Mies joka laski miljardiin

Blogi päivittää tänään tuoreella kirjalla. Olavi Koistisen Mies joka laski miljardiin ilmestyi keväällä Kosmoksen kustantama. Koistisen kymmenen novellin kokoelma on hänen esikoisteoksensa.

En löydä heti verrokkia Koistisen tekstille, siksi omaperäisesti mies kirjoittaa. On helpompi purkaa kerää listaamalla mitä hänen novellistiikkansa ei ole. Klassisen novellin tunnusmerkit puuttuvat, ei haukkapistettä tai käännettä, johon kulminoituu tarinan avain. Ei Borgesilaista fantasiaa. Lähimpänä ollaan Carverin ja kumppaneiden ”Dirty realismia.” Jossain mielen sopukoissa vilahtaa Rimmisen Pussikaljaromaani. Eikä sittenkään.

Kostisen tekstin avainsanoja ovat arki ja absurdi huumori. Ei mitään elämää suurempaa, vaan elämää pienempää. Esimerkkinä vaikkapa novelli Australian näköinen pöly, jossa nuoret lusivat krapulapäivää, jonka kantava elementti on lattialla ajelehtiva pölypallo: ”Mustakarvainen koira makasi lattialla ja tuijotti Australian muotoista pölyhattaraa, jota tuulenvire työnteli.” Koira syö pölyn ja kakoo sen ulos. Puuduttavaan päivään ei juuri muita tapahtumia mahdu. Novelli päättyy käänteiseen maksiimiin: ”Tässä se oli, päivä.”

Koistisen tekstin vahvuuksia on myös rujonluonteva dialogi, joka yltää nuorten ”herjanheitosta” vanhuksen ja pankin automaattivastaajan kanssa käytyyn ”keskusteluun”. Tekstien jännite syntyy oudoista asetelmista, kuten novellissa Loitsutehtaan tilanne, jossa pyörätuolilla liikkuva poika lähtee taksilla lukukauden päättäviin rantabileisiin. Odottamattomien käänteiden keskellä tarinaa limitetään päähenkilön pyörittämään mobiilipeliin.

Parhaimmillaan, arjen mitättömyyksiä ylevöittäessään Koistisen teksti on tarkkaa ja aiheitaan suuremmaksi kasvavaa. Mieleen nousee amerikkalaisen modernismin kova nimi, David Foster Wallace. Taso notkahtaa vaikkapa novellissa Siilit tuijottavat, jonka huumori jää väkisin puristetun oloiseksi.

Minulle kokoelman niminovelli Mies joka laski miljardiin oli ykkönen: ”Kaikki alkoi seitsemänvuotiaana, origossa, kun Raimo kuuli miljardista. Ukki kertoi, että on olemassa sellainenkin asia.” Novellista kasvaa kokonaisen elämän metafora. Alle kolmenkymmenen sivun tekstissä on romaanin ainekset, mutta Koistisen käsittelyssä vähemmästä kasvaa enemmän. Teksti päättyy päähenkilön 60-vuotispäiville. Ideatasoltaan ja rakenteeltaan kirkkaaksi hiottu suoritus.

…………………………………………….

Blogin ekstralinkit:

1. Mikä erottaa kirjailijat toisistaan

2. David Foster Wallace, kirjailija ja vastenmieliset tyypit

…………………………………………….

Erotiikkaa ja seksiä sivujen välissä

Tänään 4.5. julkaistaan WSOY:n kustantama eroottisen runouden antologia Olet täyttänyt ruumiini tulella. 107 elävää runoilijaa ja 240 runoa kirjailija Sinikka Vuolan valitsemana ja toimittamana. Hesari teki vappupäivänä ennakkojutun (klik) aiheesta: ”Seksi kirjallisuudessa kiihottaa älyä ja ruumista”.

Erotiikka proosassa ja lyriikassa on vaativa laji. Ikikulusta aiheesta pitäisi pystyä kirjoittamaan tuoreesti. Antologian esittelyteksti sanoo: ”Sinikka Vuolan toimittama teos juhlistaa suomalaisen runouden aistillisuutta ja erotiikan monimuotoisuutta. Teos tulee iholle ja täyttää lukijansa eroottisilla kohtaamisilla. Teos toimii runon lukijan hemmottelukeskuksena, kattavana käsikirjana ja kauniina lahjakirjana.”

Antologian julkkareiden sijaan kirjoitan tänäänkin työpöytäni takana. Nostan kuitenkin blogiin aiheesta runon. En kirjaan päätynyttä… saatan julkaista sen täällä myöhemmin. Valitsen päivän aiheeseen tekstin kokoelmastani Satakieli! (Like 2008). Syy on selkeä. Erotiikka ja huumori runon riveillä on harvinainen yhdistelmä.

N a i n e n  ja   N a r k i s s o s

Olen Mies isolla ämmällä,

elän henkeni edestä. Minulla on

kahdeksankulmainen teräskalu ja

lasikattojen lävitse putoilevat sanojeni kivet.

Hyppään joka kelkkaan ja lasken kaikki alleni, ratsastan

auringon laskuun kuin Pecos Bill

kaulaliina lepattaen ja pölypilvet perässäni.

Olen täynnä kuin tuulipussi,

kurotan kaikkiin ilmansuuntiin –

olen yhden yön arkeologi ja lumituiskujen Tarzan.

Katsokaa takapuoltani,

se on tennispalloa tiukempi

ja siemeniä riittää vaikka pellon kylväisin.

Kolkuta rakkaani, niin sinulle avataan,

tuo minulle sinfonia soittorasiassasi.

Älä pelkää, että kaikki päättyy hyvin.

………………………………………………

Huumoria blogin ekstralinkeissä:

1. ”Kenelle Nenäpäivä-leffan päärooli?”

2. ”Huumoria hirsipuun varjosta”

……………………………………………….

Kuolemansairauteen rinnastettava syli-ikävä

Perjantain päivityksessä on kyse ikuisuusasiasta. Otan kärjistetyn kiteytyksen heti alkuun. Kun kirjailija aloittaa tuotantonsa, huomio kiinnittyy hänen persoonaansa. Myöhemmin yhä enemmän siihen, mitä hän on kirjoittanut.

Kun kirjailija on edesmennyt, vain harva nousee sellaisen ikonin asemaan, jossa muistetaan sekä persoona että tuotanto. Suurimmalta osalta tekijöitä kummatkin painuvat unohduksiin jo elämän viimeisen suoran auetessa.

Kuva: Ruovedenteatteri.fi

Juhani Peltonen (1941 -1998) julkaisi yhdeksän runokokoelmaa, neljä novellikokoelmaa, seitsemän romaania, neljä näytelmää, pakinakokoelman, yksitoista radiokuunnelmaa ja kaksi tv-näytelmää.

Peltonen muistetaan parhaiten yhdestä teoksesta, josta tosin varioitiin kaksi radiokuunnelmaa ja tv-elokuva. Romaanihenkilö on tietenkin Elmo, kaikkien aikojen paras urheilija – kaikissa lajeissa. Andien talvikisoissa hän voitti 50-kilometrin hiihdon, vaikka otti torkut kesken kisan.

Elmo oli pasifisti ja ateistinen ortodoksi, joka voittojensa jälkeen ei halunnut kuulla Porilaisten marssia vaan virren: Maan korvessa kulkevi lapsosen tie lapsikuoron laulamana. Hän vähätteli urheilumenestystään, poltteli piippua ja puhui mieluiten omenanviljelystä.

Peltosen kirjailijanlaatu on kenties omaleimaisinta mitä meillä on kirjoitettu. Hänen henkilönsä olivat iloisia pessimistejä ja raskasmielisiä romantikkoja. Kielellinen kekseliäisyys, oudot assosiaatiot ja synkkä huumori ovat kirjailijan tunnusmerkkejä.

Peltosen teosten nimet antavat aavistuksen tekstien luonteesta: Felix Navitan etu- ja takaraivo, Pitkää omalaatuista rykimistä, Jumalan kuopus, Iloisin suru, Norjasta ostettu posliinitonttu, Puisto jouluksi, Kuolemansairauteen rinnastettava syli-ikävä…

Nappasin kotihyllystä yöpöydälle pari Peltosen runokokoelmaa. Muistikuvani kymmenien vuosien takaa ei ollut haalistunut. Päinvastoin, vuosien kaikupohja on syventänyt tekstejä ja nostanut pintaan niiden kirpeän surumielisyyden: ”Silmänräpäyksen alusta loppuun / on tuskallisinta tietää / asioitten tila.”

Luin aikanaan myös Peltosen proosaa, mutta kotihyllyyn ei ole yhtä romaania enempää jäänyt. Tilaisuuden tulleen paikaan puutetta ja teen kierroksen divareissa. Lopuksi kaksi lyhyttä tekstiä kokoelmasta Näköisveistos ruumiskirstusta (wsoy1987).

Minuakin on uutterasti masennellut.

Koen tehdä taivalta öitse

aistimusten tuolle puolen.

Kuolemassa viehättää täydellisyys.

Se ei jää keskeneräiseksi tai työn alle

niin kuin elämä, jossa kuin hyvässäkin näytelmässä

parhaat kohdat ovat ehdottomasti

väliaika ja nopein reitti vaatenaulakolle.

…………

Mies haparoi lamppuaan ja on sitä mieltä,

että olisi lähdettävä viemään

perille valoisa lause.

……………………………………………………………

1. Ekstralinkki: ”Lue jotain sellaista, jota et ole ennen kokenut”

2. ”Maailmankirjallisuus, lyhyt oppimäärä”

……………………………………………………………

Viggo Wallensköld ja salaperäinen sienitieteilijä

Vuoden ensimmäinen aiheeni käsittelee sienitieteilijää, josta tuskin olet kuunaan kuullut. Päivitykseni nousee marginaalista, mutta vain näennäisesti. Kun siirrät fokusta hieman sivuun siitä mikä on eniten esillä, saattaa olla, että löydät mielenkiintoisemman ja omaperäisemmän maailman.

Viggo Wallensköld: Maila Vuorisalo Guggenheim
Viggo Wallensköld: Maila Vuorisalo Guggenheim

Päivityksen innoittaja on Kustannus Oy Taiteen 2016 julkaisema teos Anatolij D. Mbdrinov aikalaistensa silmin. Kanteen ja nimiölehdelle kustantajaksi on merkitty Kustannusliike V. Wallensköld. Mutta tuskin spoilaan paljon paljastaessani koko teoksen hyberbolan ja metafiktion. Kyse on siis sepitteestä ja ”sadusta”.

Kuvittaja/kirjoittaja, Viggo Wallensköld (s.1969) on palkittu kuvataiteilija, joka tunnetaan eri tavoin fyysiseen marginaaliin jääneiden ja yksinäisyyttä korostavien ihmisten muotokuvista. Kaunokirjallisuuden kuvitus on ylikäymättömän vaikea laji. Nyt jokainen, vaihtuva kertoja saa tekstinsä oheen oman, tussilaveeratun muotokuvansa ja ideasta kasvaa oleellinen osa teosta.

Kustannus Oy Taide julkaisee Taide-lehteä ja kustantaa kirjoja. Useimmiten kirjat ovat kulttuuriselta merkitykseltään niin tärkeitä, että jäävät helposti vaille huomiota ja marginaaliin.

Anatolij D. Mbdrinov aikalaistensa silmin on 219-sivuinen kirja kuvitteellisesta ja salaperäisestä henkilöstä, jota satakunta nimettyä aikalaista koettaa kuvata, kuka kohteeseensa tarkentaen, kuka omaehtoisemmin.

Viggo Wallensköld: Runoilija Savva Fedorov
Viggo Wallensköld: Runoilija Savva Fedorov

Maailmankirjallisuuden perinteestä nousevat mieleen Daniil Harms ja Jorge Luis Borges. Aivan oma lukunsa on puolalainen Olga Tokarczuk, joka ujuttaa sienet aivan konkreettisesti joka ainoaan romaaniinsa. Kirjallisia sukulaisia ovat myös Italo Calvinon henkilöt Herra Palomar ja Terralban varakreivi Menardo.

Wallensköldin omalakista maailmaa voisi luonnehtia Calvinon tapaan metafiktiiviseksi. Tyylin perusteisiin kuuluu avoin tietoisuus kertomuksen fantasialuonteesta ja sen luomasta totuuden illuusiosta.

Käsillä oleva teos jatkaa vuonna 2005 julkaistua, kuvitettua, pienimuotoisempaa teosta Anatolij D. Mbdrinov Sienitieteilijä. Wallesköldin luomaa kirjallista maailmaa valaisee viisto huumori. Kun media nostaa jonkin kirjailijan esiin, sillä on tapana kaluta samaa luuta loputtomiin. Ehkä kannattaisi kurkistaa myös marginaaliin.

Suvi Ahola kirjoitti Hesarissa (27.11.2016) näkökulmatekniikasta, joka nykyproosassa jyrää. Tässä punnittavaa teemaan – sadan kertojan näkökulma. Esimerkkinä yksi viitetarina salaperäisen sienitieteilijän elämään.

Viggo Wallensköld: Svante Norrbäck
Viggo Wallensköld: Svante Norrbäck

”Svante Norrbäck:

Baba Nekrasova on yksi kaikkein pitkäaikaisimpia asiakkaitani. Miksi minä pysyisin vaiti, kun jopa psykiatriliiton puheenjohtaja puhuu suunsa puhtaaksi asiakkaistaan! Tässä maassa maan tavalla, eikö vain? Baba Nekrasova on paitsi vainoharhainen, myös herkkäuskoinen. Minä voin esittää vakavalla naamalla olevani kauppiaan hevonen, ja hän luulee tosissaan, että olen hevonen, kunnes yhtäkkiä muutun kissaksi. Sitten loppuajan olen kissa. Näin tässä maassa tehdään. Baba Nekrasovin mies on kaivosinsinööri, ja hänellä on hyvä palkka. Siitä palkasta kuluu aimo annos minun palkkioihini. Ja äijä maksaa. Eikä siinä mitään, meillä on Baban kanssa hyvinkin lystiä. Mistään Mbdrinovista en tiedä. Se on taas niitä Baban päähänpistoja. Ja niitähän riittää.”

…………………………………………………………

Ekstralinkit

Wallensköld seitsemän vuoden takaisessa jutussa: Sanattomia tarinoita

Italo Calvinon Halkaistu varakreivi: Hyvän ja pahan taistelu

…………………………………………………………

Googlella ja Kafkalla on asiaa juuri sinulle!

Blogi puuttuu kaikkien tuntemaan itsestäänselvyyteen, mutta kääntää lopuksi esiin Kafkamaisen, mustan huumorin näkökulman. Kaikki toki tietävät, että hakukoneita ja sos-mediaa käyttämällä meistä kerätään tietoa ja luodaan profiili, joka tuntee meidät paremmin kuin me itse.

Kuva sivulta: www.naturanrg.gr
Kuva sivulta: www.naturanrg.gr

Etsin jazz-musiikkiin liittyvää tietoa, kuuntelinkin jokusen kappaleen. Kuuden minuutin kuluttua sähköpostiini kilahti tarjous alan kirjallisuudesta, Jazzin varhaisvuosista New Yorkissa. Taschen on yksi maailman suurimmista kustantajista, joka julkaisee kuvitettuja luksuspainoksia aiheesta kuin aiheesta.

Toinen esimerkki on hämmentävämpi. Kävin verikokeissa, ja kun niiden tulokset kilahtivat kännykkääni, googlasin lukemieni viitearvoja ja tietoa usean eri labran sivuilta. Neljän päivän kuluttua sain kirjepostia kotiin. Tarjolla olisi luontaislääkkeitä juuri oletettuun vaivaani. Ensimmäinen kuukausi veloituksetta ja upea kello ilmaiseksi!

Orwellin utopia ja Big Brother on loppuun kaluttu esimerkki, joten annetaan vuoro Franz Kafkalle. (1883-1924) Kasvottoman byrokratian ja yksilön ahdistuksen kuvaajana Kafka on kirjallisista humoristeista kaikkien aikojen suurin.

Novellissaan Kun Kiinan muuria rakennettiin Kafka kääntää idean sanoman perillemenosta päälaelleen, ja kuvaa miten tärkeä viesti ei voi koskaan saavuttaa vastaanottajaansa. Keisari on kuolemassa ja kuiskaa viimeisen, elämänsä tärkeimmän viestin sanansaattajan korvaan, joka lähtee heti taipaleelle:

Kuva: Images.fanpop.com
Kuva: Images.fanpop.com

”Voimakas, väsymätön mies; milloin toista, milloin toista käsivartaan ojentaen hän raivaa tiensä väkijoukon halki; vastarintaa kohdatessaan hän osoittaa rintaansa, jossa on auringon merkki. Hän pääseekin helposti eteenpäin, niin kuin ei kukaan toinen. Mutta väkijoukko on liian suuri, sen asuinsijoilla ei ole loppua. Jos sanansaattajan eteen avautuisi vapaa kenttä, kuinka lentäisikään hän, ja pian varmaan kuulisit hänen nyrkkiensä ihanat iskut oveasi vasten.

Mutta sen sijaan; kuinka hyödyttömästi hän ponnisteleekaan; yhä vielä hän tunkeutuu palatsin sisimpien huoneiden kautta; milloinkaan hän ei selviä niistä, ja vaikka se hänelle onnistuisikin, ei mitään olisi voitettu; olisi kuljettava pihojen kautta, ja pihojen jälkeen olisi toinen saartava palatsi; ja jälleen portaita ja pihoja ja jälleen palatsi; ja jälleen portaita ja pihoja ja jälleen palatsi; ja näin jatkuvasti halki vuosituhansien; ja vaikka hän vihdoin syöksyisi ulommaisesta portista – mutta milloinkaan, milloinkaan ei niin voisi käydä – silloin hänen edessään olisi vasta hallituskaupunki, maailman keskus, kukkuroillaan ja pohjasakkaansa täynnä. Kukaan ei pääse tunkeutumaan sen lävitse, vaikka veisi kuolleen lähettämää viestiä. – Mutta sinä istut ikkunasi ääressä ja haaveilet illan tullen.”

…………………………………………………..

Blogin aihetta sivuavat ekstralinkit:

1. Kari Hotakainen ja Buster Keaton yli kolme vuotta sitten.

2. Veijo Meri ja näkymättömän orkesterin johtaja.

3. Huumoria hirsipuun varjosta.

……………………………………………………

Jari Tervo – ajankohtainen runoilija

Tarja-Liisa Hypén on Suomen kirjallisuuden yliopistonlehtori Tampereen yliopistosta. Hän on julkaissut äskettäin 546-sivuisen tutkimuksen: ”Minä olen imagoni – Jari Tervon tuotanto, brändi ja kirjailijuus”.

Tutkimus selvittää miten julkkiskirjailijuus on vaikuttanut Tervon teosten vastaanottoon ja Tervon arvostukseen kirjailijana. Hypén mainitsi tuoreessa haastattelussaan Tervon tuotannosta ykkössuosikikseen runokokoelman Muistoja pohjolasta.

Blogi ei malta olla tarttumatta aiheeseen. Kirjoitin teemaa sivuten jo joulukuussa 2010. Pohdin päivityksessä miten useat kirjailijat pyrkivät siirtymään runoudesta proosaan. Harva jättää ne rinnakkaisiksi ilmaisumuodoiksi. Nostan aiemman juttuni kiteytyksen ja Tervon runon tähän uudelleen:

Runoilija Jari Tervon kirjallinen murros kulminoitui kokoelmassa Muistoja pohjolasta (1990). Ymmärtääkseni melko harva on nähnyt miten suora yhteys kokoelmasta on Tervon esikoisromaaniin Pohjanhovi. Kielellinen nokkeluus ja letkeys on jo täydessä vedossa.

Useiden runojen henkilötyypit  ja suoranaiset tapahtumat sekä anekdootit löytyvät sittemmin tunnistettavina Tervon alkupään proosasta. Ja kyllä – kokoelmasta poimittu esimerkkiruno loppuu Tervon tunnetuimpaan aforismiin.

………………………………………………………………………….

”Pää kumahti sänkyyn sen alla, herään hiljaisuuteen. Kuulen

viikolla, että radion petti patteri. Missä on, hukassa, patterilaite,

joka kertoi, että John Lennon. Aurinko

tutkii sormenjäljet laseista, syyssää. Hajun varaan rakentaisi talon,

jätän sen vessaan. Se jää sinne. Isona se on puhaltava oven

säpäleiksi, se loikkaa kadulle, syö linjurin. Hoikat koivut, auringon

puutuneet säteet, grafiikanlehtiä

tien molemmin puolin, tien yläpuolella sitä pitkin muuttavat linnut,

ilmojemme nokkavat opportunistit, Teitä tervehdän.

Rahaa on, rutussa, huomenna kuljen kolikoita kallellaan.

Pöydässä kuukautta myöhemmin tulee pöytään

soreakäyntinen & mureaperseinen, joka tahtoo Neuvostokansojen

liiton kohtalosta kansojen meressä keskustella kyllä. Sanoo:

karhun vain vatsa murisee.

Elämä on toisaalla, mutta sinne pääsee taksilla.”

………………………………………………………………..

Ekstralinkki parin vuoden takaa. Juice Leskinen, Hitler ja ”Twistin ylivoimaa”.

……………………………………………………………….

Miten ihanaa olisi olla todella Älykäs

Blogi kierrättää vappuviisautta kolmen vuoden takaa. Kun työtilanne antaa myöden, tulossa on varsin mielenkiintoisia proosa-arvioita. Mutta nyt ystävät: vireetä vappua Nalle Puhin myötä, joka onkin ”Sellainen Karhu”.

Vappu vaatii oman filosofinsa. Ajatteluun innostavan ja yhden suurimmista, lähes Sokrateen veroisen. Kumpikaan ei kirjoittanut itse, vaan muut merkitsivät muistiin heidän ajatuksensa. Näin Nalle Puh: ”Minun kirjoitustaitoni on Horjuva. Kirjoitus on kyllä sinänsä hyvää, mutta se Horjuu, ja kirjaimet menevät vääriin paikkoihin.”

Nalle Puhin tarinat kirjoitti englantilainen Allan Aleksander Milne (1882 – 1956) matemaatikko, toimittaja ja kirjailija. Milne kirjoitti runokirjoja lapsille, esseitä, salapoliisiromaanin, 25 näytelmää, omaelämäkerran ja kaksi Winnie The Pooh -kirjaa. Antaa ”puolen hehtaarin” porukan lausua pari ajatusta vapuksi. Ensimmäiset otteet kirjasta Nalle Puh rakentaa. Viimeinen kirjasta Nalle Puh.

”No niin”, sanoi Kani, ”olen Organisoinut nämä Etsinnät ”

”Mitä olet tehnyt?”

”Organisoinut. Se tarkoittaa sitä että jos ja kun etsitään niin kaikki eivät etsi samasta paikasta yhtä aikaa. Sinun pitäisi etsiä ensin Kuuden Männyn luota ja edetä sieltä kohti Pöllön taloa jossa tapaat minut. Käsitätkö?”

”En”, sanoi Puh. Mitä?”

”Tavataan Pöllön talolla noin tunnin kuluttua.”

”Onko Nasu mukana Orbanisoinnissa?”

”Kuten kaikki muutkin”, sanoi Kani ja häipyi.

………………………………………….

”Viime kädessä”, sanoi Kani itsekseen, ”Risto Reipas joutuu turvaamaan minuun. Hän pitää Puhista ja Nasusta ja Ihaasta ja niin pidän minäkin, mutta heillä ei ole Älyä. Ei mainittavasti. Ja hän kunnioittaa Pöllöä, sillä on vaikea olla kunnioittamatta henkilöä, joka osaa kirjoittaa TIISTAI, vaikka hän kirjoittaakin sen väärin; mutta pelkkä kirjoittaminen ei riitä. Tulee päiviä jolloin ei ole mitään väliä osaako kirjoittaa ’tiistai’

………………………………………..

Äkkiä Risto Reipas alkoi kertoa Puhille maailman asioista, Kuninkaista ja Kuningattarista jotka olivat ihmisiä, ja Summista jotka olivat jotain, ja Euroopasta joka oli paikka, ja saaresta meren keskellä jonne laivat eivät koskaan päässeet, ja miten tehdään Imupumppu (jos on tarvis), ja Ivanhoesta ja muista ratsastavista ritareista, ja mitä Brasiliasta saadaan. Ja Puh nojasi yhteen kuudestakymmenestä-jotain puusta käpälät sylissä ja sanoi ”Ai” ja ”Olisikohan” ja ajatteli miten ihanaa olisi olla todella Älykäs ja ymmärtää asioita.

…………………………………………

Ilman Puhia seikkailusta ei tulisi mitään”, sanoi Kani juhlallisesti teroittaessaan kynäänsä. ”Ai”, sanoi Nasu ja yritti peittää pettymyksensä. Mutta Puh meni nurkkaan ja sanoi tyytyväisenä itsekseen: ”Ei Mitään ilman minua! Minä olenkin Sellainen Karhu.”

…………………………………………

 ”Älä pelkää” Ekstralinkissä hamsterin vappujuomat ja yksi maailman parhaista satukuvittajista.

Varmin mielipide on aina sillä, joka vähiten tietää

Blogi nostaa päivitykseen muutaman tekstin Onni Vähälän kokoelmasta Piru parka – pessimistin aforismit. (Palladium Kirjat 2015)

Kirjan takakansi kertoo: ”Piru parka potkaisee persuuksille onnen auvoa tarjoavia ja mannavellinhaaleita elämänviisauksia. Elämä ei kulje ihmissuhdekonsulttien käsikirjoituksen mukaan ja surun liekit syttyvät useimmiten toivon kipinästä. Selvitäkseen kokoelman mittaisesta annoksesta pessimismiä, tarvitaan reilusti optimismia. Ja tärkeintä on yhtyä samaan kuoroon muiden kanssa – muistaa nauraa itselleen.”

Miksi tavoitella onnea ja menestystä. Ihmiset antavat anteeksi suuretkin synnit, mutta eivät niitä.

Kun näet aina kaikessa vikaa ja ennustat vaikeuksia, sinua pidetään poikkeuksellisen selväjärkisenä.

Jääräpäitä elämä opettaa vastoinkäymisten kautta.

Iltalehtien lööpit auttavat itsetunto-ongelmiin. On kohottavaa lukea muiden mokista.

Älä edes kuvittele, että oravanpyörä muuttuu onnenpyöräksi, kun pysäytät se eläkepäivien kohdalla.

Elämän tahti kiihtyy. Ennen tuli itku pitkästä ilosta. Nyt jo lyhyestä.

Kun haluat tehdä lähtemättömän vaikutuksen muista, että hyvä teko unohdetaan nopeasti, paha muistetaan hautaan saakka.

Ennen kuoltiin puutteeseen, nyt yltäkylläisyyteen.

Sen puhtaampana aatteesi säilyy mitä vähemmän saat sille kannattajia.

Paheita katsotaan läpi sormien. Vasta hyveet alkavat herättää epäilyksiä.

………………………………………..

Linkki: Pessimistin aforismeja päivän mietelauseina 23. ja 24.3. Kuunneltavissa Yle ykkösen Areenassa.

 Blogin ekstralinkki sivuaa aihetta: Kliseillä on aina tilausta.

………………………………………..

Sata tuntia ilman viiniä

Pari kiireistä asiaa vaatii huomiotani, joten nappaan tähän kappaleet liki viiden vuoden takaisesta jutusta, jossa kustanja vahtii kirjailijan moraalia. Asia on mitä ajankohtaisin – koskapa alkoholi ei olisi. Telkassa pyörii ohjelma Sata vuorokautta ilman viinaa. En ole seurannut. En juo viinaa enkä olutta, mutta nimen innostamana olin sata tuntia ilman punaviiniä. Olen jatkanut koettani huikattomalla helmikuulla.

Kuvassa Waltari kirjoituskaudellaan Savonlinnan Suruton huvilalla.

Esimerkkini ovat Päivi Huuhtasen esseestä, joka käsittelee kirjailijan ja lukijan suhdetta. Sekä Waltarin alkoholiongelmaa, jonka kuvaukseen kiertyy hauskaa ironiaa. Otteet on julkaistu 1982 Ritva Haavikon toimittamassa teoksessa Mika Waltari -Mielikuvituksen jättiläinen (wsoy).

”Waltarin romaanissa Surun ja ilon kaupunki (1936), jossa on luettavissa runsaasti omaelämäkerrallisia yksityiskohtia, esiintyy nuori kirjailijahahmo varsin vaatimattomassa valossa. Häntä kuvataan toistuvasti pieneksi ihmiseksi.

Vakaumus esiintyy selvänä Waltarin samoihin aikoihin antamissa ohjeissa nuorille kirjoittajille (Aiotko kirjailijaksi, 1935). Hän toteaa: Kirjailija ihmisenä on aina pettymys sellaiselle, joka on tutustunut vain hänen teoksiinsa. Selitteleminen ei hivenenkään vertaa paranna kirjan arvoa.”

No jaa… Waltari oli kirjailija, eikä aavistanut mihin markkinoinnin rautaiset lait ja julkisuushakuisuus johtavat. Toinen muutaman rivin lainaus sen sijaan huvittaa minua suuresti. Waltari kirjoitti sen Jalmari Jäntin 70-vuotispäiväksi toimitettuun Juhlakirjaan 1946.

”Epäilemättä onkin kirjailijain alkoholinkäyttö tuottanut paljon huolia kustantajille, mutta liikaa oli sentään mielestäni, kun Yrjö Jäntti oleskellessani Porvoossa kirjoittamassa lähetti koiransa Suden saattamaan minut asuntooni syötyäni päivällistä hänen luonaan, ja tuo pelottava eläin esti muristen ja hampaitaan näyttäen minut poikkeamasta Seurahuoneeseen, vaikka tunsin kaipaavani lasillista konjakkia.

Totisesti, kustantajan kasvattama koira saattoi minut kotiovelle asti, ja kun kurkistin ovesta, viivyttyäni porraskäytävässä viitisen minuuttia, nähdäkseni oliko tie Seurahuoneeseen jo selvä, istui tuo pirullisen viisas ja kirjailijavierailuihin tottunut koira yhä edelleen oven edessä vahdissa ja näytti minulle hampaitaan, joten minulle ei jäänyt muuta neuvoa kuin mennä nukkumaan selvin päin.”

……………………………………………

Ekstralinkissä Waltaria ja kuvataidetta. Sekä tiedettä, joka nappaa edelliseen postaukseeni.

………………………………………….

Älytön äyriäinen ja Oravaisten oravat

Kun lukijalla on ikää reilut pari vuotta, Limerikkirunojen hienoudet jäävät vielä piiloon. Kuvat aiheuttavat enemmän kysymyksiä. Mutta hauska on Gnuta tai Coloradokuoriaista hämmästellä kirjailijan omistuksella varustetusta kirjasta: ”Saimalle eläimellisin terveisin, Anneli Kanto”.

Älyttömässä äyriäisessä on aakkosten verran eläinrunoja Kaisa Rekisen kuvittamana. Limerikki on muutaman säkeen mittainen runoformaatti. Vastaavia on sorvattu keskiajalta saakka, mutta englantilainen Edvard Lear (s.1812) teki lajista suositun kahdella teoksellaan, joista ensimmäinen A Book of Nonsense julkaistiin 1846.

Alkujaan suullinen kansanperinne vakiintui irlantilaisen Limerickin kaupungin mukaan nimensä saaneeksi viisisäkeiseksi ”pilkka- tai komparunoksi”. Alkurivillä pitäisi mainita jonkin paikan maantieteellinen erisnimi. Seuraava säe muodostaa sen kanssa loppusoinnun. Seuraavat kaksi omat loppusointunsa, ja viimeinen rivi rimmaa ensimmäisen kanssa. Riimikaavaksi pelkistettynä: a a b b a

Limerikki on aina huumorilla höystetty. Säkeet saattavat olla terävän ironisia, mutta lapsillekin suunnattuina viidessä rivissä – tai ainakin rivien välissä voi halutessaan nähdä syvempää sisältöä:

”Voi”, huudahti Kerimäen kirkon rotta.

”Olen aivan ravinnotta!

Kauniita sanoja, virsilauluja,

kyllä piisaa ja kuvatauluja.

Vaan juusto puuttuu, se on totta.”

……………………………………….

Ekstralinkki neljän vuoden takaa kertoo oman lapsuuteni mielikirjat. Lisäksi jutusta löytyy jatkolinkki Lastenkirjahyllyyn, valtakunnan kattavimpaan lasten- ja nuortenkirjablogiin.

……………………………………….