Päivän juttu täydentää edellistä teemaa. EI on hyvä sana, mutta kieltäytyessään ei voi tarkoin tietää mitä hylkää. Ehkä ei ole väliksikään. Niin vähän on tarpeen… ja lopulta ei sekään. Perjantairunon viesti on valinnoissa ja mitan täyttymisessä. Kun jostain on saanut kyllikseen, on aika kokeilla muuta.
Julkaisun kuva tulee Uudessa-Seelannissa syntyneeltä brittikuvittajalta. Harry Rountree (1878 – 1950) on yksi suurista suosikeistani. Rountreen kuvissa on aina läsnä sadun magia. Jotain salaperäistä ja tyhjentymätöntä, yhtä aikaa tunnistettavaa ja tavoittamatonta.
Ehkä Harry oli ”alan miehiä”. Huomioni kiinnittyi etualan hamsteriin, jonka eväspullo on kohtalaista kokoa. Vaikuttaa siltä, ettei siitä ainakaan mansikkamehua ole ryypiskelty. Vastaavia viitteitä löytyy muistakin mestarin kuvituksista.
Perjantairunon objekti on yksikön toinen persoona. Itseään siinä kirjoittaja kuitenkin puhuttelee. Aivan kuten kuvataiteilija, joka tekee aina omakuvaa, vaikka maalaisi mitä. Ei tyyli silti saa viestiä varastaa. Yksityisestä pitää kasvaa yleistä ennen kuin se kykenee koskettamaan.
KLISETTÄ JA LORUA
Tämä on toivomus:
seuloa elämästä tarpeeton pois ja
päätyä siihen mistä aloitti.
Ja aloittaa uudelleen.
Tämä on rukous ja tunnustus:
Älä pelkää!
Oma itsesi voit olla vain sen varassa
mikä erottaa sinut muista,
ja kun alat etsiä sille tarkoitusta,
olet jo hukannut sen.
Tai voisihan kliseet ilmaista toisinkin,
silkan sattuman – tai sen,
että valitessasi et voi etukäteen
tietää mitä hylkäät:
Maalari maalasi taloa,
sinistä ja punaista. Illan tullen
sanoi hän: nyt minä lähden
tästä pelistä
pois.
………………………………………………………………….
Harry Rountreen kuvitus vuodelta 1908, Alice in Wonderland
Runo kokoelmastani Satakieli! (Like 2008)