Grillaajaa ei erota grillistä mikään, paitsi kuolema ja poliisi

Suomi on yhden asian maa. Yhden kerrallaan. Halusin lyhythihaisen kesäpaidan. Kaupoissa 90 prosenttia niistä on ruudullisia. Mitä tulee telkasta eniten? Jos katsotaan mainoksia, yksi asia painaa päälle enemmän kuin muut yhteensä. Nyt pitää grillata! Mikään ei ole niin ihanaa kuin grillaaminen! Paitsi saunominen ja grillaamien!

Kuva sivustolta Poppamies.

Ja kun joulu joutuu, niin arvatkaas: älä ihminen lähde siihen tohinaan mukaan. Ota rauhallisesti ja tule meidän kauppaan. Täältä saat kerralla kaiken ja säästät hermojasi! Joulupukin muorikin ottaa iisisti ja tuuppaa Saarioisten laatikot uuniin. Iltapäivälehdillä on läpi vuoden pari varmaa uutishittiä: helteellä pitää juoda paljon vettä – ja muistaa pukeutua pakkasella lämpimästi.

Kuva sivustolta Burson-Marsteller.

Blogin konstit ovat nyt niin vähissä, ettei auta kuin käyttää päivittämäni Jorma Etton kuuluisin runo, joka valaisee kesäistä sielunelämäämme. Tekijä julkaisi runonsa ”Suomalainen” kokoelmassa Ajastaikaa vuonna 1964. En malta olla mainitsematta myös Etton esikoiskokoelman nimeä: Elämä on: Epälyyrillisiä runoja. Siinä on mainosmies käynyt runoilijan kupilla ja napannut ensimmäisistä sanoista elämään jääneen sloganin.

Kuva sivustolta Mtv.

Suomalainen on sellainen, joka grillaa kun ei kysytä,

kysyy kun ei grillata, ei vastaa kun grillataan,

sellainen, joka eksyy tieltä, grillaa rannalla

ja vastarannalla grillaa toinen samanlainen:

metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat.

Tuolta tulee suomalainen ja grillaa, on tässä ja grillaa,

tuonne menee ja grillaa, on kuin löylyssä ja grillaa

kun toinen heittää kiukaalle vettä.

Sellaisella grillaajalla on aina kaveri,

koskaan se ei ole yksin, ja se kaveri on grillaaja.

Eikä grillaajaa erota grillistä mikään,

ei mikään paitsi kuolema ja poliisi.

…………………………

Blogin aiemmat ekstralinkit

1. Kertaus viiden vuoden takaa: Kaksikymmentä loistavaa romaanin aloitusta.

2. Twistin ylivoimaa.

………………………….

Schjerfbeckin varastettu maalaus herää henkiin

Päivitys on muutaman päivän myöhässä, mutta tässä tulee. Kymmenes heinäkuuta vietettiin Suomen kuvataiteen päivää. Sisäministeriö suositti liputusta. Samana päivänä ainoa maailmanluokan kuvataiteilijamme täytti 156 vuotta.

Vuonna 2012 Ateneumin taidemuseo järjesti tähän mennessä laajimman Helene Schjerfbeckin (1862-1946) näyttelyn. Esillä oli 300 työtä ja näyttelyluetteloon kuvattuna 750 teosta. Yksi merkittävä omakuvasarjan teos on kadoksissa edelleen: maalaus vuodelta 1921. Teos oli esillä Eskilstunan taidemuseossa 1975. Työ varastettiin ja on sillä tiellään.

Ruotsalainen taidehistorioitsija Lena Holger on ottanut maalauksesta ainoan tallella olevan värikuvan. Holger on tutkinut Schjerfbeckiä yli neljäkymmentä vuotta. Viimeksi hän urakoi seitsemän vuotta taiteilijan kirjeenvaihdon parissa. Tutkimuksen tuloksena on julkaistu runsaasti kuvitettu kirja suomeksi ja ruotsiksi.

Åbo Akademin kirjastoon on tallennettu pari tuhatta Schjerfbeckin kirjettä. Liki kaikki taiteilijan lähettämiä. Itse saamansa kirjeet hän tapasi polttaa ja suositteli sitä myös kirjeidensä vastaanottajille.

Schjerfbeck hallitsi ruotsin kielen lisäksi ranskaa ja englantia, mutta ei suomea. Kirjeenvaihto oli hänelle elintärkeä dialogin ja yhteyden vuoksi, luetut kirjeet eivät sen jälkeen merkinneet muuta kuin häiritsevää materiaalia, jonka saattoi hävittää.

Kuvan ja sanan liitto on askarruttanut useita taiteilijoita. Da Vinci kirjoitti aiheesta esseen, jossa hän todisteli kuvataiteilijan päämääriä aidommiksi kuin runoilijan. Lauri Viidan sitaatin lainaan ulkomuistista, joten pahoittelen mahdollista epätarkkuutta. Ajatus pitää kutinsa: ”Millään muulla taiteen keinolla kuin kirjallisuudella ei ole mahdollista ilmaista, että tässä huoneessa ei ollut eilen kahta kaksivuotiasta vinttikoiraa.”

Kun palaan varastetun maalauksen kuvaan, joka julkaistiin Hesarissa 11.11.11. haluan pelastaa Schjerfbeckin maalauksen. Epätodennäköistä kyllä, mutta se saattaa olla tuhoutunut. Runossa se voi elää ikuisesti. Ehkä teksti kertoo myös jotain kuvan ja sanan suhteesta. Moni täällä julkaistu runo löytyy kokoelmastani BABEL (Palladium Kirjat 2013). Niin tämäkin, teksti numero 262.

…………………………………………………………..

Tämä tila (122 x 90mm) ikuistaa kadonneen maalauksen:

neliön mittasuhteet, taustan väri oliivin, reunoiltaan

se taittuu tummempaan sammaleen vihreään,

saa lähempänä kasvoja lämpimän hiekan sävyjä,

kasvojen ovaali liki täydellinen, oikean posken kavennus

ja leuan vasen kärki antavat liikkeen rytmin,

lyhyiden hiusten suurpiirteinen pinta ja liioitellun

suuriksi kuvatut korvat korostavat kasvojen muotoa,

oikean kulmakarvan kaari voimakkaan musta,

vasen häivähdys vain – raskaat silmäluomet samaa kaarta

väri saksanpähkinän kovan kuoren ruskeaa,

silmiin sivelty yhtä ja samaa pintaa – melkein mustaa,

katseen terävyyttä tukeva suun muoto,

ylähuulen amorinkaari vailla keskustan kuoppaa ja

symmetrisen alahuulen oikeassa sivussa ihonsävyinen kiilto,

nenän voimakas varjo korostaa kasvojen oikeaa puolta,

niukan paletin tummat laikut nostavat poskipäitä ja

alaviistosta kuvatut kasvot on korotettu mustana väreilevän

kauluksen luonnottoman korkealle jalustalle

joka raottuu antaakseen tilaa puuterinsävyssä hehkuvalle korulle.

Hartioiden harmaa linja on olemattomaksi kavennettu, jotta kuva

olisi koko ajan kohoamassa katsojan yläpuolelle.

…………………………..

Blogin aiemmat ekstralinkit

1. ”Muistutan kaikkia paitsi itseäni”

2. Outoa lohtua: ”Maailma, älä kysy”

…………………………..

Kallion halkeamasta kasvaa nöyrä rukous

Kesäkuussa kalasteltiin Savon sydämessä. Viime viikko vierähti Rymättylän Röölässä Pitkäluodolla. Alle kouluikäisenä vaarini opetti onkimaan ja ravustamaan. Sittemmin kesät kuluivat Kokkolassa – äidin siskonmies vei verkoille ja pitkänsiiman nostoon. Siitä se kalavesien viehätys on päälle jäänyt.

Rymättylä 3.7.2018

En tarvitse enkä halua muuta kuin ikivanhan neliheppaisen Yamahan, joka kulkee auton tavaratilassa. Jonkinmoinen paatti kohteesta aina löytyy. Fileerausveitsi odottaa pakissa. Perkaan ja fileoin omat ja muiden kalat… ja pidän siitä.

Roskakalaa ei ole. Vain Härkäsimput on heitetty takaisin mereen. Hauki on hieno ruokakala ja taipuu monenmoisiin resepteihin. Joku väittää, että iso hauki maistuu puisevalle, toinen ja kolmas sen sitten uskoo kokeilematta ja maistamatta. Ei pidä paikkaansa, vika on kokissa. Haukea löytyy nykyään yhä useammin myös huippuluokan ravintoloiden listoilta.

Useimmat tavoittelevat mahdollisimman suurta kalaa, minä en. Tosin, ei sitä aina voi välttääkään. Kilosta kolmeen on hyvä koko hauelle. Eikä tämä liity ruoanlaittoon. Syy selviää runosta. Tekstin kirjoitin jo vuosia siten. Rivit löytyvät kokoelmastani Elämän tarkoitus (Like 2002).

Juha & Seppo, Hevonlahti, Pieni heinäjärvi 12.6.2018

HAUEN LAULU

Kahden sekunnin lepo veneen vieressä

ja puolen tunnin taistelu on ohi.

Yhdeksän kilon hauen on uskottava ylösnousemukseen,

että pinnan yläpuolella on elämää.

Veri valuu norona veneenlaitaa,

liian suuri saalis, kuin laskisi lapselta hengen.

Kirous lennättää puukkoa

kun paiskaan sen karin kivikkoon.

Mustimmat murheet tapan heti, etteivät jää kitumaan:

ilmaa anovat kidukset ja pyrstön potkut,

meidän tahdottomat refleksimme.

Mänty on mänty,

kallion halkeamasta kasvava nöyrä rukous.

…………………………

Blogin ekstralinkit

1. Calvados, kuolema ja kalastus

2. Chigozie Obioman romaani Kalamiehet 

………………………….