Olen Mies isolla ämmällä

Sattuipa silmiin sos-mediassa jaettu Markkinointi&Mainonta -lehden juttu, jossa rankattiin miesten seksikkäimmiksi koetut luovat ammatit. Tulosta nimitettiin tutkimukseksi. Minusta se vaikuttaa mielipidekyselyltä. Olkoonkin, että takana on Pennsylvanian yliopiston tutkimusryhmä.

Tutkimuksessa pärjäsivät runoilijat, sen sijaan ”mainosalassa ja puutarhanhoidossa ei ole seksuaalista vetovoimaa.” Nyt on todistettu miten hienon valinnan tein vaihtaessani seitsemäntoista vuotta sitten kaupalliset ja graafiset hömpötykset kirjailijan ammattiin. Tosin… tutkimuksen tuloksen voisi kääntää myös toisinpäin. Ilkka Kanervan mielestä ”puutarhanhoito” on niin seksikästä, että siihen voi vaihtaa ulkoministerin hommat.

Maalaus (rajattu) J.W. Waterhouse 1896.

Oman ammatin vaihdossa ajattelin muutakin kuin seksiä. Että tätä hommaa voi tehdä ja oppia uutta hautaan saakka. Nähtäväksi jää. Kirjailijan kehtasin merkitä veroilmoitukseeni vasta kuudennen kirjani kohdalla, kun Marilynin hiuspinni valittiin Runeberg-palkintoehdokkaaksi ja Hesan kaupunginkirjaston Varjo-Finlandia -listalle.

Ystävät hyvät, niin tai näin, tutkimuksen yllättävä tulos vaatii paiskaamaan teitä Perjantairunolla. Juuri nyt, ”Me too” -kampanjoiden ja ahdistelukohujen keskellä teksti sopii kuin porkkana lumiukon pärstään. Omistus kaikille narsisteille, joiden mielestä valta oikeuttaa kunnioittamisen sijasta alistamiseen. Säkeet löytyvät kokoelmastani Satakieli! (Like 2008).

NAINEN JA NARKISSOS

Olen Mies isolla ämmällä,

elän henkeni edestä. Minulla on

kahdeksankulmainen teräskalu ja

lasikattojen lävitse putoilevat sanojeni kivet.

Hyppään joka kelkkaan ja lasken kaikki alleni, ratsastan

auringon laskuun kuin Pecos Bill

kaulaliina lepattaen ja pölypilvet perässäni.

Olen täynnä kuin tuulipussi,

kurotan kaikkiin ilmansuuntiin –

olen yhden yön arkeologi ja lumituiskujen Tarzan.

Katsokaa takapuoltani,

se on tennispalloa tiukempi

ja siemeniä riittää vaikka pellon kylväisin.

Kolkuta rakkaani, niin sinulle avataan,

tuo minulle sinfonia soittorasiassasi.

Älä pelkää, että kaikki päättyy hyvin.

…………………………

Blogin aiemmat ekstralinkit:

1.”Pyydät kuvittelemaan väliimme pingotetun köyden ja tulen, joka polttaa sen poikki.”

2. Sydämeni räytyy ja riemuitsee.

…………………………

Markkinointi&Mainonnan lainaama alkuperäinen teksti luovien ammattien vetovoimasta.

…………………………

Erotiikkaa ja seksiä sivujen välissä

Tänään 4.5. julkaistaan WSOY:n kustantama eroottisen runouden antologia Olet täyttänyt ruumiini tulella. 107 elävää runoilijaa ja 240 runoa kirjailija Sinikka Vuolan valitsemana ja toimittamana. Hesari teki vappupäivänä ennakkojutun (klik) aiheesta: ”Seksi kirjallisuudessa kiihottaa älyä ja ruumista”.

Erotiikka proosassa ja lyriikassa on vaativa laji. Ikikulusta aiheesta pitäisi pystyä kirjoittamaan tuoreesti. Antologian esittelyteksti sanoo: ”Sinikka Vuolan toimittama teos juhlistaa suomalaisen runouden aistillisuutta ja erotiikan monimuotoisuutta. Teos tulee iholle ja täyttää lukijansa eroottisilla kohtaamisilla. Teos toimii runon lukijan hemmottelukeskuksena, kattavana käsikirjana ja kauniina lahjakirjana.”

Antologian julkkareiden sijaan kirjoitan tänäänkin työpöytäni takana. Nostan kuitenkin blogiin aiheesta runon. En kirjaan päätynyttä… saatan julkaista sen täällä myöhemmin. Valitsen päivän aiheeseen tekstin kokoelmastani Satakieli! (Like 2008). Syy on selkeä. Erotiikka ja huumori runon riveillä on harvinainen yhdistelmä.

N a i n e n  ja   N a r k i s s o s

Olen Mies isolla ämmällä,

elän henkeni edestä. Minulla on

kahdeksankulmainen teräskalu ja

lasikattojen lävitse putoilevat sanojeni kivet.

Hyppään joka kelkkaan ja lasken kaikki alleni, ratsastan

auringon laskuun kuin Pecos Bill

kaulaliina lepattaen ja pölypilvet perässäni.

Olen täynnä kuin tuulipussi,

kurotan kaikkiin ilmansuuntiin –

olen yhden yön arkeologi ja lumituiskujen Tarzan.

Katsokaa takapuoltani,

se on tennispalloa tiukempi

ja siemeniä riittää vaikka pellon kylväisin.

Kolkuta rakkaani, niin sinulle avataan,

tuo minulle sinfonia soittorasiassasi.

Älä pelkää, että kaikki päättyy hyvin.

………………………………………………

Huumoria blogin ekstralinkeissä:

1. ”Kenelle Nenäpäivä-leffan päärooli?”

2. ”Huumoria hirsipuun varjosta”

……………………………………………….

Jumala loi ihmisen kuvakseen – tuliko tehtyä sekä priimaa että sekundaa?

Tänään 1.3.2017 Suomessa tulee voimaan uusi avioliittolaki. Samaa sukupuolta olevat voidaan vihkiä keskenään – ei kuitenkaan kirkossa, jos papit noudattavat kirkon piispojen suositusta. Ennenkään ei suosituksia ja kieltoja ole aina noudatettu. Kirkolliskokous yritti kieltää eronneiden uudet liitot 1940-luvulla. Presidentti J.K. Paasikivi ei vienyt lainmuutosta eduskuntaan ja esitys raukesi.

Tuija Kruus. Kuva: HS/Vesa-Matti Väärä.

Hesari haastatteli viime sunnuntaina Tuija Kruusia. Hän on hoitanut papin virkaa Keski-Porin seurakunnan kappalaisen yli 20 vuotta. ”Täällä Porissa oli tilanteita, että menin sunnuntaina saarnaamaan kirkkoon, jossa joku oli edellisenä viikonloppuna saarnannut, että homot ja naispapit joutuvat helvettiin.”

Kruus ei yhdy piispainkokouksen viralliseen kantaan. ”Seurakuntien pitää palvella seksuaalivähemmistöihin kuuluvia jäseniään elämän kaikissa vaiheissa.” Hänen oma lempikohtansa Raamatusta löytyy Galatalaiskirjeen kolmannesta luvusta: ”Yhdentekevää oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Jeesuksessa Kristuksessa te kaikki olette yksi.”

Maalaus, galleria Mältinranta, Ritva Larsson.

Raamattua voi lukea lukemattomin tavoin. Olipa mielipiteesi mikä tahansa – ja mistä asiasta tahansa, Raamatusta löydät varmasti väitteillesi tukea. Teen parhaillaan uutta romaanikäsikirjoitusta hyvän ja pahan problematiikasta, joten pyhää kirjaa on tullut kertailtua. Erityisen kostonhimoisena kaikkivaltias näyttäytyy Jeremian kirjassa, jossa ylistetään hänen voimaansa ja viisauttaan.

”Sinä Babylonia, olet vasarani ja sota-aseeni. Sinulla minä murskaan kansat ja hävitän valtakunnat. Minä murskaan sinulla ratsut ja ratsastajat, isken vaunuja ja niiden ajajia. Minä murskaan sinulla miehet ja naiset, isken vanhoja ja nuoria, lyön poikia ja tyttöjä.” (51:20–22) Yhteensä viisikymmentäkaksi lukua sotaa, vihaa, väkivaltaa ja verenvuodatusta.

Lopuksi mitä ajankohtaisin runo ja rukous, joka löytyy myös kokoelmastani Satakieli! (Like 2008)

………………………………………………………………..

Herra siunaa ja varjele meitä. Valista meille kasvosi

ja ilmesty meille iltalehtien lööpeissä ja kohulehtien

kansikuvissa, sillä Sinä loit meidät kaikki kuvaksesi

vaikka jotkut väittävät, että olet tehnyt myös sekundaa.

Me olemme yhtä kuin Sinä. Tai toisinpäin. Sinä olet

yksi ja ainoa: et musta etkä valkoinen, et hyvä etkä

paha, et Vapahtaja etkä murhaaja, väärämielinen tai

oikeudenmukainen. Yhtä hyvin äiti, joka tappoi lapsensa

kuin julkkis joka tilittää syöpäänsä. Sinä olet homo ja

hetero, et miinuslaskun tulos, vaan kaiken summa.

Herra kuule meitä ruumiisi ja veresi nimessä, siunaa

jokapäiväinen valmisruokamme ja pyhitä pahvilaatikkoviini

sillä meidän on nälkä ja meitä janottaa. Herra varjele meitä

vihollisilta ja vääräuskoisilta, äläkä jätä meitä terroristien

käsiin, niin kuin mekään emme lakkaa puolustamasta Sinua.

Herra siunaa ja varjele meitä kaikilta, jotka eivät tunne

tarkoitustasi – Herra anna meille rauha nimesi tähden.

………………………………………………………………….

Blogin ekstralinkit:

1. Hyvän ja pahan leikkauspisteessä

2 Kahdeksan äänirunoa (viimeisenä Nimetön, päivityksen teksti sävellettynä)

………………………………………………………………….

Miltä meidän pitäisi näyttää?

Kesän kuumuudessa blogi päivittää kevyemmin. Hauska tarina liittyy taiteilijaprofessori Juhani Linnovaaran (s.1934) litografiaan, jonka nimi on Meidän jengi. Hankin teoksen jo ”edellisessä elämässä” ikiaikoja sitten. Työ komistaa yhä keittiömme seinää.

Juhani Linnovaara, Meidän jengi. Litografia 66,5 x 47 cm.
Juhani Linnovaara, Meidän jengi. Litografia 66,5 x 47 cm.

Nimikirjoituksen yhteydessä ei ole vuosilukua. Bukowskilla on myynnissä saman sarjan vedos, myös ilman valmistumisvuotta, joten se näyttää olleen taiteilijan päätös tämän työn kohdalla. Valmistuminen ajoittuu todennäköisesti 1970-luvun lopulle, jolloin surrealistiset piirteet, fantasiamaailma ja huumori alkoivat muodostua Linnovaaran tavaramerkiksi.

Vuosia sitten silmiini sattui Linnovaaran haastattelu, jossa hän kertoi miten hän sai idean kyseiseen työhön. Ulkomuistini ei ole pilkuntarkka, mutta tähän tyyliin tarina kulki:

Taiteilija kertoi olleensa kesämökillä, jolloin syystä tai toisesta tuli mentyä tontin rajalta alkavaan rannan ryteikköön. Syntyi melkoinen kaaos, kun kaikki elollinen lähti liikkeelle, ryömi, kipitti, rapisteli ja räpisteli pakoon heidän valtakuntansa häiritsijää. Linnovaara alkoi miettiä miltä hänen pitäisi näyttää, millaisena olentona hän voisi tunkeutua ja tulla hyväksytyksi toiseen, rinnakkaiseen maailmaan, joka sijaitsi vain muutaman askelen päässä.

”Meidän jengi” nimenä laajenee käsittämään kaikkien yhteisöjen ja erilaisuuden ideaa. Tuttu on turvallista, outo ja vieras pelottaa. Lopuksi aiheeseen liittyvä runo. Linnovaaran litografia taisi väikkyä mielessäni, kun kirjoitin säkeet kokoelmaani Satakieli! (Like 2008)

Peikot on metsän porukkaa,

ei mitään frakkisakkia.

Ne ei kahden lakanan väliin kömmi.

Pilvien päiväpeitteen alla sataa,

haluaisitko jo heittää vaatteesi pois?

No jaa… ihminen empii aina

jos ei ole täysin varma.

Eikä se ole sitä koskaan.

Kenellä meistä on puhtaat paperit,

sinulla ei ainakaan, eikä minulla.

Vain viski pitää maailman loitolla

sanoo Dean M. – vai sanooko?

Mutta mihin sellainen raja pitäisi vetää

että ihmisillä

on asioista korkeampi käsitys

kuin olennoilla?

……………………………………………………..

Ekstralinkeissä blogihistorian muita kuvajuttuja:

1. Huomatkaa uusi keksintö, kokoontaittuva sateenvarjo

2. Tenavat tekevät tarinan

3. Tulos vuosikymmenten takaa: kuwaraamattu ja Gustave Doré vastaan Muumit 6 – 0

……………………………………………………….

Kirja on kuollut. Eläköön kirja!

Kirjamarkkinoiden meno kiihtyy ja elinkaari lyhenee. Ei ole monta vuotta siitä, kun vuoteen mahtui kaksi kirjasesonkia: syksy ja kevät. Nimikkeiden määrässä syksy painoi, kevät oli keveä.

Kuva sivuilta The Guardian, Kevin Summers/Getty Images.
Kuva sivuilta The Guardian, Kevin Summers/Getty Images.

Nyt kirjamarkkinoiden kevät alkaa 1. tammikuuta ja julkaisutahti jatkuu kesän kynnykselle, jolloin alkaa lomalukemiseksi markkinoitujen kirjojen sesonki. Syksyn ensimmäiset julkaisut ilmestyvät jo heinäkuun lopulla. Vaan eipä auta, perinteisen kirjan myynti laskee.

Terho Puustinen kirjoittaa 12.5. Image -lehden blogissaan: ”Tietokirjallisuuden myynti on pudonnut 42 prosenttia huippuvuodesta 2004. Kaunokirjallisuuden huipusta on sulanut 30 prosenttia ja oppikirjatkin ovat menettäneet 13 prosenttia myynnistä. Tällaisia lukuja kirja-ala ei esittele koskaan julkisuudessa. Niitä ei tohdita nostaa edes sisäpiirin keskusteluun.”

Entä kirjan hinta? Tein parin minuutin empiirisen tutkimuksen. Tommi Kinnusen Neljän tien risteys julkaistiin 2014. Arviot olivat kehuvia ja nostivat romaanin puheenaiheeksi. Tänään kirjan voi hankkia kirjakaupasta hintaan 29,95. Tai tarjouksesta 4,50 eurolla plus postikulut.

Kun myynti tyssää ja uutta julkaisua tunkee varastoon, painoksen loppu lykätään silppuriin. Taannoin esimerkiksi Kirjatori myi kustantajien jäännöseriä. Myymälöitä oli parhaimmillaan kaksitoista. Toiminta on loppunut. Viime joulun kantissa Tampereella oli vielä pop-up myymälä.

Kirjailijan kustannussopimuksessa on yleensä pykälä, joka velvoittaa kustantajaa tarjoamaan kirjaa tekijälle ennen silppuria. Sos-median viestien perusteella näyttää siltä, että viime viikkoina yhä useampi kollega on lunastanut option ja pelastanut viimeiset kirjansa kuolemalta.

Käytin tilaisuutta myös itse ja lunastin kahden kirjan painoksen loput. Maksoin niistä mielelläni viisikymmentä senttiä kappaleelta. Olen jakanut jo liki kaikki kevään esiintymisten ja haastattelujen yhteydessä. Kirja on kuollut, eläköön kirja! Raha ja prosentit eivät merkitse kaikkea. Lukemisella parannetaan maailmaa yhä. Enemmän kuin millään muulla?

Vielä runo eloonjääneestä kokoelmastani Satakieli! Voit myös kuunnella sen kotisivuiltani kahdeksan muun tekstin kanssa. Hienon äänimaailman runoihin on tehnyt ja sovittanut Hanna Silvennoinen. LINKKI.

………………………………………………………………………….

Nimetön – Namnlösa

Herra siunaa ja varjele meitä. Valista meille kasvosi

ja ilmesty meille iltalehtien lööpeissä ja kohulehtien kansikuvissa,

sillä Sinä loit meidät kuvaksesi vaikka jotkut väittävät,

että olet tehnyt myös sekundaa. Me olemme yhtä kuin sinä,

tai toisin päin. Sinä olet yksi ja ainoa: et musta etkä valkoinen,

et hyvä etkä paha, et vapahtaja etkä murhaaja,

väärämielinen tai oikeudenmukainen. Yhtä hyvin äiti

joka tappoi lapsensa kuin julkkis, joka tilittää syöpäänsä.

Sinä olet homo ja hetero, et miinuslaskun tulos, vaan kaiken summa.

Herra kuule meitä ruumiisi ja veresi nimessä, siunaa

jokapäiväinen valmisruokamme ja pyhitä pahvilaatikkoviini

sillä meidän on nälkä ja meitä janottaa. Herra varjele meitä

vihollisilta ja vääräuskoisilta, äläkä jätä meitä terroristien käsiin

niin kuin mekään emme lakkaa puolustamasta sinua.

Herra siunaa ja varjele meitä kaikilta, jotka eivät tunne tarkoitustasi

ja anna meille rauha nimesi tähden.

…………………………………………………………………………..

Blogin ekstralinkissä Tommi Kinnusen Neljän tien risteys.

…………………………………………………………………………..

Mitä saadaan ihmisen tuhkasta?

Blogi päivittää yhdellä runolla ja kokonaisella gradulla. Linkitän loppuun Aapo Siippaisen opinnäytetyön ”Tunnustusten luolat – Internetlähteet ja niiden muokkaaminen Tytti Heikkisen, Teemu Mannisen ja Harry Salmenniemen hakukonerunoissa”.

Niille, joita kiinnostaa hakukonerunous – heille jotka haluavat tietää tarkemmin mitä on runouden flarf, voin suositella Siippaisen tutkimusta. ”Tunnustusten luolat” kertoo seikkaperäisesti ja selkein esimerkein googlettamisen käytännöistä runoa synnytettäessä.

Ulla Pohjola: Varjossa ja valossa, 2006. Käsinkirjonta, öljyvärimaalaus. Materiaali: silkki, metalli
Ulla Pohjola: Varjossa ja valossa, 2006. Käsinkirjonta, öljyvärimaalaus. Materiaali: silkki, metalli

Olen gradussa mukana vain parin tekstikappaleen verran, mutta päivitän perjantairunoksi tekstin, josta työssä on kyse.

”Myös Teemu Mannisen Lohikäärmeen poika -teos elää omaa elämäänsä kansien ulkopuolella. Runoilija Juha Siro lainaa Mannista Satakieli! -kokoelmassaan (2008). Siron ’Ihmisen tuhka’ –runoon (Siro 2008, 10) on lainattu kolme säettä Mannisen ’Sonetteja pissaliisalle’ –runosta: ’Ihq töötti NRJ ahihi idols / napapaita tyksiä massikka / pällygremo himmailee, / post-futuristi-runoilija googlettaa ja kirjoittaa.’ Viimeinen säe on viittaus Mannisen runon tekotapaan.

Siro lainaa Mannista lähteen selvästi mainiten. Juha Siron runokokoelman alaotsikko on ’polyfonisia runoja.’ Hän haluaa käyttää kirjassaan mahdollisimman paljon erilaisia ääniä. Hän on käyttänyt runokokoelmassaan muun muassa iltapäivälehtien, lukion kirjallisen ilmaisun opiskelijan ja sanakirjan sanaluettelon aineistoa. Mannisen flarfin Juha Siro valitsi teokseen koska halusi mukaan runoudeksi luettavaa verkkokieltä (Siro 2010).”

Tässä koko runo, josta tutkimuksessa mainitut rivit on napattu. Päivityksen kuvat tekstiilitaiteilija Ulla Pohjolan kotisivuilta. Linkki jutun lopussa.

Ulla Pohjola: Vanha kuu, 2005. Käsin- ja konekirjonta, värjäys. Materiaali: silkki, helmet, metalli, viskoosi, silkkiviskoosisametti
Ulla Pohjola: Vanha kuu, 2005. Käsin- ja konekirjonta, värjäys. Materiaali: silkki, helmet, metalli, viskoosi, silkkiviskoosisametti

……………………………………………………………………………….

I h m i s e n  t u h k a

Minä sitä ja tätä,

pahimmillaan: Minä olen!

Ties mitä?

Ehkä kitara, joka lyödään kiveen tuhannen tikuiksi.

Kuten V. Kajava kirjoitti. Kiitos siitä.

Ja runon esiliinasta keittiön oven kahvassa,

jos oikein jaksan muistaa?

Väliäkö sillä, ensikosketuksesta aina jotain jää.

”Ihq töötti NRJ ahihi idols

napapaita tyksiä massikka

pälly gremo himmaile”,

post-futuristi-runoilija googlettaa ja kirjoittaa.

Jotain meihin aina tarttuu, katoavaa tai kaunista.

Niin kuin se, mitä lehdessä lukee:

että ihmisen tuhkasta puristettu timantti saa aina sinisen värin

ja on korkeintaan 0,2 karaatin kokoinen.

…………………………………………………………………………….

Tunnustusten luolat, Aapo Siippaisen gradu.

Tekstiilitaiteilija Ulla Pohjolan kotisivu.

Blogin ekstralinkki parin vuoden takaa: ”Syytön vapautuu murhaajan jo tähdätessä”

…………………………………………………………………………..

Maailmankirjallisuus, lyhyt oppimäärä

Perjantairuno nappaa edellisen jutun häntään ja jatkaa vielä Tammen Keltaisen kirjaston 60-vuotisjuhlaa. Päivän runo on julkaistu kokoelmassani Satakieli! (Like 2008)

Tehdessäni tekstin, Keltaisessa kirjastossa oli julkaistu 386 nimikettä. Seuloin 164 käännöskirjan nimeä ja tein niistä runon ilman ainoatakaan täytesanaa. Syntyi tarina, joka alkaa luomisen koordinaateista ja päätyy puutarhajuhliin, pohtimaan elämää ja tarinan kerronnan perinteitä.

Maailmankirjallisuus, lyhyt oppimäärä 

Pieni ilmestyskirja, kaikkein pyhin:

tarina rakkaudesta ja pimeydestä. Alku, nollapiste

äiti yö, tyhjä kangas – taipumaton tahto.

Luola, täysikuu, kellosammakon huuto

tuolla taivaalla uusi elämä, ääni ja vimma, kiveä kovempi

sananviejä.

Hokkus pokkus suosta nousee uusi maa, musta valo:

oikea maisema maa rautaa taivas kuparia

maailma, likimain. Täydellinen rauha, paratiisi.

Nousee päivä, laskee päivä – valkoinen kohina.

Illan tullen, yön pimeten, niin kauas kuin yötä riittää

kiitävät vuodet sokeat kohti valkeaa merta.

Kesän taittuessa liekehtivä elokuu, roihu,

ohdakkeet palavat ja aurinko nousee, loppuun palanut.

Tulvan vuosi, Ararat-vuoren legenda, vihan hedelmät:

Solomonin laulu tuntemattomalle jumalalle.

Veljesviha, paholainen ruumissa – ilmassa linnuntietä

Damasceno Monteiron katkaistu pää, neljäs käsi.

Viimeinen kiusaus syntien paljous, vapaus tai kuolema

vihassa ja rakkaudessa, mutta suurin kaikista

toivo, suojelus, uljas uusi maailma:

Jeesuksen Kristuksen evankeliumi herran armo

mikä verissä on. Uhri.

 

Nimeni on Punainen, Isäni seurakuntaa, sivustakatsoja.

Ei oikein ihminenkään, näkymätön mies, toinen minä

oman elämänsä sankari, Odysseus.

Menneen maailman maalari, kynämies. Vuosi 1934,

minun vuosisatani.

Kuuluisia miehiä ehkä jossain muualla, julkisia salaisuuksia

kirjailijakokous, mestarien aamiainen ovien ulkopuolella.

Kukin makunsa mukaan.

Minä lähden piruparka, holtiton mies soihtu korvassa,

ravunkäyntiä kunnes löydän sinut hiljainen tyttö.

Hui hai eli jäähyväiset yksinäisyydelle

tartu tilaisuuteen, minun kansani, minun rakkaani

älä unohda, Darie, yhä useamman sydän pettää.

Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta, me orvot.

Kenelle kellot soivat – sähköpiano ragtime, jazz.

Täydellinen rauha, minä ja hän, ainoa oikea rakkaus:

päistikkaa joen yli puiden siimekseen, suoraan paratiisiin.

Sattuman kourissa kiitävät vuodet,

vihassa ja rakkaudessa pieniä yhdentekeviä väärinkäsityksiä:

kettu ullakolla, paroni puussa, sieppari ruispellossa.

Labyrintissa ritari joka ei ollut olemassa.

 

Miten sinua rakastinkaan kerjäläistyttö Bellarosa,

ole luonani aina.

Etusivun uutinen: Tunnustan eläneeni.

Jutun loppu, perjantai, pitkän päivän ilta,

ystävyyden talo: pidot puutarhassa, leikkiä ja ajanvietettä.

Makiokan sisarukset, erottamattomat näyttelijät,

Franny ja Zooey, kirjanpitäjä Esch, kalmasilmä.

Ystäväni Owen Meany – kuin oma poika, löyhäsuinen mies.

Kaksi naista, odessalaisia. Mr Vertigo, vierailija.

Oscar ja Lucinda, roomatar. Optimistit Baltasar ja Bilimunda.

Kerro minulle, Zorbas kämmenen kokoisia tarinoita,

suuri lammasseikkailu, kosmokomiikkaa, Piin elämä –

isoäitini tarina, ainoa oikea kertomus sokeudesta.

Hiljainen amerikkalainen, kaunis pappi Agostino

ei sanonut sanaakaan vieraalla maalla.

Illan tullen, yön pimeten vielä yksi asia:

ihminen on iso fasaani, sydäneläin kuolemaan asti,

kertoo Pereira sipulia kuoriessa,

parantumaton valehtelija-Jaakko, velho mieheksi.

……………………………………………………………….

Perjantairunon kehotus: Älä pelkää!

Päivän juttu täydentää edellistä teemaa. EI on hyvä sana, mutta kieltäytyessään ei voi tarkoin tietää mitä hylkää. Ehkä ei ole väliksikään. Niin vähän on tarpeen… ja lopulta ei sekään. Perjantairunon viesti on valinnoissa ja mitan täyttymisessä. Kun jostain on saanut kyllikseen, on aika kokeilla muuta.

Julkaisun kuva tulee Uudessa-Seelannissa syntyneeltä brittikuvittajalta. Harry Rountree (1878 – 1950) on yksi suurista suosikeistani. Rountreen kuvissa on aina läsnä sadun magia. Jotain salaperäistä ja tyhjentymätöntä, yhtä aikaa tunnistettavaa ja tavoittamatonta.

Harry Rountree 1908 (Alice in Wonderland)

Ehkä Harry oli ”alan miehiä”. Huomioni kiinnittyi etualan hamsteriin, jonka eväspullo on kohtalaista kokoa. Vaikuttaa siltä, ettei siitä ainakaan mansikkamehua ole ryypiskelty. Vastaavia viitteitä löytyy muistakin mestarin kuvituksista.

Perjantairunon objekti on yksikön toinen persoona. Itseään siinä kirjoittaja kuitenkin puhuttelee. Aivan kuten kuvataiteilija, joka tekee aina omakuvaa, vaikka maalaisi mitä. Ei tyyli silti saa viestiä varastaa. Yksityisestä pitää kasvaa yleistä ennen kuin se kykenee koskettamaan.

KLISETTÄ JA LORUA

Tämä on toivomus:

seuloa elämästä tarpeeton pois ja

päätyä siihen mistä aloitti.

Ja aloittaa uudelleen.

Tämä on rukous ja tunnustus:

Älä pelkää!

Oma itsesi voit olla vain sen varassa

mikä erottaa sinut muista,

ja kun alat etsiä sille tarkoitusta,

olet jo hukannut sen.

Tai voisihan kliseet ilmaista toisinkin,

silkan sattuman – tai sen,

että valitessasi et voi etukäteen

tietää mitä hylkäät:

Maalari maalasi taloa,

sinistä ja punaista. Illan tullen

sanoi hän: nyt minä lähden

tästä pelistä

pois.

………………………………………………………………….

Harry Rountreen kuvitus vuodelta 1908, Alice in Wonderland

Runo kokoelmastani Satakieli! (Like 2008)

Perjantairuno: huhtikuun suudelmat ja miljoonan kruunun kukat

Garnegie Art Award on taidepalkinto, jolla kannustetaan ja tuodaan esiin pohjoismaista kuvataidetta. Sponsorina toimii sijoituspankki AB Garnegie. Tuorein palkinto ojennettiin Heikki Marilalle viime syksynä. Miljoona kruunua merkitsee reilua 100 000 euroa.

Heikki Marila. Garnegie Art Award 2011.

Marila (s.1966) päivittää taiteen traditioita ja hakee niihin uusia näkökulmia. Palkitut työt ovat sukulaissieluja 1600-luvun hollantilaisille kukka-asetelmille. Ne liittyvät asetelmamaalauksen pitkään jatkumoon. Lajiin liitetyt viitteet latinan sanoista ”Memento mori” (muista kuolevaisuutesi) nousevat Marilan töistä mieleen ilman alleviivaamista.

Asetelmista käytetään monta nimeä. Ranskalaisten ”Nature morte” (kuollut luonto) on pysähtynein. ”Still life” ja ”Stilleben” sentään sisältävät hiljaiseloa ja aavistettavan elämän värinää.

Heikki Marila: Kukat XL, öljy kankaalle.

Marila ottaa homman haltuun räväkämmin ja maalauksellisemmin. Töistä säteilee sellaista elämän ja katoavaisuuden energiaa, etteivät ne tahdo kankaalla pysyä. Symboliikka ja traditioon kiinnittyminen antavat töille kaikupohjaa.

Myös Perjantairunossa on kyse symboliikasta ja olemassaolon metaforasta. Ajatus mahtuu yhtälailla muutamaan kuukauteen kuin sataan vuoteen. Vain elämän kierto on ikuista.

Huhtikuisen perjantain runo löytyy kokoelmastani Satakieli! (Like 2008)

………………………………………………………….

HULLU PUUTARHURI

huhtikuun hanki hupenee

maan poveen painuvat

sen märät suudelmat

kunnes kevät synnyttää

k u k k i a  k u k k i a  k u k k i a

k u k k i a  k u k k i a  k u k k i a

k u k k i a  k u k k i a  k u k k i a

k u k k i a  k u k k i a  k u k k i a

k u k k i a  k u k k i a  k u k k i a

k u k k i a  k u k k i a  k u k k i a

k u k k i a  k u k k i a  k u k k i a

keskellä kesää kaikki on

päivän selvää

ennen talvea tulee

sadon korjaaja

ja elon leikkaaja

Perjantairuno: Sano mistä pidät niin kerron millainen olet

Juttuun olisi ollut helppo löytää järkyttävämpi kuva, mutta kartoin shokkiefektiä. Otos on Sebastiao Salgadon, jonka näyttelykokoon vedostetut kuvat ovat jääneet mieleen lähtemättömästi. Salgadon reportaasien kuvaajanjälki on ainutkertaista ja tunnistettavaa.

Kuva: Sebastiao Salgado (wayneford´s posterous)

Brasiliassa 1944 syntynyt Salgado opiskeli taloustieteitä ja teki väitöskirjan maatalousekonomiasta. Työskennellessään 1970-luvulla kansainvälisessä kahvintuottajien organisaatiossa Afrikassa, hän alkoi liittää raportteihinsa valokuvia. Lopulta hänestä tuli freelance-kuvaaja ja yksi maailman arvostetuimmista kuvajournalisteista, joka on työskennellyt yli sadassa maassa.

Salgado kuvaa maapallon kipupisteitä: nälänhätää, pakolaisleirejä, epäinhimillisissä oloissa työskenteleviä ihmisiä, hetkiä ennen ja jälkeen kuoleman. Mutta myös iloa ja toivoa kurjuuden keskellä, erityisesti lapsia.

Kolmestasadasta mustavalkokuvasta koostuva EXODUS on kunnianosoitus ihmisille, jotka kaikki ovat kotinsa menettäneinä matkalla jonnekin. TERRA kertoo Brasilian maattomien elämäntaistelusta. ” En kuvaa kurjuutta, vaan erittäin köyhiä ihmisiä”, Salgado on sanonut.

Muutama vuosi sitten tein runoa kokoelmaani Satakieli! (Like 2008) Mietin miten erilasista asioista me pidämme. Voisi ainakin kuvitella, että ihmisen saattaa määritellä hänen mieltymystensä mukaan.

Aloin miettiä asioita, joissa olisi merkitystä ja nautintoa. Rivi riviltä syntyi jotain. Arvaamatta muistin Salgadon edellä mainitun Terra-kuvareportaasin Brasiliasta ja kaivoin näyttelykirjan työhuoneen hyllystä.

Salgado päättää koko runon ja tekee sen samalla tyhjäksi. Minulla olisi varaa valita henkilökohtaisia mieltymyksiäni. Joidenkin pitää vain koettaa selvitä päivästä toiseen. Ja silti – kaiken puutteen ja kurjuuden keskellä Salgadon kuvista löytyy vetoavaa estetiikkaa.

LET´S GO!

”Mieluummin leipää ja kalaa,

talvella mieluummin punaviiniä, kesällä samoin,

mieluummin jazzia, soulia, salsaa ja

sonetteja, mieluummin Tarkovskin Stalker,

Seitsemän samuraita ja Avaruusseikkailu 2001,

mieluummin Hopper, Duchamp, Schjerfbeck,

Caravaggio tai Leonardo, mieluummin

Tranströmer, Turkka, Lorca, Pessoa ja Paz,

Montaigne, Munro, Roth, Roy, Genet ja Kundera,

mieluummin avantgarde, arkkitehtuuri

ja minimalismi, mieluummin meren luodolla

ilman paitaa, mieluummin virveli ja viehe,

mieluummin kalaa ja leipää jos valita saa

ja ainahan saa, luettelee runoilija ja kysyy

olenko nähnyt Sebastiao Salgadon valokuvia.

Haluaisinko lisätä listaan jotain

– tai ottaa pois?