihmiselle. Niin lyhyt aika, laajemmasta perspektiivistä vain silmänräpäyksen sadasosa. Sinä päivänä, kun meikäläiselle noutaja tulee, suurin ketutuksen aihe on se, etten pääse näkemään mitä kaikkea ihmeellistä tulevaisuus tuo.
    ”Aikakone”… pikkujuttu varmaan joskus, mutta kokematta jää. Vaikka eihän sitä koskaan tiedä : )

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

VASTAA LASKUTOIMITUKSEEN KOMMENTOIDAKSESI!