Kategoria: Perjantairuno

Perjantairuno ottaa vauhtia proosasta. Syynä on tämäniltainen Tampereen Tulenkantajien kirjakaupan tilaisuus, jossa esiintyy kolme kirjailijaa: Riikka Pulkkinen, Riitta Jalonen ja Juha Siro.

Riikka kertoo uudesta kirjastaan, mutta kahden jälkimmäisen teemana on ”Muistikirjat auki!” Aihe edellyttää jonkin keskeneräisen valaisemista ja lukemista. Kun tammikuun taitteessa julkaistava kirja alkaa olla paketissa, kerron jotain tekeillä olevasta romaanikäsikirjoituksesta.

Käsikirjoituksessa on nyt n. 80.000 merkkiä, valmis työ vaatii likemmäs 400.000. En juuri käytä enää muistikirjoja, siirrän lappujen ja lehtileikkeiden kulmiin kirjoitetut ideat suoraan koneelle. Käsikirjoitus työntää tulevan tarinan ideoita ja tekstimassaa edellään – elää jatkuvasti ja tarjoaa jatkon rakennustarpeet.

En tiedä luenko tämän tekstikappaleen illalla. Siinä on kuulopuheista varastettu idea makuupusseista ja tähtitaivaasta. Siihen on tehty lähdetöitä selvittämällä maata kiertävien kappaleiden nopeus: hammasharja ja jakoavain avaruudessa ovat totta. Tekstissä on intertekstuaalisuutta ja kirjallinen laina, joka kimmahti mieleen kappaleita kirjoittaessa.

……………………………………………………………………………………

”He ovat etsineet yhdessä omaa tyyliään ja kaivaneet olemuksestaan esiin sitä mikä erottaa heidät kaikista muista, he ovat oppineet kävelemään kymmenen sentin stilettikoroilla ja hymyilemään kameralle tuhannella tavalla. Nyt he pukeutuvat huppareihin ja lenkkareihin ja ajavat yhden tytön vanhempien mökille, paistavat takassa makkaraa, juovat lakkalikööriä, kantavat puut saunan pesään ja sytyttävät tulen.

Kiuas sähisee ja kumahtelee. Kesken kaiken mökilleen kutsunut tyttö karkaa lauteilta, juoksee ulkovajaan, rahaa saunan kuistille neljä baden baden tuolia ja kaivaa komeron yläkaapista kaikille makuupussit, joiden sisään tytöt pujottautuvat alastomina ja vetävät vetoketjun kiinni. Syksyn kylmyys kirpaisee jo, tuulen väre viistää järven selkää. Vastarannan metsä on musta sahanterä, jonka takaa hohkaa aavistus kuun kajoa, tähtitaivas kaartuu kaiken yllä loputtoman korkeana, syvänä ja kauhistuttavan avoimena.

Tytöt tuijottavat yötä ja yrittävät löytää tähtikuvioita, keksivät itse uusia ja laskevat hetken hehkuvia tähdenlentojen piirtoja, joiden seassa liikkuu ihmisen lähettämää avaruusromua. Hylätyt satelliitit ja metallinkappaleet heijastavat valoa ja kiitävät avaruudessa kaksikymmentä kertaa nopeammin kuin pistoolin luoti, joukossa astronauteilta karannut hammasharja ja tyhjyyteen tipahtanut jakoavain.

Muistatteko Pikku Prinssin, yksi tytöistä sanoo, sen satukirjan. Prinssi asui tähdellä, jossa oli tulivuoria, mutta se tunsi itsensä yksinäiseksi ja lähti tapaamaan toisten tähtien asukkaita ja saapui lopulta Maahan. Kirjassa on viisauksia jakeleva kettu, jota en ole koskaan voinut sietää. Elukka sanoo, että ainoastaan sydämellään näkee hyvin; tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.

Miten niin sydämellä, sehän voi tarkoittaa mitä vain, yhdelle yhtä ja toiselle toista, ei tarvitse pysähtyä ajattelemaan asioita sen tarkemmin. Sydämen taakse pääsee piiloon, kun on muka luottanut sen ääneen ja tehnyt tyhmyyksiä. Ihmiset vain toivovat, että sydämellä kaikki kävisi helpommin, että se on joku oikotie, kun pitäisi nähdä vähän vaivaa tekemisiensä eteen. Sitä vaan, tyttö sanoo Marialle kiertäessään makuupussia tiukemmin ympärilleen, että vieraissa maisemissa kannattaa katsoa eteensä entistä tarkemmin. Jokaisen sydämellä on kuitenkin oma totuutensa.”

………………………………………………………………………………..

Ranskalainen Antoine de Saint Exupéry julkaisi universaalin pienoisromaaninsa Pikku Prinssi 1944. (Wikipedia väittää vuotta aiemmin) Kirjasta on tullut yksi maailman myydyimmistä. Teos, tai osia siitä on julkaistu yli 200 kielellä.