
Kahteen edelliseen juttuun liittyvä Yle Radio ykkösen 5.3. julkaistu Viikon kirja – haastattelu löytyy Yle Areenasta TÄÄLTÄ.

Kahteen edelliseen juttuun liittyvä Yle Radio ykkösen 5.3. julkaistu Viikon kirja – haastattelu löytyy Yle Areenasta TÄÄLTÄ.
YLE Radio 1 ja ensi tiistain kulttuuritunti: Viikon kirjana Babel, puhuttajana Seppo Puttonen. Ohjelman 5.3.2013 ennakkotiedot löytyvät täältä.

Saa nähdä mitä tuleman pitää. En halunnut kysymyksiä etukäteen, tunnin materiaalista leikataan n. 40 minuutin ohjelma. Jälkeenpäin keksii aina paremmat vastaukset, mutta väliäkö hällä. Ehkä tärkeämpiä ovatkin kysymykset. Ne heijastavat kuvaa, joka lukijalle on tekstistä syntynyt.

Kulttuuritoimittajan laatiman esittelyn pariksi sopii Babelin teksti numero 322. On kyse maailmankaikkeuden päivityksestä. Ja siitä, että joku tekee sen viidenkymmenen vuoden kuluttua uudelleen.
……………………………………………………………………………….
Babelin palvelinta inspiroi ajatus, että tulevan kirjan versio 2.0
tehtäisiin tietokoneella ja alistettaisiin Turingin testiin.
Tietoiset ohjelmointivirheet tekisivät runoista inhimillisiä
ja algoritmien avulla säkeet sisältäisivät kaiken minkä
yksi vuosi kykenee peilaamaan aikojen alusta lähtien.
………………………………………………………………………………
Blogi päivittyy kiireen keskeltä. Sen vuoksi Perjantairuno on lyhyt ja muutaman säkeen aihe yksinkertainen. Riveillä kysytään mitä onni on – entä onnellisuus?

Runossa on jotain sinistä, vanhaa ja lainattua. Se kertoo että runo on joka paikassa. Että punnittavaa löytyy, kun katsoo toisin silmin. Että ajatus ottaa usein banaalin muodon ja kliseisillä lauseilla on eroa.
Jos etsit riveiltä sinistä, muistele millaisen värin Huovisen romaanin Konsta Pylkkänen antoi mieluisille ajatuksille. Jos odotat vastausta, on hyvä muistaa ettei runo tyydy koskaan siihen, vaan jättää aina jälkeensä seuraavan kysymyksen.
……………………………………………………………..
Vain määrätietoinen ajattelu johtaa onnellisuuteen,
kun täydellistyt ja saat potentiaaliisi kukkimaan,
voit toimia tuuraajana Jumalan duuneissa.
Filosofian tohtoriksi väitellyt Janne K. myöntää
saavansa nautintoa miettiessään asioita,
jotka johtavat uusiin oivalluksiin.
Hän ei silti luota Aristoteleen ja arabifilosofien oppeihin:
”En usko, että ajatteleminen tekee onnelliseksi.”
Onnellisuus ei ole emootio, eikä sitä voi mitata
yhtenä hetkenä – vaan koko elämän tuloksena.
Kannattaa kysyä miten olet käyttänyt aikasi,
onnellisuus on mahdollisuuksiesi ilmentymä.
……………………………………………………………
Runo kokelmastani Satakieli! (Like 2008)
Päivän kuva tulee René Magrittelta. Vuonna 1928 maalattu The Lovers on suosikkini belgialaisen surrealistitaiteilijan tuotannossa. Sanojen selkeydestä ja Magrittesta myös parin vuoden takaisessa jutussani. LINKKI.
Jos vilkaisee edellistä juttua, on selvää, että tämän perjantain runo pitää valita Babelista. Yhden tekstin irrottaminen yli kolmesta ja puolestasadasta on vaikeaa. Tekstit linkittyvät toisiinsa, kokonaisuus kehii sisäänsä sarjoja, jotka muodostavat draaman kaaren vaikka kokonaisuutta kannattelevat runot.

On kyse kielestä. Babel sisältää paljon puhuttua ja hyödyntää repliikkejä. Raamatun kertomuksen mukaan Jumala rankaisi kansaansa korskeudesta ja sekoitti heidän kielensä. Tilanteen päivitys jäi meikäläisen tehtäväksi, kun kukaan muu ei ole urakkaan ryhtynyt.
Babel puhuu runoilijan ja muiden elävien, sekä kuolleiden kautta. Vai pitäisikö sanoa kuolemattomien. Kutsutaan siis päivän työvuoroon Beniamino Gigli, kaikkien aikojen tenori. Hän syntyi Italian Recanatissa 1890 ja kuoli Roomassa 1957. Nämä rivit hän halusi itsestään Babelin runoon numero 190.
…………………………………………………………….
Viileiden saksalaisten panssari murtuu 1924
kun Berliinin valtionoopperan lavalle nousee B. Gigli.
”Yleisö näytti riivatulta, se taputti ja hyppi hullun lailla.”
Sankaritenori laulaa tehtaissa, toreilla, teattereissa,
asemilla, laivoilla, junissa, urheilukentillä ja konserttisaleissa,
hän esiintyy elokuvissa ja tekee studiossa yli 400 levytystä,
Gigli saa kuninkaan kohtelua ja laulaa kolmessakymmenessä maassa,
tenorien tenorista kirjoitetaan kirjoja, hänelle
myönnetään arvonimiä, omistetaan sävellyksiä ja yli sata runoa
(miten Tampereen runot voisivat väistää velvollisuuksiaan)
konserttien tähti kiinnitetään Metropolitaniin,
Giglille myönnetään New Yorkin kunniapoliisipäällikön arvo,
hänen Rina-tyttärensä koira katoaa ja 10 000 poliisia
komennetaan etsintöihin kaupungin kaduille –
laulajan legato on täydellinen, myöhemmin ääni syvenee,
hän pystyy yhdistämään keveyden ja raskauden,
unenomaisuuden ja sankarin roolin, hän laulaa vaivatta
kaikissa rekistereissä pianissimosta fortissimoon
väsymättä, jopa neljäkymmentä aariaa yhdessä konsertissa
hän laulaa enkelten äänellä – tenore di grazia, tenore angelico
hän saa lempinimen il cantore del popolo – kansan laulaja
hän pitää jäähyväiskiertueellaan Suomessa kaksi konserttia
hän alkaa uupua ja kuolema korjaa hänet Roomassa
samana vuonna kun Osama bin Laden syntyy Riadissa.
……………………………………………………………………
Kuva: Franco Corelli – tenorisivustolta
Palladium Kirjat on julkaissut niin tieto- kuin kaunokirjallisuuttakin jo 20 vuotta. Kotimaista ja käännettyä. Tässä tiedotteen teksti, joka lähtee uunituoreen kirjani arvostelukappaleiden matkaan.

Juha Siron 365 tekstin rihmastollinen runoteos Babel päivittää maailmantilanteen. Luomisen päivistä kurotetaan vieraalle planeetalle viidensadan vuoden päähän.
Babel julkaistaan Tampereella, Elävän kirjallisuuden Festivaaleilla Työväenmuseo Werstaan tiloissa 9.helmikuuta. Haastattelu Bertel-salissa klo 13.45 – 14.45.
Tämän päivän pirstaloituneen maailman Suuri kertomus ei ole tiiliskiviromaani, vaan kaiken sisäänsä nielevä runoteos, joka järjestää universumin mielensä mukaan väheksymättä pienintäkään seikkaa.
”Babelin päivitys ei tunnusta auringonlaskun ammatteja, / sen säkeissä mikään ei pidä vainajia kuolleina.”
Juha Siro on useasti palkittu prosaisti ja runoilija. Babel on hänen yhdeksäs kaunokirjallinen teoksensa. Kirjan esipuhe valottaa yli kymmenen vuotta mielessä kehittyneen teoksen ideaa ja puolentoista vuoden kirjoitusprosessia.
”Babelin ja Tampereen runot, siinä kaikki – / vähemmässäkin, kuten Odysseus E. sanoo: Jumalani sinä tahdoit minut ja katso: maksan takaisin.”
Terveisin Palladium Kirjat
J.K. Ihalainen, kustantaja
……………………………………………………………………
Lisään kustantajan LINKIN, josta Babelin voi vaivattomimmin tilata. Nopeimpien postiluukusta se kolahtaa jo ennen teoksen julkistusta. Tällä viikolla kirjat löytyvät myös ainakin Tulenkantajien kirjakaupasta, vastapäätä pääkirjasto Metsoa.
Kannen kuva on muokattu Gustave Dorén (1832-1883) alkujaan englantilaisen Raamatun kuvituksesta 1865.
……………………………………………………………………..
Vaikka luen päätteeltä ja Macin mobiileista, ilman paperilehtiä en pärjää. Niin huonosti ovat asiat, että kymmenien vuosien tavoista on mahdoton päästä eroon. Aamu alkaa lehtien luvulla vuoteessa. Lopuksi leikkelen ajatuksia antavat jutut, alleviivaan ja kirjoittelen muistiinpanot marginaaleihin.

Rituaaliin liittyy turvan tunne, päivä asettuu lähtövalmiina raiteilleen. Käyttöliittymä on lyömätön, leikkeistä löytyy lähtökohtia faktaan ja fiktioon – langanpäitä, joista lähteä kerimään. Silppuarkistoon kertyy enemmän turhaa kuin tärkeää ja deletoin onnettomat ideat roskikseen muutaman kuukauden välein.
Hesarin tabloidille plussaa ja miinusta. Osiin jako käy näppärästi, mutta vuoteessa lojuvalle lehti on koostaan huolimatta toivoton lötkö. Henkäyksenohut paperi valahtelee ja käpertyy jos koko aukeamaa koettaa lukea kerralla. Sisällöstä jää outo tunne: luinko ”kaiken” vai vilahtiko jotain tärkeää ohi?
Aamulehden sivujen sisältö jäsentyy mieleen paremmin. En puhu painoarvosta, mutta tuntuu kuin kakusta olisi helpompi haukata. Tottumuksen voima vaikuttaa, ja kuvittelen etten haluaisi muutaman kuukauden kuluttua Hesarin vanhaa formaattia takaisin.

Perjantairuno ponnistaa itse aiheesta. Epäilemättä Jarkko Lainekin (1947 – 2006) on ollut intohimoinen lehtien lukija. Hän julkaisi vuonna 2001 runokokoelmansa Sanomalehtien kahinassa maailman hiljaisuus. Peruutetaan siitä vielä: Oodi eiliselle sanomalehdelle ilmestyi vuonna 1989.
Liki neljännesvuosisadassa muutama seikka on muuttunut. Ranskanleivän tilalla on ruista ja täysjyvää. Marketin asiakas ei maksa enää ihmisen kuvalla vaan muovilla ja persoonattomilla euroilla. Eikä sunnuntaina säästetä, koska rahan pitää olla yhä kiihtyvässä liikkeessä.
SUPERMARKETIN JONOSSA
Supermarketin jonossa
ajattelen ihmisen jumaluutta,
alati olevaista,
arkipäivän mystikoiden
ostoskorissa
ranskanleipää ja olutta,
he seisovat kameroiden
rävähtämättömän silmän edessä,
maksavat ostoksensa
ihmisen kuvalla,
saavat kuitin
johon on kirjoitettu:
SUNNUNTAIT OVAT
IHMISKUNNAN SÄÄSTÖLIPPAITA,
jos maailmassa on reuna
edes kuvaannollisesti,
kansat vaeltavat sen ylitse
liput hulmuten,
mikään muu ei riitä.
………………………………………
Ensi viikon päivityksissä tosi tuoretta: painokoneet sylkevät ulos BABELIN. Maailmantilanne on kaivannut päivitystä tuhansia vuosia. Tämän ajan Suuri kertomus ei ole tiiliskiviromaani, vaan 365 runollisen tekstin kokoelma, joka ei väheksy mitään vaan syö sisäänsä kaiken – pienintä murua myöten.
………………………………………..
En pidä juhlapyhistä, silkka sunnuntaikin saattaa ahdistaa. Kyllä arki on ihmisen parasta aikaa. Vain lastenlasten läsnäolo esti minua loikkaamasta jonnekin kauas joulun rauhaan.
Vuoden vaihde on vielä kestettävä, mutta ei ale-ostoksia, ei kuohuviiniä, nakkeja ja perunasalaattia. Ei ainoatakaan papattia, rakettia, tykinlaukausta tai tinaa. Jätän ne muiden huoleksi. En lupaa mitään, ainoastaan toivon.

Kiinalaisen horoskoopin Lohikäärmeen vuosi päättyy 9.2. 2013 ja muuttuu Käärmeen vuodeksi. Silloin tarjoutuu tilaisuus korjata tekemiään huonoja päätöksiä ja niiden seurauksia. On aika olla myös kriittinen, harkita tekojensa motiiveja ja analysoida mitä todella elämältä haluaa. Uskokoon ennustajan tarjoamaan tilaisuuteen ken haluaa.
Jokainen vuosi kulkee vääjäämättömästi kiertyäkseen lopulta kerälle kuin häntäänsä pureva käärme. Siihen päädytään mistä lähdettiin. Jotkut rakastavat traditioita, minulle toisto taitaa olla vahva syy pyhien vieroksuntaani. Mutta minkäs maailmalle mahdat, ainahan voi kirjoittaa 24 rivin melodramaattiseen runon, joka pistää pakettiin koko vuoden. Ehkä vähän enemmänkin.

älä unohda meitä kun noitapilli
roomalainen kynttilä Karjala takaisin
rakettikeiju tykinlaukaus ja tähtisadetikku
älä unohda kun pakastinta kylmempi pilkkoa pimeämpi
suojasää sauna sota Sibelius Superman
älä unohda kun Karhunlaukka levittää tuoksuaan
edelliskevään hautausmaa herää eloon
älä unohda kun vedestä nousee miljardeja
koskikorentoja surviaisia sääskiä ja sudenkorennot
saavuttavat sukukypsyytensä
älä unohda kun savesta ja syljestä rakennetut pesät
linnut Egyptistä Laulu tulipunaisesta kukasta
älä unohda kun tähkäpäiden yllä täysikuu
viinimarjat viiruvalmuskat kurkiaurat kelloköynnökset
radiosta J. Felicianon Listen To The Rain
älä unohda kun ensilumi kynttilät illan suurin potti
tasan kaksitoista miljoonaa euroa
(valehtelisin jos väittäisin vihaavani kauneutta)
älä unohda kun taivaankaari tiheys teräsjää
ensimmäinen toinen kolmas ja neljäs luukku
älä unohda kun telkassa Baba Roosa Jari Jussi ja Stan
viimeinen luukku ja heinillä härkien kaukalon
älä unohda kun murheita muistaa ken vois laulajan
kun illan varjoon himmeään myötä kaipuun jälleen jään
………………………………………………………………………………
Lohikäärme Ilta-Sanomien kotisivulta 2.1.2012, Superman osoitteesta: http://www.superman-wallpapers.com/
Elämäni sitkein kirjaproggis alkaa olla loppusuoralla. Babelin rihmastollinen runokokonaisuus koostuu 365 tekstistä. Idea kyti mielessä ja haki muotoaan neljätoista vuotta. Kirjoitustyö vaihtelevalla intensiteetillä vei puolitoista vuotta. Materiaalia käytin parinkymmenen vuoden aikana saksituista lehtileikkeistä ja muistiinpanoista sekä päivänkohtaisista tapahtumista.

LIKE antoi ymmärtää kustantavansa teoksen. Kustannustoimittajani sairasteli, mutta sovimme, että julkaisua siirretään puolella vuodella. Kun kyselin käsiksen perään vastaus kuului: ”Tuossa se kiltisti odottaa vuoroaan pöydänkulmalla.”
Seuraavan kerran kysyessäni vastaus oli: ”Kustantamon toimintoja on linjattu uudelleen, eikä runoja enää julkaista.” Ymmärrän, ettei tällä ole tekemistä kustannustoimittajani kanssa, jonka ammattitaitoon ja näkemykseen olen oppinut luottamaan. Kemiat pelasivat aina hyvin.
Toivon toki, että runojen julkaisemattomuus ei jää pysyväksi tilaksi. Gummerus teki aikanaan saman ratkaisun, mutta pyörsi päätöksensä vuosien tauon jälkeen. Yleistävästi todettuna näyttää siltä, että runous irtoaa proosasta ja hakee omat kustannuskanavansa.
Babel ilmestyy tammikuussa 2013 Palladium kustantamolta, joka viettää huomenna 8.12. kaksikymmenvuotisjuhliaan Tampereella Tulenkantajien kirjakaupassa. Mitä tulevien töiden kanssa tapahtuu, jää nähtäväksi. Työn alla on ollut jo monta kuukautta romaanikäsis, joka käsittelee mielenkiintoista aihetta kulmasta, josta kukaan ei nähdäkseni ole aiemmin kirjoittanut?
Babelin vedokset ovat liikkuneet sähköpostilla syksyn mittaan, myös Ateenassa viettämäni kuukauden aikana. Kustantajan palaute päivän sähköpostissa oli: ”Minun mielestäni kirja näyttää nyt hyvältä. Hieno kokonaisuus!”
Ja kyllä, Babel on nimenomaan kokonaisuus. Loputtomien viittausten ja assosiaatioiden tyhjentymätön verkosto. Teos, joka määrittää runoutta aivan uudella tavalla, synteesi siitä mitä on tapahtumassa ja maailmantilanteen päivitys sitten Vanhan testamentin tarinoiden. Lyyrisen velan lyhennystä niin monille edelläkäyneille.
Saahan sitä asiaansa uskoa, muulla asenteella ei kannata lähteä mitään tekemään. Eikä Babelin sivuilla ei mikään pidä vainajia kuolleina, tässä teksti 223.
……………………………………………………………………………………………..
Saksin sivun talteen seitsemäntoista vuotta sitten,
kun löydän leikkeen, B. Pascal ei halua odottaa enää hetkeäkään.
Hänen kuolemastaan on kulunut kolmesataaviisikymmentä vuotta
eikä mikään saata pidätellä hänen innostustaan
päästä osaksi universumin päivitystä.
Marraskuun ”Tuuliyönään” 1654 hän kokee ilmestyksen
ja kirjoittaa varmuuden valtaamana muistiin kolme sanaa
jotka kuvaat mikä on elämässä oleellisinta.
Pascal ompelee lapun takkinsa vuoriin,
josta se löydetään hänen kuoltuaan: ”Tunne. Ilo. Rauha.”
Kuolemattomien nerojen seuraan päätynyt matemaatikko
ei saanut muodollista opetusta, hän tutki fysiikkaa,
filosofiaa, nesteiden ja kaasujen virtauksia, häntä askarruttivat
paineen ja tyhjiön käsitteet ja mekaaniset laskimet,
hän ei uskonut vapaaseen tahtoon vaan ennalta määrättyyn.
”Elämän tärkein asia on ammatin valinta; siitä päättää sattuma.”
………………………………………………………………………………………………….
Matkajärjestelyistä johtuen Perjantairuno ilmestyy etuajassa. Sade ja myrsky pimentävät Ateenan torstai-illan. Siksi valitsen matka-albumista kuviksi ylevän kliseiset aiheet. Niissä on ripaus patetiaa, aivan kuten runossakin.

Ensimmäisessä, erityisessä suhteellisuusteoriassaan Einstein hylkäsi absoluuttista aikaa tikittävän kosmisen kellon, teoriassa mennyt ja tuleva on koko ajan läsnä. Ajan määre voidaan hahmottaa paremmin paikasta johtuvaksi. Ja jos en teoriaa aivan ymmärrä, mielikuvitus hoitaa homman.

Runo löytyy myös alkuvuodesta ilmestyvästä kokoelmastani. 365 runon rihmasto päivittää maailman tilanteen sitten Babelin aikojen. Ehkä on niin, että viimeisen rivin kahdeksansadan vuoden takainen kehotus olisi avain tämän päivän väkivaltaisiin kriiseihin. Mutta kukas köyhää kilvoittelijaa kuuntelisi…
…………………………………………………………………………………
”Sattuma on tapahtuma, joka kohdataan vahingossa ja
odottamatta. Vastoin sitä mitä on ajateltu ja päätetty.”
Niin kuin Franciscus Assisilainen,
joka kahdeksansadan vuoden kuluttua kuolemastaan ilmestyy
seuraamaan vahdinvaihtoa parlamenttitalon aukiolle.
Siksi sallimme hänen sanoa vielä jotain tähdellistä:
”Älkää ottako matkalle mukaanne mitään – ei sauvaa, ei laukkua,
ei leipää eikä rahaa. Älkää ottako toista paitaakaan.
Älkää pitäkö omaa tietänne ainoana tienä Jumalan luo.”
…………………………………………………………………………………………
Astumme pihalle Pireuksen metroasemalta. Taivas uhkaa heittää vettä, mutta pidättelee koko päivän. Kävelemme kolme kilometriä kortteleiden halki Pasalimania kiertävälle satamakadulle.

Tuttuja maisemia. Harmaata. Jos Perjantairuno lähtee lentoon täältä, mielikuvituksen pitää yhdistää kaikki ennen koettu. Ja heittää peliin rutkasti lisää. Niin se tekee.

Ravintolakadun varrella moni yrittäjä on heittänyt sikseen, tyhjentyneitä tiloja on runsaasti. Vain yhteen oveen maalataan uutta nimeä. Lopulta Captain Johnin sisäänheittäjä onnistuu ja istumme pöytään. Ikkunan takana, käden ulottuvilla kelluvat sataman pienimmät paatit toisiinsa nojaten.


Niukat, mutta hyvät ruoat ja puolikas valkkaria kustantavat 44 eur. Olkoon ja menköön… Perjantairuno hakee mielikuvituksen eväitä ja skarppaan rivejä Moleskinen muistikirjaan. Sieltä sanat siirtyvät kannettavalle, jolla ne mankeloidaan tuhanteen kertaan.

Kello 00.09
Polkupyörä Pireuksen satamassa, vanha rämä kävelysillan kupeessa, Leonardon lentolaitteen ikäinen, satulan sivuilla jättiläislepakon siivet mustaa pergamiinia, luiset ruoteet. Oi miten sininen saattaa olla taivas. Aurinko helisee sataman yllä, keskipäivän kämmenellä meren tyynet valopisarat – mikä riemu polkea yhä ylemmäs! Muskeliveneiden kupeilla kelluvat kurjat kalastajapaatit, ouzontuoksuiset sänkileuat setvivät sotkuisia verkkoja, siimalaatikot ja muovisaavit: mustekalaa merianturaa makrillia miekkakalaa garabídesta ja barbúniaa rannan ravintoloihin. Horisontin viiva hapertuu, vuoren rinteelle viskatut talot hohkavat säälimätöntä valoa, syvyyksissä liehuvat sardelliparvien hopeiset viirit. Tavoitan Neitsyt Marian ikonit ja Plakan kappelissa syttyvät tuohukset, kaupungin kattilan ylle nousevan pakokaasupilven ja turistit, joiden huomio herätetään särkemällä lautaset katuun ravintolan edessä. Mielenosoittajat viskovat polttopullonsa ja sytyttävät roska-astiat tuleen, mustat miehet kauppaavat piraattikamaa, Akropoliin päällä temppelin rauniot jatkavat taisteluaan, ihmeellistä ettei sinne ole syntynyt uusia jumalia tuhansiin vuosiin, ehkä entiset neljäkymmentäkaksi ovat kyllin. En ajattele Ikarosta, tämä on merta, tuulta ja ylösnousemuksen valoa. Huvijahdin kannelle nousee Afrodite, nainen joka riisuu susiturkkinsa, viskaa sen alleen ja asettuu kannelle palvomaan aurinkoa alastomana. Laiturilta veteen työnnetty ostoskärry kasvaa pohjassa merenkarvaista vihreää, levä huojahtelee laineiden tahtiin, kun koliseva kromihäkki on viimein alkanut elää.