Kunnes rakkaus on työnsä tehnyt

Luin nobelisti Olga Torkarczukin romaanin Vaeltajat. En nosta romaania blogiin, koska se ei jättänyt niin syvää jälkeä kuin kaksi muuta suomennosta Päivän talo, yön talo ja Alku. Silti vahva lukusuositus – ja vinkki: sivulta 412 alkava parin sivun mittainen kuoleman kuvaus on ”hienoin” koskaan lukemani.

Jean-Léon Gérôme: Diogenes 1860.

Haen tänään ”valmiin” aiheen, jotta pääsen oman keskeneräisen romaanikäsikseni kimppuun. Työ on keskeytynyt muiden puuhien vuoksi muutamaksi päiväksi. Tuhannesti olen myös toistanut, että olen hidas kirjoittaja ja loputon nykertäjä ja viilaaja. 

Kustantajani rakentaa jo vuoden 2021 julkaisuohjelmaa ja tiedusteli, josko romaanikäsikseni olisi valmiina ensimmäiseen lukuun kevään mittaan. Se ei taida onnistua, vaikka puolikas tekstimäärästä sekä loppuluku on ”valmiina”. Mutta lopultahan aikataulu ei ole tärkeä. Lopputulos on.

Runo Hetkellisiä olentoja tulee jo vuonna 2002 julkaistusta kokoelmastani Elämän tarkoitus.

Jumalilla on vara valita muotonsa,

eikä minulle ole suuri synti muuttua koiraksi.

Kun häntä heiluu ja tarjoan tassua,

unohdan katkeruuden ja kateuden panssarin

jonka alle kukaan ei kyennyt kaivautumaan.

Olen lintukoira, kaunismuotoinen

ja tuliluontoinen, eikä minua saa syttymään

kuin into ja intuitio.

En uskottele, että olisin sinua parempi.

Hoidan omat tehtäväni

tietoisena ja kyselemättä kuin puiston penkki,

joka on unohtanut edellisen elämänsä

talven tuuliin huokaavana kuusena.

Paikkani on ulkona ja oven alla,

saan silitystä ja sormesi kaivautuvat niskani taakse.

Ja niin minä olen koira, kunnes rakkaus

on työnsä tehnyt. Sana vain.

…………………………………

Ekstralinkissä:

1. Tokarczuk blogissa vuonna 2014.

2. Poliitikoilta vaaditaan kulttuuritietämystä ja sivistystä.

………………………………..

Perjantairunon omistus oudoille otuksille ja epäilijöille

Pari viikkoa kului palmun alla valossa ja lämmössä. Saattaa olla, että loma ja pako joulusta loivensi hieman ”perusahdistusta”. Keskeneräinen romaanikäsis kulki mukana ja karttui muutamalla kappaleella joka päivä.

Nyt työpöydän takana taas. Muutama päivä on mennyt arkisia asioita hoitaessa. Tänään tuli jo tarkisteltua lähdetietoa Hieronymus Boshista, (1450 – 1516) renessanssiajan hollantilaisesta taidemaalarista.

Bosch maalasi ihmisluonnon heikkouksia ja symbolisia syntejä, sekoitti paholaiset, puoli-ihmiset, eläimet ja koneet – paratiisin ja helvetin näyt. Tulos oli ainutlaatuista mielikuvituksen ilotulitusta, joka on säilyttänyt omaperäisyytensä yli viisisataa vuotta. Boschista ei tällä kertaa enempää. Nyt pikapäivitykseeni vain kuvista kimmahtanut päiväntuore perjantairuno. 

Maalaan tämän lukutaidottomille

ja heille, jotka osaavat lukea. Viisaille tai

toisiaan taluttaville hulluille.

Korva kuulee, silmä näkee, mutta merkitykset 

muodostuvat vasta jokaisen omissa aivoissa.

Maalaan ikuisuutta varten riiviöille ja hylkiöille,

papeille, pyhimyksille ja kuninkaille – 

naisille ja miehille. 

Teen tämän heille, jotka putoavat yhä

pannukakun laidalta ja tietävät miten 

tuoretta on telluksen tomu, 

miten aurinko yhä kiertää maata.

Teen tämän heille, jotka tottelevat sokeasti,

ovat valmiita tapaamaan ja tuhoamaan

oman tietämättömyytensä tähden ja

jumalia puolustaakseen.

Heille, jotka uskovat kymmeneen käskyyn

tai seitsemään kuolemansyntiin,

paaviin ja paholaiseen. Yhdessä tai erikseen.

Omistan tämän epäilijöille, jotka eivät herkeä

ihmettelemästä – tahtovat aina ensin kysyä:

M I K S I ?

…………………………………

Ekstralinkissä:

Juhani Linnovaara ja oudot otukset

…………………………………