Kuukausi: tammikuu 2016

Olen Jumala, tai Paholainen

by

27.1.2016

16:38

Kommentit pois päältä artikkelissa Olen Jumala, tai Paholainen

Maailmankirjallisuus, Pulitzerin palkinto, Runous, Suomennokset, Totalitarismi

, , ,

Blogi on perinteisesti päivittänyt Vainojen uhrien muistopäivänä. Niin tänäänkin. Valitsin tiukan, mutta moniulotteisen tekstin Charles Simiciltä.

Kirjailija syntyi 1938 Belgradissa. Sodan jälkeen hän muutti vanhempiensa kanssa Ranskaan, josta emigroitui Yhdysvaltoihin. Vaellusvuosiaan hän kuvannut nimittämällä Hitleriä ja Stalinia ”elämänsä suurimmiksi matkanjärjestäjiksi.”

Simicin bibliografiasta löytyy yli kolmekymmentä runokokoelmaa, lyhytproosaa ja esseitä. Hän on ollut yhtälailla kriitikoiden kuin lukevan yleisön suosiossa, Pultizer osui kohdalle 1990, Wallace Stevens -palkinto 2007. Päivän tekstin kaivoin Timo Hännikäisen ja Aki Salmelan suomentamasta kokoelmasta ”Ääni aamulla kello kolme” (wsoy 2008).

Simic kirjoittaa pelkistetysti painavista asioista, sivullisen havainnoitsijan otteella. Kirjailija kuvaa asennettaan itse: ”Taide on aina suurempaa kuin tekijän persoona; siksi taiteilijan on parempi pysytellä taustalla ja tuoda esiin vain ihastus tai hämmennys, jonka havainnot hänessä herättävät.”

Simicin runossa on omistus Hans Magnukselle. Etunimien takaa löytyy ”samoinajattelija” Hans Magnus Enzensberger, jonka blogi esitteli pari vuotta sitten. (linkki jutun lopussa)

H i s t o r i a a   l u k i e s s a

Toisinaan, kun luen / täällä kirjastossa, / saan nähdä vilauksen / ihmisistä jotka tuomittiin kuolemaan / vuosisatoja sitten / ja heidän teloittajistaan. / Näen kaikki kalpeat kasvot edessäni / niin kuin ne näkisi tuomari / joka julistaa tuomionsa, / hämmästelen ajatusta, / ettei minua vielä ole.

Kun suljen silmät kuulen / illan linnut. / Pian ne hiljenevät / ja alkaa viimeinen yö / maan päällä täyteläisine suruineen.

Miten laaja, tumma ja läpitunkematon / onkaan varhaisen aamun taivas / niille joita viedään kuolemaan / maailmassa josta minä olen kokonaan poissa, / jossa yhä voin katsella / jonkun kumaraa selkää, / kun hän kävelee poispäin minusta / kädet sidottuina, / harmaantuva pää yhä harteillaan, / joku joka / vähiin käyvissä elämänrippeissään / tuntee minut jollain hämärällä tavalla, / ja ajattelee että olen Jumala / tai Paholainen.

……………………………………………

Ekstralinkissä Hans Magnus Enzensberger: ”Mausoleumi, runoutta suurempaa runoutta”

……………………………………………

Jari Tervo – ajankohtainen runoilija

by

26.1.2016

14:05

Kommentit pois päältä artikkelissa Jari Tervo – ajankohtainen runoilija

Blogit ja postaukset, Journalismi, Kirjallinen huumori, Runous

, , , ,

Tarja-Liisa Hypén on Suomen kirjallisuuden yliopistonlehtori Tampereen yliopistosta. Hän on julkaissut äskettäin 546-sivuisen tutkimuksen: ”Minä olen imagoni – Jari Tervon tuotanto, brändi ja kirjailijuus”.

Tutkimus selvittää miten julkkiskirjailijuus on vaikuttanut Tervon teosten vastaanottoon ja Tervon arvostukseen kirjailijana. Hypén mainitsi tuoreessa haastattelussaan Tervon tuotannosta ykkössuosikikseen runokokoelman Muistoja pohjolasta.

Blogi ei malta olla tarttumatta aiheeseen. Kirjoitin teemaa sivuten jo joulukuussa 2010. Pohdin päivityksessä miten useat kirjailijat pyrkivät siirtymään runoudesta proosaan. Harva jättää ne rinnakkaisiksi ilmaisumuodoiksi. Nostan aiemman juttuni kiteytyksen ja Tervon runon tähän uudelleen:

Runoilija Jari Tervon kirjallinen murros kulminoitui kokoelmassa Muistoja pohjolasta (1990). Ymmärtääkseni melko harva on nähnyt miten suora yhteys kokoelmasta on Tervon esikoisromaaniin Pohjanhovi. Kielellinen nokkeluus ja letkeys on jo täydessä vedossa.

Useiden runojen henkilötyypit  ja suoranaiset tapahtumat sekä anekdootit löytyvät sittemmin tunnistettavina Tervon alkupään proosasta. Ja kyllä – kokoelmasta poimittu esimerkkiruno loppuu Tervon tunnetuimpaan aforismiin.

………………………………………………………………………….

”Pää kumahti sänkyyn sen alla, herään hiljaisuuteen. Kuulen

viikolla, että radion petti patteri. Missä on, hukassa, patterilaite,

joka kertoi, että John Lennon. Aurinko

tutkii sormenjäljet laseista, syyssää. Hajun varaan rakentaisi talon,

jätän sen vessaan. Se jää sinne. Isona se on puhaltava oven

säpäleiksi, se loikkaa kadulle, syö linjurin. Hoikat koivut, auringon

puutuneet säteet, grafiikanlehtiä

tien molemmin puolin, tien yläpuolella sitä pitkin muuttavat linnut,

ilmojemme nokkavat opportunistit, Teitä tervehdän.

Rahaa on, rutussa, huomenna kuljen kolikoita kallellaan.

Pöydässä kuukautta myöhemmin tulee pöytään

soreakäyntinen & mureaperseinen, joka tahtoo Neuvostokansojen

liiton kohtalosta kansojen meressä keskustella kyllä. Sanoo:

karhun vain vatsa murisee.

Elämä on toisaalla, mutta sinne pääsee taksilla.”

………………………………………………………………..

Ekstralinkki parin vuoden takaa. Juice Leskinen, Hitler ja ”Twistin ylivoimaa”.

……………………………………………………………….

Mitä saadaan ihmisen tuhkasta?

by

22.1.2016

18:04

Kommentit pois päältä artikkelissa Mitä saadaan ihmisen tuhkasta?

Perjantairuno, Runous, Suomen kieli

, , , , , ,

Blogi päivittää yhdellä runolla ja kokonaisella gradulla. Linkitän loppuun Aapo Siippaisen opinnäytetyön ”Tunnustusten luolat – Internetlähteet ja niiden muokkaaminen Tytti Heikkisen, Teemu Mannisen ja Harry Salmenniemen hakukonerunoissa”.

Niille, joita kiinnostaa hakukonerunous – heille jotka haluavat tietää tarkemmin mitä on runouden flarf, voin suositella Siippaisen tutkimusta. ”Tunnustusten luolat” kertoo seikkaperäisesti ja selkein esimerkein googlettamisen käytännöistä runoa synnytettäessä.

Ulla Pohjola: Varjossa ja valossa, 2006. Käsinkirjonta, öljyvärimaalaus. Materiaali: silkki, metalli
Ulla Pohjola: Varjossa ja valossa, 2006. Käsinkirjonta, öljyvärimaalaus. Materiaali: silkki, metalli

Olen gradussa mukana vain parin tekstikappaleen verran, mutta päivitän perjantairunoksi tekstin, josta työssä on kyse.

”Myös Teemu Mannisen Lohikäärmeen poika -teos elää omaa elämäänsä kansien ulkopuolella. Runoilija Juha Siro lainaa Mannista Satakieli! -kokoelmassaan (2008). Siron ’Ihmisen tuhka’ –runoon (Siro 2008, 10) on lainattu kolme säettä Mannisen ’Sonetteja pissaliisalle’ –runosta: ’Ihq töötti NRJ ahihi idols / napapaita tyksiä massikka / pällygremo himmailee, / post-futuristi-runoilija googlettaa ja kirjoittaa.’ Viimeinen säe on viittaus Mannisen runon tekotapaan.

Siro lainaa Mannista lähteen selvästi mainiten. Juha Siron runokokoelman alaotsikko on ’polyfonisia runoja.’ Hän haluaa käyttää kirjassaan mahdollisimman paljon erilaisia ääniä. Hän on käyttänyt runokokoelmassaan muun muassa iltapäivälehtien, lukion kirjallisen ilmaisun opiskelijan ja sanakirjan sanaluettelon aineistoa. Mannisen flarfin Juha Siro valitsi teokseen koska halusi mukaan runoudeksi luettavaa verkkokieltä (Siro 2010).”

Tässä koko runo, josta tutkimuksessa mainitut rivit on napattu. Päivityksen kuvat tekstiilitaiteilija Ulla Pohjolan kotisivuilta. Linkki jutun lopussa.

Ulla Pohjola: Vanha kuu, 2005. Käsin- ja konekirjonta, värjäys. Materiaali: silkki, helmet, metalli, viskoosi, silkkiviskoosisametti
Ulla Pohjola: Vanha kuu, 2005. Käsin- ja konekirjonta, värjäys. Materiaali: silkki, helmet, metalli, viskoosi, silkkiviskoosisametti

……………………………………………………………………………….

I h m i s e n  t u h k a

Minä sitä ja tätä,

pahimmillaan: Minä olen!

Ties mitä?

Ehkä kitara, joka lyödään kiveen tuhannen tikuiksi.

Kuten V. Kajava kirjoitti. Kiitos siitä.

Ja runon esiliinasta keittiön oven kahvassa,

jos oikein jaksan muistaa?

Väliäkö sillä, ensikosketuksesta aina jotain jää.

”Ihq töötti NRJ ahihi idols

napapaita tyksiä massikka

pälly gremo himmaile”,

post-futuristi-runoilija googlettaa ja kirjoittaa.

Jotain meihin aina tarttuu, katoavaa tai kaunista.

Niin kuin se, mitä lehdessä lukee:

että ihmisen tuhkasta puristettu timantti saa aina sinisen värin

ja on korkeintaan 0,2 karaatin kokoinen.

…………………………………………………………………………….

Tunnustusten luolat, Aapo Siippaisen gradu.

Tekstiilitaiteilija Ulla Pohjolan kotisivu.

Blogin ekstralinkki parin vuoden takaa: ”Syytön vapautuu murhaajan jo tähdätessä”

…………………………………………………………………………..

Lauri ja Raymond vetivät elämästä saman johtopäätöksen

by

18.1.2016

16:53

2 kommenttia artikkeliin Lauri ja Raymond vetivät elämästä saman johtopäätöksen

Amerikkalainen runous, Lehtileikkeet, Runous, Unohdettujen runojen klinikka

, ,

Lauri Viita kuoli joulukuussa1965 liikenneonnettomuuden uhrina. Viimeisiksi sanoiksi kolarin jälkeen on mainittu: ”Pahin on ohi.” Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta Viidan syntymästä. Hesari teki aiheesta 14.1. kokosivun jutun: ”Kokoelma suurelta yleisöltä piiloon jääneitä runoja käynnistää Lauri Viidan juhlavuoden.” (linkki)

Tutkija Sakari Katajamäki on toimittanut teoksen Ne runot, jotka jäivät. Kirja sisältää puolensataa Viidan lehtiin, kirjeisiin tai käsikirjoituksiin tekemää vähemmän tunnettua runoa tai sikermää.

Lehtijuttuun oli nostettu runo, jonka kolme ensimmäistä säettä toivat välittömästi mieleeni Viidan nuoremman amerikkalaisen kollegan Raymond Carverin (1938-1988). Carver oli runoija ja novellisti, joka ”uskalsi kirjoittaa yksinkertaisesti tavallisista ihmisistä.”

Kun Carver löysi elämänsä rakkauden, runoilija Tess Gallagherin, hän kykeni nousemaan alkoholismista kuiville. He ehtivät elää yhdessä yhdeksän vuotta. Kaksi kuukautta suhteen virallistamisen jälkeen Carver kuoli 50-vuotiaana keuhkosyöpään.

Lauri Viidan lähtö oli nopea. Carver ehti sulatella lääkäriltä saamaansa tuomiota. Kummatkin kirjailijat päätyivät elämän puntaroinnissaan samaan lopputulokseen. Melodraaman ja patetian rima värähtää – vaan ei putoa. Se, jos mikä on mestarin merkki.

Lauri Viita: Onni

Sain sen mitä halusin, rakkauden,

ja sentään: olenko onnellinen?

Mitä odottelen?

……………………………..

Raymond Carver: Myöhäinen katkelma

Ja saitko tältä elämältä

mitä halusit, kaiken jälkeen?

Sain.

Ja mitä halusitkaan?

Kutsua itseäni rakastetuksi, tuntea itseni

rakastetuksi tässä maailmassa.

……………………………..

Ekstralinkin olen jakanut aiemminkin, mutta onhan siellä runo, jonka stooriin joku toinen kirjailija tarvitsisi romaanin mitan: ”Carver ja sanomatta jättämisen kauneus”

(Carver suomennokset Lauri Otonkoski-Esko Virtanen)

……………………………..

Miten luopua elämänsä merkittävimmistä asioista?

by

8.1.2016

14:29

1 kommentti artikkeliin Miten luopua elämänsä merkittävimmistä asioista?

Elokuvat, Kritiikit

, , , , ,

Päivälehdillä on tapana listata edellisvuoden merkittävimmät kulttuurielämykset. Mietin samaa, eikä tarvinnut pitkään pohtia. Oscar-jaossa juhlinut elokuva Birdman jätti muistijäljen, joka on yhä tuore ja elävä. Nostetaan se siis blogiin uudelleen vuoden ensimmäiseksi päivitykseksi. Ilokseni huomasin, että Aamulehden Markus Määttänen oli päätynyt samaan valintaan: ”Birdman-elokuva pesee mennen tullen niin James Bondin kuin Tähtien sodan uuden tulemisen.” Ekstralinkissä yllättää vaikutuksen tehnyt kirja.

……………………………………………………………………………..

Nyt on ystävät niin, että teidän, joilla on siihen mahdollisuus, kannattaisi käydä katsomassa meksikolaisohjaaja Alejandro Gonzáles Iñnaritun elokuva Birdman. Leffa keräsi yhdeksän Oscar-ehdokkuutta ja sai neljä: paras elokuva, paras ohjaus, paras alkuperäiskäsikirjoitus ja paras kuvaus.

Birdman / Michael Keaton.
Birdman / Michael Keaton.

En vetoa palkintoihin pätkän vertaa, arvostetuimpien Oscareiden kerääjät ovat usein olleet imeliä megaspektaakkeleita ja keskivertomakuun laskelmoituja rahakoneita. Birdman kyseenalaistaa itsensä: elokuva on musta komedia, mutta pohjimmiltaan vakava, megaluokan juttu, joka vastapainoksi jumittaa Broadway-teatterin ahtailla käytävillä. Aiheeltaan ikiaikainen, mutta käsittelee tarinansa uudesta kulmasta musiikkia ja kuvausta myöten.

Birdman / Edward Norton ja Emma Stone.
Birdman / Edward Norton ja Emma Stone.

Pääosassa nähdään Michael Keaton, 63-vuotias näyttelijä, joka tunnetaan parhaiten nimirooleistaan elokuvissa Batman (1989) ja Batmanin paluu (1992). Käsikirjoitus on hänelle räätälöity, mutta kärjistää ja kehii sisäänsä meitä kaikkia koskevan, perustavan kysymyksen: Miten elämänsä merkittävimmistä asioista voi luopua?

Toisille kysymys kulminoituu vähäisemmäksi, joidenkin kohdalla sen kanssa ei voi enää elää. Maineen maljasta maistaneet voivat kokea kuoleman parempana vaihtoehtona kuin kuuluisuuden katoamisen. Otan vain yhden läheisen esimerkin, jossa epätoivon kierre kuljetti tuhoon: Mika Myllylä.

Alejandro Iñnaritu: Birdman.

En puutu Birdmanin roolitukseen tai tarinaan tarkemmin. Tämä on suositus eikä juoniselostus – sellaisia löytyy verkosta riittämiin. Vedän paketin vieläkin tiukemmalle ja kiteytän tarinan viestin banaalisti kahteen sanaan. Elokuva kertoo monella eri tasolla mielikuvituksen voimasta.

Vielä yksi asia: Birdmanin kuvaaja Emmanuel Lubezki tekee tällä hetkellä maailman paras jälkeä. Oscar napsahti edellisestäkin elokuvasta Gravity (2013). Hän oli myös ehdolla kolmen vuoden takaisella työllä, The Tree of Life, johon myös ekstralinkki jutun lopussa.

Alejandro Iñnaritu: Birdman.

Iñnaritu halusi, että elokuva näyttäisi yhdellä otolla kuvatulta. Lubezki toteutti idean ja kritiikit ovat arvioineet esikuvaksi Hitchcockin elokuvaa Köysi. Väitän, että tuoreempi innoittaja löytyy Michelangelo Antonionin elokuvasta Ammatti: reportteri, joka sai ensi-iltansa 1975. Se sisältää uutisfilmiltä napatun aidon teloituksen, mutta on jäänyt parhaiten mieleen yhdellä otolla kuvatusta seitsemän minuutin loppukohtauksestaan.

Vaikuttava elokuva on kulttuuristen viittausten rihmasto. Samoin kuin vaikuttava kirjallisuus, se kertoo jostain aivan muusta, kun antaa ensin ymmärtää.

……………………………….

Ekstralinkissä viime vuoden vaikuttava kirja: ”Suurin amerikkalainen romaani, josta et ole koskaan kuullut”

The Tree of Life

……………………………….