Juha Siro | Mitä tapahtuu todella | Kirjallisuus- ja kulttuuriblogi

Mestarin sana

Parin jutun takaisessa postauksessani puhuin rutiinien suomasta turvan tunteesta. Lauantai-aamuisin olisi tähdellisimpiäkin toimia, mutta on nautittavaa lojua sängyssä päivän lehtien kanssa.

Tampereen ev.lut. seurakunnan paimenet saavat vuorollaan lauantain Aamulehteen tuhannen taalan paikan. Jutun otsikkona on SANA. Tuhannenviidensadan merkin mahdollisuus tarjota lukijoille lohtua, toivoa, tietoa, armoa ja iloa.

Kuva Budapestin Terrorismin museosta.

Aloitan lukemisen usein, vain lopettaakseni parin kappaleen jälkeen. Tässä päivässä elävän sanan sijaan ne tarjoavat tuhannesti toistettuja kliseitä, saippuapallon liukkaita ajatuksia ja raamatun sitaatteja, joiden yleispätevyyteen sopii haudata konkreettisten kysymysten ongelmat.

Silloin, kun näin ei tapahdu, sopii antaa palautetta ja pistää kiitokset. Joskus olen lähettänyt ne henkilökohtaisesti. Nyt pistetään kaikkien tietoon. Erosin kirkosta aikanaan. Heinimäen Jaakko, pappi ja kirjailija, on toivottanut tervetulleeksi takaisin. Se pistää jo funtsimaan.

Viime sunnuntai oli Vainojen uhrien muistopäivä. Aamulehden lauantaikolumnissaan 26.1. Reijo Ylimys ei pelkää. Hän uskaltaa ottaa kantaa sellaisen etiikan puolesta, jonka uskon kirkon tehtäväksi. Hyvää kieltä ja kirkas ajatus. Ei oletettavaa vastausta ja valmiita sitaatteja vaan kysymys, jota sopii punnita. Olkaa hyvä, tässä koko juttu:

Menkää ja tutkikaa

Huomenna on vainojen uhrien muistopäivä. Tärkeä päivä, jokainen päivä kun näyttää olevan vainojen päivä. Kaukana ja lähellä.

Meidän aikamme, ihmiskunnan ajoista kirjaviisain ja vaurain, on synnyttänyt miljoonien ihmisten kodittoman joukon. Se vaeltaa nälän, köyhyyden, vainon tai sodan vuoksi kuin outo lauma maasta ja mantereelta toiselle. Tämän joukon eteen nostetaan  käsi, kiväärin piippu, ympärille muuri, piikkilankaeste. Me sanomme heille: menkää kotiinne. Ja hyvin tiedämme, ettei sitä kotia ole missään.

Yhtä lailla rauhanomaisimmissa korkean elintason maissa on moni koditon, turvaton, osaton, vieras ja muukalainen.

Muistakaamme, kenen kuva on ihmisessä. Rahassa on keisarin.

Pelosta teemme niin paljon, ja niin paljon hyvää jätämme peloissamme tekemättä. Luulisi meillä kristityillä olevan sydän nähdä ja perustavaa syytä puuttua kaikkeen vainoon.

Tiedämme, että Vapahtajamme joutui henkensä säilyttääkseen viettämään elämänsä ensi vuodet pakolaislapsena vieraalla maalla. Valtansa menettämisen pelossa silloinen hallitsija värjäytti miekat. Nyt sama käy siistinä sisätyönä budjettipunakynällä. Ja aina kolmanteen ja neljänteen polveen, vaikutuksiltaan kertautuneena, ulottuvat nämä raakuudet. Pelko lienee maailmaa eniten ohjaava tunne ja voima, ja jalostaa omantunnon ongelmajätteeksi.

Ihmispolttoainetta, Jumalan kuvalla käy vapaan markkinatalouden kone. Ja se ei käy. Älä pelkää.

Mitä tämä tarkoittaa: Armahtavaisuutta minä tahdon, on Mestarin sana.

………………………………………………………………..

Tämmöistäkin mietin: seurakunnan informaatio ja ihmisten mieltä vaivaavat kysymykset voisivat kulkea kahteen suuntaan. Vaikkapa niin, että esimerkin tapaisten juttujen lopussa olisi yhteystieto. Kirjoittajan status ja tehtävä on useimmiten muidenkin juttujen ohessa. Sähköposti tai linkki mielipideforumille olisi jo ihan tätä päivää.

…………………………………………………………………

Kuva Budapestin Terrorismin museosta.


Kommentit

Kirjoita kommentti

Copyright © 2014 Juha Siro | Mitä tapahtuu todella | Kirjallisuus- ja kulttuuriblogi