Astu Vermeerin aikakoneeseen

Jan Vermeer maalasi Maitotyttönsä 1658–1660. Näin taulusta kuvan jossain varhaisessa koulukirjassa. Se syöpyi kerrasta mieleen eikä varmasti katoa koko elämäni aikana.

Jan Vermeer: Maitotyttö 1658-1660

Tuskin kaikki kokisivat da Vincin Mona Lisan äärellä mitään elämää suurempaa, jos heille ei niin olisi väitetty. Harva tietää miten radikaalisti Leonardo tai Rembrant uudistivat maalaustaiteen tekniikkaa ja näkemisen konventioita. Heidän maalauksistaan saatetaan pitää vain niiden valokuvantarkan estetiikan perusteella.

”Natura non facit saltus”, sanoo antiikinaikainen viisaus. Rento käännökseni latinasta on: Luonto ei kehity loikkien. Kaikki siis tapahtuu vääjäämättömien lakien mukaan, evoluutio ei voi jättää yhtään kehitysvaihetta väliin. Myös taiteen muutos itää aina edellisen sukupolven töissä.

Maitotytön realismi lattialta lakaisemattomine roskineen ja maalauksen väärentämätön valo ei olisi sopinut renessanssimaalarin ajatusmaailmaan. Ja mikä radikaaleinta, tytön taustalla on tyhjää, arkisen rapistunutta seinää.

Leonardo ja Rembrant oivalsivat, että katsojan mielikuvitukselle tehdään tilaa varjostuksella, kaikkea ei tarvitse maalata näkyväksi. Vermeer vei ajatuksen pidemmälle. Katsokaa naulaa, siitä oikealle piirtyvä hienoinen pölyjälki ilmaisee, että seinään on ollut kiinnitettynä jotain. Se on vain kuviteltavissa. Samoin kuin ulkomaailma ikkunan takana.

Veikkaan, että Kasimir Malevits on tutkinut tarkkaan Vermeerin työt matkallaan kohti mustaa neliötä. Hänen tyhjyyttä ylistävä maalauksensa ei ole voinut syntyä tyhjästä. Ja toisin päin: kun mitään ei ole, on kaikki.

Analyysi ei ole tärkeää. Selittämätön on – se että taide antaa lohtua ja voimaa. Kliseisesti ilmaistu, mutta totta ja toimivaa. Maitotyttö nosti mieleeni kolmentoista vuoden takaisen runon esikoiskokoelmastani Vapaa pudotus. Ihmisen elämänvaiheet muuttuvat ja ehdin jo katua, että lupasin tehdä jutun Maitotytöstä. Tässä runo kuitenkin tulee, koska tekstini ajatus ei ilman sitä loppuun saakka toimi:

”Sakea vesi ei lakkaa suutelemasta / mustaa gondolia, jonka alla leijun / silmät kohti mutaista pohjaa. / Huutoni pitkä jälkikaiku kiirii katujen kuilussa, / korva viilletään irti ja luoti pysähtyy selkärankaan. / Lentäessään moottoritiellä betonikaiteeseen / auto musertuu haahkan munaa helpommin.

Oi, miten monin tavoin voisin jättää elämän.

Sukellusveneitten sisuksissa tikittävät / kuoleman kronometrit. / Kellosepän työhuoneeseen siivilöityvässä / auringossa aika pysähtyy. / Seuraan valoa Vermeerin maalaukseen: / huoneessa leivän, naisen ja kivikannusta / valuvan maidon pyhä kolminaisuus.

On kuljettava satojen vuosien lävitse / saadakseen toivoa yhteen päivään.”

6 Replies to “Astu Vermeerin aikakoneeseen”

  1. Juha!

    Kiva että toit isona tuon Tuijan ehdottaman maitotytön! Ellen nyt ihan väärin muista, niin Teemalla oli joskus taannoin Vermeeristä ohjelma. Olisiko ollut joku Euroopan mestarit-sarja tai jotain semmoista.

    Tuo oli kyllä jotain siihen suuntaan mitä minäkin olen ajatellut Malevitsista. Kyllä Kasimir M. keikkuu koko länsimaiden maalaustaiteen hartioilla, tai keikkui siinä vaiheessa kun sai niitä töitä vielä panna näytteille. Vaikka aattelisin asiaa miten päin, en kykene ymmärtämään mitä kamalaa neuvosto-kommunistit, siis bolshevistit vissiin vielä, näkivät formalismissa tai suprematismissa.

    Mutta enemmän olen huolissani ehkä siitä, miten tämän ajan uudet eurooppalaiset ja etenkin venäläiset pääsevät näkyviin. Kun se on tämä tämän hetken kapitalismi vissiin ihan raa’immillaan ja sattuu pahiten taidetta ja muuta kulttuuria edistäviin ihmisiin, suojattomiin.

    Minä tunsin jo 1960-luvulla ihmisiä jotka puhuivat varhaisesta Pietarin/Petrogradin avantgardesta. Moni niistä ystävistä opiskeli kuvataidetta tai taidehissaa. Reissasivat Leningradissa ja toivat sieltä kirjoja, en tiedä mistä olivat saaneet.

    Minkähän takia taiteen uudistajille usein käy niin, niin kuin Vermeerille, että unohdetaan? Sen kyllä tajuaa ja näkee että van Gogh on tykännyt näistä varhaisista maanmiehistään. (Delft löytyi!)

  2. Malevitsin Mustan neliön voi tulkita tyhjän tai täyden ylistykseksi, mutta minusta siinä olennaisinta ovat mittasuhteet ja se, että maalauksen musta ei ole vain yksi ja sama musta. Siinä on paljon mustan sävyjä.

    Minuun Malevitsin Musta neliö teki aikoinaan vaikutuksen, jonka voima ei ole myöhemmin poistunut. Musta neliö on minulle juuri mittasuhteidensa vuoksi kuva täydellisestä tasapainosta. Kun joku asia arjessa mättää pahasti, palautan mieleeni Mustan neliön. Heti tuntuu levollisemmalta. Maalaus kuin meditaatio. Sitähän Vermeerinkin työt ovat, mutta eri tavalla.

  3. JOO,
    ennen kuin tämä maapallohömpötys keksittiin, maailma miellettiin hieman eri tavoin ja sitä symboloitiin tasasivuisella neliöllä.

    Malevits teki useita neliötä ja yhden olen nähnyt livenä. On se. Kulmakivi. Piste jollekin ja samalla aivan uuden alku.

    Tosin, kun Kadinsky näki neliön, hänen kerrotaan mutisseen, että nyt on kollega maalannut itsensä nurkkaan… tuosta on mahdoton enää jatkaa.

  4. Wislawa Szymborskalta (Martti Puukon kääntämänä) löytyy Vermeeristä tällainen runo: Niin kauan kuin tuo Rijksmuseumin nainen / maalatussa hiljaisuudessa ja keskittyneisyydessä / kaataa päivä päivän jälkeen / maitoa kannusta ruukkuun / ei maailma ansaitse / maailmanloppua.

  5. Miesparka – Malevits – joutuikin lopulta väsäämään realistisia muotokuvia, eli nurkkaan hän itsensä maalasi mutta ei ihan Kandinskyn tarkoittamalla tavalla.

    Joskus kaivelin taidehistoriaa saadakseni selville, ovatko Malevitsin mustat neliöt kaikki mittasuhteiltaan samanlaisia. Siihenkin kulutin aikaani, tarkoittaako 71 X 45 senttiä (maalauksen koko) Punaisessa ja mustassa neliössä jotakin. Mutta sitten alkoi tuntua siltä, ettei Malevits ehkä sittenkään ollut tehnyt kuviinsa mitään numerologista viestiä.

    Pai vuotta sitten Vermeerin maitotyttö tuli museon mainosjulisteena hyvin useasti vastaan Amsterdamin kadunkulmissa. Kävi mielessä, että olisi voinut olla hyväkin, jos Vermeer olisi pysynyt tuntemattomana. Sosialistinen realismi kielsi Malevitsin taiteen, markkinatalous hyödyntää maitotytön varmaan lautasliinoissakin. On museoiden jostakin rahansa saatava, mutta aina välillä toivon van Goghillekin tuotesuojaa.

    On kiintoisa kysymys, kuinka paljon pyhä tai arvokas kestää banalisointia.

  6. Ensin pahoittelu!
    Roskapostisuojaus on jouduttu vetämään niin tiukolle, että asiallisia kommentteja jää välillä haaviin ja koetan ne sieltä poimia. Näin piti kuitenkin tehdä, kun roskapostin määrä nousi yli 2000 viestiin vuorokaudessa. Läpi pääsi satakunta asiatonta viestiä päivässä, mutta onneksi ne ohjautuivat vanhempiin juttuhin. Nyt sinnekin on tehty 14 päivän aikarajoitus. En tiedä vaikuttikon bin Ladenin kuva, mutta arabiankielisten viestien osuus kohosi yli tuhannen joka päivä. No, nyt on rauhallisempaa…

    Szymborskan runo on hieno. Hän antaa toivoa, että kaiken runon ei tarvitse olla kokeellista, tarttumapintaakin tarvitaan.

    Ja noinhan se menee, että muovikassien Mona Lisat ja Jumala Aatamia luomassa ovat ryöstöviljelyä… Niin kuin Marilyn ja Mikki Hiirikin. Ehkä se kertoo myös siitä miten vähän meillä on globaaleja ikoneita, jotka kaikkien oletetaan tuntevan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

VASTAA LASKUTOIMITUKSEEN KOMMENTOIDAKSESI!