Kun maata rakastaa – tarvitseeko sitä aina vihata jotakuta?

Perjantairunon menetelmä on seuraava: seison kotihyllyn edessä ja koetan napata runokokoelman, jonka tekijä on syntynyt samana vuonna kuin Suomi. Silmä sattuu ensin Aaro Hellaakoskeen. iPhone kertoo, että pitkäksi menee. Viljo Kajava osuu jo lähemmäs. Marja-Liisa Vartio jää muutamaa vuotta vaille.

Pari lisäarvausta ei napsahda ihan kohdalleen. Mutta miksi runo? Eikö aforistikko olisi tähän paremmin paikallaan. Intuitio osuu heti kymppiin: Samuli Paronen, syntynyt 1917. Vuonna 1974 julkaistu teos Maailma on sana, kuuluu parhaisiin aforismikokoelmiin kautta aikojen.

Unto Koistinen: Lepäävä alaston 1979.

Mistä juttuun kuva? 1917 syntyneen Aimo Tukiaisen Mannerheimin ratsastajapatsas olisi liian selvä ja kliseinen valinta. Löydän samana vuonna syntyneen Unto Koistisen: herkän ”hermoviivan” taitelijan ja persoonallisen boheemin.

Koistisen vuonna 1979 maalattu Lepäävä alaston saa edustaa tässä Suomineitoa. Teos on hieno kumarrus yli neljäsataa vuotta sitten Tizianin maalaamalle Urbinon Venukselle. (linkki)

Torstai-iltana itsenäisyyspäivän paketti alkaa olla kasassa. Kaadan lasin huomisen viiniä ja valitsen Paroselta itsenäisyyspäivän kunniaksi seitsemäntoista aforismia:

Emme saaneet rajaa Uraliin, vältyimme venäläiseltä Suur-Suomelta.

Köyhät ovat käyneet kaikki maailman sodat, he ovat käyneet kaikki sodat köyhiä vastaan.

Kun ammattisosialisti on kivunnut korkeaan tuloluokkaan, ei hän pelkää muuta kuin sosialismia.

Kun maata rakastaa – tarvitseeko sitä aina vihata jotakuta?

Hitler ei hävinnyt siksi että oli väärässä, hänen havaittiin olevan väärässä koska hän hävisi.

Ei Suomessa voi erota kirkosta, se on täällä kaikkialla.

Emme tiedä. Myymme sitä Jumalana.

Hyvä ei pakota.

Puhtaus meitä erottaa, saasta yhdistää.

Uskomusten voima on uskomaton.

Mies hirressä tyydyttää oikeudentuntoamme tehokkaammin kuin mies vapaana.

Kun vatsa on täysi, omatunto puhdas, elämä arvokasta, palvelijat palvelevat, armeija ja poliisi suojelevat, niin kai olisi hyvä jos maailma seisahtuisi tähän.

Maailma on täynnään tekoja joita kukaan ei ole tehnyt.

Täällä on paljon parempiakin asioita kuin paremmuus.

Jonakin päivänä lakkaa ihminen kuolemasta. Se on hänen loppunsa.

Vastaukset elävät aikansa. Kysymykset tulevat yhä uudestaan.

Maailmanloppu alkaa joka hetki.

……………………………………………………………..

3 Replies to “Kun maata rakastaa – tarvitseeko sitä aina vihata jotakuta?”

  1. Paros-sitaateilla ja Koistisen Lepäävän alastoman katselemisella tämä merkkipäivä sai juhlan tuntua. Hyvä näin – enempää en tarvitse.

  2. Hieno itsenäisyyspäiväjuttu. Sekä Paronen että Koistinen, ihan nappiin.

    Juuri luin että J.K. Ihalainen on kutsuttu Tampere-taloon. Mahdatko sinäkin mennä?

    Mandela kuoli, olen selaillut kuvia hänen elämästään. Maailman parhaita ihmisiä.

  3. Hei!
    Ja kiitos. Kyllä Parosessa ja Koistisessa on yhäti voimaa. Tampere-taloon ei kutsua tullut. Linnan juhlissa olin varusmiesaikana. Boolia tehtiin ja huolehdittiin vieraiden tarjoilusta muutenkin. Seuraavana päivänä siivottiin ”sotkut”. Kekkosen työhuoneen fiksasin kuntoon henk. koht.

    Mandela teki käsittämättömän elämäntyön, kaikki kunnia hänelle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

VASTAA LASKUTOIMITUKSEEN KOMMENTOIDAKSESI!