”Olen koko elämäni ajan rakastanut mielettömästi”

Suomen Kirjailijaliitto jakoi viikonvaihteessa tunnustuspalkintonsa. Kaunokirjallisesta elämäntyöstä se ojennettiin Risto Ahdille. Merkittävästä elämäntyöstä lasten- ja nuortenkirjallisuuden parissa palkittiin Hannele Huovi.

Nostan päivän juttuun muutaman huomion Ahdin runoudesta. Esikoisteoksensa Talvi on harha, hän julkaisi 1967. Tänään Ahti on taiteilijaprofessori, joka on kääntänyt Runebergiä Suomen kielelle, toiminut kriitikkona ja opettanut runon kirjoittamista. Hän on julkaissut yli 30 teosta: runoja, proosaa ja esseitä.

Kirjailijan tuotanto on ollut harvinaisen määrätietoinen. Ahti on tinkimätön filosofi ja julistaja, järjen, tunteiden ja moraalisten valintojen kyseenalaistaja. Poimin alkuun muutamia huomioita kritiikistä, jonka tein Aamulehteen Ahdin julkaistua kokoelmansa Oikkuja ja totuuksia. Runoja ja huomautuksia. (wsoy 2005)

Totuus on jo kokoelman nimessä. Odotan imperatiivien runoutta, huutomerkkejä ja &-merkkejä. Maailmaa, jossa itseä ympäröivät asiat nähdään totuudellisiksi kiteytyneinä maksiimeina. Uskon löytäväni myös helmiä ja iloisia harhaoppeja, säkeitä, jotka nyrjäyttävät luutuneen ajattelun sijoiltaan.

Ahti kirjoittaa: ”Opettajani sanoi ettei hän pelkää kuolemaa. /Ajattelin, että ryntään hänen kimppuunsa veitsi kourassa / niin sittenpä nähdään. Ryntäsinkin kuin Viertolan sonni. / Mutta kun pääsin hänen lähelleen, tempasin hänet syliini. / Olin ihmeissäni. / Pitkään aikaan en pelännyt itseäni, en elämää, en kuolemaa, en mitään.”

Mitä me totuudesta tiedämme?

Risto Ahdin runous on aina ollut tulisen järjen ja tunteen liitto. Juuri tässä järjestyksessä. Järki ja viisaus voivat olla mitä syvintä tunnetta, vaikka meitä tiukasti opetetaan pitämään ne erillään.

Kun runolliset ja rationaaliset oivallukset ruokkivat toisiaan, syntyy Ahdille tyypillisiä säkeitä. Totuuden etsintä ja ironia on saanut monessa aiemmassa kokoelmassa tilaa. Yhä enemmän näkemyksiä kyseenalaistetaan paradokseilla ja huumorilla. Kun matto vedetään näennäisten ideoitten alta, syntyy hedelmällisiä ristiriitoja:

”Totuus on kovaksikeitetty kananmuna, jota me haudomme. / Totuus kuivuu meissä. Totuus on kevyt soitin, / kurpitsa, jossa kuivat siemenet helisevät.”

Tunneäly on jo kiteytynyt kliseiseksi muoti-ilmaukseksi. Ahdin runoudesta oivalluksen olisi voinut löytää  ennen koko sanan keksimistä. Tai… mistä sen tietää, ehkä niin on käynytkin.

Runoilijan ehdottomuus

Kerro kenen kanssa seurustelet, niin minä kerron sinulle millainen olet. Risto Ahti kirjoittaa kirjassaan William Blake & Vimmainen Genius: ”Blake on minulle filosofirunoilija. Käsitin heti, että hänen työnsä kanssa kamppailen henkisestä elämästä ja kuolemasta.”

Ahti on yhtä ehdoton kuin Blake. Runoilijan työnä ei ole maailman kuvailu tai sen selittäminen. Ainoa mahdollisuus on luoda kokonaan uusi todellisuus. Mahdoton vaatimus, mutta runoilijan kannattaa yrittää vain mahdotonta. Itsestäänselvyydet voi jättää muille.

Ajatustensa kiteyttäjänä ja julistajana Ahti on filosofien sukua. Hän on kirjoittanut: ”Tämän haluan sanoa kovasti ääneen: Älyllinen intohimo vaatii pitkäjänteisyyttä, jota ympäröivä yhteiskunta ei mitenkään voi (välittömästi) palkita! Muutama ymmärtäjä tarvitaan. Enempää ei voi eikä saa olla.”

Kehotan lukemaan edelliset rivit uudelleen. Niihin kiteytyy Ahdin anarkistisen maailmankäsityksen ydin. Kun kaikki kyseenalaistetaan, ymmärtäjiä löytyy vähän. Kun runoilija on avantgardistinen toisinajattelija, maailman muutos seuraa perässä.

Älä usko, kysy yhä uudelleen

Ahdin runous tuntuu jatkuvasti kysyvän: miten ihminen tähän maailmaan mahtuu? Uusia ovia ja ikkunoita on avattava koko ajan. Kaikki vanhat opit on kyseenalaistettava. ”Miten täällä voi avata korvansa ja miten ne on avattava, / että ne kuulisivat lihan kivun ja sydämen ikävän läpi / elämän ilon ja riemun kirkunan?”

”Kuitenkin minun on sanottava, että olen koko elämäni ajan rakastanut mielettömästi”, hän kirjoittaa. Mielettömästi! Se merkitsee ilman mieltä – ilman ehtoja. Ilmaisun suunnattomuuteen mahtuu kaikki. Siihen tarvitaan vain runoilija, joka avaa lukijan silmät. Ei kaikkitietävän tavoin, vaan muita, ja ennen kaikkea itseä kunnioittaen: ”Ensin opin sen, minkä kaikki tietävät. / Sitten opin sen, minkä harvat tietävät. / Sitten opin sen, minkä tiesin ensin, sen, minkä vain minä yksin tiedän.”

Viime aikoina Ahti on tehnyt esseitä ja käännöstöitä. Esseeromaani Neron omaelämäkerta julkaistiin 2010. Lopuksi Ahdin tiukka nelisäe kokoelmasta Ei kukaan (wsoy 2007). Sopinee näin vaalien alla.

MIHIN VETOAT KUN KOKO AJAN VETOAT

Mihin vetoat, nauta? Siihenkö, että olet ayshire-karjaa?

Miksi tulet pyytelemään anteeksi? Ja kuka sinussa sinua anteeksipyytää?

Poliitikot, papit ja niiden laumat hallitsevat. Tämä on aasien akatemia.

Eikö sinun sisälläsi ole mitään ja ketään, joka olisi sinusta vastuussa?

Perjantairunossa tyttö saa nimen

Poikani perhe järjesti kastetilaisuuden tasan viikko sitten. Tuoreelle tulokkaalle annettiin nimi Aitolahden kirkossa. Tyttö sai alttarilla siunauksen seurakunnan paimenelta, vanhemmiltaan, kummeilta ja läsnä olevilta muilta lapsilta.

Saima Kerttu Amanda 20.7.2012.

Pastorin puheesta muistan vain yhden asian. Hän sanoi, että isovanhempien tärkein tehtävä on liittyä lastenlastensa elämään. Jakaa eteenpäin se, missä he ovat kokeneet onnistuneensa.

Kun näin tärkeään tilaisuuteen tilataan runo, reunaehdot on syytä miettiä tavallista tarkempaan: hippu elämän yli käyvää gloriaa, vastapainoksi muutama arkinen ilmaisu. Tekstin ymmärrettävyys ja tunteisiin vetoaminen ovat tässä tapauksessa hyveitä.

Kun runo on valmis, on hyvä tietää, että tähtäin on ollut kympissä, mutta säkeet on tarkoituksella ammuttu hivenen ohi. Sydämen asioissa sellainen saattaa antaa parhaan lopputuloksen.

……………………………………………………………………………………………..

Kun syntymä luo uuden universumin ja elämä

ottaa ihmisen muodon,

lapsi on valmis ja Jumalan kuvaksi tehty.

Meidän kaikkien elämää kannatteleva ihme,

taivaanvahvuuden läpäisevä timantti ja

maailmankaikkeuden keskipiste.

Kasteen hetkellä ihmeistä suurimmat ovat pienimpiä,

ristipisto kastemekon helmassa, siunaukset vahvistava sana,

tulevaisuuden lankakerä labyrintin portilla.

Tytölle annetaan nimi, joka liittää hänet seurakuntaan ja sukuun,

hänestä kasvaa meille kaikki kaikessa.

Tule sinä lapseksi taas niin näet: hyvä haltija häilähtää kehdon yllä

ja meillä on mahdollisuus toivoa

että elämä antaa Saima Kerttu Amandalle, rakastetulle

kaiken mikä hänen parhaakseen on.

Yhtä hyvin hatullisen linnunlaulua lumisateessa

kuin kokonaisen galaksin tai Linnunradan.

Katso kastettua, väistämättä tekee lapsi oman tiensä,

kasvaa sitä mukaa kun matka joutuu.

Hänen mukanaan saattavat vanhemmat

hakea vahvistusta sille, mihin lujimmin uskovat.

Nämä rivit kirjoittavat rukouksen heidän puolestaan,

välittävät sukupolvien siunauksen.

…………………………………………………………………………………………………..

Perjantairuno: Kylähullujen hommia ja vähän vakavampaa

Kun Hesan valtuusto äänesti Guggenheimin nurin, päätettiin polkaista pystyyn museo Euroopan sydämeen – Gukkenmain Welaatta. Museorakennus on suomalaista puuarkkitehtuuria. Käsitetaiteen keinoja hyödyntävä näyttely MAAILMANTAITEEN PÄIVITYS 2.012 avataan Tampereen Teiskossa 10.6.

Näyttelyn lisäksi Facebookiin kasvaa syksyyn saakka virtuaaligalleria, joka esittelee päivitettyjä maailmantaiteen mestariteoksia. Sivut löytyvät täältä.

Vincent van Gogh: Varikset viljapellon yllä (osa) 1890.

Kun funtsin taideteoksia sekä museoon että virtuaaligalleriaan, tuli ensimmäisenä mieleen van Goghin ”Varikset viljapellon yllä”. Vasta aivan äskettäin muistin, että olen kirjoittanut aiheesta myös runon. On siitä aikaakin, kaksitoista vuotta.

Toinenkin asia tekee tekstistä ajankohtaisen. Poikani ja hänen vaimonsa saivat tyttären torstaina, äidin syntymäpäivänä 7.6. klo 23.59. Valitsen siis tänään Perjantairunoksi Mustasta runokirjasta tekstin TAIVASOSUUS. Runon viimeinen rivi kirkastaa ajatuksen elämän ihmeeseen sopivaksi.

……………………………………………………….

Taivaan lyijyinen patalakki

on valahtanut metsän silmille. Vaikea nähdä ulos,

ellei sammuta sisältä valoa.

Varikset viljapellon yllä,

ja varikset, joita sänkipellon korret keihästävät.

Elämä on väärennös. Kuin taulu,

joka museon seinällä riittävän kauan riiputtuaan

muuttuu aidoksi.

Lasit kivenheiton päässä, lapsivedet.

Lapset, joiden sisällä äidit kasvavat.

………………………………………………………..

Naistenpäivä 8.3.2012

Äideille, lapsille

Afrikan sarvi – kaunis nimi

kuin Yksisarvinen, Merenneito tai Serafi

jotka luotuaan Jumala päätti jättää ne näkymättömiksi.

Afrikan sarvi on jäänyt vettä vaille ja kärsii

sen kaakkoiskulmaan on kasvanut

maailman suurin pakolaiskeskus:

”Iisha-tyttö syntyi akasiapuun alle

Kenian ja Somalian rajalla viime viikolla.

Kymmenientuhansien muiden tavoin

Iishan äiti oli kävellyt viikkojen matkan

kuivuuden koettelemasta Somaliasta kohti Keniaa.

Viimeisillään raskaana oleva äiti kantoi mukanaan

viittä lasta kohti Dadaabin pakolaisleiriä.

– Kävelimme 22 päivää pelkän veden voimalla.

Synnytyksen jälkeen en ole syönyt mitään.”

Mitähän ne siellä Guggenheimin säätiössä ajattelevat meistä suomalaisista?

Aluksi lämpenin Helsingin Guggenheim-hankkeelle. Tutustuttuani asiaan tarkemmin käänsin takkini. Kyse on epärealistisesta toiveajattelusta ja taloudellisesta hirttosilmukasta, joka syö kohtuuttomasti kulttuurin niukkoja resursseja.

Guggenheim, New York.

Guggenheim, kuva Royalty Free.

Guggenheimin taidekokoelma perustettiin 1937. Arkkitehti Frank Lloyd Wright suunnitteli sille oman museon New Yorkiin 1959. Nykyään Peggy Guggenheimin lahjoittamaa kokoelmaa hoitaa Solomon R. Guggenheimin säätiö osana museon toimintaa. Muualla maailmassa museon nimeä kantaa neljä kaupunkia: Abu Dhabi, Berliini, Bilbao ja Venetsia.

Brändillä on Euroopassa kova maine erityisesti Bilbaon museon ja Frank Gehryn Wau-arkkitehtuurin ansiosta. Lehdet kehuvat ilmiötä kilvan ja unohtavat säätiön toteuttamatta jääneet hankkeet.

Tiivistän Helsingin taidemuseohankkeen kritiikin kolmeen teesiin Alexander Stubbin tapaan. Haalin tueksi kovia nimiä, koska näin pieni piipittäjä tarvitsee niitä.

1. Leif Jacobsson toimi Taiteen keskustoimikunnan puheenjohtajana, mutta loikkasi 2012 alusta Svenska Kulturfondeniin. Näin hän sanoo tasan vuosi sitten:

“En halua Suomeen enää yhtään uutta taideinstituutiota. Esimerkiksi nykyiset kulttuuritilat pitäisi saada paremmin kaikkien – sekä instituutioiden että vapaiden ryhmien käyttöön. Nykytaiteessa hirveän suuri osa liikkuu instituution raamien ulkopuolella, moni haluaa tehdä taidetta mieluummin kaduilla, tai vaikkapa rautatieasemilla kuin instituutioissa.”

2. Silja Rantanen on kansainvälisen tason taiteilija ja Suomen Kuvataideakatemian professori. Guggenheimille jyrkkä EI ja sen tiukat perustelut löytyvät Ykkösen aamu-tv:stä. (linkki) Rantasen mukaan jo kahden miljoonan euron selvitys on tyhjä kupla ja tiedot alakoulutasoa.

3. Olen pitänyt kriitikko Otso Kantokorpea taidekentän kovan luokan asiantuntijana. Hän ei innostu hankkeesta: ”Jos museo toteutetaan nykyisen suunnitelman mukaan, se ei tuo suomalaiselle kuvataidemaailmalle minkäänlaista lisäarvoa. Itse asiassa se vähentäisi kuvataidetarjontaa, koska kaupungin taidemuseo lopettaisi näyttelytoimintansa ja Guggenheim keskittyisi myös arkkitehtuuriin ja designiin.”

Summa summarum: Guggenheim ei ota riskiä eikä kanna vastuuta, vaan haluaa kerätä miljoonien lisenssimaksut. Kuvataideakatemian vararehtorin, Jan Kailan mielestä hommassa on kiristyksen maku: ”Tähän on kasvatettu sellainen tunnelma, että tarttukaa tarjoukseen tai muuten ette saa pitkään aikaan mitään.”

Hankkeeseen alkaa kertyä otsikon henkeä. Yllättäen ihan New Yorkista asti lähestytään Meitä kansainvälisellä brändillä. Kyllä pitäisi olla imarreltu ja kaivaa kukkaroa. Mutta miksi rahoittaisimme Guggenheimin säätiötä saamatta vastineeksi oikeastaan muuta kuin taidemuseon nimen?

Hanketta on puolusteltu taiteen kansainväistymisellä. En väheksy, mutta muistutan, että taiteen arvo on aina sen sisällössä. Ja tekijän voimassa. Tuskin Stefan Lindforsin kansainvälinen maine olisi Guggenheimilla rakentunut. Sen paremmin kuin Osmo Rauhalankaan, joka nyt on asettunut museohankkeen puolelle.

……………………………………………………………

ARVOSTELIJAN ON SYYTÄ ESITTÄÄ jotain mielipiteidensä vastapainoksi. Onko taiteen tehtävä kerätä turisteja Helsinkiin? Vai onko se aivan jotain muuta? Seuraavassa postauksessa naurettavan yksinkertainen esimerkki ihan toisesta todellisuudesta.

Hyvää päivää – itsenäisyyspäivää!

Arvostan itsenäisyyttä. Lause on turha, kuka muuta väittäsikään. Erityisesti arvostan Suomen itsenäisyyttä. En silti väheksy afrikkalaisen Etelä-Sudanin itsenäisyyttä, päinvastoin.

9.7.2011 itsenäistynyt Etelä-Sudan on maailman uusin itsenäinen valtio. Ennen tätä Sudanissa käytiin katkeria kamppailuja. Maan ensimmäinen sisällissota alkoi jo 1950-luvulla. Puute täydensi koettelemuksia, vuonna 1988 nälkä tappoi neljännesmiljoona ihmistä.

Suomen Pekka Haavistolla oli tärkeä osuus neuvotteluprosessissa joka johti Etelä-Sudanin itsenäistymiseen. Kun itsenäisyydestä viimein päästiin äänestämään 98,83 prosenttia väestöstä kannatti sitä. YK:n perustamassa rauhanturvaoperaatiossa maahan lähetettiin 7000 rauhanturvaajaa.

Kyllä tässä runon paikka on. Onnittelurunon:

Kansa on painanut sormensa musteeseen ja paperiin,

äänestänyt irtautumisesta ja omasta valtiosta,

kouluissa valmistaudutaan juhlaan ja opetellaan

uuden kansallislaulun sanoja. Maailma on synnyttänyt

uuden maan. Raja on yhä räjähdysherkkä ja kesken,

tulokas on tehty sitkeästä sisällissodasta

verestä sorrosta sotilaista rauhansopimuksesta

pakolaisista peloista puhdistuksista paluumuuttajista

sankareista veteraaneista puolustusvoimien budjetista

taistelulauluista lapsista kapinallisista rauhanturvaajista

dollareista öljystä aavikon pölystä tiikistä mahongista

mellakkapoliiseista rääsyistä rikkauksista veljistä sisarista

naisista neuvotteluista nälästä ja Niilin vedestä –

avaruudesta asti näkee, että maa on entistä isäntäänsä

vehreämpi, metsiä ja viljelymaita ravitsee Valkoinen Niili,

elämän pääsuoni ammoisista ajoista lähtien.

Yleisö puhkeaa ylistyksiin: Thank you Jesus!”

huutaa nainen, jonka kampausta koristavat

uuden isänmaan pienoisliput.

”South Sudan – ou jee, women ou jeeeeee!

iueee-iueee-iueee-iueee, iu-iu-iu-iu-iu-iu-iu-iu!”

Lentokentän laidalla Jubassa vedetään salkoon Suomen lippu,

yhdeksänkymmentäneljä täyttävä maa

tervehtii tuoreinta tulokasta.

Kevyttä ja painavaa

Päivitykseni tulee suoraan Björkholmin lomasaarelta. Paraisilta parikymmentä kilometriä Granvikin rantaan ja siitä vartti Vikenin lautalla. Kuva on otettu eilen: pojan poika Oiva 16,2 kg ja Hauki 2,6 kg. Tänään merivesi +23 asteista, ilma tasan kolmekymmentä. Samanlainen keli siis kuin lapsuuden kesinä joka päivä.

Oiva ja hauki, Björkholm 7.7.2011

Maailma ei muutu, mutta me kasvamme ja hauki jota tuskin jaksoimme kannatella käy vuosien mittaan kevyemmäksi. Ja toisin päin, iän myötä omat huolet alkavat painaa ympäristöä enemmän ja muiden ihmisten murheet käyvät julkisuudessa hyvästä viihteestä.

Entinen mäkihyppääjä on muuttunut lööppien sankariksi ja epätodelliseksi koko kansan narriksi. Hymähtelin taannoin siiderikassiensa kanssa kaatuilevalle karpaasille. Nyt Mika Myllylän kuolinuutinen havahdutti. Julkisuus ei koskaan tavoita edes häivähdystä kohteensa totuudesta. Viihteen ja uutisten takana on aina kaltaiseni ihminen, usein vain fiksumpi ja lahjakkaampi.

Palataan lomalle ja lukemiseen. Mökkireissuun on syytä varata pokkareiden lisäksi vanhoja lehtiä. En väitä, että lukisin naistenlehtiä parturissa tai hammaslääkärin vastaanotolla. Tein niiden kansien autenttisista otsikoista kuitenkin runon. Sen voi lukea kliseiden kokoelmana – tai tarinana, joka sisältää koskettavan määrän onnea ja tragediaa.

………………………………………………………………………………..

Nainen kuvaa kansien henkilöt aina suoraan edestä,

kasvot kohti kameran linssiä.

”Se saa mallin näyttämään itsenäiseltä ja voimakkaalta.”

Olen koko ikäni hakenut miehiltä hyväksyntää

Nuori onni löytyi Afrikasta

Antakaa meille aikaa rakastua

Rakkaus teki minusta vahvan

Nuori aviomies antaa uutta energiaa

Mieheni hemmottelee minua kokkaamalla

Odotusaikana olen elänyt onnea ja surua

Hyvä suhde ja toivottu vauva

Osaatko vastaanottaa ja antaa rakkautta?

Äkkipikaisuuteni johtaa välillä vaikeuksiin

Rakkaus auttaa unohtamaan

Lähelläni on tosi vähän ihmisiä

Olen kääntänyt yksinäisyyteni voimaksi

Olen sinut menneisyyteni kanssa

Railakas elämä oli pakokeino

Minulla oli sama taipumus juomiseen kuin isälläni

Nyt elän hetken kerrallaan

Henkisen romahduksen jälkeen löysin kyvyn rakastaa

Olen tehnyt töitä kasvaakseni ihmisenä

Rakkaus nosti voittoon kuoleman porteilta

Kuolemattomuuden kaava

Reilu viikko sitten Tampereen keskustorille kerääntyi 30 000 hurmahenkistä juhlimaan kiekon kultamitalisteja. Kyse oli korostuneesta kansallistunteesta – tai sen puutteesta. Viisikymmentä vuotta sitten nähtiin samankaltaista nälkää. Kosmonautti Juri Gagarin oli vieraillut ensimmäisenä ihmisenä avaruudessa ja suomalaiset halusivat saada osansa sankarin gloriasta.

Gagarin kohosi kaikkeuden porteille 12.4.1961. Vostok 1 kiersi maapallon parissa tunnissa. Jo reilut kaksi kuukautta myöhemmin majuri Gagarin saapui Helsinkiin. Kansa näki idolinsa ja presidentti onnitteli – aivan kuten kiekkoleijoniakin. Tunnelma ei tiettävästi ollut yhtä riehakas, vaikka Kekkonen alan miehenä tunnettiinkin.

Gagarinin matka jatkui Helsingistä Tampereelle. Heinäkuun ensimmäisenä päivänä hän jakoi nimikirjoituksia hotelli Tammerin portailla (kuvassa) ja keskustorilla. Maailmanluokan julkkis ja kylmän sodan kuumin nimi sai liikkeelle kaikki kynnelle kykenevät.

Kuva: Vapriikin kuva-arkisto/Lauri Kautia

Kuva: Vapriikin kuva-arkisto, Lauri Kautia.

Miljoonasade julkaisi debyyttisinglensä 1986. Heikki Salon sävellyksestä ja sanoituksesta ”Lapsuuden sankarille” kehittyi klassikko. Gagarinin lennosta ja Tampereen vierailusta tulee tänä vuonna kuluneeksi puoli vuosisataa. Pitihän siitä runo tehdä. Se kiertää umpeen viidenkymmenen vuoden kaaren, patetian rima värähtää, mutta ei putoa:

”Kello 9.07 Moskovan aikaa / sosialismin sankari syöksyy avaruuteen / toveri Teräsmiehen nopeus on 28 000 kilometriä tunnissa / kun hän aloittaa kokeensa painottomassa tilassa: / harjoittelee liikesarjoja, kirjoittaa ja syö / ja kello 9.37 Juri Aleksejevitsh ehtii nähdä / auringonlaskun Havaijin yllä – Vostok kiertää / maan varjoon ja Moskovan radio kertoo lennosta / matka maapallon ympäri kestää 108 minuuttia / ja tähtitaivaan Kolumbus ehtii jo itsensä edelle, / kosmonautista tulee kuolematon, / hän hymyilee New Yorkissa, Lontoon lentokentällä / ja Tampereen keskustorilla – laulaja kysyy: / Näätkö rakastavaiset kaupungin päällä / kuuletko lapsien syntyvän täällä / ja kello 10.55 Juri Aleksejevitsh Gagarin leijuu / varjonsa varassa Uzmorjen pellolle / lähelle rakettinsa kuumentunutta kapselia.

Viisikymmentä vuotta myöhemmin / yöllä satanut lumi säkenöi aamupäivän auringossa, / sairaalan synnytysosastolla kaikki sujuu hienosti, / kuin oppikirjasta, kätilö sanoo. / Äiti saa lapsen rinnoilleen ja ajattelee miten maailma / voi yhdessä hetkessä olla ihmettä täynnä.”

Talousnäkymät ja terroristin viimeinen toive

Kun terrorismin ikoniksi kiteytynyt Osama eliminoitiin, Hesarin taloussivu raportoi maailman suurimman mahdin suhtautumisesta surmaan:

”Valuutta-, raaka-aine ja pääomamarkkinat reagoivat maltillisesti tietoon terroristijohtaja Osama bin Ladenin surmaamisesta. Raakaöljyn ja kullan hinnat laskivat ja Yhdysvaltain dollarin ja osakkeiden hinnat nousivat. Markkinareaktiot voi tulkita niin, että sijoittajat katsoivat yhden talouskasvun tiellä olleen epävarmuustekijän poistuneen.”

Kaikki kiertyy lopulta kahteen asiaan. Toinen niistä on raha. Islamin totuuden lisäksi bin Ladenkin jaksoi saarnata mammonan turmiollisuudesta julkisuuteen nauhoitetuilla videoillaan: ”Kapitalistinen järjestelmä pyrkii muuttamaan koko maailman suuryritysten läänitykseksi.” Paradoksaalista kyllä, hän itse peri omaisuuden, jonka arviot vaihtelevat 25-300 miljoonan US-dollarin väliltä.

Toinen maailman suurimmista voimista on yksilön oma ego. Ei ideologia tai uskonto, vaan yhden ihmisen oikeassa olemisen tarve. ”Juuri minä tiedän mitä Jumala tarkoittaa ja tahtoo.” Myös totalitarismin tyranneilla on sama vahva ja ylemmyydentuntoinen usko toimiensa oikeutukseen.

En voi hyväksyä kuolematuomiota. Jos nyt joku kuitenkin pääsisi asettamaan veitsen Muammar Gaddafin kurkulle, menettelisin muiden keinojen puutteessa samoin kuin Rooman keisarit Colosseumin aitiossa: kääntäisin peukaloni alaspäin. Periaatteestaan voi joskus tinkiä. ”Vain Allah on täydellinen”, sanoo Koraani.

Moni tyranni on koettanut lunastaa kuolemattomuutensa taiteella. Keisari Nero surmasi äitinsä ja velipuolensa ja vainosi kristittyjä. Psykopaatti suosi silti kulttuuria, rakennutti teattereita, esiintyi ja innostui urheilukilpailuista. Kansanmurhasta syytetty Bosnian serbijohtaja Radovan Karadzic on siviiliammatiltaan psykiatri, joka on julkaissut runokokoelmia.

Puhemies Maolla oli yksiviivainen käsitys kulttuurista. Runoissaan hän silti asettui usein oman egonsa ulkopuolelle: ”Kiinan tyttärillä on suuret päämäärät, he eivät rakasta punaisia hameita vaan sotilaspukua.” Osaman lopullinen toive koskee häntä itseään. Se ei toteutunut. Kuolema vei hänet aivan päinvastaiseen suuntaan. Vaikka en minä usko, että hänet mereen haudattiin. Ruumispussissa oli joku toinen. Jenkit ovat takuulla tehneet bin Ladenille atomintarkan ruumiinavauksen.

Näkemykseni maistuu tulevalta urbaanilegendalta. Ihme, etten ole kuullut sitä vielä muualta. Lopuksi kuitenkin bin Ladenin runo helmikuussa 2003 julkaistulta äänitteeltä.

Oi Jumala, jos loppuni on lähellä,

älköön hautani olko vihreällä verholla peitetty.

Olkoon se kotkan maha,

lennähtäneenä korkeuksiin läheistensä kanssa.

Kun räjähtää suojaudumme kioskin kulmaan

Keskiviikkona 17.11. Ateenan keskustaan on komennettu 7000 poliisia. Mellakoissa menehtyneiden vuosipäivälle otetaan jatkoa. Näin typerän yksinkertaisesti ilmaistuna. Kello 18.20 kuljemme “kotikatua” Aleksandrasille. Se on suljettu liikenteeltä, mutta ihmisten virta valuu vastaan.

Ateena 17.11.2010

Poliisien iskujoukko on ryhmittynyt leipäkaupan kulmaan. Jatkamme ylöspäin ja näemme kohti keskustaa marssivia mielenosoittajia. Arvaamatta joukosta erkanee huppupäinen mies ja syöksyy kohti koppalakkisia poliiseja pesäpallomailaa pidempi parru kädessään.

Ateena, Aleksandras 17.11.2010

Poliisit pakenevat juosten. Heidän tilalleen ilmestyy kaasunaamarein ja rynnäkkökilvin varustautunut joukko. Vieressä jysähtää. Suojadumme kioskin kulmaan. Seuraksemme pakenee vapiseva nainen ja kioskin pitäjä ryntää kiskaisemaan luukut alas.

Ateeena 17.11.2010

Mielenosoittajat jatkavat eteenpäin ja tilanne alkaa rauhoittua. Kun nappaan takaisin kulkiessa kuvan kadun sulkeneista liikennepoliiseista, he loikkivat kysymään miksi kuvaan. Anna totuudenmukaisen selityksen ja kerron olevani hölmö turisti Suomesta. Se hämmentää herrat.

Ateenan poliisit 17.11.2010

Kulman tavernassa seurataan jo jalkapalloa. Nyt kirjoitan juttua ja kaadan reilun lasillisen Ouzoa. Merkki on Daily. Vastaava kuin meidän Pirkka. Parvekkeen ovi on auki, jossain ulvoo sireeni ja helikopterit pörräävät Ateenan yllä.

PS. kirjoitin jutun jo eilen, mutta kone tekee tilttejä jatkuvasti. Toivon, että tällä saa vielä kuulumisia blogiin. Kotimaassa pitää heittää hyvästit vanhalle kunnon iBookille, joka on palvellut kohta kymmenen vuotta : )