Kategoria: Perjantairuno

En tunne kirjaa, joka loppuu yhtä upeasti

by

8.11.2013

14:43

Leave a comment on En tunne kirjaa, joka loppuu yhtä upeasti

Antiikin tarut, Kirjoittamisen ideat, Kuulumisia kauempaa, Lukeminen, Perjantairuno, Runous

, ,

Ei pitäisi katsoa taakseen, kun on eteenpäin menossa. Perjantairuno kaivaa silti vielä yhden pointin edellisiin päivityksiin nousseelta Pentti Saarikoskelta. Hänen tuotantonsa on merkinnyt kirjoittamiselleni varsin vähän. Tiarnia-trilogian päätös, Hämärän tanssit (1983) on poikkeus.

Toisessa elämässä, liki parikymmentä vuotta sitten kirjoitin runoja kiihkeästi ja toivoin saavani jotain julki. Vein vaimon ja tenavat lomalle Tunisiaan. Ratsastettiin kamelikaravaanissa ja yövyttiin Saharan laidalla parakissa, jossa tuuli painoi hiekkaa sisään kynnyksen alta koko yön. Ajettiin bussilla suola-aavikon halki, ja ihmeteltiin kauppahallin verisiä kamelinpäitä. Ja koko reissun repussani kulki Hämärän tanssit, jota luin yhä uudelleen ja uudelleen.

Picasso: Girl helping Minotaur 1938.

Picasso: Girl helping Minotaur 1938.

Istuin yöllä hotellin parvekkeella ja väänsin säkeitä muistikirjaan. Ja lopulta niin kävi, että jokunen rivi päätyi esikoisteokseeni. Perjantairuno kaivaa kokoelmasta kaksi tekstiä. Jälkimmäisessä on kumarrus Saarikoskelle ja kuuden rivin lainaus. Runon ja otsikon väite pitää kutinsa yhä.

………………………..

Sanoa kaikki sopimukset irti, kasvaa

lapseksi jälleen. Kävellä pelkoa vastaan

ja hukata kompassin pohjoisneula.

Kuu nousee merien ylle (se säe minun on hylättävä)

tumma tyttö laulaa, vastapäisellä parvekkeella istuu

kädetön mies.

Uima-altaaseen laitetaan myrkkyä yöksi,

tähtitaivas on täällä sekaisin.

Ron Bacardi ei muuta maailmaa vaikka yrittää joka päivä.

Syntyy jätettä: tyhjiä tölkkejä ja pulloja,

lyttyyn menneitä ajatuksia.

Jos todellisuutta on, se on sama

riippumatta siitä mitä pääni sisällä tapahtuu.

………………………..

Aikansa pudottuaan     pysähtyy

kuin valon lyömänä.

Kun lukee runoa, lukee itsensä toisen sisään.

Istun terassilla ja selaan Hämärän tansseja. En tunne kirjaa,

joka loppuu yhtä upeasti.

Niin monta siementä sisäkkäin.

”Hän päättää tappaa tytön sillä hän pelkää kuolemaa”

Mies ja tyttö nousemassa vuorelle.

”Minotaurus nukkuu, tyttö sanoo

hän ottaa tätä kädestä

he kävelevät alas Teorian tietä

tulevat roskapöntön luokse

ja näkevät jälleen tähdet, taivaan kappaleet”

Tässä on se maailma, jota ei ollut ennen kuin avasin sivut.

………………………….

Ollako oikeassa vai eikö olla?

by

31.10.2013

17:40

Leave a comment on Ollako oikeassa vai eikö olla?

Kirjoittamisen ideat, Perjantairuno

,

Perjantairuno viittaa edelliseen päivitykseen ja oikeassa olemisen taakkaan. Teksti on itselleni kirjoitettu. Tein taannoin erilaisia kirjeensulkijatarroja omaan käyttöön ja haalin niihin säkeitä vanhoista kokoelmistani. Kas, kaikki on suhteellista. Ja pirunko väliä sillä, onko hetken oikeassa vai ei. Lopulta tilit menevät aina tasan.

……………………………………………..

Yritin taivuttaa maailman

omaan muotooni.

Pidin huolta

ja muistin sanoa muille

missä on mieltä.

Laskin loputtomasti toden näköisyyksiä.

Aamulla tuuli nousi

ja taivutti koivun latvan.

Auringonlaskussa tanssi hyttynen,

hieno hyönteinen.

Tietokonetta tarkemmin

se osaa aistia

elämää ympärillään.

Perjantairuno kysyy ”Miten käy elävitten”

by

25.10.2013

14:35

Leave a comment on Perjantairuno kysyy ”Miten käy elävitten”

Päiväkirjat, Perjantairuno, Runous, Suomen kieli

,

Ei kuollut äiti (84v.) vaikka sukua jo sairaalaan hälyteltiin. Tänään oltiin jo lääkärikäynnin jälkeen kirppiksellä kahvilla. Toistuva keuhkokuume ja vereen levinnyt pneumokokkibakteeri lienee nujerrettu.

Runon vuosi 25.10.

Elämän ja kuoleman pohdintojen tueksi tarjoan päivän Perjantairunon äidin kirjasta. Runon vuodessa on muutama säe jokaiselle päivälle ja tilaa omille merkinnöille. Ja kuten näkyy muistiinpanojen mahdollisuutta on käytetty kiitettävästi. Saattaa olla, että kirjoittamisen tarve on periytynyt geeneissä.

Kirjan painettu runo tälle päivälle 25.10. on valittu Kaarlo Kramsulta. Sanokaa mitä sanotte, mutta vanhahtavassa yksikertaisuudessaan säkeet ovat silkkaa kromiterästä. Minua viehättää erityisesti persoonallisesti taivutettu sana ”elävitten”. Rivit ovat osa runosta Mustalainen.

Kuihtuu kukka, kaatuu puu,

linnun laulu lakastuu:

niin käy elävitten.

Mitä tulee sitten?

……………………………………

Kaarlo Kramsu (s. 1855) kuoli Niuvanniemen mielisairaalassa 39 vuoden iässä. Hän oli toimittaja ja kaksi ”Runoelmaa” julkaissut runoilija.

Pimeää energiaa perjantaiksi

by

27.9.2013

12:34

Leave a comment on Pimeää energiaa perjantaiksi

Perjantairuno

,

On olemassa aineen häviämättömyyden laki: Nihil interit – mikään ei katoa. Materian massa ei voi hävitä, se pysyy tai ottaa uuden muodon: puu synnyttää palaessaan kaasuja, lämpöenergiaa ja tuhkaa.

Noin 68.3% maailmankaikkeuden energiasta arvioidaan olevan pimeää energiaa. Sen voiman arvellaan työntävän galakseja toisistaan poispäin. Astronomien uusimpien havaintojen mukaan tämä universumin aine on todellista ”vaikka meillä ei ole mitään käsitystä sen koostumuksesta”.

Entä hengen energia ja tunteiden palo, ajatuksen ja tekojen näkymätön voima. Onko sitä? Mikä täällä saa kaiken alkamaan alusta yhä uudelleen ja mihin se elämä hiipuessaan katoaa, vai katoaako?

………………………………………………………….

Koko Royal Philharmonic Orchestra

soitti minun pääni sisällä,

ympäri päissään joka ainoa sorkka.

Dvorákin sellokonsertto tähtikirkkaassa yössä,

laineet lyijyvettä raskaammat ja tuuli painoi.

Kun ohjasimme kiville, pohja repesi keulasta perään.

Vielä silloinkin annoin sinulle meriselityksiä

kun vaivuin painot jaloissa kohti pohjaa.

Näin unta ruusuaidasta, joka oli leikattu

viiden sentin tapeiksi. Valosta versoi

kaksi läpikuultavaa silmua. Uskoin että siitä alkaa

kierto alusta taas. Niin kuin kaikki

alkaa kerta toisensa jälkeen.

…………………………………………………………

Perjantairunossa otetaan olvia olan takaa!

by

28.6.2013

14:13

3 kommenttia artikkeliin Perjantairunossa otetaan olvia olan takaa!

Perjantairuno, Runous, Suomen kieli, Unohdettujen runojen klinikka

, ,

Kansalliskirjailija Aleksis Kivi (1834–1872) mielletään ensimmäisenä prosaistiksi. Hänen runoudessaan, Kanervalassa ja muissa teksteissä on usein proosamainen ote, pitkissä, tarinallisissa runoissa replikoidaan ja käytetään myös dialogia.

Muutamista lyhyistä teksteistä on kiteytynyt kaikkien tuntemia klassikoita: Metsämiehen laulu, Kaukametsä, Onnelliset, Sydämeni laulu ja ennen muita Timon laulu Seitsemästä veljeksestä. Tunnistus käy jo kahdesta ensimmäisestä sanasta: ”Makeasti oravainen”.

Yrjö Ollilan pukusuunnitelma: Olviretki Schlaussingenissä (1920)

Kiven runouden kiteytymä on arjen ylevöittämisessä, romanttisessa maailmankuvassa. Proosatyylin realismi ei saa sijaa. Valitsin Perjantairunoksi poikkeavan tekstin, jossa aiheen ylistys saa rempseän ja humoristisen otteen. Säkeet olkoot myös jatkoa edelliseen juttuun, josta käy ilmi Saatanan mielijuoma. Nyt nautitaan miedompaa.

OLVEN KUNNIAKSI

Näytelmästä Olviretki Schleusingenissä

Terve, ruskee ohraneste,

Terve, jumal´ kultasuu!

Sua ain tahdon kunnioittaa

Kumartaen tomuhuun,

Sulle annan sydämeni,

Sulle kannan kiitosuhrit

Mä temppelissäs kontien.

Oi olvi ijankaikkinen!

Valvoissani, maatessani

Muistan voimaas kuohuvaa.

Terve, ruskee ohraneste,

Terve, voima kuohuva!

Kaikki menköön suren suuhun,

Kun vaan olvi olla saa.

Mitä huolin

Vaihka iskis

Taivaan nuoli

Maailman halki

Ja polttais palleroisen maan,

Kun mä ja olvi ollaan vaan?

Terve, ruskee ohraneste,

Terve, voima kuohuva!

……………………………………………….

Jutun kuva on pukusuunnittelija Yrjö Ollilan luonnos Vapaan Näyttämön Olviretken ensi-iltaan 1.1.1920. Merkintöjen mukaan puku tehtiin värjätystä säkkikankaasta, päähine pahvista. Näytelmä kuvaa baijerilaisten ja preussilaisten sotilaiden juopottelua sotatoimien ohessa. Näytelmävalinta oli ”uskallettu” sillä Suomen kieltolaki oli astunut voimaan edellisenä vuonna.

Ja vielä kiinnostuneille bonus. Kolmen vuoden takainen juttuni kertoo hieman laajemmin suomenkielisen runouden alkuasetelmista: linkki.

Perjantairuno kysyy: näinkö näet juhannuspäivän aamun?

by

21.6.2013

14:00

Leave a comment on Perjantairuno kysyy: näinkö näet juhannuspäivän aamun?

Kuulumisia kauempaa, Kuvataiteilijat, Perjantairuno, Pienkustantajat, Runous, Suomennokset, Unohdettujen runojen klinikka

, , ,

En pidä pyhistä, sen paremmin jouluista kuin juhannuksistakaan. Sunnuntait saisi puolestani poistaa. Kyllä arki on ihmisen parasta aikaa! Kuittaisin asian kolmen sanan lauseella, elleivät murhaajat olisi väärentäneet ajatusta Auschwitzin portin päälle.

Työhuoneeni ovessa lukee: ”Huvittelu kuluttaa meitä, työ antaa meille voimia!” Mutta en minä ole täällä näkemyksiäni kauppaamassa, perjantairuno on lahja, jonka olen valinnut Hans Magnus Enzensbergeriltä.

Grafiikka, Juho Karjalainen

Kari Aronpuron suomentama Mausoleumi on juuri julkaistu, siitä myöhemmin lisää. Enzensbergeriltä poimittu teksti tulee Sammakon vuonna 2000 julkaisemasta ja Markku Inton suomentamasta kokoelmasta. Syynä on runon nimi: Suomalainen tango.

Unkarilainen runoilija Ottó Orbán on myös julkaissut samannimisen runon. Valintani ratkaisivat Juho Karjalaisen grafiikan vedokset, joista tuli tekstille täydellinen pari.

Grafiikka, Juho Karjalainen

Enzensbergeriä pidetään Saksan sodanjälkeisen kirjallisuuden merkittävimpänä runoilijana. ”Voiko olla mitään pateettisempaa kuin visionäärirunoilija, joka ei tee muuta kuin omia säkeitään. Minulla on kaksi kättä. Oikealla kirjoitan runoja, vasemmalla teen kaikkea muuta”, kirjailija itse sanoo kolmentoista vuoden takaisessa haastattelussa.

Suomalainen tango on kepeän impressionistinen runo. Nopeita, välähdyksenomaisia ja visuaalisia ensivaikutelmia. Näin näkee saksalainen runoilija vierailunsa. Ehkä myös suomalainen itse heräillessään juhannuspäivän aamuun.

Mitä eilen illalla oli on ja ei ole

Pieni vene joka etääntyy

ja pieni vene joka lähestyy

Tukka joka oli ihan lähellä on vieras tukka

Se on helposti sanottu Niin se aina on

Harmaa järvi on toki harmaa järvi

Eilisillan tuore leipä on kova

Kukaan ei tanssi Kukaan ei kuiski Kukaan ei itke

Savu on kadonnut ja ei ole kadonnut

Harmaa järvi on nyt sininen Joku huutaa

Joku nauraa Joku on poissa

On aivan kirkasta Oli miltei hämärää

Pieni vene ei aina käänny takaisin

Se on sama ja ei ole sama

Siellä ei ole ketään Kallio on kallio

Kallio lakkaa olemasta kallio

Kalliosta tulee taas kallio

Niin se on aina Mitään ei katoa ja mitään ei jää

Mitä siellä oli

on ja ei ole ja on Sitä

ei ymmärrä kukaan Mitä eilen illalla oli

Se on helposti sanottu Miten valoisa

täällä on kesä ja miten lyhyt

Lähdetään käymään kuussa

by

13.6.2013

12:25

Leave a comment on Lähdetään käymään kuussa

Kulttuuritapahtumat, Kuulumisia kauempaa, Moderni taide, Perjantairuno, Tiede, Ympäristö

, , , , ,

Tulipa tehtyä muiden puuhien ohella kuuraketti. On tärkeää, ettei toteutus muistuta alan ikonia, Tintti kuussa -albumin alusta. Toinen huomioon otettava asia on väri. Kun liikutaan ajatuksen energialla, sininen on valttia.

Velaatan avaruuskeskus, kantoraketti Velaatta 1.

Muistattehan Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelijan, joka mittasi avaruutta vaaran laella ja merkitsi kiintopisteitä tupakka-askin kanteen. Konsta Pylkkäselle mieluisat ajatukset olivat aina sinisiä.

Velaatan Maitolaiturimuseon Avaruuskeskukseen tulee lisäksi tinttamareski, kuun maisemaan maalatut avaruuspuvut, joissa voi kuvauttaa itsensä. Arkhimedeksen kerrotaan sanoneen: ”Antakaa minulle kiinteä piste, niin minä vipuan maan paikaltaan.” Itse voisin sanoa: ”Antakaa minulle kovalevyä, maalia ja siveltimiä, niin vien teidät avaruuteen.”

Pikapäivityksen loppuun sopii runo nro 250 tuoreesta teoksestani Babel.

………………………………………………………………..

Tarvitsemme uuden mallin maailmasta sillä

suhteellisuusteoria ei päde äärettömyyksiä ylittäviin suureisiin.

Fyysikot tutkivat aikaa enen alkuräjähdystä, runoilijat

tekevät kauhistuttavan yksinkertaisia havaintoja.

Eivät vastaa vaan kysyvät, jättävät rivinsä lukijan punnittaviksi.

Voi miten paljon maailmassa tapahtuu juuri nyt,

miten äärettömän vähän voin siitä kokea.

……………………………………………………………….

Velaatan maitolaiturimuseon kotisivut, joista linkki myös Facebookiin. Käy tykkäämässä täältä.

Rouva presidentin runot ja Kerttu, 11 v.

by

7.6.2013

15:00

1 kommentti artikkeliin Rouva presidentin runot ja Kerttu, 11 v.

Aforismit, Amerikkalainen runous, Kulttuuritapahtumat, Perjantairuno

, , , ,

Päivän Hesari nostaa esiin yhdysvaltalaisen beatrunoilijan Anne Waldmanin, joka on joillekin Annikin runofestivaalin odotetuin vieras. Mielenkiintoinen juttu, lukekaa Waldmanin näkemys runouden ”outridereista”.

Annikki viettää 10-vuotisjuhliaan yhtenä maamme merkittävimmistä kirjallisuustapahtumista. Päätilaisuus on huomenna 8.6. klo 11-20 Annikinkadun puukorttelin sisäpihalla. Annikki Off aloitti kirjallisuustapahtumien ketjun jo keskiviikkona.

Jenni Haukio, Tulenkantajien kirjakauppa 5.6.2013

Avajaistilaisuudessa Tulenkantajien kirjakaupalla esiintyi runoilija, presidentin rouva Jenni Haukio. Haastattelussa hän sanoi olevansa ”vanha sielu”, ja outoa kyllä, ajatus hänen esittämänään ei kuulostanut kliseeltä.

Signeerausjonon mitta oli suoraan verrannollinen julkisuusarvoon. Sitä seuratessa ja omaa esiintymisvuoroa odotellessani, nuori nainen halusi myydä minulle arvan: kaksi euroa, jokainen voittaa nuoren Yöstäjä ry:n sanataidekoululaisen kirjoittaman aforismin. Itse pääpalkinto arvotaan myöhemmin.

Jenni Haukion tapauksessa mietin miten tikun nokkaan nosto muuttaa suhdetta kohteeseen. Koetin olla rehellinen itselleni, enkä liittynyt signeerausjonoon. Mieltymykseni runoilijan teksteihin on neutraali, kuin sisaruussuhde intohimon vastapainona.

Perjantairunon paikalla on siis aforismi, joka kääntää näkökulman ja tekee suuresta pientä, kirjoittajana Kerttu, 11 vuotta. Kahta lausetta lukiessa sopii miettiä anonymiteetin ja julkisuuden suhdetta. Sitäkin. Poissaolo voi joskus olla mitä intensiivisintä läsnäoloa:

Mustekala ui mursun ohi. Hehkukala loistaa poissaolollaan.

…………………………………………………………………………………….

Perjantairunon Pilvipumppu

by

16.5.2013

18:46

3 kommenttia artikkeliin Perjantairunon Pilvipumppu

Kulttuuri, Kuvataiteilijat, Perjantairuno, Pienkustantajat, Runous, Suomennokset, Unohdettujen runojen klinikka

, , , , , ,

”Minä teen tiettäväksi että Tristan Tzara muotoili sanan DADA helmikuun 8. klo 6 illalla; olin paikalla kahdentoista lapseni kanssa kun Tzara ensi kertaa lausui tämän sanan joka nostatti keskuudessamme ymmärrettävää innostusta. Tämä tapahtui Café Terassessa Zürichissä, ja minulla oli rusinapulla vasemmassa sieraimessa. Olen varma ettei tällä sanalla ole mitään merkitystä, ja että vain imbesillit ja espanjalaiset opettajat hämmästelevät päivämääriä.”

Hans Arp, Dada 1919.

Dada lähti liikkeelle Zürichistä vuonna 1916. Suuntauksen tavoitteena oli olla kaiken sen vastakohta, mitä Taide edusti. Liikkeen syntymään saakka kuvataiteessa ja kirjallisuudessa oli ollut merkitys tai viesti, Dada hylkäsi ne ja jätti kaikki tulkinnat kokijan kontolle.

Dadassa oli nykytaiteen siemen, joka johti uusiin suuntauksiin. Ironista kyllä vastahankaisuus, loukkaavuus ja hämmennyksen ilmaisu muuttui lopulta itsekin taiteeksi. Sattuma ja satunnaisuus voitiin hyväksyä luovuuden perustaksi. Liikkeen keskeisiä toimijoita olivat mm. alussa mainittu Tristan Tzara, Marcel Duchamp, Guillaume Apollinaire, Max Ernst, Hugo Ball, Man Ray ja alun lainauksen kirjoittanut Hans Arp (1916-1966).

Palladium Kirjat julkaisi saksalais-ranskalaisen Arpin valittujen runojen kokoelman Pilvipumppu Markku Inton kokoamana ja suomentamana 2011. Arp oli kuvanveistäjä, taidemaalari ja runoilija, Dadan perustajajäsen ja yksi keskeisimmistä toimijoista. Multipersoona kuittasi myös Venetsian biennaalissa 1954 kuvanveiston suuren palkinnon.

Arpin kokoelman julkaisusta käyttäisin sanaa Kulttuuriteko, ellei se olisi jo niin loppuun kaluttu. Ja jos minulta kysyttäisiin, sanoisin, että Pilvipumppu näyttää monelle tämän päivän kokeellista runoutta kirjoittavalle jo yli puoli vuosisataa sitten kuiviin imaistun kaivon.

Arp opiskeli kolmessa taidekoulussa, mm. Pariisin Académie Julianissa, joten visuaalisuutta ja värejä löytyy myös teksteistä. Viime viikon Perjantairunoon hänet yhdistää Paul Klee. Kummatkin osallistuivat aikanaan myös saksalaisen Der blaue Reiter -ryhmän toimintaan.

………………………………………………………………..

IHMETORVIKONFIGURAATIO 1

nielaistut pojat puhaltavat ihmetorvea

kultakenkäiset enkelit tyhjentävät punaisista kivistä täysiä

säkkejä joka raajalle

johan muotoutuvat mastot ja tähtikuviot

siskot näyttävät jälkiä pilvilinnoista kukkarokissoista

löytölapsista höyrylehmänpuremista satuloiduista

jäniksistä

verekseltään pehmustetuista leijonista

leimuavilla pyöränpuolilla linnut pyörivät yli taivaan

tähdet aivastavat vahanenistään kukkakimppuja

joka iikka on humalassa ja ui pehmeillä sormilla

palavat leijonat suhahtavat yli värisevien koivujen

kellä häntä on sitoo siihen lyhdyn

koko yö päälläseisontaa hajareisin lohikäärmeillä

tanssintaa

salkoihin kiivetään ja raavaasti painitaan hau hau yössä

raikuu vaan

…………………………………………………………….

Kuvat: Hans Arp, Dada 1919.

Perjantairuno kysyy: Oletko ajatellut seurauksia?

by

10.5.2013

16:36

5 kommenttia artikkeliin Perjantairuno kysyy: Oletko ajatellut seurauksia?

Finlandiapalkinnot, Kirjoittamisen ideat, Kuvataiteilijat, Perjantairuno, Unohdettujen runojen klinikka

,

Perjantairuno hakee jälleen avartavaa otetta tekstille. Kontaktia myös itsensä ulkopuolelle. Olen ennekin väittänyt täällä kuvaa ja sanaa samaksi asiaksi. Ei niin, että ne korvaisivat toisensa, tai merkitsisivät kaikille samoja asioita.

Bo Carpelan julkaisi proosarunojen kokoelmansa Kleen taulun nimi 1999. (suom. Jaakko Anhava) Kirjassa on sata Kleen taulun nimeä, joille Carpelan on kirjoittanut oman tarinansa. Tekstit eivät ole kuvauksia tauluista, vaan nimien synnyttämiä assosiaatioita.

Kansikuva Paul Klee: Kaunis puutarhuri ( 1939)

”Taide ei kuvaa näkyväistä, vaan tekee näkyväksi”, Carpelan sanoo. Samat teemat toistuvat läpi kirjailijan tuotannon, tekeepä hän sitten runoa tai proosaa: ilmaan kohoavat ihmiset ja rakennukset, kokevan yksilön vahva eksistenssi ja meitä ympäröivä eloton todellisuus, jolla on oma tahto.

Prosaistina Carpelan on kahdesti Finlandialla palkittu. Minulle Alkutuuli (1993) ja Kesän varjot (2005) ovat pohjimmiltaan yksi ja sama kirja. Runoteoksia Carpelan ehti julkaista seitsemän. Lisäksi kolme valittujen runojen kokoelmaa.

Runoilijana Carpelan ei ole lukeutunut maailmaa muuttaviin suosikkeihini. Anti löytyy kielen visuaalisesta otteesta. Myös yksittäisistä runoista tai säkeistä vierähtelee vetoavia helmiä. Esimerkki runosta Ad Parnassum II: ”Lopulta ilma loppuu, kaikki loppuu, ei auta kuin astua tyhjään ilmaan Avun toivossa.”

Perjantairunoksi valitsin tekstin, joka on kuin Carpelanin kirjoittajanlaadun kiteytymä. Päin taivasta kohotaan taas. Valo, uni, äärettömyys, kysymykset vailla vastauksia… ja kukapa muukaan käyttäisi muutaman rivin tekstissä kymmenen kysymysmerkkiä?

Paul Klee: Red Balloon (1922)

Punainen ilmapallo

Mielesikö tekee leijailla? Monet perheenjäsenesi ovat jo kohonneet taivasta kohti ja kantautuneet suureen ilmavaan utuun. Enoni kahmaisi eräänä vappuna koko kimpun ilmapalloja ja katosi etelään päin, eikä hänestä koskaan sen koommin kuultu. Hän oli aivan vastanainut. Ja sinäkö uneksit punaisesta ilmapallosta? Oletko varma, ettei mielesi teekin pyydystää punaista kuuta? Siellä, kaupungin yllä, puunlehvästön yllä, sinä leijut, kuin unessa, ympyrämäisenä hehkuva uni keskellä pelkkiä suoria kulmia. Takanasi avaruuden tuolla puolen, tuo salaperäinen valo. Polttaako se sinut vai täyttääkö, niin että pian suunnattomassa hiljaisuudessa muutut aivan näkymättömäksi? Oletko ajatellut seurauksia? Taivasta, joka kuuttomana vapisee joka yö, kodittomana? Pimeyttä, joka lähtöäsi seuraa? Eikö riitä se maa, jolla seisot? Sitä et kai ole ajatellut? Että siellä ylhäällä on niin hiljaista? Niin, siellä on hiljaista. Jos kysyt jotakin, kukaan ei vastaa.

……………………………………………………..

Bo Carpelan ( 1926 – 2011)

Paul Klee (1879 – 1940) saksalais-sveitsiläinen taiteilija, jolla oli merkittävä vaikutus abstraktin kuvataiteen kehitykseen. Kirjan kansikuva: Kaunis puutarhuri (1939). Runon otsikkokuva Red Balloon (1922).