Juha Siro | Mitä tapahtuu todella | Kirjallisuus- ja kulttuuriblogi

Neljä kiteytystä kirjallisuuden nobelistista

Vuonna 2007 tein vielä kirjallisuuskritiikkejä Aamulehteen. Pidin silloin kanadalaista Alice Munroa vahvimpana Nobel-ehdokkaana ja perustelin näkemykseni lehteen lyhyesti:

Meillä ei novellille ole koskaan suotu korkeinta kirjallista arvostusta. Toisin on maailmankirjallisuudessa. Kanadalainen Alice Munro (s.1931) on esiintynyt Nobel-veikkauksissa usein. Hän kirjoittaa Tsehovin veroisia tarinoita, ellei sitten vieläkin parempia.

Munro kirjoittaaa ihmisen näkymättömistä puolista hienovireisellä psykologisella otteella, hänen novellinsa käsittelevät ihmisenä olemisen puolia, jotka jokainen joutuu kohtaamaan ajasta ja paikasta riippumatta. Lukeminen sopii aloittaa vaikka kokoelmasta Viha, ystävyys, rakkaus.

Alice Munro. english.astroawani.com

Jatkan juttua muutamalla kiteytyksellä Munron kirjoittajanlaadusta. Lyhyesti. Lopuksi nobelistin tekstiesimerkki, josta voi löytää näkemyksieni keskeiset elementit.

1. Kun Raymond Carver ja kumppanit pohjustivat novellin uutta nousua, heidän ilmaisuaan alettiin kutsua nimellä ”Dirty Realism”. Useimmat lajityypin kirjailijat eivät tästä pitäneet. ”Short Stories” olisi riittänyt heille hyvin. Alice Munro poisti määreestä vielä ensimmäisen sanan, hänen novellinsa ovat vain ”Stories”, kertomuksia.

Novellin perinteestä ja kaavasta poiketen Munron kertomuksista ei yleensä löydy avainkohtausta, tarinan kääntävää ”haukkapistettä” tai tarinan loppuun sijoitettua avainlausetta, maksiimia. Tarinat repäistään keskeltä arkea, ja ne saavat rakentua lukijan mielessä, hänestä kasvaa osallinen kirjailijan kertomukseen.

2. Munro valaise tarinansa viistolla valolla, hän kirjoittaa koko ajan ikään kuin asian vierestä. Jos aloituslause on dramaattinen, se latistetaan heti arkipäiväisellä jatkolla. Syntyy outo jännite, joka pakottaa jatkamaan lukemista. Tarina kiertää ydintään kuin kissa kuumaa puuroa.

3. Munro on lauserytmin mestari. Ei silkkaa rönsyä tai kalikkalausetta, kokonaisuus kulkee kuin tempoaan vaihtava musiikki. Pidempien virkkeiden jatkumo pysäytetään usein yhden tai kahden sanan lauseeseen. Munro käyttää yhtä hyvin ”näytä, älä selitä” -menetelmää, kuin sisäisten tuntemusten valaisua. Tapahtumat ja tunnetilojen kuvaukset ovat hiuksenhienossa balanssissa.

4. Ihminen ajattelee ja käsittelee tunteitaan usein saman kaavan mukaan. Munron teksteillä on kyky muuttaa tuota näkökulmaa ja esittää tuttuja asioita yllättävistä kulmista. Tekstin psykologinen ote ei maistu kliseiseltä, Munron kertomusten äärellä oma ajattelu ja oivallukset aktivoituvat.

Kirjallisuuden Nobel 2013

Kaivoin kotihyllyn Munrot esiin ja selailin tekstejä. Syystä tahi toisesta vetoavimmat tekstit löytyivät nyt 1987 suomennetusta kokoelmasta Valkoinen tunkio. Ehkä siitä saadaan uusintapainos, omani on divarista aikanaan löytynyt. Tuoreelta nobelistilta on suomennettu kaikkiaan yhdeksän teosta, kaikki Kristiina Rikmanin kääntäminä. Näin alkaa mainitusta kokoelmasta kertomus nimeltä Puuskia:

”Ne kaksi kuollutta olivat kuusissakymmenissä. Molemmat pitkiä ja komeita, hieman ylipainoisia. Miehellä oli neliskulmaiset, aika lattanat kasvot ja harmaat hiukset. Leveä nenä hiukan pilasi hänen muuten hyvin arvokasta ja komeaa ulkomuotoaan. Naisen hiukset olivat vaaleat, sitä hopeanvaaleaa sävyä, joka ei enää tunnu luonnottomalta – vaikka tietääkin ettei se ole luonnollinen – koska niin monet sen ikäiset naiset harrastavat sitä. Tapaninpäivänä, heidän piipahtaessaan lasilliselle Pegin ja Robertin luo, vaimolla oli ollut vaaleanharmaa leninki jossa oli ohuita kiiltäviä raitoja, harmaat sukat ja harmaat kengät. Hän joi gintonicia. Miehellä oli ruskeat housut ja kermanvärinen villapaita, ja hän joi ruisviskiä veden kera. He olivat juuri palanneet lomamatkalta Meksikosta. Mies oli kokeillut laskuvarjohyppyjä. Vaimo ei. He olivat käyneet katsomassa jotakin paikkaa Jukatanilla – lähteeltä se oli näyttänyt – johon oli kuulemma heitetty neitsyitä hyvän sadon toivossa.

’Vaikka oikeastaan se on vasta viime vuosisadan keksintöä’, nainen sanoi. Neitsyydestä vouhottaminen on vasta tuhatkahdeksansataaluvun keksintöä. Totuus on luultavasti se että sinne heitettiin ihmisiä kutakuinkin valikoimatta. Tyttöjä tai miehiä tai vanhuksia tai keitä nyt satuttiin kiinni saamaan. Niin että ei se neitsyyden menettäminenkään mikään turvan tae ole!”

…………………………………………

Alice Munro (s. 10.7.1931 Ontario, Kanada) kuva sivustolta: english.astroawani.com/news/category/entertainment


Kommentit

2 kommenttia artikkeliin “Neljä kiteytystä kirjallisuuden nobelistista”

  1. Löysin Munron vasta toissa vuonna. Ihastuin heti. Voin alleviivata kaikki nuo, mitä hänen kertojantaidoistaan sanot! Ihana, taitava, vahva Munro!

  2. juha sanoo:

    Jep, uutta käännöstä odotellessa. Olisikohan siinä kirja, joka pitää ostaa täydellä hinnalla tai toivoa joululahjaksi. Odottelen usein pokkariversioita tai napsin löytöjä divareista.

Kirjoita kommentti

VASTAA LASKUTOIMITUKSEEN KOMMENTOIDAKSESI!

Copyright © 2017 Juha Siro | Mitä tapahtuu todella | Kirjallisuus- ja kulttuuriblogi