Perjantairuno Himasen haaskalla?

Filosofi hakee todellisuutta etsimällä sisäpuolta ulkopuoleksi tehtynä. Runoilija hakee samaa ulkopuolta sisäpuoleksi tehtynä. Ajatus löytyy Wallace Stevensin runosarjasta ”Tavallinen ilta New Havenissa”.

Professori Pekka Himasen väitöskirja käsitteli matemaatikko ja filosofi Bertrand Russellin uskontokritiikkiä. Russell itse sanoo kirjassaan ”Filosofian ongelmat”, että filosofinen ajattelu on yritys tehdä elämämme ”suureksi ja vapaaksi”, vaikka filosofian merkitys piilee pikemminkin epävarmuudessa kuin sen tarjoamissa vastauksissa.

Tänään verta haistaneet mediahyeenat kiirehtivät Himasen haaskalle ja pilkatuinkin poliitikko saa tilaisuutensa näykkäistä valtaapitävien viitan lievettä. Perjantairunon fokus ei ole tässä. Eikä Himaselta tilatun työn byrokratiassa, painoarvossa tai hintalapussa.

Verkkojulkaisu Long Play raapaisi tulitikun ja roihu syttyi komeasti. Hyvää työtä. Keskustelu ja asioiden perkaaminen on tiedotusvälineiden tehtävä. Kukin voi tykönään miettiä onko liekkeihin jo kaadettu bensaa liikaa vai liian vähän.

Perjantairunon panos päivän keskusteluun on vähäinen raapaisu marginaaliin ja sekin lainattua. Göstä Ågren julkaisi runokokoelmansa ”Täällä hirmumyrskyn sokeassa silmässä”, vuonna 2006. Kokoelmassaan kirjailija kommentoi runon välineillä Wittgensteinin ja Heideggerin 1900-luvun filosofian avainteoksia.

Mitä Perjantairuno haluaa sanoa? Sitä, että runoilijan ja filosofin tehtävä on yhteinen, he tarjoavat toivoa ja lohtua. Kummatkin etenevät kysymysten, eivät vastausten kautta. Etenevät mihin? Alkuun. Siihen että ihmiset herkeämättä ajattelisivat jotain mitä eivät ajattele.

Ågren sai Finlandia-palkinnon 1988. Hän harrastaa virsikanteleen soittoa ja on kirjallisuustieteestä väitellyt filosofian tohtori. Hänen runonsa kollegalle on ikuisen enteellinen.

LUDWIG WITTGENSTEIN

Ajattelu kääntyy aina

sisäänpäin, ja hävittää

itsensä. Hän tiesi tämän,

mutta käytti epätoivoansa

metodina. Kaaos

on siivottava

epäonnistumisenkin hinnalla.

Kaikki, myös epäonnistuminen,

voi olla jotakin muuta!

Filosofi maksoi saman

hinnan kuin Rimbaud, joka

kirjoitti viimeisen runonsa

ensin, sitten muut,

rivi toisensa jälkeen.

…………………………………………….

Toinen Ågrenin runo löytyy vanhemmasta päivityksestäni tästä linkistä.

Kuva Antti Aimo-Koivisto, Ilta-Sanomien verkkosivut 1.3.2013

……………………………………..

Raha, Kristus ja ikuisuus

Perjantairunossa Hannu V. ja ”Isän kyyneleet”

Päivän runo tulee pari viikkoa sitten julkaistusta Babelista. Lauantaina kerron kirjasta jotain Suomalaisessa kirjakaupassa, maanantaiaamuna loikkaan matkaan äänittämään Viikon kirjaa YLE:n Isossa Pajassa.

Runo on aina jonnekin velkaa, näkyvästi tai näkymättömästi. Uutta kokeillessaankin se on linkki ja lenkki historialliseen jatkumoon. Runon ei tarvitse olla oikeassa, eikä se ole koskaan väärässä. Jumalan kaltainen se on siinä, ettei tarvitse puolustajaa.

Hannu Väisänen: Isän kyyneleet (2012)

Kirjava puhe on Babelin mieleen, asioiden yllättävät assosiaatiot. Kieli on, saa sanoa… ja kuunnella. Hannu Väisänen julkaisi juuri romaaninsa Taivaanvartijat, hänen kuvataidettaan on parhaillaan esillä Galerie Forsblomilla. Kirjoittaessani kokoelmaa, en näitä voinut tietää. Tekstissä numero 92 asiat hakevat tähän päivään kipinää liki sadan vuoden takaa:

…………………………………………………………

Kuvataiteilijaksi ja kirjailijaksi kasvanut Hannu V.

ammattisotilaan poika kirjoittaa:

”Isä on taas kerholla. Juo siellä väkivettä.

Tulee takaisin joskus yöllä. Kolistellen, vollottaen

johonkin runoon takertuen tuupertuu eteiseen.”

Runoon voi takertua tietääkseen mikä on miehiään.

Tai olla takertumatta. Pakahduttava melankolia

elää aikansa. Toisen, oman aikansa.

Tampereen runoilija kirjoittaa isästään:

”Vankileiri I:ssä

jotkut söivät nälissään ruohoa maasta

mutta isäni kohtalo oli sattuman siunaama:

heittelin ruokapaketteja piikkilanka-aidan yli,

koska pohjalainen vartija käänsi selkänsä

kun lapsia tuli.

Mutta toiset söivät ruohoa maasta kuin eläimet,

ja öisin kutsuttiin joku ammuttavaksi.”

…………………………………………………………

Hannu Väisänen ja teos ”Isän kyyneleet” (2012) kuva: YLE Kulttuurin sivuilta 8.2.2013.

Viljo Kajava julkaisi vuoden 1918 sisällissotaan keskittyvät Tampereen runonsa vuonna 1966.

Perjantairunot kaivetaan Poterosta

Laajennan edellistä juttua ja annan kahdeksantoista kirjailijan joukosta yhdelle tilaa Perjantairunon verran. Kun Markku Into kuvaa työtään sarjassa Miten kirjani ovat syntyneet, yhtäällä matkataan elämän valtaväylää, toisaalla nuuskitaan sivupolkujen detaljeja. Yhtä kaikki, tarina kulkee ja notkeaan kielenkäyttöön syntyy poikkeuksellista imua.

Markku Into. Kuva: Salla Keskinen

Into julkaisi esikoiskokoelmansa Tuonela rock, vuonna 1971. ”Maanalainen toiminta on alkanut Dostojevskistä, / hän näytti meille Idiootin, siksi meille ei mikään / ole pyhitettyä”. Esikoisen jälkeen on syntynyt tusinan verran runokokoelmia, proosaa, draamaa, radiotekstejä, laulujen sanoituksia ja kuusitoista käännöstyötä ”kulttikirjailijoiksi” luokiteltavien kirjailijoiden teoksista. Viimeksi Dada-trilogian päättävä Hans Arpin kokoelma Pilvipumppu (Palladium Kirjat 2011)

Intoon on isketty ”underground-gurun” leima, joka ei tee oikeutta hänen laajalle ja omaääniselle tuotannolleen. Kirjoitin aikanaan kritiikin Aamulehteen hänen valituista runoistaan Kiivaat tyvenet (Sammakko 2005) Lainasin juttuun rivit komeimmasta lukemastani yhdeksän sanan rakkausrunosta: ”Aivan kuin voisin syntyä, / niin syvällä sinä olet minussa.”

Omimmillaan Into paukuttaa päälauseen runoutta ja hajottaa kielen yllättäviksi assosiaatioiksi. Verbaalisella virtuositeetilla leikittely yhdistyy usein vakavampiin teemoihin. Tekstien ydintä kaivettaessa löytyy mies, jonka maailmassa jokin hiertää aina niin, etteivät palaset tahdo loksahtaa paikalleen. Runolla on haettava alati uutta lähestymiskulmaa elämään.

Tällä kertaa Perjantairunot kaivetaan kokoelmasta Potero (Sammakko 2006) Kaksi lyhyttä, nimetöntä tekstiä. Syvyyttä ja pintaa, jotka ottavat komeasti kipinää toisistaan.

"Hound Dog Taylor"

kuolema pilasi hänen elämänsä

hän ajatteli sitä joka päivä 20 vuotta

vainajuuden koitteessa hänen pönttönsä oli laho

oli unohtanut koko kuoleman

halusi vain nuolla likaista lattiaa

ylivertaisen puhtauden kirkkaudessa

käsittämättömän unohduksen maassa

…………………………………………

söin blinejä puutarhassa

ja älähdin naapurin koiralle

”pushkin”

ei se kumma kyllä tarttunut lahjukseen

tuijotti vain kita auki

kuin olisi ensi kerran kuullut

Hound Dog Taylorin kurittavan

pahaa skittaa

…………………………………………

Markku Into (s.1945) kuva: Salla Keskinen.

Theodore Roosevelt ”Hound Dog” Taylor (1915 – 1975) amerikkalainen blues&rock-kitaristi ja laulaja.

Perjantairuno ja Babelin julkistus

Olen julkaissut neljä runokokoelmaa ja neljä romaania. Tuorein teos, Babel julkaistaan lauantaina 9.2.2013 Elävän kirjallisuuden festivaaleilla Tampereen Työväenmuseo Werstaalla.

Työväenmuseo Werstas

Päivä on monipuolista ohjelmaa täynnä (EKF-linkki) Oma osuuteni kirjailija Kirsti Kurosen kanssa alkaa Bertel-salissa klo 13.45. Meitä haastattelee kirjailija Maria Syvälä.

Babel päivittää maailmantilanteen, 365 tekstin rihmasto kietoo riveilleen kaiken: arkisen ja arvokkaan, pyhän ja banaalin. Vanhan testamentin Jumala sekoitti kielet, nyt saa puhua. Perjantairuno kuuntelee ja kommentoi.

Hieronymus Bosch (1460)

Maailmanselitykset eivät ole Jumalan yksioikeus.

”Kaikki on valhetta, ei ole ketään eikä mitään”, sanoo S. Beckett.

Mikään ei ole valhetta, maailmassa on vaikka mitä

ja kaikki on totta, vakuuttaa kirjailijan kollega C.E.Gadda,

joka maanisessa intohimossaan halusi kuvailla kaiken

vain joutuakseen luovuttamaan loputtoman edessä.

Hiuksenhieno muutos yhteenkin luonnonlakiin

hajottaa kaiken: ei synny tähtiä, ei raskaita alkuaineita

ei hiiliketjuja, jotka ovat elämän perusta.

S. Hawking pohtii yhä kvanttifysiikkaa ja

kosmologian kysymyksiä, tekee johtopäätöksiä

jotka johtavat universumista multiversumiin:

”Tämä maailma on lakeineen meitä varten. Ei-tietoinen

maailma on luonut meidät tarkkailemaan sitä.

Koska luonnonlait eivät voi olla ihmistä varten

universumeja on monia. Me elämme siinä maailmassa

jossa on meille sopivat luonnonlait.”

Multiversumin pohdinnnat eivät voi antaa

kokeellista tietoa. Epätieteellistä jos mikä.

Heijastumat toisesta todellisuudesta löytyvät toisaalta,

tuskin hillitsen uteliaisuuttani

ihmeellistä, miten ihmeellistä kaikki on!

………………………………………………………….

Kuva Werstaan työväenmuseon sivulta. Maalaus: Hieronymus Bosch (1460)

Perjantairuno kysyy mitä onni on?

Blogi päivittyy kiireen keskeltä. Sen vuoksi Perjantairuno on lyhyt ja muutaman säkeen aihe yksinkertainen. Riveillä kysytään mitä onni on – entä onnellisuus?

René Magritte, The Lovers 1928.

Runossa on jotain sinistä, vanhaa ja lainattua. Se kertoo että runo on joka paikassa. Että punnittavaa löytyy, kun katsoo toisin silmin. Että ajatus ottaa usein banaalin muodon ja kliseisillä lauseilla on eroa.

Jos etsit riveiltä sinistä, muistele millaisen värin Huovisen romaanin Konsta Pylkkänen antoi mieluisille ajatuksille. Jos odotat vastausta, on hyvä muistaa ettei runo tyydy koskaan siihen, vaan jättää aina jälkeensä seuraavan kysymyksen.

……………………………………………………………..

Vain määrätietoinen ajattelu johtaa onnellisuuteen,

kun täydellistyt ja saat potentiaaliisi kukkimaan,

voit toimia tuuraajana Jumalan duuneissa.

Filosofian tohtoriksi väitellyt Janne K. myöntää

saavansa nautintoa miettiessään asioita,

jotka johtavat uusiin oivalluksiin.

Hän ei silti luota Aristoteleen ja arabifilosofien oppeihin:

”En usko, että ajatteleminen tekee onnelliseksi.”

Onnellisuus ei ole emootio, eikä sitä voi mitata

yhtenä hetkenä – vaan koko elämän tuloksena.

Kannattaa kysyä miten olet käyttänyt aikasi,

onnellisuus on mahdollisuuksiesi ilmentymä.

……………………………………………………………

Runo kokelmastani Satakieli! (Like 2008)

Päivän kuva tulee René Magrittelta. Vuonna 1928 maalattu The Lovers on suosikkini belgialaisen surrealistitaiteilijan tuotannossa. Sanojen selkeydestä ja Magrittesta myös parin vuoden takaisessa jutussani. LINKKI.

Perjantairunossa Beniamino Gigli kuolee ja bin Laden syntyy

Jos vilkaisee edellistä juttua, on selvää, että tämän perjantain runo pitää valita Babelista. Yhden tekstin irrottaminen yli kolmesta ja puolestasadasta on vaikeaa. Tekstit linkittyvät toisiinsa, kokonaisuus kehii sisäänsä sarjoja, jotka muodostavat draaman kaaren vaikka kokonaisuutta kannattelevat runot.

Beniamino Gigli (1890 - 1957)

On kyse kielestä. Babel sisältää paljon puhuttua ja hyödyntää repliikkejä. Raamatun kertomuksen mukaan Jumala rankaisi kansaansa korskeudesta ja sekoitti heidän kielensä. Tilanteen päivitys jäi meikäläisen tehtäväksi, kun kukaan muu ei ole urakkaan ryhtynyt.

Babel puhuu runoilijan ja muiden elävien, sekä kuolleiden kautta. Vai pitäisikö sanoa kuolemattomien. Kutsutaan siis päivän työvuoroon Beniamino Gigli, kaikkien aikojen tenori. Hän syntyi Italian Recanatissa 1890 ja kuoli Roomassa 1957. Nämä rivit hän halusi itsestään Babelin runoon numero 190.

…………………………………………………………….

Viileiden saksalaisten panssari murtuu 1924

kun Berliinin valtionoopperan lavalle nousee B. Gigli.

”Yleisö näytti riivatulta, se taputti ja hyppi hullun lailla.”

Sankaritenori laulaa tehtaissa, toreilla, teattereissa,

asemilla, laivoilla, junissa, urheilukentillä ja konserttisaleissa,

hän esiintyy elokuvissa ja tekee studiossa yli 400 levytystä,

Gigli saa kuninkaan kohtelua ja laulaa kolmessakymmenessä maassa,

tenorien tenorista kirjoitetaan kirjoja, hänelle

myönnetään arvonimiä, omistetaan sävellyksiä ja yli sata runoa

(miten Tampereen runot voisivat väistää velvollisuuksiaan)

konserttien tähti kiinnitetään Metropolitaniin,

Giglille myönnetään New Yorkin kunniapoliisipäällikön arvo,

hänen Rina-tyttärensä koira katoaa ja 10 000 poliisia

komennetaan etsintöihin kaupungin kaduille –

laulajan legato on täydellinen, myöhemmin ääni syvenee,

hän pystyy yhdistämään keveyden ja raskauden,

unenomaisuuden ja sankarin roolin, hän laulaa vaivatta

kaikissa rekistereissä pianissimosta fortissimoon

väsymättä, jopa neljäkymmentä aariaa yhdessä konsertissa

hän laulaa enkelten äänellä – tenore di grazia, tenore angelico

hän saa lempinimen il cantore del popolo – kansan laulaja

hän pitää jäähyväiskiertueellaan Suomessa kaksi konserttia

hän alkaa uupua ja kuolema korjaa hänet Roomassa

samana vuonna kun Osama bin Laden syntyy Riadissa.

……………………………………………………………………

Kuva: Franco Corelli – tenorisivustolta

Perjantairunossa päivälehtiä ja ihmiskunnan asioita

Vaikka luen päätteeltä ja Macin mobiileista, ilman paperilehtiä en pärjää. Niin huonosti ovat asiat, että kymmenien vuosien tavoista on mahdoton päästä eroon. Aamu alkaa lehtien luvulla vuoteessa. Lopuksi leikkelen ajatuksia antavat jutut, alleviivaan ja kirjoittelen muistiinpanot marginaaleihin.

18.1.2013

Rituaaliin liittyy turvan tunne, päivä asettuu lähtövalmiina raiteilleen. Käyttöliittymä on lyömätön, leikkeistä löytyy lähtökohtia faktaan ja fiktioon – langanpäitä, joista lähteä kerimään. Silppuarkistoon kertyy enemmän turhaa kuin tärkeää ja deletoin onnettomat ideat roskikseen muutaman kuukauden välein.

Hesarin tabloidille plussaa ja miinusta. Osiin jako käy näppärästi, mutta vuoteessa lojuvalle lehti on koostaan huolimatta toivoton lötkö. Henkäyksenohut paperi valahtelee ja käpertyy jos koko aukeamaa koettaa lukea kerralla. Sisällöstä jää outo tunne: luinko ”kaiken” vai vilahtiko jotain tärkeää ohi?

Aamulehden sivujen sisältö jäsentyy mieleen paremmin. En puhu painoarvosta, mutta tuntuu kuin kakusta olisi helpompi haukata. Tottumuksen voima vaikuttaa, ja kuvittelen etten haluaisi muutaman kuukauden kuluttua Hesarin vanhaa formaattia takaisin.

Jarkko Laine: Oodi eiliselle sanomalehdelle (Otava 1989)

Perjantairuno ponnistaa itse aiheesta. Epäilemättä Jarkko Lainekin (1947 – 2006) on ollut intohimoinen lehtien lukija. Hän julkaisi vuonna 2001 runokokoelmansa Sanomalehtien kahinassa maailman hiljaisuus. Peruutetaan siitä vielä: Oodi eiliselle sanomalehdelle ilmestyi vuonna 1989.

Liki neljännesvuosisadassa muutama seikka on muuttunut. Ranskanleivän tilalla on ruista ja täysjyvää. Marketin asiakas ei maksa enää ihmisen kuvalla vaan muovilla ja persoonattomilla euroilla. Eikä sunnuntaina säästetä, koska rahan pitää olla yhä kiihtyvässä liikkeessä.

SUPERMARKETIN JONOSSA

Supermarketin jonossa

ajattelen ihmisen jumaluutta,

alati olevaista,

arkipäivän mystikoiden

ostoskorissa

ranskanleipää ja olutta,

he seisovat kameroiden

rävähtämättömän silmän edessä,

maksavat ostoksensa

ihmisen kuvalla,

saavat kuitin

johon on kirjoitettu:

SUNNUNTAIT OVAT

IHMISKUNNAN SÄÄSTÖLIPPAITA,

jos maailmassa on reuna

edes kuvaannollisesti,

kansat vaeltavat sen ylitse

liput hulmuten,

mikään muu ei riitä.

………………………………………

Ensi viikon päivityksissä tosi tuoretta: painokoneet sylkevät ulos BABELIN. Maailmantilanne on kaivannut päivitystä tuhansia vuosia. Tämän ajan Suuri kertomus ei ole tiiliskiviromaani, vaan 365 runollisen tekstin kokoelma, joka ei väheksy mitään vaan syö sisäänsä kaiken – pienintä murua myöten.

………………………………………..

Perjantairunon ruhtinasilmaa. Ylivoimaista!

Suljin silmäni kirjahyllyn edessä ja heilautin taikasauvaa. Lattialle kopsahti kirja ja poimin se käteeni. Kysyin siltä miksi? Ja kirja vastasi: ”Eräänä päivänä vastaani tuli kubistinen maalaus, hajalle siroteltu ja koossa yhtä aikaa.”

Picasso: Le Matador Mougins 1970.

Miten se minuun liittyy, kysyin. ”Maailma on suuri Ehkä, ja ihminen sen pyhä kärsimysnapa. Siksikö varjolle puhkeaa silmät kuin riikinkukon tulisulat? – sanat joilla ei aina ole loogista mutta jokin muu, rajumpi yhteys”, kirja sanoi.

Avasin kirjan umpimähkään: anna minulle jokin merkki, että tiedän ja uskon, sanoin.

”Yksin sen kanssa

Pianon ääni pimeässä,

mistä se tulee?

Puistossa on valo kuin

kuolema

Yksin

sydämeni jäisille näkee,

murskattakoon sanat!

Murskattakoon kieli,

minun lihani miekka!

Ylivoimaista!

pimeässä valkoisilla vuorilla, yksin

yksin sen

sateenvasaroiman

rautahäkin – ”

……………………………………………………….

Raakel Liehu julkaisi kokoelmansa Kubisseja vuonna 1992, ennen hakukonerunouden ja nyt uusiksi kuviteltujen kokeilujen aikaa, vahvasti tietoisena dadan ja taiteen perinnön jatkumosta. Runojen kieltä ja kokoelmaa lävistää jännite, joka kestää.

”Minä levitän käteni:

Tänne vapaata ruhtinasilmaa!”

………………………………………………………

Maalaus: Picasso, Le Matador Mougins (1970)

………………………………………………………

Perjantairuno paketoi Lohikäärmeen vuoden

En pidä juhlapyhistä, silkka sunnuntaikin saattaa ahdistaa. Kyllä arki on ihmisen parasta aikaa. Vain lastenlasten läsnäolo esti minua loikkaamasta jonnekin kauas joulun rauhaan.

Vuoden vaihde on vielä kestettävä, mutta ei ale-ostoksia, ei kuohuviiniä, nakkeja ja perunasalaattia. Ei ainoatakaan papattia, rakettia, tykinlaukausta tai tinaa. Jätän ne muiden huoleksi. En lupaa mitään, ainoastaan toivon.

Ilta-Sanomat 2.1.2012

Kiinalaisen horoskoopin Lohikäärmeen vuosi päättyy 9.2. 2013 ja muuttuu Käärmeen vuodeksi. Silloin tarjoutuu tilaisuus korjata tekemiään huonoja päätöksiä ja niiden seurauksia. On aika olla myös kriittinen, harkita tekojensa motiiveja ja analysoida mitä todella elämältä haluaa. Uskokoon ennustajan tarjoamaan tilaisuuteen ken haluaa.

Jokainen vuosi kulkee vääjäämättömästi kiertyäkseen lopulta kerälle kuin häntäänsä pureva käärme. Siihen päädytään mistä lähdettiin. Jotkut rakastavat traditioita, minulle toisto taitaa olla vahva syy pyhien vieroksuntaani. Mutta minkäs maailmalle mahdat, ainahan voi kirjoittaa 24 rivin melodramaattiseen runon, joka pistää pakettiin koko vuoden. Ehkä vähän enemmänkin.

Superman

älä unohda meitä kun noitapilli

roomalainen kynttilä Karjala takaisin

rakettikeiju tykinlaukaus ja tähtisadetikku

älä unohda kun pakastinta kylmempi pilkkoa pimeämpi

suojasää sauna sota Sibelius Superman

älä unohda kun Karhunlaukka levittää tuoksuaan

edelliskevään hautausmaa herää eloon

älä unohda kun vedestä nousee miljardeja

koskikorentoja surviaisia sääskiä ja sudenkorennot

saavuttavat sukukypsyytensä

älä unohda kun savesta ja syljestä rakennetut pesät

linnut Egyptistä Laulu tulipunaisesta kukasta

älä unohda kun tähkäpäiden yllä täysikuu

viinimarjat viiruvalmuskat kurkiaurat kelloköynnökset

radiosta J. Felicianon Listen To The Rain

älä unohda kun ensilumi kynttilät illan suurin potti

tasan kaksitoista miljoonaa euroa

(valehtelisin jos väittäisin vihaavani kauneutta)

älä unohda kun taivaankaari tiheys teräsjää

ensimmäinen toinen kolmas ja neljäs luukku

älä unohda kun telkassa Baba Roosa Jari Jussi ja Stan

viimeinen luukku ja heinillä härkien kaukalon

älä unohda kun murheita muistaa ken vois laulajan

kun illan varjoon himmeään myötä kaipuun jälleen jään

………………………………………………………………………………

Lohikäärme Ilta-Sanomien kotisivulta 2.1.2012, Superman osoitteesta: http://www.superman-wallpapers.com/

Perjantairuno on proosaa – ja kyseenalaistaa Pikku Prinssin höpinöitä

Perjantairuno ottaa vauhtia proosasta. Syynä on tämäniltainen Tampereen Tulenkantajien kirjakaupan tilaisuus, jossa esiintyy kolme kirjailijaa: Riikka Pulkkinen, Riitta Jalonen ja Juha Siro.

Riikka kertoo uudesta kirjastaan, mutta kahden jälkimmäisen teemana on ”Muistikirjat auki!” Aihe edellyttää jonkin keskeneräisen valaisemista ja lukemista. Kun tammikuun taitteessa julkaistava kirja alkaa olla paketissa, kerron jotain tekeillä olevasta romaanikäsikirjoituksesta.

Iltalehden nettisivu 12.8.2012

Käsikirjoituksessa on nyt n. 80.000 merkkiä, valmis työ vaatii likemmäs 400.000. En juuri käytä enää muistikirjoja, siirrän lappujen ja lehtileikkeiden kulmiin kirjoitetut ideat suoraan koneelle. Käsikirjoitus työntää tulevan tarinan ideoita ja tekstimassaa edellään – elää jatkuvasti ja tarjoaa jatkon rakennustarpeet.

En tiedä luenko tämän tekstikappaleen illalla. Siinä on kuulopuheista varastettu idea makuupusseista ja tähtitaivaasta. Siihen on tehty lähdetöitä selvittämällä maata kiertävien kappaleiden nopeus: hammasharja ja jakoavain avaruudessa ovat totta. Tekstissä on intertekstuaalisuutta ja kirjallinen laina, joka kimmahti mieleen kappaleita kirjoittaessa.

……………………………………………………………………………………

”He ovat etsineet yhdessä omaa tyyliään ja kaivaneet olemuksestaan esiin sitä mikä erottaa heidät kaikista muista, he ovat oppineet kävelemään kymmenen sentin stilettikoroilla ja hymyilemään kameralle tuhannella tavalla. Nyt he pukeutuvat huppareihin ja lenkkareihin ja ajavat yhden tytön vanhempien mökille, paistavat takassa makkaraa, juovat lakkalikööriä, kantavat puut saunan pesään ja sytyttävät tulen.

Kiuas sähisee ja kumahtelee. Kesken kaiken mökilleen kutsunut tyttö karkaa lauteilta, juoksee ulkovajaan, rahaa saunan kuistille neljä baden baden tuolia ja kaivaa komeron yläkaapista kaikille makuupussit, joiden sisään tytöt pujottautuvat alastomina ja vetävät vetoketjun kiinni. Syksyn kylmyys kirpaisee jo, tuulen väre viistää järven selkää. Vastarannan metsä on musta sahanterä, jonka takaa hohkaa aavistus kuun kajoa, tähtitaivas kaartuu kaiken yllä loputtoman korkeana, syvänä ja kauhistuttavan avoimena.

Tytöt tuijottavat yötä ja yrittävät löytää tähtikuvioita, keksivät itse uusia ja laskevat hetken hehkuvia tähdenlentojen piirtoja, joiden seassa liikkuu ihmisen lähettämää avaruusromua. Hylätyt satelliitit ja metallinkappaleet heijastavat valoa ja kiitävät avaruudessa kaksikymmentä kertaa nopeammin kuin pistoolin luoti, joukossa astronauteilta karannut hammasharja ja tyhjyyteen tipahtanut jakoavain.

Muistatteko Pikku Prinssin, yksi tytöistä sanoo, sen satukirjan. Prinssi asui tähdellä, jossa oli tulivuoria, mutta se tunsi itsensä yksinäiseksi ja lähti tapaamaan toisten tähtien asukkaita ja saapui lopulta Maahan. Kirjassa on viisauksia jakeleva kettu, jota en ole koskaan voinut sietää. Elukka sanoo, että ainoastaan sydämellään näkee hyvin; tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.

Miten niin sydämellä, sehän voi tarkoittaa mitä vain, yhdelle yhtä ja toiselle toista, ei tarvitse pysähtyä ajattelemaan asioita sen tarkemmin. Sydämen taakse pääsee piiloon, kun on muka luottanut sen ääneen ja tehnyt tyhmyyksiä. Ihmiset vain toivovat, että sydämellä kaikki kävisi helpommin, että se on joku oikotie, kun pitäisi nähdä vähän vaivaa tekemisiensä eteen. Sitä vaan, tyttö sanoo Marialle kiertäessään makuupussia tiukemmin ympärilleen, että vieraissa maisemissa kannattaa katsoa eteensä entistä tarkemmin. Jokaisen sydämellä on kuitenkin oma totuutensa.”

………………………………………………………………………………..

Ranskalainen Antoine de Saint Exupéry julkaisi universaalin pienoisromaaninsa Pikku Prinssi 1944. (Wikipedia väittää vuotta aiemmin) Kirjasta on tullut yksi maailman myydyimmistä. Teos, tai osia siitä on julkaistu yli 200 kielellä.

Kuva Iltalehden nettisivulta 12.8.2012