Suunnittelin päivitykseen kiteytystä Sujata Masseyn kirjallisista maneereista monikansallisessa Rei Shimura -dekkarisarjassa. Sitkeä influenssa ja jo toinen antibioottikuuri vei kuitenkin voimat lähdetöiden tekoon. Palaan asiaan hamassa tulevaisuudessa.
Blogi tarjoaa perjantairunon. Ajankohtaiset säkeet löytyvät kokoelmastani Babel (Palladium 2013). Teoksen 365 tekstiä päivittävät maailmantilanteen kaikkineen aikojen alusta viidensadan vuoden päähän Kepler-22b -planeetalle.
On itsestään selvää, että Babel käsittelee myös Suomen itsenäisyyden alkua ja sen katkeraa kääntöpuolta. Tekstin sisältämät neljä riviä on lainattu Viljo Kajavan (1909-1998) vuonna 1966 julkaisemasta kokoelmasta Tampereen runot.
Voin kirjoittaa mistä vain – voin jättää kirjoittamatta.
Aika osoittaa kaikki totuudet väistämättä vääriksi,
runo ei ole maailmasta moksiskaan.
Olisi liian helppoa ajatella
että säkeistä jää puuttumaan vain yksi ääni – sinun
mutta ei se niin ole
ajatuksesi on kieli ja kaikukoppa
joka alkaa soida yhä kovempaa ja kovempaa.
Tampereen runoilija Viljo K. kirjoittaa lapsista
jotka tutkivat kaupungin taisteluissa kaatuneitten taskuja.
”Tunsimme Punaisenristin sisaren vielä lämpimäksi:
ohuet ohimoluut hajalla hän makasi miesten keskellä.
Ja luotien iskiessä Mustanlahden kallioon sotilas huusi meille:
Menkää kakarat pois ettei tarvitse ampua lapsia.”
………………………………………………………………
Tänään asun sadan metrin päässä paikasta, josta Kajava kirjoittaa. Näen Mustalahden ja Näsinkallion keittiön ikkunasta. Muistan Tampereen Klassillisen lyseon pienen kirjaston, josta poimin Kajavan kokoelman Ruusuja, lunta. Koin ensimmäisen runollisen kipinän ja tajusin miten elämän ja kuoleman kokoisista asioista voi kirjoittaa äärimmäisen arkisella kielellä.
………………………………………………………………
Ekstralinkit:
1. Kun maata rakastaa – tarvitseeko sitä vihata aina jotakuta?
2. Perjantairunossa henkiin heränneet
……………………………………………………………….
