Iloiset päiväni helvetissä

Perjantairunon paikan saa runoilijan ja prosaistin teos. Lupasin viime maanantaina kirjoittaa unkarilaisen György Faludyn teoksesta Iloiset päiväni helvetissä. Hesari ehti julkaista oman arvionsa keskiviikkona 28.5. Lavennan hieman tarkastelukulmaa.

Faludy syntyi Budapestissa 1910 ja kuoli samassa kaupungissa 96 vuoden ikään ehtineenä. Hänen bibliografiaansa mahtuu yli kaksikymmentä teosta, käännöstöitä ja artikkeleita. Erityistä mainetta hän saavutti kotimaassaan François Villonin runokäännöksillä.

700-sivuinen omaelmäkerrallinen romaanijärkäle Iloiset päiväni helvetissä nosti Faludyn maailmanmaineeseen. Teos ilmestyi englanninkielisenä 1962. Palladium Kirjat julkaisi Juha Valkeapään mainion suomennoksen aivan äskettäin.

Otetaan laaja kaari ja romaanin yhteenveto heti alkuun: holokaustiin verrattavat kärsimykset eivät loppuneet toisen maailmansodan päättyessä. Ties kuinka monelle tuhannelle vankiloihin ja työleireille passitetuille sodan loppu merkitsi vasta kärsimysten alkua ja kuolemaa. Totalitaristiset järjestelmät eivät vastustajia murskatessaan tarvinneet poliittisia syitä tai tutkintaa, silkka mielivalta riitti.

Maailmansodan aattona Falydy pakeni Ranskan ja Afrikan kautta Yhdysvaltoihin, taisteli sen joukoissa ”demokratian puolesta” ja sai maan kansalaisuuden. Faludy oli tietoinen vaaroista ja perusteli paluunsa Unkariin monin tavoin. Vastaanotto oli tyly: ”Tekö olette György Faludy? Joka palasi Amerikasta kotiin hirtettäväksi?”

Iloiset päiväni helvetissä ei ole tiukan dokumentaarista tai faktista tekstiä. Työ- ja kuolemanleirijaksojen äärimmäisistä raakuuksistakin kirjoittaessaan Faludyn ote on kaunokirjallinen. Stalinistisen turvallisuuspoliisin ÁVO:n kuulusteluihin hän lataa myös rankkaa huumoria. Kirjailija paljastaa ”imperialististien kätyreitä” ja henkilökuvaukset lähetetään rajanylityspaikoille, ”jotta turvallisuuspoliisit tunnistaisivat Edgar Allan Poen ja Walt Whitmanin, kun he tulisivat pirun (Beelzebub) kanssa Unkariin vakoilemaan.”

Kun Faludy yritetään tappaa nälkään vankilan 300 kalorin päiväannoksilla ja ruokaa jakava vankitoveri onnistuu huijaamaan, kuulustelija hämmästyy: ”Vieläkö te olette hengissä.” No, vangin voi tietysti hakata veriroiskeille harva se päivä.

Faludyn romaani osoittaa kirjoittajansa uskomattoman laajan sivistyksen, maailmanhistoria on muistissa antiikin ajoista lähtien. Sellissä hän ”kirjoittaa” runoja ulkomuistiinsa. Työleiriltä hän selviää hengissä muutaman toverinsa kanssa huijauksilla, joilla he pystyvät rajoittamaan energiaa kuluttavan työnteon minimiin. Järki säilyy yöllisten ”sivistysluentojen” ansiosta, joita hän pitää kohtalotovereilleen.

Lopuksi kirjan ironinen kuvaus stalinistisesta valtioideaalista: ”Esimerkiksi, Jónás selitti lempeästi, valtio on asettanut haudankaivajan eteen haudankaivajan esikuvan. Tällainen haudankaivaja tekee töitä kilpaillen. Hänellä ei ole aikaa vitsailuun kuten Hamletissa ja Yorickin kallon hän on myynyt aikaa sitten askista tupakkaa. Hänen suurin tavoitteensa on ansaita ’tasavallan parhaan haudankaivajan’ tunnustus. Hän ei vietä vapaa-aikaansa kapakoissa eikä juokse naisten perässä vaan pohtii, kuinka hautajaiset voisi hoitaa nopeammin ja halvemmin. Hautaa kaivaessaan hän ajattelee Stalinia.”

Iloiset päiväni helvetissä on ”sivistävä suositukseni kesäromaaniksi”. Faludy selvisi hengissä työleiriltä 1953, Imre Nagyn noustua Unkarin pääministeriksi. Nagy vapautti poliittisia vankeja ja lakkautti internointileirejä. Vapaammat tuulet tukahdutettiin nopeasti. 1956 Neuvostoliitto murskasi Unkarin kansannousun ja Faludy suuntasi takaisin länteen.

Aihetta sivuavia extralinkkejä blogihistoriasta:

1. Nobelisti ja Romanian diktatuuri. linkki

2. François Villon ja Veijo Meren runosuomennokset. linkki

3. Perjantairuno ja Unkarin kansannousu 1956. linkki

5 Replies to “Iloiset päiväni helvetissä”

  1. Huima kirja jote ei voinut laskea käsistään.
    Upeinta oli, että kaikkien kauheuksienkin keskellä Faludy säilyttää huumorin ja inhimillisen lämmön.
    Valkeapään suomikin oli nautinnollista.

  2. Huima kirja jota ei voinut laskea käsistään.
    Upeinta oli, että kaikkien kauheuksienkin keskellä Faludy säilyttää huumorin ja inhimillisen lämmön.
    Valkeapään suomikin oli nautinnollista.

  3. Kyllähän tuo tuplan ansaitseekin. Faludy ei missään vaiheessa sorru katkeruuteen, vaan humaani ja huumorin purema ote lävistää teosta, kuten sanoit. Hienoo, että tämä on saatu viimein käännetyksi, ja Hesarikin tarttui tärkeään kirjaan.

  4. Kerta kaikkiaan mahtava ja sivistävä lukuelämys, kaikesta koetusta huolimatta lämmöllä ja ymmärtäen kirjoitettu, unohtamatta huumoriakaan. Upeita kielikuvia! Suuri määrä kiehtovia persoonallisuuksia ja luonnonkuvauksia ja historiaa ja erämaan hehkua, iloa ja kärsimystä. Suurkiitos myös suomentajalle, jolle on varmaan käännöstyö ollut valtava urakka. – Paksu kirja, jonka ei olisi suonut loppuvan koskaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

VASTAA LASKUTOIMITUKSEEN KOMMENTOIDAKSESI!