Tänään on Hitlerin syntymäpäivä

Käytän kierrätysmateriaalia toistamiseen – päivitän tiukan aiheen ja sille haetun vastapainon ja lukusuosituksen. Tänään on Johtajan syntymäpäivä. Adolf Hitler syntyi Branau am Innin kaupungissa Itävallassa 20.4.1889. Kuolinhetki Berliinin bunkkerissa oli vain kymmen päivää myöhemmin 30.4.1945.

Aihe on ajankohtainen. Olen vakuuttunut, että tämän päivän uusnatseilla ja kiihkonationalisteilla on historian tuntemuksessa syviä puutteita. Antiikin runoilija Horatiuksen sanoin: ”Vestigia terrent – Jäljet pelottavat.”

Oliver Hirschbiegelin elokuvassa Perikato, Bruno Gantz tekee Hitlerinä käsittämättömän hienon näyttelijäsuorituksen. Hän kykenee kaivamaan sisältään toisen persoonan. Uusilla katselukerroilla nyansseja löytyy aina lisää. Koko elokuva on millintarkkaa historiallista ja psykologista draamaa.

Katsottuani elokuvan aikanaan, luin sille vastapainoksi Etty Hillesumin dokumenttiromaanin Päiväkirja 1941- 1943. Sattumalta syntynyt ajoitus ei olisi voinut olla parempi. Elokuva peilaa kirjaa – ja päinvastoin.

Kliseisesti tiivistettynä jälkeenjäänyt Päiväkirja on kuvaus hyvän ja pahan taistelusta. Sekä ihmisen sisällä, että ulkopuolella. Hillesum käyttää sellaisia sanoja kuin Jumala ja sielu. Silti hän ei kaunistele, vaan tuo esiin myös omat heikkoutensa.

”Voimakas viha saksalaisia kohtaa myrkyttää mielen. /…/ Kunnes yhtäkkiä muutamia viikkoja sitten tuli mieleeni vapauttava ajatus, joka pisti esiin rikkaruohoerämaasta kuin epäröivä pieni ruohonkorsi: jos olisi edes yksi kunnollinen saksalainen, hän olisi sen arvoinen, että häntä suojeltaisiin kokonaista barbaarijoukkiota vastaan, ja sen yhden kunnollisen ansiosta ei pitäisi vihaa kohdistaa koko kansaan.”

Hillesumin kärjistys kumpuaa vihasta ja kauhistuksesta, mutta johtopäätös sopii mitä terävimmin myös tähän päivään: ”Erittelemätön viha on pahinta. Se on oman sielun sairautta.”

Päiväkirjan sivuilta löytyy outoa voimaa, jota minun on vaikea selittää. Hillesum kasvoi Amsterdamissa, josta juutalaiset koottiin Westerborkin leirille, viimeiselle pysäkille ennen Aushwitzia. Etty Hillesum ei yrittänyt piiloutua vaan meni leirille vapaaehtoisesti. Sitäkään en saata ymmärtää.

”Kärsimys ja ilo… lukemattomat julmuudet, kaikki tämä sulautuu minussa voimakkaaksi kokonaisuudeksi. Hyväksyn tuon yhteyden ja alan yhä paremmin ymmärtää kaikkea, vaikka en osaisi selittää sitä vielä kenellekään. /…/ Siksi minun täytyy elää niin hyvin ja vakaumuksellisesti kuin mahdollista viimeiseen henkäykseeni saakka, niin ettei sen, joka tulee minun jälkeeni, tarvitse aloittaa aivan alusta ja ettei hänellä ole enää yhtä vaikeata kuin minulla.”

………………………………………………………….

Blogin ekstralinkki:

Nobelin rauhanpalkinto Adolf Hitlerille?

………………………………………………………….

Donald Trump ja Joseph Goebbelsin kultainen sääntö

Vuonna 2000 Simpsonit-piirrossarjassa esitettiin jakso, jossa ennustettiin tulevaisuutta. Lisa Simpson oli  noussut Yhdysvaltain johtoon. Työmaata riitti, sillä hänen edeltäjänsä, presidentti Donald Trump oli saanut maan surkeaan jamaan.

Donald Trump, kuva Newsmax/AP

Trump nimetään Clevelandin puoluekokouksessa republikaanien presidenttiehdokkaaksi, vaikka osa omasta väestä on koettanut estää valinnan viimeiseen asti. Toisaalta, Trump on saanut esivaaleissa enemmän ääniä kuin yksikään republikaani koskaan aiemmin.

Aamulehti kirjoitti 18.7. miten Trump on hehkuttanut tekevänsä kokouksesta poikkeuksellisen hyvän shown. Näyttää kuitenkin siltä, että suosiota nauttivien idolien sijaan nähdään B-luokan saippuaoopperatähtiä ja alusvaatemalleja. Näitä väheksymättä, mutta listalta puuttuu myös puolueen merkittäviä avainhenkilöitä.

Takavuosina oli tapana nimittää äänestäjiä ”vaalikarjaksi”. Ei kovin kaukaa haettu nimitys. Äänestäjien ohjailu retoriikalla on aina ollut tehokas ase. Suuressa mittakaavassa propagandan kaikki ulottuvuudet ja mahdollisuudet oivalsi ensimmäisenä Adolf Hitlerin hallituksessa kansanvalistus- ja propagandaministerinä toiminut Joseph Goebbels (1897-1945).

Joseph Goebbels, kuva timeshighereeducation/Getty
Joseph Goebbels, kuva timeshighereducation/Getty

Goebbels halusi alkuaan papiksi, mutta lopulta älykäs ja idearikas mies väitteli filosofian tohtoriksi kirjallisuustieteestä Heidelbergin yliopistossa juutalaisen professori von Waldbergin johdolla.

Juuri Goebbels laati kampanjat, joilla saksalaiset usutettiin mellakoihin tekaistuin perustein. Hänen käsialaansa oli kuva Puolasta vihamielisenä maana, jonka sotilaat hyökkäsivät saksalaisia rajajoukkoja vastaan. Hän kansallisti elokuvateollisuuden tuottamaan haluttuja filmejä. Gobbelsin määräyksestä kehitettiin halpa Volksemperfänger-radio, jotta natsijohto saattoi levittää propagandaansa päivittäin. Ja niin edelleen…

Goebbelsin organisatooriset kyvyt olivat Hitlerin valtaannousun avain. Hän toteutti johtajansa ajatusta tinkimättä: ”Suurten joukkojen vastaanottokyky on varsin suppea, ymmärrys vähäinen, sen sijaan unohtamiskyky suuri. Näistä tosiasioista lähtien täytyy kaiken tehokkaan propagandan rajoittua muutamiin harvoihin kohtiin ja käyttää näitä iskusanoja niin kauan, kunnes varmasti jokainen ne kuullessaan kykenee kuvittelemaan halutun mielessään.”

Natsien propagandaohjeet ovat tänään laajemmassa käytössä kuin koskaan – yksittäisistä henkilöistä valtiolliseen politiikkaan saakka. Rooman keisarit pitivät kansan suopeana tarjoamalla heille leipää ja sirkushuveja. Gobbels sovelsi tästä oman Kultaisen sääntönsä: ”Viihde aina ennen propagandaa.”

………………………………………………….

Blogin ekstralinkit

1. Paholaisen kätyri kouluttaa kansanjohtajia

2. Nobelisti ja Maailmanlopun sota

………………………………………………….

Paholaisen kätyri kouluttaa kansanjohtajia

Olen esittänyt mielipiteenäni, että joskus on luettava huonoja kirjoja ymmärtääkseen miten hyvät rakentuvat. ”Huonon” kirjan määritelmä on häilyvä, joten tarkennan: on luettava myös oman makunsa vastaista kirjallisuutta.

Tartuin kirppiksellä Norman Mailerin (1923 – 2007) viimeiseksi jääneeseen teokseen Adolfin linna. Gummerus julkaisi romaanin kirjailijan kuolinvuonna Kalevi Nyytäjän ja Tommi Uschanovin suomennoksena. Maileria pidetään syystäkin ansioituneena kirjailijana. Lisäksi aihe kiinnosti.

Kansi: Timo Mänttäri
Kansi: Timo Mänttäri

Viittaan edelliseen päivitykseeni nonfiktiivisestä kirjallisuudesta. Mailer tunnettiin tyylilajin edelläkävijänä.  Siitä on myös Adolfin linnassa lopulta kyse. Historiallisia faktoja löytyy sitomaan tarinaa, jonka kertoo paholaisen kätyri. Jumalan ja Saatanan sanansaattajat taistelevat kasvuikäisen Adolfin sielusta.

Tarina rihmastoituu Hitlerin sukuun ja Mailerin perusideana on osoittaa miten sukupolvesta toiseen jatkuva insesti on toiminut poikkeuksellisesti jalostavana tekijänä ja luonut yksilön, jolle on kasautunut ylivertaisia vaikuttamisen kykyjä, joita paholainen hienovaraisesti ohjailee.

Mailerin kuusisataasivuinen romaani on liian moneen suuntaan rönsyävä, fokuksensa pirstova ja pitkästyttävä. Kielellisesti lattea ote jää pinnallisen kuvailun tasolle. Tarina on tylsä ja toisteinen selostus sellaisesta, jonka kirjailija olisi voinut luoda nähtäväksi, aistittavaksi ja koettavaksi.

Päivitykseni aloittavasta mielipiteestä huolimatta olisin heittänyt Adolfin linnan kesken, ellei romaani olisi liittynyt tekeillä olevan käsikirjoitukseni lähdeaineistoihin. Mielikuva vastustamattomasta pahasta on ollut kautta historian voimakkaimpia vallankäytön välineitä, jota myös uskonnot kärkkäästi hyödyntävät.

Mailerin kirja toimi itselleni eräänlaisena vastamyrkkynä: tähän tapaan en halua käsitellä hyvän ja pahan problematiikkaa. Ja kuitenkin, romaanin helmi vierähtää vasta sivulta 519. Ajatus, joka vaikuttaa jo itsestään selvältä. Juuri siksi se kannattaa lukea yhä uudelleen ja uudelleen.

”Kun on tullut kuoleman työnjohtajaksi, jolla on valta likvidoida joukoittain ihmisiä, tarvitsee myös hyvin kovan kuoren minälleen, jotta ei kokisi syvää kauhua siitä hinnasta, mitä tämä vaatii sielulta. Useimmat sodan aikana menestyksekkäiksi johtajiksi tulleet valtiomiehet ovat jo valmiiksi nousseet tällaisiin korkeuksiin. He ovat saavuttaneet kyvyn olla menettämättä yöuniaan toisen puolen ihmisuhrien vuoksi.

Heillä on nyt hallussaan tehokkain yhteiskunnallisen psyykkisen turruttamisen keino – isänmaallisuus! Se on yhä luotettavin massojen johdattamisen väline, vaikkakin sen saattaa vielä joskus korvata ilmoituksellinen uskonto. Rakastamme fundamentalisteja. Heidän uskonsa tarjoaa meille kaiken mahdollisen lupauksen siitä, että se saattaa kehittyä lopullisen joukkotuhon aseeksi.”

………………………………….

Aihetta sivuavat ekstralinkit blogissa:

Köykäinen megamenestys

Helvetin käkikello ja Äiti yö

………………………………….

Sininen lehmä sekä Mao, Hitler ja kumppanit

Alkuviikko vaatii valmisteluja Euroopan pienimmässä museossa. Kesän teemana on maailmanrauha. Velaatan Maitolaiturimuseon Sininen lehmä kiertää maailmaa hyväntahdon lähettiläänä YK:n pääsihteeri Ban Ki-moonin valtuuttamana. Ennakkotietoa löytyy museon FB-sivuilta. Tykätäkin saa jos siltä tuntuu.

Kiireen keskeltä nostan tähän kolmen vuoden takaisen tekstin. Se sopii viimeisten päivityksien jatkoksi. Tyranneilla on usein ollut tarve esiintyä myös taiteilijoina. Ja vallankumousten ketju, sehän on katkeamaton.

…………………………………………………………………………………………….

Juuri nyt kulttuuriblogin on aika zoomata Mao Tse-tungiin. Jos Jumalan profeettojen kirjat jätetään laskuista, Mao (1893 – 1976) on maailman kirjallisuushistorian ylivoimainen painosten kuningas. Ja totta kai minulta löytyy Kiinan kansantasavallan ja kommunistisen puolueen puhemiehen aito Punainen kirja. Ostettu toisinajattelevalta opiskelijalta Tian´anmenin aukiolla 80-luvun alkupuolella.

Koska en ymmärrä Punaisen kirjan tekstiä, tässä on tyydyttävä Pertti Niemisen suomentamiin runoihin. (Tammi 1973) Mao itse suhtautui säkeidensä julkaisemiseen nihkeästi. Syykin oli selvä. Ne nojasivat Kiinan runouden tuhansien vuosien perinteeseen ja tyyliin. Se ei sopinut kulttuurivallankumouksen tavoitteisiin, jossa pyrittiin eroon kaikesta entisestä.

Kiinalainen runous kirjoitetaan usein johonkin ikiaikaiseen sävelmään, se voi olla myös vastaus tai kommentti aikojen takaiselle mestarille. Kun Mao vuonna 1956 ui kolmesti Jangtsejoen yli Wuhanissa, hän kirjoitti ”uroteostaan” runon vanhan Vesilaulun sävelmään. Siinä hän ylistää rakenteilla olevaa siltaa ja alleviivaa uutta aikaa: ”Jumalatar, jos vielä voimissaan, säikähtää, kun näkee miten maailma muuttuu.”

Jo ennen keisari Neroa moni totalitaarista valtaa käyttänyt hallitsija on halunnut päteä myös taiteilijana. Yhdistelmä ei ole tuottanut hedelmää. Äkkipäätä tulee mieleen vain yksi, jonka ajatuksilla on ollut kantavuutta. Rooman keisari sekä stoalainen filosofi Marcus Aurelius.

Kun kuuluisalta sinologilta (Kiinan kielen ja kulttuurin tutkija) Arthur Waleyltä tiedusteltiin mielipidettä Maon runoista, hän vastasi: ”Ne ovat parempia kuin Hitlerin maalaukset, mutta eivät ehkä aivan yhtä hyviä kuin Winston Churchillin.”

Maon näennäisissä luontorunoissakin on taistelun ylistystä ja vallankumouksen symboliikkaa. Valitsen näytteeksi tekstin ”Vastaus toveri Kuo Mo-Jolle”. Säkeet on kirjoitettu sävelmään ”Koko virta on punainen”. Runosta löytyy ikiaikainen hetkeen tarttumisen kehotus. Siinä viitataan maailmaa mullistavaan luonnonkatastrofiin, ja lopun kruunaa kaikkien tyrannien yhteinen tavoite. Mao on yhä ajan hermolla!

”Pieni, pieni maapallo: / jokunen kärpänen törmäilee seiniin. / Surinaa, surinaa, surullista valitusta, tuskaista itkua. / Muurahaiset kiipeävät huai-puuhun, / kerskailevat valtakuntansa suuruudella, / hevosmuurahaiset ravistavat puuta, sanovat: miten helppoa! / Kun länsituuli karisti lehdet Ch´ang-anissa, lensivät ujeltavat nuolet.

Miten paljon asioita, miten kiireisiä! / Taivas ja maa kiertävät ratojaan, aikaa on vähän. / Kymmenentuhatta vuotta on liian pitkä aika pohdittavaksi: / tartu vain tähän aamuun ja iltaan!

Neljä merta kääntyy nurin, / pilvet ja vesi kiehuvat, viisi mannerta järkkyy, kun tuuli ja ukkonen nousevat. / Meidän on lakaistava pois kaikki tuhohyönteiset, / päästävä kaikista vihollisista.”

Juice: ”Mitä Hitler unohti juonistaan?”

Tällä kertaa Perjantairunon paikan saa rocklyyrikko. Kun edesmennyt Juice Leskinen oli 28.9.1984 Pirkkalaiskirjailijoiden kokouksessa alustajana, hän kysyi: ”Mistä se johtuu, että niin sanotut oikeat runoilijat ei ole ikinä osanneet tehdä yhtä ainoaa rock´n roll -tekstiä. Ei todellakaan. Jarkko Laine, joka on paras teistä… sekin on ihan amatööri.”

En ollut paikalla, en edes jäsen tuolloin, mutta kokouksesta tallennettu nauhoitus kertoo, ettei Juicelle vastausta tullut. Ehkä väitteeseen palattiin myöhemmin, kun kokous jatkui epävirallisella ohjelmalla.

Twistaajat vuodelta 1962, Keystone/Getty Images (avaxnews.net)

Rock- ja laululyriikka hakevat askelmerkkinsä hieman eri tavoin kuin kansien väliin painettu runo, mutta yhtä pitkälle on kummallakin mahdollisuus ponnistaa. Itse en ole koskaan ollut kovin kiintynyt Juicen musiikkiin tai teksteihin.

Muutama päivä sitten avasin autoradion ja höristin korvia heti. Yön pimeydessä, kohti Tamperetta rullatessa, Juicen Twistin ylivoimaa kolahti niin, että päätin heti kaivaa tekstin tänne.

”Nerous” on assosiaatiokykyä. Asioiden laittamista ennen kokemattomaan järjestykseen. Tekstissään Juice törmäyttää kaksi näennäisesti täysin erilaista asiaa: maailmanhistorialliset näkemyksensä ja twistin. Tulos ottaa kipinää tehokkaammin kuin satasivuiset selitykset. Riveiltä rullaa twistin- ja runon ylivoimaa.

FPG/Archive/Getty Images.

”Mitä hallinnut ei Rooman sotilas? / Twistin ylivoimaa. / Mitä ristillä toteutti Messias? / Twistin ylivoimaa.

Ja kuivuttuansa ristillä, / Hän maailman hurmaa twistillä, / eikä aliarvioi twistin ylivoimaa.

Mitä Marx ei ottanut huomioon? / Twistin ylivoimaa. / Mitä käyttänyt ei rahan tuomioon? / Twistin ylivoimaa.

Hukkas aikaansa hän pääomalle, / voi kun oisikin lähtenyt lomalle / ja kokeillut twistin ylivoimaa.

Mitä Hitler unohti juonistaan? / Twistin ylivoimaa. / Mitä puuttuikaan verisuonistaan? / Twistin ylivoimaa.

Mies innostui väkijoukkoihin, / eikä kajonnut kallonsa loukkoihin / ja etsinyt twistin ylivoimaa.

Mitä Lammio inhosi Rokassa? / Twistin ylivoimaa. / Mitä tajunneet ei Stalin eikä Bokassa? / Twistin ylivoimaa.

Ei pystyneet maailmaa uudistaan, / kun eivät löytäneet ruudistaan / twistin, twistin, twistin ylivoimaa.

Mitä kaipaa maailma nykyinen? / Twistin ylivoimaa. / Mitä kaipaa mies iskukykyinen? / Twistin ylivoimaa.

Enemmän kuin neutroniaseistaan, / hän löytää keskiolutlaseistaan / twistin, twistin, twistin ylivoimaa.”

…………………………………………

Entä diktaattori taiteilijana. Juttu kolmen vuoden takaa: Maon runot – parempia kuin Hitlerin maalaukset? (linkki)

Twistaajien kuva vuodelta 1962, Keystone/Getty Images (avaxnews.net) Pommikuva, FPG/Archive/Getty Images.

Adolf Hitler ja Etty Hillesum

Eilen tuli telkasta Oliver Hirschbiegelin elokuva Perikato, jossa Bruno Gantz tekee Hitlerinä käsittämättömän hienon näyttelijäsuorituksen. Hän kykenee kaivamaan sisältään toisen persoonan. Uusilla katselukerroilla nyansseja löytyy aina lisää. Koko elokuva on millintarkkaa historiallista ja psykologista draamaa.

Eräs hyvä haltija antoi minulle kirjavinkin. Etty Hillesumin Päiväkirja 1941- 1943 löytyi nettidivarista. Kirja on muutama päivä sitten luettu ja koirankorville käännelty. Sattumalta syntynyt ajoitus ei olisi voinut olla parempi. Nyt elokuva peilaa kirjaa – ja päinvastoin.

Der Untergang, Perikato. Ensi-ilta Suomessa 2005.

Elokuva fokusoi Natsi-Saksan viimeiset päivät Berliiniin ja Hitlerin bunkkeriin. Hillesumin Päiväkirja kääntää katseen yhden sivistyneen juutalaisperheen tyttären ajatuksiin.

Filmissä Goebbelsin perhe tekee itsemurhan.  Äiti Magda myrkyttää ensin omat lapsensa koska: ”Maailmassa, jossa ei ole kansallissosialismia, ei kannata enää elää.” Fanaatikot eivät kykene irtautumaan sokeasta uskostaan. On parempi kuolla kuin myöntää olevansa väärässä.

Hillesumin kirja kertoo vääjäämättömästä muutoksesta ja kasvusta kuoleman hyväksymiseen: ”Hyvä, minä hyväksyn tämän uuden varmuuden siitä, että he todella haluavat hävittää meidät täydellisesti. Tiedän sen nyt varmasti ja hyväksyn sen. Mutta en aio vaivata toisia peloillani. En aio katkeroitua, jos muut eivät käsitä mitä meille juutalaisille tapahtuu.”

Etty Hillesum Päiväkirja 1941 -1943. Otava 1984.

Hillesum käyttää sellaisia sanoja kuin Jumala ja sielu. Silti hän ei kaunistele, vaan tuo esiin myös omat heikkoutensa. Kliseisesti tiivistettynä jälkeenjäänyt Päiväkirja on kuvaus hyvän ja pahan taistelusta. Sekä ihmisen sisällä, että ulkopuolella:

”Voimakas viha saksalaisia kohtaa myrkyttää mielen. /…/ Kunnes yhtäkkiä muutamia viikkoja sitten tuli mieleeni vapauttava ajatus, joka pisti esiin rikkaruohoerämaasta kuin epäröivä pieni ruohonkorsi: jos olisi edes yksi kunnollinen saksalainen, hän olisi sen arvoinen, että häntä suojeltaisiin kokonaista barbaarijoukkiota vastaan, ja sen yhden kunnollisen ansiosta ei pitäisi vihaa kohdistaa koko kansaan.”

Hillesum kärjistää, mutta ymmärtää aikaan kiteytyneen kauhistuksen ja katkeruuden. Silti hän kirjoittaa: ”Erittelemätön viha on pahinta. Se on oman sielun sairautta.”

Päiväkirjan sivuilta löytyy jotain outoa voimaa, jota minun on vaikea selittää. Hillesum kasvoi Amsterdamissa, josta juutalaiset koottiin Westerborkin leirille, viimeiselle pysäkille ennen Aushwitzia. Etty Hillesum ei yrittänyt piiloutua vaan meni leirille vapaaehtoisesti. Sitäkään en saata ymmärtää.

”Kärsimys ja ilo… lukemattomat julmuudet, kaikki tämä sulautuu minussa voimakkaaksi kokonaisuudeksi. Hyväksyn tuon yhteyden ja alan yhä paremmin ymmärtää kaikkea, vaikka en osaisi selittää sitä vielä kenellekään. /…/ Siksi minun täytyy elää niin hyvin ja vakaumuksellisesti kuin mahdollista viimeiseen henkäykseeni saakka, niin ettei sen, joka tulee minun jälkeeni, tarvitse aloittaa aivan alusta ja ettei hänellä ole enää yhtä vaikeata kuin minulla.”

Adolf Hitlerin aivot

Jukka Kemppinen käsitteli blogissaan taannoin aivotutkimuksen nykytilaa: ”Alan perusteet järkkyvät. Aivojen eri osissa on keskuksia, kuten puhetta tuottava lohko, mutta ne eivät toimi itsenäisinä osina, vaan suunnattomina verkkoina. Aivot eivät muistuta vähimmässäkään määrin tietokonetta. Ne ovat paljon monimutkaisemmat kuin kukaan olisi tohtinut kuvitella vielä muutamia vuosia sitten. Ne ovat myös täynnä yllätyksiä.”

Kun en asiaa tunne, voin väittää, että aivotutkimus tulee mullistamaan käsitykset ihmisen mahdollisuuksista. Olen ollut tutkimuksista kiinnostunut, mutta se on aivan eri stoori. Siihen kuitenkin liittyy, että Kemppisen kirjoitus sai minut kaivamaan työhuoneen hyllystä David H. Ingvarin kirjan Kymmenet aivot. (Like 2000)

Daily Record 2.5.1945

Ingvar lähestyy tutkimusta perinteisen lääketieteen keinoin ja pohtii miten aivojen sairaudet ovat muokanneet vaikutusvaltaisten ihmisten käytöstä. Jokainen luku on otsikoitu potilaan sairauden tai mahdollisen kuolinsyyn mukaan:

Aleksanteri Suuri ( 356-323 e.K.r.) Viininjuoja

Fjodor Dostojevski (1821-1881) Epilepsia, ”pyhä” sairaus

Friedrich Nietzsche (1844-1900) Aivokuppa

Woodrow Wilson (1856-1924) Aivohalvaukset

Vladimir Lenin (1870-1924) Aivohalvaukset

Winston Churchill (1874-1965) Lordi Moranin potilas

Adolf Hitler (1889-1945) Lääkkeiden väärinkäyttö

Mao Zedong (1893-1976) Sydänkohtauksia, ALS

Ernest Heminway (1899-1961) Vanhus ja viina

John F. Kennedy (1917-1963) Addisonin tauti

Luvut ovat lyhyitä, diagnostisia ja peilaavat potilaan suhdetta ympäristöönsä heidän käyttäytymisensä kautta. Taudeille tyypilliset oireet, käytös ja seuraukset nostetaan esiin. Näin Kappale Aleksanteri Suuren alkoholismista:

”Koko lyhyen aikuisen elämänsä Aleksanteri käytti runsaasti viiniä puuduttaakseen epävarmuutensa ja pelkonsa sekä vaimentaakseen epäilyt, joita hän tunsi ympäröivää maailmaa kohtaan. Kulutus lisääntyi ja viimeisinä vuosina huomio kiinnittyy kroonisille väärinkäyttäjille luonteenomaisille persoonallisuuden muutoksille. Niihin kuuluvat tunteiden epätasapaino, raivokohtaukset, aggressiivisuus, ennalta-arvaamattomuus ja raakuus.”

Kirjan luvuissa otetaan myös kantaa lääkäreiden etiikkaan ja moraaliin, miten ja millaisella vastuulla he hoitavat potilaitaan, joilta saattaa totaalisesti puuttua kyky empatiaan. Edellä mainitun arvion saavat sekä Mao että Lenin. Ingvarin mukaan ”Lenin oli kuitenkin huomattavasti älykkäämpi.”

Bundesarchiv Koblenz (10.4.1938)

Luku Hitleristä on psykoanalyyttinen: ”Harvan poliitikon elämäntarina, käytös ja kirjoitukset tarjoavat yhtä paljon klassisia herkkupaloja. Siitä löytyy kaikki, mikä voisi olla perustana läpi elämän kestäville neurooseille ja persoonallisuuden häiriöille. Mitä enemmän saamme tietää hänestä, sitä selvempänä tulee esiin valtava tragiikka siinä, että hän sai jatkaa niin kauan ja toteuttaa sairaita ideoitaan niin järjestelmällisesti, sai johtaa niin monen miljoonan ihmisen hävitystä ja viedä maansa tuhoon.”

Natsipropaganda esitti Hitlerin raittiina ja tupakoimattomana vegetaristina, lasten ja eläinten ystävänä, joka uhrautui maansa puolesta. USA:n tiedustelupalvelu huomasi aikaisessa vaiheessa Hitlerin sairaalloiset piirteet. Psykoanalyytikko Walter Langerin salainen raportti valmistui 1943, mutta julkaistiin vasta 30 vuotta myöhemmin. (The mind of Adolf Hitler)

Oppimaton Hitler epäili akateemisesti koulutettuja lääkäreitä ja kääntyi epäilyttävien puoskareiden puoleen. Esimerkkinä Theodor Morell, häikäilemätön pillerilääkäri, joka käytti Hitleriä koekaniinina ”ihmelääkkeilleen”.

Hitler sai keskushermoston piristeitä: kofeiinia, cardiazolia, coramiinia ja sympatolia. Hän käytti myös amfetamiinin sukuista pervitiniä suoraan suoneen ruiskutettuna. Lääkepalettiin kuului myös runsaita annoksia testosteronia ja toisen lääkärin määräämänä nenäsumuttimen kautta 10 prosenttista kokaiiniliuosta, joka johti ainakin kerran kuolemanvakavaan yliannostukseen.

Hitlerin lasketaan käyttäneen yli seitsemääkymmentä eri ”lääkettä”.  Hermojärjestelmä oli yhä myrkyttyneempi ja kuluneempi. 1940 alkoivat lisääntyä Parkinsonin taudin oireet. Hän muuttui aina vain sekavammaksi ja järjettömämmäksi.

On ihmeellistä, että hän kykeni säilyttämään asemansa loppuun saakka. Vastuu on jakautunut monelle, läheisille ja kenraalikunnalle. Samoin 3000 saksalaiselle lääkärille, jotka olivat SS:n aktiiveja. Heidän joukossaan täytyi monen huomata ja ymmärtää Hitlerin psyyken ja käytöksen sairaat piirteet.