Umpitollot ja olli-immoset

Ystävät hyvät, terveiset mustamakkaran ja junttihuumorin pääkaupungista. Blogi ottaa harvoin kantaa päivän pintakuohuun, koska ideana on tarkastella tapahtumia pitkällä perspektiivillä. Nyt on hyvä tilaisuus yhdistää kumpikin näkökulma.

Martti Innanen: Umpitollo seuraa tapahtumia Kälviän maitojunaseisakkeella
Martti Innanen: Umpitollo seuraa tapahtumia Kälviän maitojunaseisakkeella

Tampere on todettu monissa mielipidemittauksissa Suomen vetovoimaisimmaksi kaupungiksi. Kiitetään siis ensin monikulttuurisuutta ja kaupungin perustajaa: Ruotsin kuningas Kustaa III oli valistusajan edistyksellinen hallitsija. Hän uudisti oikeuslaitosta ja lopetti kidutuksen käytön kuulusteluissa. Kulttuurin kehittäjä perusti Tampereen kaupungin 1779 ja osoitti muutekin kiinnostusta Suomen olojen kohentamiseen.

Seuraavat kiitokset menevät skotlantilaiselle tehtailija James Finlaysonille. Hän näki syrjäisessä kyläpahasessa potentiaalia ja perusti tänne konepajan, valimon ja puuvillatehtaan 1820. Finlayson on Suomen teollisuuden isä. Hänen puuhiaan auttoi monin tavoin Venäjän keisari Aleksanteri I, joka myönsi Tampereelle mm. erivapauden tuoda raaka-aineita ja koneita ilman tullia.

Jatketaan kiitoksilla baltiansaksalaiselle liikemiehelle Carl Samuel Nottbeckille, joka osti Finlaysonin liikekumppaninsa Adolf Rauchin kanssa 1836. Rauch palasi kotiin, Nottbeck pisti tuulemaan ja tehtaasta kasvoi maan ensimmäinen suurteollisuusyritys.

Ja sanotaan mitä sanotaan, työläiset arvostivat isäntäänsä. Tätäkin tarinaa totena kerrotaan. Kun eukot torilla kiistelivät, vaskisepän leski Henriikka Nyström julisti suureen ääneen: ”Tampereen herrat menee helvettiin jok’ainoo, mutta Notpekki taivaaseen.”

Vähän meillä on omaa ja alkuperäistä, sekin kaikki kulttuurista ja henkistä pääomaa. Nyt historiansa hukannut monikulttuurisuuden vastustaja julistaa, että Suomesta pitäisi tehdä umpio ja ruuvata kansi kiinni. Näille olli-immosille ei voi kuin toivottaa: Sen puhtaampana aatteesi säilyy, mitä vähemmän saat sille kannattajia.

………………………………….

Blogin ekstralinkit: Lisää Kustaa kolmannesta

Monikulttuurisuudesta islamofobiaan

………………………………….

Martti Innasen maalauksessa ”Umpitollo seuraa tapahtumia Kälviän maitojunaseisakkeella

………………………………….

On se niin väärin

Blogi päivittää edelleen runolla. Äärimmäisen lyhyesti. Säkeet tulevat kokoelmastani Babel, josta löytyy ajankohtainen ajatus kaikkiin kuviteltavissa oleviin maailmantilanteisiin. Teksti numero 101 nostaa esiin näkemyksen rikostuomioiden epäoikeudenmukaisuudesta. Ja kyllä, rivien takaa voit löytää myös päivän kohuja isomman ajatuksen.

Korpin kuva sivustolta: naurunappula.com
Korpin kuva sivustolta: naurunappula.com

Kaikki linnut eivät lennä samoin,

ajattele toisin jos voit. Tuulta vasten korppi

kykenee lentämään selällään – ja taaksepäin.

Tai niin kuin F. Nietzsche sanoo:

Es gehört sehr viel Kraft dazu, leben zu können

und zu vergessen, in wie fern leben und

ungerecht sein Einst is.

”Vaatii paljon voimia elää, ja unohtaa, miten

pitkälle elämä ja epäoikeudenmukaisuus ovat yhtä.”

………………………………………..

 Ekstralinkki sivuaa päivän aihetta: ”Ymmärryksen avaimet”.

……………………………………… 

Tuetko oikeutta loukkaaviin ja epämiellyttäviin mielipiteisiin?

Eilinen päivitys tarjosi terrorismiin tuhannen vuoden takaista näkökulmaa. Tänään on paikallaan nostaa esiin tuoreempaa tavaraa.

Päivän lehdet esittävät yksioikoisia tuomioita satojen suulla. Laineet lyövät vielä pitkään – ja näyttävät miten kukin nostaa Pariisin teloitukset omien asenteidensa ja intressiensä tueksi.

PAS PEUR, älä pelkää. Kuva AP.
PAS PEUR, älä pelkää. Kuva AP.

Mielipide, joka päätyy kysymyksiin tai omaa napaa kauempana olevaan johtopäätökseen kiinnostaa kauhistelua tai tuomiota enemmän. Nostan tähän pari lyhyttä lainausta päivän Hesarista.

1. Kirjailija, lakimies ja Pen internationalin hallituksen johtoryhmän jäsen Jarkko Tontti: ”Selkeä viesti ilmaisunvapauden puolesta juuri nyt olisi poistaa Suomen rikoslaista arkaainen jumalanpilkkarikos. Monet Charlie Hebon pilakuvista olisivat sen vastaisia, jos ne julkaistaisiin Suomessa.”

2. HS:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan toimittaja Kari Huhta: ”Mikäli sinä olet Charlie, et tue ainoastaan oikeutta eriäviin mielipiteisiin ja satiiriin pyhinäkin pidettyjen arvojen kustannuksella vaan tuet myös oikeutta epämiellyttäviin ja loukkaaviin mielipiteisiin. Rajana on pyrkimys aiheuttaa vahinkoa. Sellaista sananvapaus on.”

Lopuksi blogi tarjoaa Perjantairunon, jonka valintakriteeri on sattumanvarainen. Mietin kuka on kirjoittanut jatkuvasti inhimillisyydestä, Jumalasta ja Jeesuksesta. (Joka on myös yksi islamin profeetoista ja ”kaikkien uskovien muslimien rakastama kaikkialla maailmassa.” Lainaus Islam-oppaasta, linkki jutun lopussa.)

Sirkka Turkka on tuonut runoissaan uskon ja kuoleman arkiselle ja kaikkia koskettavalle tasolle. Poimin kotihyllystä hänen sattumanvaraisen teoksensa ja tarjoan täällä ensimmäisenä avautuneen runon. Olkaa hyvä, sivu 57 kokoelmasta Voiman ääni. (Tammi 1989)

Olen ylhäistä sukua,

laulaa kuoleva poika

ja säestää itseään kitaralla.

Ja sitä hän tottavie kohta on,

aivan pian,

nyt kun hän on antanut kaikenlaisten

lääketieteellisten toimenpiteiden

raueta omalla kohdallaan.

Sitä me olemme jokainen, koko roskasakki,

joka ikinen

kun lähestytään taivaanporttia.

Niin tottavie kuin Libanonissa seiväs

työnnetään hitaasti lapsen peräaukosta

kurkkuun asti.

Niin totta, ihmistä ja eläintä hän auttaa,

Hänen äänensä raastaa

puut juuriltaan, se saa

peurat poikimaan: Karitsalle kiitosta.

…………………………………………………

1. Blogin aihetta sivuava ekstralinkki: ”Mestarin sana”.

2. Linkki Islam-oppaan sivustolle.

3. Neljän vuoden takainen linkki Sirkka Turkan runoihin.

…………………………………………………

Kaula katki kulttuurilta?

YLE Tampere uutisoi 4.12. näin: ”Perinteikkään Pirkanmaan kirjoituskilpailun tulevaisuus on vaakalaudalla. Kilpailun järjestäjänä on vuodesta 1952 ollut Tampereen kaupunginkirjasto. Kirjastopalvelujohtaja Pirkko Lindberg perustelee lopettamisajatusta säästöillä.”

Maamme vanhimman kirjoituskilpailun kuoppaamisesta koituisi 10 000 euron säästö. Pienestä on kulttuuritahto kiinni ja lyö korville kaupungin pormestariohjelman 2013-2016 tavoitteisiin kirjattua teesiä: ”Tampereen asemaa kirjallisuuden kaupunkina nostetaan.”

Kuvitus: Gustave Doré, Peukaloinen (Hanhiemon tarinoita)
Kuvitus: Gustave Doré, Peukaloinen (Hanhiemon tarinoita)

Jutun jatko ihmetyttää yhä enemmän: ”Tampereen kaupunginkirjaston mukaan kilpailu ei enää kuulu sen keskeisiin tehtäviin. Tavallaan on varmasti hyvät perustelut sille, että kirjasto sen järjestää, mutta nyt voisimme lähteä katsomaan muita malleja järjestää tämä kilpailu.”

Pirkko Lindberg (s.1956) on toiminut Oulussa kirjastopalvelujohtajana vuodesta 2007, ja Tampereella 2014 alkaen. Suosittelen, että hän kertaa Tampereen kaupunginkirjaston toiminta-ajatuksen: ”Kirjasto avaa ovet sivistykseen, oppimiseen sekä virkistykseen ja sitä kautta hyvinvointiin. Kirjasto säilyttää ja välittää yhteistä kulttuuriperintöä. Kirjasto edistää ja turvaa demokratiaa ja tasa-arvoa.”

Pirkanmaan kirjoituskilpailu ei ole kuluerä, vaan ainutlaatuinen mahdollisuus ja voimavara. Yksi niistä ydintekijöistä, joka on ollut innoittamassa ja mahdollistamassa lahjakkaiden tekijöiden tietä kirjailijoiksi tai sitä sivuaville kulttuurin aloille. Kilpailu on tarjonnut vielä julkaisemattomille tekijöille tavoitteen, menetys on antanut pontta ja kannustusta jatkamiseen.

Monille kilpailussa menestyneille on yhteistä, että he ovat olleet tuottamassa sitä ”materiaalia”, jota kirjastot lainaavat ja edistävät hyvinvointia ja välittävät yhteistä kulttuuriperintöä. Usea heistä on myös toiminut kansallisena kulttuurivaikuttajana tai taidehallinnon tehtävissä, sekä jakanut tietoa ja kokemustaan opetustyössä. Kerrannaisvaikutukset ovat ”sata kertaa” kaavailtua säästöä suuremmat.

Kuvitus: Gustave Doré, Peukaloinen (Hanhiemon tarinoita)
Kuvitus: Gustave Doré, Peukaloinen (Hanhiemon tarinoita)

Toimin Pirkanmaan taidetoimikunnassa kuusi vuotta ja jaksoin korostaa kirjastojen ainutlaatuista asemaa maan laajimpana ja tasa-arvoisimpana kulttuurin tarjoajana. Kun Pirkanmaan kirjoituskilpailun historiaa hieman pöyhäisee, sieltä löytyy ainutlaatuisia eväitä kaupunginkirjaston ja koko Tampereen ”kulttuuribrändiin”. Siihen, joka mainitsemaani pormestariohjelmaankin on kirjattu.

Keräsin yli neljäkymmentä nimeä, jotka on vuosien mittaan huomioitu Pirkanmaan kirjoituskilpailussa. Finlandia-palkittuja, sekä ehdokkaita. Myös kaikilla muilla mahdollisilla tunnustuksilla tai ehdokkuuksilla huomioituja. Moni on noussut lainauslistojen kärkipaikoille. Nobelisteja ei toistaiseksi ole, mutta viime vuosien varteenotettava ehdokas löytyy, samoin nobelistin suomentaja. Kolme Kirjailijaliiton puheenjohtajaakin voi bongata:

Jaakko Syrjä, Mirkka Rekola, Eero Silvasti, Martti Joenpolvi, Matti Paloheimo, Kari Aronpuro, Jussi Kylätasku, Kullervo Järvinen, Tauno Kaukonen, Eevamaija Poijärvi, Seppo Järvinen, Anneli Toijala, Markku Turunen, Kari Levola, Satu Hassi, Olli Jalonen, Seppo Jokinen, Jussi Rusko, Markku Toivonen, Päivi Alasalmi, M.G. Soikkeli, Juhani Ahvenjärvi, Timo Malmi, Terhi Vedenkivi, Petri Tamminen, Jyrki Vainonen, Saila Susiluoto, Panu Tuomi, Ulla Vaarnamo, Harri István Mäki, Sari Mikkonen, Marja Kyllönen, Tiina Poutanen, Juha Siro, Vilja-Tuulia Huotarinen, Tuija Välipakka, Juha-Pekka Koskinen, Kristiina Wallin, Satu Lepistö, Paula Hahtola, Katja Kaukonen, Anni Kytömäki, Marisha Rasi-Koskinen…

Kilpailun alkuvuosista lähtevä listani on vääjäämättä vajavainen ja sitä voi täydentää. Pääasia on lyhytnäköisen päätöksen pyörtäminen. Kulttuuripalveluiden avainhenkilöille toivon toiminta-ajatusten kertaamista ja kirkastamista. Byrokraateille suhteellisuudentajua karsintakirveen käyttöön.

Mistä kana kusee Krimillä?

Suuren ja pienen yhteisön käytöksessä ei välttämättä eroja ole. Maailmanmahti tai koululuokka, sama logiikka. Muistathan sen luokkasi tyypin, joka ei välttämättä ollut penaalin terävin kynä, mutta halusi näyttää valtaansa – ehkä juuri edellämainitusta syystä.

Helsingin Sanomien verkkosivut 3.3.2014

Kun kaveri veti nahkatakkinsa povesta rautaketjun ja tempaisi sillä pulpetin kanteen ikuiset jäljet, hiljaisempi ymmärsi heti niellä vastaväitteensä. Jos terrorista olisikin tehnyt mieli vihjata opettajalle, vain vilkaisu pulpettiin sai miettimään miltä montut näyttäisivät omassa naamassa.

Mielivalta synnyttää aina hännystelijöiden joukon. Toiset liittyvät siihen silkasta ihailusta, toisten pontimena on pelko. Näin jakautuu muutaman ihmisen yhteisö tai kokonainen valtio.

Diktaattorin valta on tajuamisen puutetta. Kaikkien kohtalo on silti sama, ensiavuksi tarjoan Salvatore Quasimodon kuuluisimman kolmisäkeen: ”Jokainen seisoo yksinään maan sydämellä, / hänet lävistää auringon säde, / ja äkkiä on ilta.”

Quasimodo syntyi Sisiliassa 1901, kuoli Milanossa 1968. Hän kirjoitti fasismin vuosina sanottavansa rivien väliin, myöhemmin, poliittisen vapauden myötä, hän toi sanomansa suoremmin esiin. Nobel ojennettiin vuonna 1959. Italialaisten reaktio oli kahtalainen: ihastus tai vihastus.

Blogi tuomitsee Venäjän toimet Krimillä. Neuvottelujen tie on ainoa mahdollisuus. Mutta mistä neuvoteltaisiin? Putin tietää mitä haluaa. Vaikka muu ei merkitsekään, blogi tarjoaa hänelle ennen seuraavaa siirtoa punnittavaksi Quasimodon kymmenen säkeen runon:

Krimin Semferpol / Genya Savilov / AFP / Lehtikuva.

Ja kuinka me saatoimme koskaan laulaa,

sydämellämme muukalaisen jalka,

toreilla vainajat hyljättyinä

jäähileiseen nurmeen, ja kuullen, kuinka

soi karitsan-valitus lasten, ja äidin

raju musta huuto vierellä pojan,

joka ristiinnaulittiin lennätinpaaluun?

Pajunoksissa riippuivat meidänkin kanteleemme,

ripustettuina uhrilahjoiksi, hiljaa

ne liikkuivat tuulessa surullisessa.

……………………………………..

Kuvat: Helsingin Sanomien verkkosivut 3.3.2014 ja Krimin Semferpol / Genya Savilov / AFP / Lehtikuva.

Quasimodon säkeet, suomennos Aale Tynni.

Blogin lisäjuttu Nobelistista ja diktatuurista vuodelta 2009. (linkki)

Ei kidutusta ei tuomioita ei teloituksia

Maanantaina 27.1. on Vainojen uhrien muistopäivä. Haluan jakaa nimen kahtia: Muistopäivä ja Vainojen uhrit. Muistopäivä on menneisyyttä, johon kuuluvat sodat, holokaustit, kansanmurhat ja kidutukset. Vainojen uhrit kattavat kaikki edellä mainitut, mutta eivät ole muistoja vaan tätä päivää.

Bossangoa, Keski-Afrikan tasavalta / Fred Dufour / AFP

John Lennon ja Yoko Ono julistivat aikoinaan: WAR IS OVER! – IF YOU WANT IT. Sopii hymyillä heidän idealismilleen. Ja kysyä samalla, onko ajatuksessa kuitenkin totuuden siemen.

Jostain pitää aloittaa, paremman puutteessa itsestään. Miten? Minulla ei ole vastauksia, vain kysymyksiä. Niitä pohtiessani mietin mitä sana EI merkitsee meille, miten se voisi muuttua positiiviseksi miljoonille eri syistä vainotuille:

M E I L L E

ei läpikulkua ei kerjuuta ei kaupustelua

ei mainoksia ei koiria ei sisäänkäyntiä

ei tupakointia ei tarjoilua ei polkupyöriä ikkunan eteen

ei eläinten ruokintaa ei ehkäisyä ei epäröintiä

ei mielipahaa ei pakkoa ei sokeria ei rasvaa

…………

H E I L L E

ei pukeutumissääntöjä ei pelkoa ei pakokauhua

ei barrikadeja ei kotitarkastuksia ei kuulusteluja

ei mielivaltaa ei väkivaltaa ei sekasortoa ei syrjintää

ei uhkauksia ei uhreja ei pahoinpitelyjä

ei yksinvaltaa ei kidutusta ei tuomioita ei teloituksia

……………………………………………………………………….

Linkki vuoden takaiseen muistopäivän juttuun ”Mestarin sana”.

Kuva: Fred Dufour/AFP. Bossangoan pakolaisleiri Keski-Afrikan tasavallassa, joulukuu 2013.

Maailman tärkein sana?

Pistetään vielä kierrätysjuttu kolmen vuoden takaa. Aika kuluu tiukasti uuden käsisksen kanssa. Vaihe on sellainen, että lähdetöihin ja tiedonhakuun kuluu kolme neljännestä työpanoksesta. Ja tietysti koko ajan on kysyttävä Miksi? Mikä on niin tärkeä teema, että sen parissa pitää puuhata puolitoista vuotta? Mikä on se suurempi viesti tai kysymys, joka löytyy romaaninmittaisen tarinan alta?

………………………………………………………………………………………………..

Leikkelen lehtiä usein. Säästelen silppua mapeissa ja laatikoissa. Ehtiessäni käyn leikkeitä läpi ja huomaan, että moni tärkeäksi tuntemani asia on menettänyt merkityksensä. Sellaiset revin roskiin, mutta aina joku helmikin jää. Aikanaan nekin pitää hävittää uuden tieltä.

Esko Valtaojan repliikki Basso -lehdestä.

Avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja sai Tieto-Finlandian vuonna 2002 kirjallaan Kotona maailmankaikkeudessa. Teos käsittelee tiedettä, joka tutkii elämän synnyn ja kehittymisen mahdollisuuksia planeettamme ulkopuolella. Luettunani yleistajuiselle kielelle käännettyä astrobiologiaa, minusta tuli välittömästi Valtaoja-fani. Mielenkiintoisen asian takia, mutta myös siksi, että Valtaoja kirjoittaa erittäin hyvin. Suosittelen kirjaa käänteisenä esimerkkinä kryptiseen taidepuheeseen eksyneille. Sieltäkin on mahdollista löytää selville vesille.

Ymmärrän toki, että Valtaoja popularisoi tiedettä. Niin kaltaisilleni pitääkin. Tajuan senkin, miten iso avaruus hänen päähänsä mahtuu verrattuna omaan kallooni. Se ei ole suinkaan arvokysymys: tähtien väliset etäisyydet ovat pitkät, kirjoittaessani minua kiinnostaa yhden ihmisen kokoinen suure. Eikä se ole koskaan olemassa yksin, vaan aina suhteessa toiseen ihmiseen.

Repäistessäni Valtaojan ”aforistisen” leikkeen, huomasin, että olen tiedostamattani etsiskellyt maailman tärkeintä sanaa. Jonkinlaista ajattelun ankkuria, sellaista ”Sesam aukene” -tyyppistä. Alkemistin kaavaa tai ”Abrakadabraa” – taikasanaa ajanlaskumme alkuajoilta.

Valtaojan virke on hieno, sille sopii miettiä sovelluksia ja käyttökohteita rajattomasti. Siitä löytyy myös etsimäni sana, joka on naamioitunut pieneksi ja tavalliseksi kuin pölyhiukkanen. Sana on  M I K S I – kysymysmerkin voi pistää perään, mutta sitäkään ei tarvita, sana sisältää sen jo.

Miksi on aktivoiva sana, joka ei anna tyytyä ensimmäiseen kelvolliselta tuntuvaan johtopäätökseen. Miksi auttaa ymmärtämään mitä asioiden takana piilee. Kauniilta kuulostava ideologia voi osoittautua rahan tai muun arvossapidetyn asian ansaintalogiikaksi. Ihminen voi käyttäytyä oudosti ja epäloogisesti peittäessään perimmäistä haluaan. Useimmiten tiedostamattaan.

Kun luen Viron älymystön kommentteja Sofi Oksasen Puhdistuksesta, kysyn miksi. Kun kuulen fanaattisia mielipiteitä voista ja kasvirasvoista, kysyn miksi. Kun kerjääminen aioitaan kriminalisoida, kysyn miksi, kun Taleban iskee, kysyn miksi. Enkä aio tyytyä ensimmäiseen, toiseen tai kolmanteen vastaukseen…

Niinhän kaikki tekevät. Sisäinen puhe ja informaation käsittely ei koskaan lakkaa. Siinä ero juuri onkin. Tiedostan nyt nuo viisi kirjainta eri tavalla. Miksi on maailman tärkein sana. Pidän avainajatuksen käsillä koko ajan, en hukkaa sanaa hetkeksikään.

Sensuroitu typeryksiltä ja diktaattoreilta

Perjantairuno nappaa kiinni edellisen jutun häntään: yksilön anarkismiin, järjestelmien valtaan ja niiden ylläpitämisen keinoihin. Teksti kysyy voittaako hyvä pahan, millaisin keinoin maailmaa muutetaan?

Kuva: USA Today.

Mandelan lopullinen tavoite vain vahvistui ja kirkastui vankilavuosien myötä. ”Free Mandela” kaikui vuodesta toiseen konserteissa, levyillä, radioasemilla ja stadioneilla. Sini Saarelan viesti ei olisi lähtenyt globaaliin lentoon jos häneen olisi suhtauduttu vain välinpitämättömästi.

Totalitaariset järjestelmät toistavat samaa virhettä loputtomiin. PUSSY RIOT vankilassa murentaa diktatuuria ja mielivaltaa tehokkaammin kuin aktivistiryhmä vapaana. Ryhmän satunnaisten performanssien sijaan heidän viestinsä pysyy pinnalla jatkuvasti.

Kuva: The Guardian.

Perjantairunolla on viesti joka kannattasi salata typeryksiltä ja diktaattoreilta, mikäli he haluavat pitää vallastaan tiukasti kiinni. Säkeistä löytyy myös Kristusmyytin ja itsensä uhraamisen sävyjä.

Gösta Ågrenia olen lainannut tänne ennenkin. Viimeksi suomennettu kokoelma ”Täällä hirmumyrskyn sokeassa silmässä” (2006) koostuu Wittgensteinin ja Heideggerin filosofisia sitaatteja kommentoivista runoista. Edelläkäyvä vapauttaminen omaan kuolemaan. Heideggerin lause on monitulkintainen. Näin Ågren purkaa sen runoksi:

K A I K K I

Minä sanon: Kaikkea

ei ole sanottu. Vankilan

pimeydessä ja syvyydessä

puhutaan vielä. Vanki,

joka ei paennut,

muutti täten

elämänsä

vapaudeksi.

Minä sanon: Kaikki

on merkityksellistä. Jokainen

sana sisältää viestin;

jokainen askel jättää jäljen

hiekkaan, myös

viimeinen.

………………………………….

”Pöyristyttäviä näyttöjä ihmisen turmeltuneisuudesta”

Ketjutan vielä juttua lehdistöstä ja heitän Perjantairunon paikalle Charles Baudelairen (1821–1867) mielipiteen. Moninaisten kirjallisten ansioidensa ohella häntä voisi pitää myös proosarunon eurooppalaisena ”isänä” tai ainakin lajiksi luettavan tyylin uudistajana.

Charles Baudelaire (1821–1867)

Baudelaire tunnetaan parhaiten runokokoelmastaan Pahan kukkia (1857) Henkilökohtaisessa elämässään ja tuotannossaan hän toteutti kapinallisen taiteilijan myyttiä tinkimättä ja kyseenalaisti aina katkeruuteen saakka vallitsevia käytäntöjä ja arvoja. Vastapainona olivat estetiikan, kauneuden ja moraalin pohdinnat. Jos hänen persoonaansa pitäisi luonnehtia yhdellä sanalla, se olisi ”ristiriitainen”.

Baudelairen päiväkirjat sisälsivät muistiinpanoja, ideoita ja luonnoksia keskeneräisiksi jääneisiin teoksiin. Kirjailijan kitkerä mielipide lehdistöstä on julkaistu 1887. Eila Kostamon suomennos ensimmäisen kerran 1972, teoksessa Välähdyksiä/Alaston sydämeni. Vaikuttaako teksti tutulta, mikä… vai onko mikään muuttunut 130 vuoden jälkeen? Kannattaa lukea toisenkin kerran:

”Ei yksinkertaisesti voi selailla ainuttakaan sanomalehteä, oli päivä, kuukausi tai vuosi mikä hyvänsä, löytämättä joka riviltä pöyristyttäviä näyttöjä ihmisen turmeltuneisuudesta ja samalla mitä hämmästyttävintä rehellisyydellä, hyvyydellä, lähimmäisenrakkaudella kerskailua ja aivan häpeämättömiä vakuutuksia edistyksen ja sivistyksen voittokulusta.

Jokainen lehti on alusta loppuun yhtä kauhujen kudosta. Sotia, henkirikoksia, varkauksia, riettauksia, kidutuksia, ruhtinaiden rikoksia, kansakuntien rikoksia, yksityisten rikoksia, maailmanlaajuisen julmuuden huuma.

Ja tämän oksettavan aperitifin sivistynyt ihminen nauttii joka-aamuisen ateriansa palanpainikkeeksi. Kaikki tässä maailmassa tihkuu rikoksia: sanomalehti, seinät ja ihmisten kasvot. En ymmärrä miten puhdas käsi voi tarttua sanomalehteen kouristumatta inhosta.”

Kaiva siinä sitten helmet paskan seasta

Piru periköön Gutenberg, minkä teit! Sysäsit alkuun kehityksen, jolle ei loppua näy. Tuskin on viisisataa vuotta kulunut ja täällä on täysi helvetti. Kirkko ei vahdi mitä julkaistaan ja kaikenmaailman valopäät kiristävät tahtia vain. Itse pääpiru on keksinyt, että kuka tahansa voi ilmaista itseään ja painattaa vaivattomasti vaikka yhden kirjan. Tavaraa tulee saatana niin, ettei kukaan ehdi kaikkea lukea. Kaiva siinä sitten helmet paskan seasta.

Duomo Siena, lokakuu 2013.

Ja semmoinenkin laite on keksitty, johon voisi tilata kaikki maailman kirjat vaikka vessanpöntöllä istuisi. Mutta ne, joilla on valta ja rahat, pitävät vielä entisestä kiinni kynsin hampain. Kuten aina ja kaikkina aikoina.

Valokuvista, elokuvista ja taskuun mahtuvasta musiikista sinä et ymmärrä yhtään mitään. Niidenkin teossa tahti kiihtyy, mutta kukaan ei ole keksinyt ruveta rajoittamaan niiden tekoa ja vahtimaan, että vain ”hyvää” julkaistaan. On ainutlaatuista, miten täällä ”Gutenbergin galaksilla” keksintöäsi vieläkin vaalitaan.

Ja sitten on nämä perkeleen plagiaattikohut. Kirjaan painettuja kuvia varastetaan ja rahastetaan aivan muissa yhteyksissä. Se on väärin, niin minäkin ajattelen! Mutta on sekin, ettei osata lopettaa ja kopioita haetaan sieltäkin missä niitä ei enää ole. No, nykyään jokaisesta uutisesta nuollaan verta niin kauan, kun sitä vähänkin haistetaan.

Pentti Saarikoski, Punaiset liput (weilin+göös 1966)

Nappasin kirjahyllystäni yhden kappaleen vanhaa keksintöäsi. Siinä on vielä ”quattrocenton lyijyistä jälkimakua”, kuten runoilija sanoisi. Onhan teksti vuonna 1966 metallikirjakkeilla ladottua. Kirjoittaja oli aikanaan kuuluisa mies, joi hillittömästi viinaa ja esiintyi lehtikuvissa mustan pantterin kanssa. Tekstin lainaus tähän on silkkaa sattumaa. Ehkä se vain kieputtaa juttuni näkökulmaa hieman eri asentoon.

”Uudessa kuvalehdessä on Paavo Rintalaa syytetty plagioinnista. Jaakko Lintinen väittää ja perusteleekin väitteensä, että Rintala on romaanissaan Mummoni ja Mannerheim ottanut ainakin yhden kohdan melko suoraan Anna Kareninasta. Vaikka Lintisen esimerkistä käykin ilmi, että Rintala aivan ilmeisesti on käyttänyt Tolstoin tekstiä hyväkseen, minä en ole Lintisen mukana sitä mieltä, että tämä alentaisi Rintalan romaanin arvoa. Jos Tolstoi on kirjoittanut jonkin kohtauksen niin, ettei Rintala sitä sen paremmin pystyisi tekemään, Rintalan on tietysti parasta käyttää Tolstoin työtä hyväkseen, niin kuin tieteenkin alalla käytetään aikaisempia keksintöjä ja havaintoja.”

……………………………………..

Lainaus Pentti Saarikosken kirjasta Punaiset liput. Alaotsikkona MIELIPITEITÄ. (weilin+göös 1966) Palaan kirjaan vielä tuonnempana.

………………………………………

Runoilijan ”quattrocenton lyijyinen jälkimaku” löytyy täältä.