Veijo Meri ja näkymättömän orkesterin johtaja

Veijo Meri on suomalaisen kirjallisuuden gigantti. Kenties modernismimme merkittävin kirjailija. Julkaisu- ja ansioluetteloita varten on toiset foorumit, vaikkapa Wikipedia. Nyt zoomataan aivan pieneen. Lopulta vain yhdeksään lyhyeen riviin.

Kansi Kirjakauppaliiton lehdestä 1/1964

Kolme vuotta sitten, kun Meri täytti 80, Aamulehden toimittaja Johanna Vehkoo soitti kirjailijalle ja kysyi haastattelua. Muuta ei loistavaan ideaan tarvittukaan. Juttua tuli luurin täydeltä ja toimittajan tehtäväksi jäi naputella kokosivun juttu kasaan. Vuodatuksensa lopuksi Meri oli todennut: ”Mutta minunhan ei pitänyt antaa mitään haastatteluja, ja nyt minä olen puhunut näin kauhean paljon.” Jutusta tuli taatusti kirjailijan itsensä näköinen. Lohkaistaan tähän armoitetun tarinaniskijän haastattelusta maukas pala:

”Ei romaania voi joka vuosi julkaista, jos sen todella alusta ihan kirjoittaa niin, että siinä on hahmo. Semmoinen, joka ei noudata jotain aikaisempaa rakennetta, eli ihan omaehtoinen kirja, ja tyyli on minun. Se pitää kirjoittaa niin, että kirja on ensimmäisestä lauseesta viimeiseen asti yhtenäinen, samaa kokonaisuutta.

Lauri Viidan kanssa tästä puhuttiin, että jokaisen lauseen täytyy sopia kokonaisuuteen. Viita minulle soittikin muutama viikko ennen kuolemaansa. Hän oli polttanut sotilaspassinsa, kun hänellä oli niitä eksistenssikohtauksia niin kuin minullakin. Niin kuin Luther oli saanut sen kohtauksen ja kirkossa kaatunut.

No, Viita oli käynyt hakemassa uuden passin ja hänellä oli uusi pukukin. Hänet oli kutsuttu Linnaan, ja hän minulta kysyi, että menenkö minä ja otanko vaimoni mukaan. Sanoin, että totta kai. Mutta entä jos vaimo rupeaa siellä johtamaan näkymätöntä orkesteria, kysyi Viita. Minä siihen, että ei kai se haittaa, jos se orkesteri ei soita.”

Laila Hirvisaari ja Veijo Meri. YLE:n kuvagalleria 7.12.2010

Meri on kirjoittanut kaikkea mahdollista etymologisesta sanakirjasta lähtien. Runokokoelmia on kertynyt kahdeksan, silti ne ovat vain sivupolku hänen tuotannossaan. Merellä on aidon lyyrikon ote, runot eivät pyri selittämään itseään. Lähestytään lopuksi mainitsemaani yhdeksää tekstiriviä. Esikoiskokoelman Mielen lähtölaskenta (wsoy 1976) aloittaa lyhyt runo. Se on mainio kuvaus kirjailijasta, joka on pilkun päässä kokonaisen maailmansa siirtämisestä paperille:

Tuoli istuu, pöytä seisoo, sänky makaa.

Ikkuna on halpaa seinää,

se neliöi pyöreän maailman.

Kirjan sivulle mahtuu

kolme metriä kirjoitusta,

pieneen romaaniin viisi sataa.

Kävelen sen matkan

kuudessa minuutissa

mielessä kaikki.

4 Replies to “Veijo Meri ja näkymättömän orkesterin johtaja”

  1. ”ei kai se haittaa, jos se orkesteri ei soita” – oi, mikä lause ja kannustus!

    Runo on hyvä, ”mielessä kaikki”.

  2. Hei,
    vielä tähän piti lisäämäni pikku polku. Meren runoista löytyy helmiä, mutta taidan pitää häntä parhaimmillaan lyriikan suomentajana. Tein tänne reilu vuosi sitten jutun hänen Francois Villon ”Testamentti” -käännöksestään. Jos jotakuta kiinnostaa, löytyy sivun yläosan hakutoiminnolla ja sanalla Villon.

  3. Unohdin että Testamentti oli Meren suomentama. Se on aivan hemmetin upea teos! Suosittelen kaikille mahdollisille runouden ja ranskalaisuuden rakastajille.

    Kyllä Testamenttia voivat aloittelijatkin yritellä, ties vaikka tykkäisivät ja jäisivät koukkuun.

  4. Loistosuositus, aivan piikikkään pisteliään upeeta huumoria. Ja on Merellä kielen rytmi hallussa. Klassikkosuomennos.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

VASTAA LASKUTOIMITUKSEEN KOMMENTOIDAKSESI!