Perjantairunossa Todellisuuden mittakaava

Perjantairunon perimmäinen väite taitaa olla siinä, että todellisuutta ei ole, eikä sitä voi kuvata. Mikään ei pidä paikkaansa. Elämme yhtä aikaa useissa rinnakkaistodellisuuksissa ja niiden väleissä. Kun havaintokulmaa käännetään, kaikki muuttuu.

Euron kolikko on typerä esimerkki. Jos sitä on aina katsellut vain viistosta, ei voi väittää, että se olisi pyöreä. Ihminen havainnoi neljää ulottuvuutta: pituutta leveyttä, syvyyttä ja aikaa. Pallomme etevimmät fyysikot vannovat tänään säieteorian nimeen. Sen mukaan alkuräjähdyksen hetkellä olisi ollut 11 tai jopa 26 aika-avaruuden eri ulottuvuutta.

Jorge Luis Borges 1963.

Fyysikot tutkivat säieteorian valossa aikaa ennen alkuräjähdystä. Uusi teoria tarvitaan, jotta aika-avaruuden kaareutumisesta eli singulariteetista päästäisiin eroon. Sen teoreettisessa mallissa on pahoja puutteita ja säieteoria kykenisi yhdistämään gravitaation ja kvanttimekaniikan.

Runoilija tekee kauhistuttavan yksinkertaisia havaintoja. Ei vastaa vaan kysyy. Jättää rivinsä lukijan punnittavaksi. Voi miten paljon maailmassa tapahtuu juuri nyt – voi miten tuskallista on, kuinka vähän siitä pystyn kokemaan!

……………………………………………………………………………………………………..

Vaatii vuosikausien kärsivällisyyttä kuvitella

miten tuhansin tavoin todellisuutta voisi vangita.

Argentiinalainen kirjailija, politikoimalla mahdollisuutensa

Nobeliin missannut, peilejä pelännyt, sittemmin sokeutunut

Jorge Luis B. kirjoittaa valtakunnasta

jossa karttojen tekemisen taito yli viety yli äärimmäisyyden:

maan mittarit, topografit ja tieteilijät halusivat piirtää kartan

joka vastaisi keisarikunnan pinnanmuotoja piinallisen tarkasti.

( kuvittele jokainen katu, kivi, polku, puro ja puu…)

Kun kartta viimein valmistui yksi yhteen,

todellisuuden mittakaavaan – se peitti koko valtakunnan.

Dharavin slummi, kuva Jonas Bendiksen (sivusto: National Geographic)

Iso G. haluaa, että selaat maailmaa ruudultasi,

jo huomenna kaikki on digitoitu ja

virtuaalikartta peittää jokaisen pisteen.

Käyttöön on otettu kolmipyöräiset polkupyörät,

joilla saadaan kuvattua myös puistot ja polut.

Kartta näyttää tien, Street View todellisen kohteen.

Mumbaissa nuppineula piiloutuu Dharavin slummiin.

…………………………………………………………………………………………………………

Kuvat: Jorge Luis Borges vuonna 1963.

Dharavin slummi: Joonas Bendiksen. (sivusto National Geographic)

Ajattele Alienia, kuvittele Kummisetä ja Hannibal Lecter…

Kiireen keskellä pistetään päivän postaus ja Perjantairuno samaan pakettiin. Loppuviikosta en ehdi sorvin ääreen. Samuli Parosen aforismin mukaan ”maailma on sana.” Pohdittuani asiaa voin todeta, että maailma ei enää ole sana vaan linkki.

Taide on aina ollut linkki. Ristiinnaulitun kuvaan kiteytyy olennainen osa länsimaista kulttuuria: uskonnollista, poliittista sekä kaupallista kirkkoruhtinaineen, mesenaatteineen kaikkineen, jotka taidetta tilasivat ja rahoittivat. Kaikki yhden linkin kautta.

 

Ajatuksemme kulkevat linkistä toiseen. Verinen hevosenpää vuoteessa merkitsee Kummisetä -elokuvaa. Hannibal Lecterin katse symboloi kokonaista elokuvagenreä.

Anthony Hopkins alias Hannibal Lecter elokuvassa Uhrilampaat.

Anthony Hopkins Jonathan Demmen elokuvassa Uhrilampaat (1991).

Juttuni pointti löytyy tieteestä, joka yrittää linkittää ajatuksista sähköisiä sormenjälkiä, joita ajatuskypärä voisi siirtää toisen ihmisen aivoihin: ”Jos liikeaivokuoren alueella on varmuuskopio siitä, miltä kuviteltu sana kuulostaa ääneen lausuttuna, sen sähköinen sormenjälki voidaan muuttaa sanoiksi tulevaisuudessa.”

Osapuilleen yllämainittujen ideoiden myötä ajatukseni kulki, kun tein kaksi tekstiä tulevaan kokoelmaani Babel, joka päivittää universumin tilanteen tammikuussa 2013. Kuvat tähän juttuun hain vasta jälkeenpäin, eli tänä aamuna. Niiden kopiot olivat jo aivoissani valmiina.

………………………………………………………………………………………………………

Valheenpaljastusmenetelmät eivät tiedä totuudesta mitään. Elektrodit etsivät tunnereaktioita kuin meediot, jotka lukevat eleitäsi, ilmeitäsi ja käytöstäsi kuin kirjaa, harhauttavat aistejasi ja aivojasi. Kuvittele Vladimir P. ja hänen totiset kasvonsa, robotin tai kloonin kauhistuttava ilmeettömyys. Ajattele murhaajaa, ajattele suihkuverhoa ja veistä, elokuvan veristä hevosenpäätä vuoteessasi, ei mitään reikäistä omenaa jonka sisällä toukka tiskaa, ajattele Rosemaryn painajaista, Frankensteinin morsianta ja Hannibal Lecterin katsetta, ajattele veristä ja lihaisaa Alienia purskahtamassa sisältäsi. Sykkeesi saattaa nousta, kämmenten hienoista hikoilua tuskin tuntee, mutta ihosi sähkönjohtavuutta voidaan mitata. Oletko tuntenut mustasukkaisuutta, saatatko hillitä sitä?

Claude Monet, Misty Morning on the Arm of the Seine at Giverny, 1887.

Älä huoli, ajatuksiasi ei voida lukea, kyse on vain ajatuskypärästä, joka viestii ääneti taistelijoiden kesken. Tutkijat ja sotilaat uskovat, että järjestelmä on mahdollista valmistaa. Jos liikeaivokuoren alueella on varmuuskopio siitä, miltä kuviteltu sana kuulostaa ääneen lausuttuna, sen sähköinen sormenjälki voidaan muuttaa sanoiksi tulevaisuudessa. Ehkä sadan miljardin aivosolun ja niiden yhteyksien sähköisen toiminnan seasta on mahdollista seuloa sanoja – kuin runon ja lukijan yhteneväinen ajatusketju. Tai jotain samankaltaista kuin Monetin maalaus, kaunis kokonaisuus udun ja ilmakerrosten verhoamia todellisuuksia.

………………………………………………………………………………………………………..

Ja vielä bonuslinkki, jossa kolme ikonia kulkee käsi kädessä.

Perjantairunossa saat suudelman

Perjantairuno kumartaa saduille ja sankareille, todeksi tulleelle fiktiolle. Tarinoilla käydään kuoleman yli, niihin tallentuu kaikki mitä olemme joskus olleet ja ajatelleet. Kaikki vaatii vastavoiman, hyvän ja pahan kamppailu on ikuista. Sellainen maailma on meille luotu.

Prinsessa R. kumartuu antamaan sinulle

hyvänyön suudelman, Hämähäkkimies asettuu valvomaan untasi

ja pieni merenneito – vaahtoa vain – painaa huulet poskellesi.

Lumikin ilkeä äitipuoli silittää hiuksiasi ja jossain hoilaa

juopunut nainen: Oi mutsi mutsi, stikkaa lamppuun eldis.

Black Magic Woman rutistaa sinut syliinsä, linnunjalkainen

seireeni kuiskaa korvaasi hyvän yön, sohjossa konttaava

kerjäläinen siunaa sinut kymmenen sentin kolikosta.

Vielä sotilaan suudelma, diktaattorin ja tyrannin tervehdys,

Kim Jong-il koskettaa kalman huulilla otsaasi – sweet dreams,

lennä lennä, unohda kenen puolesta täytyisi taistella,

kuoleman sisar kaipaa sinua ja näet levollista unta.

……………………………………………………………………………………………….

Ehkä uneksit ruusuaidasta, joka on leikattu

pikkusormen mittaisiksi tapeiksi,

valosta versoo kaksi läpikuultavaa silmua ja uskot

että siitä alkaa kierto alusta taas,

niin kuin kaikki alkaa kerta toisensa jälkeen.

……………………………………………………………………………………………….

Perjantairuno tulee valaan vatsasta

Jumala kutsui Joonan julistamaan tuomiopäivää Niiniven asukkaille. Mies ei siihen suostunut vaan päätti paeta meren yli. Matkalla nousi hirmuinen myrsky ja sen aiheuttaja viskattiin yli laidan. Joonan nappasi valas, jonka sisällä hän joutui viettämään kolme vuorokautta ennen kuin valas oksensi hänet kuiville.

 

Entä tänään, kun kaikkialta kulkevat meilit ja tekstarit. Voimme soittaa, tviitata ja blogata… Ehkä valaan vatsasta ei ole kiire minnekään. Ehkä olemme jo kaikki siellä. Ainakin me nettiverkkoihin kiinni jääneet.

Tekstit kokoelmastani Babel (2013).

…………………………………………………………………………………………………….

Teemme matkaa valaan vatsaan, lihan lämmin hämärä

tuo turvaa, ehkä meri ulkona on rannaton, ehkä

ohitsemme ui toinen lihapalatsi, kolmas ja neljäs – loputtomiin.

Ehkä purjehdimme taivaan tähdistössä, jonka ekvaattori halkaisee,

saatamme muistaa tarun merihirviöstä

jonka piti ahmia kaunis Andromeda, kallioon kahlittu neitsyt.

Valaiden uni on katkonaista, ne torkahtavat vain,

vajoavat pinnan alle noustakseen taas hengittämään.

Happi riittää, meitä suojaa elävä panssari ja kaikkialla tuntuu

mätänevien krillien tuoksu, joita valas siilaa sisäänsä

kymmeniä miljoonia joka päivä.

Suoliston sokkeloihin ei ole asennettu valvontakameroita,

sinä vastaat teoistasi täällä itse – jokainen vastaa.

Ehkä tunnistat pimeydessä tutut kasvot kumartuneena

näyttöpäätteen himmeän hehkun ylle,

aiot kysyä jotain, mutta vastauksen pelossa jätät sikseen.

…………………………………………….

Täällä kumajaa sydämen raskas kirkonkello,

elämän punainen öljy virtaa verisuonimetsässä,

solut palavat hitaalla liekillä ja

hengitysilman urkupatsaat pärskyvät pilviin saakka.

Traanikerroksen takana, toisessa todellisuudessa

antennit haravoivat taivaan kaistoja, avaruus sähköttää

bittejä kaipuun katedraaleihin joissa ylevä ja esteettinen

sekoittuu turhaan ja tarpeettomaan.

Perjantairunossa tyttö saa nimen

Poikani perhe järjesti kastetilaisuuden tasan viikko sitten. Tuoreelle tulokkaalle annettiin nimi Aitolahden kirkossa. Tyttö sai alttarilla siunauksen seurakunnan paimenelta, vanhemmiltaan, kummeilta ja läsnä olevilta muilta lapsilta.

Saima Kerttu Amanda 20.7.2012.

Pastorin puheesta muistan vain yhden asian. Hän sanoi, että isovanhempien tärkein tehtävä on liittyä lastenlastensa elämään. Jakaa eteenpäin se, missä he ovat kokeneet onnistuneensa.

Kun näin tärkeään tilaisuuteen tilataan runo, reunaehdot on syytä miettiä tavallista tarkempaan: hippu elämän yli käyvää gloriaa, vastapainoksi muutama arkinen ilmaisu. Tekstin ymmärrettävyys ja tunteisiin vetoaminen ovat tässä tapauksessa hyveitä.

Kun runo on valmis, on hyvä tietää, että tähtäin on ollut kympissä, mutta säkeet on tarkoituksella ammuttu hivenen ohi. Sydämen asioissa sellainen saattaa antaa parhaan lopputuloksen.

……………………………………………………………………………………………..

Kun syntymä luo uuden universumin ja elämä

ottaa ihmisen muodon,

lapsi on valmis ja Jumalan kuvaksi tehty.

Meidän kaikkien elämää kannatteleva ihme,

taivaanvahvuuden läpäisevä timantti ja

maailmankaikkeuden keskipiste.

Kasteen hetkellä ihmeistä suurimmat ovat pienimpiä,

ristipisto kastemekon helmassa, siunaukset vahvistava sana,

tulevaisuuden lankakerä labyrintin portilla.

Tytölle annetaan nimi, joka liittää hänet seurakuntaan ja sukuun,

hänestä kasvaa meille kaikki kaikessa.

Tule sinä lapseksi taas niin näet: hyvä haltija häilähtää kehdon yllä

ja meillä on mahdollisuus toivoa

että elämä antaa Saima Kerttu Amandalle, rakastetulle

kaiken mikä hänen parhaakseen on.

Yhtä hyvin hatullisen linnunlaulua lumisateessa

kuin kokonaisen galaksin tai Linnunradan.

Katso kastettua, väistämättä tekee lapsi oman tiensä,

kasvaa sitä mukaa kun matka joutuu.

Hänen mukanaan saattavat vanhemmat

hakea vahvistusta sille, mihin lujimmin uskovat.

Nämä rivit kirjoittavat rukouksen heidän puolestaan,

välittävät sukupolvien siunauksen.

…………………………………………………………………………………………………..

Perjantairuno ja ikuisen elämän edellytys

Ovidius eli Jeesuksen aikaan, ajanlaskumme taitteessa. Hän oli oman kulttuurinsa Elias Lönnrot, joka keräsi antiikin tarut ja kirjoitti ne eepokseensa Muodonmuutoksia.

Orpheus ja Eyridike. George Frederic Watts, 1869

Teos on länsimaisen kirjallisuuden kulmakivi. Myös Shakespeare piti Ovidiusta esikuvanaan. Ja ne, jotka kaikesta jotain ymmärtävät, väittävät että klassisten kertomusten kaavan voi tiivistää sormista luettavaan määrään. Kaikki löytyvät Muodonmuutoksista.

Marcel Camus: Musta Orpheus, 1959

Totta on, että hyväksi havaittu draama toistaa itseään vuosisadasta toiseen ja jää elämään ikuisesti. Perjantairunon viimeisissä säkeissä on viite Orpheuksen ja Eyridiken tragediaan. Yhtä huonosti kävi kuin Lootin vaimolle. Jos jumalat asettavat armolleen ehtoja, niitä on syytä noudattaa.

Orpheus ja Eyridike, Pariisin Oopperan baletti 2012. Kuva Agathe Poupeney.

Myttyyn mennyt yrityskin saattaa silti johtaa ikuiseen elämään. Ensimmäisessä kuvassa Georg Frederic Wattsin näkemys Orpheuksesta ja Eyridikestä, 1869. Toinen Marcel Camusin elokuvasta Musta Orpheus, 1959. Kolmas kuluvalta vuodelta, Pariisin Oopperan baletin esityksestä. Tragedian pääpari on yhä sama kuin ennen ajanlaskumme alkua.

…………………………………………………………………………….

Perjantairunon teksti numero 75 ja 290 muuta löytyvät helmikuussa 2013 julkaistavasta kokoelmastani Babel:

Tänään on vaikeinta on olla kirjoittamatta

miten Lontoon filharmoonikoista vyöryy raakaa voimaa

miten Dresden tulvii hyvää tahtoa

miten intialainen oluttehtailija saa sankarin maineen

miten Viro muistaa miehitysajan kuljetuksia Siperiaan

miten poika kurkistelee muurin yli Länsi-Berliinissä 1961

miten Kathrin rakastaa yhä omaa Berliiniään

miten toiset meistä toimivat henkensä kaupalla

miten kuivuudesta kärsivät kantavat vastuun sodan häätämistä

miten pakolaissopimus täyttää kuusikymmentäyksi vuotta

miten Koillisväylästä avautuu kaupallinen reitti Aasiaan

miten Pakistanin mullahit uhkaavat taiteilijaa

miten omantunnonvapautta korostetaan suhteessa seksiin

miten naispapin uutta virka-asua arvioidaan

miten lukea väärin: Saatana lämmitti jalkapallostadionin

miten Santana konsertoi Tampereen stadionilla

miten ruotsalainen dekkaristi uhkaa lopettaa uransa

miten maailma on Sotkan munasta syntynyt

miten ikuista elämää on mahdoton tavoittaa

ennen kuin noutaa manalasta kuolleen neitsyen

…………………………………………………………………………..

Perjantairuno ja kulunut tunteellisuus

Edellisen Perjantairunon prologiin tuli napattua säe esikoiskokoelmastani. Pistetään tähän päivitykseen koko kyseinen proosaruno, yksi seitsemän tekstin sarjasta nimeltään Pieni kertomus. Kirja oli aikanaan ehdolla Hesarin esikoispalkinnolle ja sai Kirjailijaliiton vastaavan palkinnon.

Melodraama on aina viehättänyt minua. Niin runossa kuin proosassakin. Samalla se on lajeista vaativin. Pitäisi osua aseetonta lukijaa suoraan sydämeen. Huti tulee helposti ja järki katsoo sivusta, kun tunteiden kattila kiehahtaa riveiltä yli.

Simo Salminen lauloi Rotestilaulussaan, että ”romantiikka se ei sovi jätkälle…” Totta. Vähintään vaarallista se on. Ja jos patetiaan yhdistetään Happy End, runon kuolleisuus on 100 prosenttia. Mutta yrittänyttä ei laiteta, otetaan haaste vastaan tietoisena ja rohkeasti.

…………………………………………………………………………………………………..

Tämä on vieras kirja, jota täytyy ajatella jatkuvasti. Niin suuria tarinoita ei enää ole, että voisi myydä sielunsa pirulle. Vuosia sitten satoi kaatamalla ja me maalasimme sängyn päätyyn oliivipuun. Jätimme koskematta kaviaarin ja kylmäsavustetut hanhenmaksat. Mutta suudelmat antoivat aavistuksen miltä maistuisi paavin kuolinryyppy. Mitä muuta minulle jäi kuin leipää ja lämmintä, huomiseen tästä on tuskin vuottakaan. Käännän takin, koko ei ole miksikään muuttunut. Sinun sydämeesi syöpyi kymmenen pennin kolikko, minun onnenlanttini tyynen pintasi alla. Sitä et saa pois edes suurella rahalla, se on kuin varjosi, ei pesemällä haalistu. Minun suonissani yhtyvät veri ja punainen viini. Mene jo, mene sellaisena kuin olet.

……………………………………………………………………………………………………

Perjantairunossa pirulle myyty sielu ja Burroughsin tragedia

”Niin suuria tarinoita ei enää ole, että voisi myydä sielunsa pirulle.” Lainaus on esikoiskokoelmastani Vapaa pudotus. (Like 1998) En tiedä vieläkö piru käy sieluilla kauppaa. Alkuperäisestä Faustin tarinastakin on traaginen versio sekä katumuksen ja jumalan armon kirkastama vaihtoehto.

Suuria tarinoita punnitessa olin väärässä. Antiikin tragediat solmivat tarinan tiukkaan pakettiin, jonka lopussa katarsiksen kyyneleet johtivat puhdistukseen ja elämänhalun palautumiseen. Nykyhetkeä kokoavaa suurta tarinaa kaipaillaan säännöllisin väliajoin.

Tarina elää yhä, mutta kertomus on fragmentoitunut ja rihmastoitunut. Se on kaikkialla eikä missään. Informaatiovyöry itsessään on Suuri tarina tänään. Peilinsirpaleista voi koota näköiskuvia, mutta miten ilmaista kaaoksen kokonaisuutta.

Ensi tammikuussa ilmestyy kokoelmani Babel, jonka 365 tekstiä tekevät maailmasta päivityksen. Luomisesta lähtien. Yksi avainteksteistä on numero 63. Ei siinä esiintyvän William S. Burroughsin vuoksi, vaan hänen haastattelunsa. Teksti kurkottaa kuudenkymmenen vuoden taakse ja määrittää samalla tulevaisuutta.

Burroughs itse (1914 – 1997) oli beat-sukupolven keskeisiä kirjailijahahmoja. Palikka, joka ei tahtonut sopia järjestäytyneen yhteiskunnan lokeroon. Hänestä ehkä myöhemmin lisää. Tänään Perjantairuno.

………………………………………………………………………………..

William Burroughs ampui vaimonsa, häntä kiehtoivat aseet

(ehkä se oli kylmän metallin kosketus, ylemmyydentunne)

vahinko sattui Meksikossa 1951, juovuksissa ja leikin varjolla.

Syyllisyys kuristi kirjailijaa kuolemaan asti eikä hän voinut

kuin kirjoittaa joka päivä säilyttääkseen järkensä.

Toimittaja kertoo miten oli tavannut Burroughsin 80-luvulla

tämän ainoaksi jääneellä Suomen-kiertueella:

”Junassa Helsingistä Tampereelle kysyin monia nykyajan

piirteitä kirjoissaan ennustaneelta Burroughsilta

myös cut-up, eli leikkaa ja liimaa -kirjoitusmetodista.

– Me elämme  c u t – u p i s s a.  Tuossa ikkunassa

maisema vaihtuu koko ajan. Samalla me keskustelemme tässä

ja kuulemme katkonaisesti mitä ihmiset vieressämme puhuvat.

Näemme mainoksia ja pohdimme ehkä, mitä söisimme tänään.

Sekalaiset informaatiot leikkaavat lakkaamatta ja

hallitsemattomasti toisiaan.”

……………………………………………………………………………………

Perjantairunon tyyni rauha

Juhannusaaton perjantairunolla on tuoreustakuu: kolmen euron posliinilautanen Anttilasta klo 11.40. Tomaatit Siwasta klo 11.55. Hinta 68 senttiä. Kuvaus Pyynikin Trikoon vanhalla tehtaalla klo 12.40. Runo kokoelmasta, joka julkaistaan vasta ensi tammikuussa.

Mietin missä vaiheessa elämä kääntyi niin, että turhasta tuli tärkeintä. Ehkä se oli selvää jo alusta lähtien.

Juhannus ja runo 2012.

Elämä – sinähän tiedät

lapsuuden kesäaamu ja

veteen leivotun ohrarievän siivu,

juustonkimpaleen tyyni rauha ruusuposliinilla

ja tomaatin lohkot, jotka aurinko saa

sädehtimään aivan ihmeellisesti.

……………………………………………………………………………………………………

Perjantairuno: Klovni odottaa aplodeja, yleisö kaipaa veistä

Kuva ja sana. Yksi ja sama asia, aivoissa syntynyttä vuorottelevaa informaatiota. Tapaus Perjantairuno ei valaise väitettä, vaan kertoo puhtaasta sattumasta.

Viimeistelen mittavaa teosta nimeltään Babel. Sen runoissa heitetään hyvästit keskeislyriikan ensimmäiselle persoonalle. Säkeet, jotka alkavat ”Minä olen…” voi puolestani haudata sadaksi vuodeksi ja kaivaa sen jälkeen esiin aivan kuten ”kokeellinen” runous tekee tänään kalutessaan Hugo Ballin, Tristan Tzaran ja kumppaneiden hautaamia luita.

Provosoinnit sikseen, kyllä runon kokija riveiltäni löytyy, vaikka se muuksi onkin nimetty. Perjantaitekstin ydin on sattumassa. Kirjoitin runon, ja hakiessani kuvaa löysin leffan, jota en ole nähnyt.

Patrice Leconte: La fille sur le pont. 1999

Patrice Leconte ohjasi elokuvan ”La fille sur le pont” vuonna 1999. Nainen pääosassa on Vanessa Paradis, mies Danielle Auteuil. Koostin elokuvasta pysäytykset runon pariksi. Olkaa hyvä, teksti numero 43.

……………………………………………………………………………………………..

Katsojien keskuudessa käy pettymyksen kohahdus

kun tivolin veitsenheittäjä peruu numeronsa

ja alkaa kertoa katsojille omia sydänsurujaan.

Tampereen runot huomioivat heikosti (jos lainkaan)

ensimmäisen persoonan tuskat ja tunteet.

Psykiatria kiinnostaa potilas, sutta saalis

jousi vaatii nuolta, kivääri luotia

lapsi haluaa leikkiä, sankari seikkailla

tyranni tavoittelee valtaa, kissa hiirtä

diktaattori suunnittelee palatsia, sorrettu vallankumousta

idealisti julistaa rauhaa, terroristi taistelua

nälkäinen toivoo ruokaa, kylläinen lepoa

ahne himoitsee rahaa, alemmuudentuntoinen arvostusta

iho kaipaa kosketusta, toive täyttymystä

klovni odottaa aplodeja, yleisö veistä,

joka kerta toisensa jälkeen heitetään

henkeäsalpaavan tarkasti avustajan ohi.

………………………………………………………………………………………………