Konstantinos Kavafisin haamulla on asiaa

Kirjailijaliiton residenssin hyllyyn on kertynyt asukkaiden jättämiä kirjoja. Jotkut ovat tuoneet oman julkaisunsa, toiset jättäneet matkalukemisensa. Poimin hyllystä Konstantinos Kavafisin (1863 – 1933) kokoelman Barbaarit tulevat tänään. Tuomas Anhava on suomentanut kirjaan noin puolet Kavafiksen kypsän kauden tuotannosta.

Kavafis ja Kirjailijaliiton residenssi, Ateena I. Soutsou 25

Tämän jutun olisi voinut yhtä hyvin otsikoida: UNOHDETTUJEN RUNOJEN KLINIKKA II. Näinä aikoina on arveluttavaa avata muumiolaatikko ja tempaista esiin ”kreikkalaisten Eino Leino”. Kavafis on ollut itsellenikin hieman etäinen hahmo, jonka runot ovat jääneet sivuun niiden sisältämän antiikin mytologisen ja historiallisen aineiston tähden. Vähän kuin kertailisi Kalevalaa aina uudelleen.

Luettuani kirjan alusta C.M. Bowran esseen Kavafiksen runoudesta, alan ymmärtää mistä on kysymys. Kavafis on ratkaissut ongelman, joka on askarruttanut monia moderneja lyyrikoita. Runoilija tarvitsee symboleja ja myyttejä antaakseen jäsentymättömille ajatuksilleen universaalin, mutta yksilöllisen muodon. Paradoksaalista, mutta tarkemmin ajatellen ”välttämätöntä”.

On populaaria vedellä mutkat näin suoriksi, mutta mitäs muuta voin näin lyhyessä postauksessa kuin suositella Kavafikseen tutustumista niille, joille herra ei ole ennestään tuttu. Jos on innostunut runoudesta ylipäätään Bowran essee pitää lukea tajutakseen monen muunkin runoilijan tekstin näennäisen yksinkertaistamisen ja pelkistämisen voiman.

Kokoelman nimirunon innoittamana J.M. Coetzee kirjoitti romaaninsa Barbaarit tulevat. Olen maininnut kirjan tämänvuotista nobelistia, Herta Mülleriä käsittelevässä jutussani. Itse runo on pitkä tähän lainattavaksi. Valitsen tekstin, jossa ei ole Kavafikselle ominaista antiikin taustaa. Teema sen sijaan on hänelle tyypillinen. Runo on otsikoitu ”Minkä ikinä voit”

”Ja vaikka et saa elämästäsi sellaista kuin tahdot, / tätä ainakin yritä / minkä ikinä voit: olla halventamatta sitä / liian monilla yhteyksillä maailmaan, liian / paljolla toimekkuudella ja puheen paljoudella.

Älä halvenna sitä raahaamalla ympäriinsä, / paikasta toiseen, saattamalla se alttiiksi / jokapäiväisille joutavanpäiväisille / tuttavuuksille ja kutsuille / kunnes se alkaa muistuttaa vierasta joka ei lähde.”

5 Replies to “Konstantinos Kavafisin haamulla on asiaa”

  1. Väkevä on haamun viesti ja kuva on hieno kans; ihana Kreikan aurinko… ps. täällä edelleen sävykästä harmautta

  2. Nostit esiin oivan runon. Kyllä tämä blogistania ainakin on yksi sellainen jokapäiväinen joutavanpäiväinen, täällä raahaudutaan ympäriinsä 😉 Ei tiennyt Kavafis eläessään tämmöisistä mitään! Kuva on metka.

  3. Outo on tämä blogistania, tähän jää kiinni – ja käy kurkkailemassa milloin kenenkin sivuja. No ehkä huonompiakin addiktioita on. Olen kokenut myös usein ”ahaa-elämyksiä” ja saanut ideoita täällä loikkiessani. Isompi juttu on, että me ei vielä osata edes kuvitella mitä tulevaisuus tuo. Aivan kaikki on mahdollista – ja paljon enemmän.

    Ja kuvista vielä: mulla on Photoshop tässä kannettavassa, joten haamutkin saadaan mukaan jos tarvetta on. Kavafiksen kuva löytyi kirjan liepeestä ja siirtyi mukavasti huoneen hengeksi. Tänään on käyty Pireuksessa. Teen siitä jutun, kun ehdin.

  4. Ostin Kavafis-käännöksen kaksi vuotta sitten jostain valtatien varren halpakirjamyymälästä ja ihastuin – sekä Kafaviksen runoihin että Bowran esseeseen. Luin kirjan päästyäni sähköttömälle kesämökille Keski-Suomeen ja tunsin olevani jossain todella kaukana, ehkä matkalla Aleksandriaan. Esseestä poimin itselleni hyvän kirjoitustyöläisen(kin) ohjenuoran: ”Kafavis tiesi rajoituksensa ja hioi taidettaan niiden puitteissa.” Itselleni istuu myös hienosti valikoiman loppuruno: ”Talon ympäristö, kahvilat, korttelit/jotka näen, joissa kuljen, vuodesta vuoteen,//minä olen teidät luonut, ilossa ja surussa,/niin monista olosuhteista, niin monista asioista//ja nyt te olette minulle tunnetta kokonaan.”

  5. Joo, tuota kokoelman päättävää runoa aioin itsekin ensin siteerata… Taitaa olla ikä, joka saa säkeet noin satuttamaan. Jotkin asiat, esineet ja paikat muuttuvat vuosien kuluessa tunteiksi. Monet eivät arvosta Kafaviksen tuotanossa Ithaka -runoa kovin korkealle. Pidän siitä, mitä tämmöinen romantikko muuta vosikaan. Tekstin sanoma vertautuu myös hienosti Lorcan Cordoba -runoon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

VASTAA LASKUTOIMITUKSEEN KOMMENTOIDAKSESI!