Karl Ove Knausgårdin Taisteluni -romaanisarjan ensimmäinen osa on luettu. Sarjasta ehkä myöhemmin lisää, nyt nostan esiin vain yhden näkökulman ja poimin tekstistä pienen pointin pinseteillä.
Knausgård kirjoittaa ympäröivästä todellisuudesta äärimmäisen pedantisti. Juttu juoksee kuin ajatus, joka ottaa sivuloikkia kaiken aikaa palatakseen taas aiemmin aloitettuun kertomuksen fragmenttiin. Kaiken keskellä kirjailija pohtii syvempiä ja sisäisempiä kysymyksiä kuin heittäytyisi esseistiksi kesken romaanin.
Näennäisestä soljuvuudestaan huolimatta tyylilaji on erityisen vaikea. Kun kirjailija pitää ”esitelmän” kesken narratiivisen tekstin, tulos on useimmiten yhtä maistuva kuin viinipulloon liimattu etikettipaperi. Mutta ihme ja kumma, Knausgård selvittää yhtälön ja ujuttaa pohdinnat tekstiin luontevasti.
Kirjailija kertoo opiskelleensa taidehistoriaa, ja kuvataiteen kauneus liikuttaa häntä yhä kyyneliin saakka. Poimin tähän osan kohtauksesta, joka kuvaa yöllistä taidekirjan selailua. Constablen työ on tekstissä tarkoin määritelty, mutta oikean kuvan etsimiseen meni minulta tovi.
Maalauksen kirjallinen kuva on terävöitetty ja dramatisoitu. Niin pitääkin, koska se on syönyt sisäänsä osan katsojan tunnekokemusta.
”Ainoa parametrini kuvataiteessa olivat tunteet joita teokset herättivät. Ehtymättömyyden tunne. Kauneuden tunne. Läsnäolon tunne. Kaikki tiivistettynä niihin akuutteihin hetkiin joissa oli joskus vaikea olla. Ja täysin selittämättömiin. Jos tarkastelin maalausta joka teki voimakkaimman vaikutuksen, pilvimuodostelmaa esittävän öljyluonnoksen joka oli maalattu 6.9.1822, mikään siinä ei olisi näennäisesti voinut selittää tunteideni voimaa. Ylimpänä kaistale sinistä taivasta. Sen alapuolella valkoiseen vivahtavaa sumua. Sitten esiin vyöryviä pilviä, valkoisia siellä missä auringonvalo osui niihin, vaaleanvihreitä kevyempien varjo-osuuksien kohdalta, syvän vihreitä ja lähes mustia siellä missä ne olivat raskaimpia ja missä aurinko oli kauimpana. Sinistä, valkoista, turkoosia, vihreää, mustanvihreää. Siinä kaikki. Kuvan kommentissa sanottiin että Constable oli maalannut sen Hampsteadissa ”at noon” ja että muuan Wilcox oli epäillyt päiväyksen oikeellisuutta, koska eräs toinen luonnos oli maalattu samana päivänä klo 12-13, ja siinä on aivan toinen, sateisempi taivas. Tämä väite kuitenkin kumoutui, sillä Lontoon seudun sääraportit täsmäsivät molemmissa maalauksissa esitettyyn pilvipeitteeseen.” /…/
”Meidän aikamme taide, siis taide jonka olisi periaatteessa luullut olevan minua varten, ei pitänyt taideteoksen synnyttämiä tunteita arvokkaina. Tunteet olivat alempiarvoisia, tai ehkä jopa ei-toivottua sivutuotetta, eräänlaista jätettä, tai parhaassa tapauksessa manipuloitavaa materiaalia. Myöskään naturalistisesti toteutetulla todellisuuskuvalla ei ollut mitään arvoa, sitä kun pidettiin aikansa eläneenä vaiheena. Silloin ei jäänyt paljon mielekkyyttä jäljelle. Mutta samalla hetkellä kun suuntasin katseeni taas kohti maalausta, kaikki perustelut katosivat sisimmästäni kohoavaan voiman ja kauneuden aaltoon.”
………………………………………………………
Knausgårdin Taisteluni I (suom. Katriina Huttunen) oli ehdolla Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi vuonna 2010. Vaikean isäsuhteen käsittely nousee kirjan keskeiseksi teemaksi.
John Constable (1776 – 1837) oli brittiläinen kuvataiteilija ja impressionismin airut, joka kiikutti ensimmäisten joukossa maalaustelineensä ateljeesta ulkoilmaan ja teki useat työnsä ”alla prima”, eli laakista valmiiksi.
