Ajatuksia Idolista ja jotain hyvin henkilökohtaista

Julkaisin tammikuussa aikalaisromaanin, jonka tarina sijoittuu muutamien vuosien takaiseen Los Angelesiin ja hyvällä tahdolla Tampereeksi tunnistettavaan kaupunkiin. Kävi kuten vastaavissa tapauksissa usein: toista nimihenkilöä arveltiin tunnistettavaksi persoonaksi.

John William Waterhouse: Echo and Narcissus (1903)
John William Waterhouse: Echo and Narcissus (1903)

Idoli on fiktiivinen romaani. Kirjan henkilöt on rakennettu useasta eri lähteestä kliseisten näkemysten summaksi. Symbioosin jälkeen niihin on puhallettu inhimillisyys, henki ja elämä. Persoonallisen totuuden illuusio. Samaan tapaan kuin arjen sameasta mäskistä poltetaan kirkasta viinaa.

Kirjailija ja kirjallisuudentutkija Vesa Haapala sanoi taannoisessa Hesarin haastattelussaan: ”Kirjallisuus on petosta, se on tunnustuksia asioista, joita ei ole tapahtunut.”

Romaanin tärkein päämäärä on kirjallinen. Ei henkilöt, ei tarina, ei rakenne, vaan tulos siitä mitä tällä kaikella halutaan sanoa. Mikä on ylipäätään niin tärkeää, että siitä kannattaa kirjoittaa. Tapauksessani uhrata puolitoista vuotta elämästään sanoakseen siitä jotain.

Kirjoitin jälkisanoihin muutaman rivin: ”Käsillä oleva romaani laajentaa identiteetin teemaa suhteessa toisiin ihmisiin ja riippuvuuksiin itseymmärryksen muotoutumisessa. Kaikkien kolmen teoksen motoksi sopii lainata sveitsiläisen kirjailija Max Frischin lausetta: Jokainen meistä keksii ennemmin tai myöhemmin tarinan, jota luulee omaksi elämäkseen.”

John William Waterhouse: Hylas and the Nymphs (detalji, 1896)
John William Waterhouse: Hylas and the Nymphs (detalji, 1896)

Päähenkilöidensä kertomuksen vastapainoksi Idoli kehii sisäänsä viisi erilaista näkemystä ihmisten välisistä suhteista, joita olemattomaksi ohentuneella sanalla rakkaudeksi kutsutaan. Se voi olla tasavertaista tai alistavaa, joillekin rakkaus sopii, toisille käy kuolemaksi.

Jos vielä tiivistän romaanin yhteen sanaan, se on Valta. Ihmisille suodaan erilaisia vallan muotoja: väkivalta, raha tai poliittinen valta. Idoli tarkastelee eri kulmista julkisuuden suomaa valtaa ihmissuhteisiin.

Kaikkein sensitiivisimpiä alueita sivutessaan Idoli paljastaa kirjoittajansa, kuten niin useassa tekstissä käy. Ilmiötä kutsutaan autobiografiaksi. Kun kirjoitan romaanissani mielialalääkkeistä ja niiden sivuvaikutuksista seksuaalisuuteen, käytän omia kokemuksiani.

Parikymmentä vuotta sitten kuolema kätteli ja makasin teholla monitoreihin kytkettynä. Kun kysyin tippapulloa vaihtavalta hoitajalta selviänkö, hän vastasi: ”En mää vaan tiedä.” Nyt naurattaa. Mutta jutun jälkeen selvisin syvyyksistä vain yhdeksän kuukauden lääkkeillä ja osaavalla terapialla.

Tänäänkin jatkuu uusi romaanikäsikirjoitus, jonka aloitin jo ennen Idolin julkaisua. Hyvän ja pahan problematiikkaa käsittelevä teos haukkaa historiasta sadankolmen vuoden siivun ja päätyy vuoteen 2026 – samaan, jota kuvaa maailmansotien välissä valmistunut saksalaisen Friz Langin elokuva ja tulevaisuuden utopia Metropolis.

……………………………………………………………………………….

Blogin kolmen vuoden takaisessa ekstralinkissä ”Suomen ensimmäinen julkkis.”

………………………………………………………………………………